Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Vieras

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Vieras » 25.11.2013 01:57

Juu.

Vältän siis näitä julkisia tilaisuuksia kuin ruttoa. Kaikki mahdolliset bileet, kokoontumiset ja muut vastaavat jäävät väliin, koska osittain jännitän sitä sosiaalista kiusallisuutta ja toisaalta koska en lainkaan viihdy suurissa ihmisjoukoissa. Etenkään sellaisissa, joissa on vieraita ihmisiä.

Jos olen jonnekin tapahtumaan menossa, se johtuu tapahtuman aiheen kiinnostavuudesta ja/tai jostakin tietystä henkilöstä, joka on yleensä joko hyvä ystävä tai joku nainen, johon olen iskenyt silmäni ja jonka takia yritän päästä yli omasta kyvyttömyydestäni muodostaa ihmissuhteita.

Näitä "pahoja" tilaisuuksia ovat siis käytännössä kaikki, minne ihmisillä on vapaa pääsy. Julkiset tilanteet. Näiden vastapainona toimivat luonnollisesti yksityiset tilaisuudet, joissa kaikki ovat tuttuja. Esim. reilu vuosi sitten olin kaveriporukalla (yhteensä 5 henkeä) lapissa syöpöttelemässä ja juopottelemassa. Hauskaa oli mutta kolmen yhdessä vietetyn päivän jälkeen yksinolemisen tarve oli valtava.

Vinkkiä sosiaalisiin tilanteisiin...
Tämä ei ole sieltä terveellisimmästä päästä mutta alkoholi tekee ainakin minusta vähemmän varautuneen ja puheliaamman. Toinen tekniikka on ottaa eräänlainen hällä väliä -asenne ja olla välittämättä mahdollisista virheistä. Vituiks menee jos on mennäkseen. Jos on jo lähdetty yrittämään, on turha murehtia.

morttivertti
Viestit: 11
Liittynyt: 31.10.2013 21:43
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja morttivertti » 25.11.2013 21:52

Eipä niihin sosiaalisiin tilanteisiin totu, ellei harjoittele. Itse en käytä (nykyään) alkoholia, joten sen pienen naukun tuoma rentous jää kokematta. Eipä toisaalta ole ollut menemistäkään mihinkään isoihin tilaisuuksiin - onneksi. Viina on viisasten juoma, siksi se kai meneekin omalla kohdallani helposti siihen, että hermostuksissani latkin liikaa...

Tuttujen kesken olen yleensä se "pelle", joka koittaa saada kaikki nauramaan, jopa omalla kustannuksellani, mutta vähänkin vieraampien kesken tyydyn yleensä olemaan seinäruusuna ja keskityn kuuntelemaan toisten juttuja etäältä. Ärsyttää olla yksin porukassa, mutta toisaalta en voi sietää sitä, että minulta tullaan kyselemään kuulumisia vain kysymisen takia.

Pari kertaa vuodessa vierailen lähisukulaisteni luona. Toisaalta ihanaa, kun näkee pitkästä aikaa, mutta kyllä kotiin omien rutiineiden pariin palaaminen on ihanaa! Mitä pidempi reissu, sen kauemmin tarvitsen aikaa reissusta toipumiseen.
INFJ

eea

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja eea » 10.12.2013 14:57

Huh. Olen ehkä tiennyt olevani introvertti, olen siis joskus kuullut intoverttien ja ekstroverttien eroista, mutta en ole tarkemmin tutustunut. No, sain 17/20 testistä ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että ne ominaisuudet joita on ajatellut toisistaan erillisiksi, johtuvatkin samasta peruspiirteestä. Ajattelin olevani, en nyt viallinen, mutta erilainen. Erilaisuus on määrittänyt elämääni todella paljon. Mahtavaa, että tälle kaikelle on nimi!
Anteeksi off topic, aiheeseen. Kaipaan itse myös sosiaalisuutta. Perheen kanssa on helppo olla ja olen todella puhelias hölöttäjä. Mutta vihaan kaikenlaisia juhlia ja opiskelijatapahtumia. Olen yrittänyt monesti ottaa itseäni niskasta kiinni ja päättänyt että nyt viihdyn. Sain mentyä yhteen ainejärjestötapaamiseenkin kun se kiinnostaisi, mutta ihan hirveä olo oli ja häivyin vähin äänin. Päätin sitten että pitäkää tunkkinne.
Olen niin huojentunut että tälle sosiaaliselle väsymykselle on nimi.
Olen miettinyt että kärsiikö lapset mun epäsosiaalisuudesta, kun on todella hankala löytää äiti/lapsiseuraa. Tutuilla ei oikein ole lapsia, ja hiekkalaatikolla en vaan osaa sitä small talkia. En tiedä yhtään mistä jutella, mutta kaipaisin sitä vertaistukea ja seuraa.
Onneksi on maailman ihanin mies ja lapset. Ja meidän omat perheet. Miehen suku ja oma on onneksi loistavaa porukkaa, ja ollaan todella perheorientoituneita. Oman perheen kanssa viihdyn ja olen tooodella puhelias.
Aika avautuminen, mutta mahtavaa, kun kerrankin kuulee muista jotka tuntee samoin!

Mark
Viestit: 5
Liittynyt: 31.01.2014 17:45

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Mark » 31.01.2014 19:47

Muokattu...
Viimeksi muokannut Mark, 29.03.2014 18:10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Passepartout

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 21.02.2014 14:32

Minä tarvitsen tietynlaista sosiaalisuutta. Tai en ehkä sosiaalisuutta; lähinnä tarvitsen rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää. Toisin sanoen, parisuhteen. Sinkkuna ollessa sitä yritti hakea korviketta tuolle pitämällä väkisin yllä erilaisia ystävyyssuhteita, mutta nyt kun lopulta olen onnellisessa parisuhteessa huomaan että en oikeasti kaipaa juuri muita ihmiskontakteja kuin mieheni ja perheeni. Tietysti on ihan hauska katsella ihmisiä, jos ei tarvitse itse osallistua. Jollain tapaa pidän myös ihmisten tapaamista koirapuistossa tyydyttävänä. Puhutaan aiheesta, joka molempia kiinnostaa, mutta ei mistään henkilökohtaisesta eikä tarvitse tietää edes sen toisen ihmisen nimeä.

Juhlista: tajusin jossain vaiheessa, että jos ainoa tapa millä selviän kemuista on juoda seurani siedettäväksi, on ehkä parempi että en mene juhliin ollenkaan. Enkä ole sitten mennyt.

Minulla on muuten sellainen taipumus, että sosiaalisissa tilanteissa saatan tuoda itseäni liikaakin esille. Äidiltä sai aina aikanaan kuulla vaikkapa sukujuhlien jälkeen toruja "kun sä vaan seisot jossain nurkassa ylimielisen näköisenä". Olen sitten oppinut teeskentelemään ainakin jossain määrin. Mutta tosiaan se menee välillä ylinäyttelyn puolelle ja huomaan olevani koko ajan äänessä -usein katselen itseäni ikään kuin kaukaa ja ihmettelen, miksi helvetissä selitän jotain noin pitkästyttävää tai ylipäänsä en vaan pidä turpaani kiinni. Muille ihmisille käytökseni menee ilmeisesti täydestä, mutta itsellä on tuollaisen jälkeen aina vähän krapulainen olo. Olen ehkä antanut ihmisille sitä mitä ne haluaa tai odottaa mutta pettänyt samalla itseni.

Miesseurassa on yleensä helpompaa, koska miehet ei sillä tavalla oleta että osallistuu keskusteluun tai ylipäänsä kuuntelee. Ja miehet keskustelee suuremalla todennäköisyydellä jostain, mikä voi olla edes etäisesti kiinnostavaa -kuuntelen tuhat kertaa mieluummin armeija- ja kalastusjuttuja kuin "mitä hauskaa meidän Veera-Emilia sanoi tarhan tädille" jne. Ymmärrän että kerrotaan hauskoja anekdootteja vaikka juuri armeija-ajoilta, mutta ihmisten kuulumiset ei kiinnosta minua yhtään. Tiedättehän, sellainen yleinen juoruilu. Tai kauneudenhoitokeskustelut. Tai keskustelut telkkarisarjoista. Tai ylipäänsä muiden ihmisten mielipiteet. (juu, tämä ei ole enää introverttiyttä vaan silkkaa itsekeskeistä kusipäisyyttä).

Jupor
Viestit: 1
Liittynyt: 16.10.2014 13:18
Viesti:

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Jupor » 16.10.2014 13:37

Retriitissä saa intensiivistä sosiaalisuutta, olemalla hiljaa.
Kaipaan retriittiin, vaan en siihen uskonnollisuuteen, vaikka ei se olisi kovin voimallista.
Toivon, että löytäisin tuohon enemmän mahdollisuuksia.

Vieras

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Vieras » 21.10.2014 13:31

samma här..ihanaa kuitenkin lukea, että minä yksin en ole jotenkin täysin epänormaali vaikeuksineni vain introvertti ja lähestulkoon samanlainen kuin muutkin introvertit..en viitsi edes kirjoittaa uusiksi kaikkea ,kun olette onnistuneet pukemaan sanoiksi munkin tuntemukset niin hyvin.

Ehkä tuosta itsensä tarkkailusta vois itsekkin pyrkiä enemmän suuntaamaan huomiota toisiin ettei joka sanaansa miettis niin tarkkaan ja analysoisi itseään joka hetki, josta sitten usein lopulta seuraa itsensä syyllistäminen, mutta tämän toteutuminen sitte seurassa onkin jo toinen juttu!
Mutta sallitaan itsellemme myös ns. oma outous- tämä yhteiskunta kun nyt sattuu olemaan mikä on, jossain toisenlaisessa maailmassa ekstrovertit voisivat olla niitä kummajaisia..

Juhani
Viestit: 1
Liittynyt: 08.11.2014 14:07
Viesti:

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Juhani » 08.11.2014 14:25

Vectorin alkuperäinen teksti oli juuri täsmälleen kuin omat ajatukseni.

Viikonloppuina mulla on usein pakonomainen tarve olla mukana jossain piireissä mukana, käydä juhlissa tai tapahtumissa kavereiden kanssa. Usein jopa pyörittelen mielessäni tapahtumien kulkua etukäteen ja odotan illalta melko suuria asioita, odotan tutustuvani uusiin ihmisiin. Käyväni mielenkiintoisia, tai ainakin hauskoja keskusteluja ihmisten kanssa. Paikanpäällä todellisuus on kuitenkin lähes aina täysin päinvastainen kuin millaisia mielikuvia olin mielessäni maalaillut. Roikun yleensä ennestään tuttujen kavereideni seurassa (tai ankkurina perässä), höpötän heille hissukseen tutuista ja turvallisista aiheista. Uusien tuttavuuksien kanssa sosialisointi on yleensä stressaavaa ja tahmaista. Baarissa naisille hädintuskin uskallan edes puhua mitään, paitsi kovassa kännissä ja silloin taas ei pysty enää puhumaan mitään järkevää vaikka periaatteessa mielessä oliskin ihan fiksuja asioita sanottavana. Änkytän, tai puhun muuten vaan epäselvästi jolloin saan itseni kuulostamaan käytännössä idiootilta. :D

Kerrasta toiseen ilta päättyy siihen että kävelen yksinäni pizzalaatiko kädessä himaan ja joskus puran ahdistukseni netissä kirjoittelemalla johonkin SoMeen (twitteriin) vitseiksi tarkoitettuja stereotyyppisiä heittoja ekstroverttien käyttäytymismalleista tai muusta sellaisesta ja odotan saavani sillä huomiota joltain samankaltaisiltani. Aika normisetti mulle. :)

Vieras

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Vieras » 27.12.2014 14:03

Ihan mahtavaa keskustelua! Minäkin löysin juuri tieni tänne. :) Ja tämä keskustelu osui silmään, koska etsin juuri jotain tällaista, koska olen ehdottomasti voimakkaasti introvertti, mutta kuitenkin en ole täysin yksinäisyydessä viihtyvä, vaan kaipaan ystävyyttä, seuraa, ja jopa niitä juhlia. Nuorempana varsinkin tuli kauhea olo, jos tiesin, että kaikki muut ovat jossain vappua viettämässä ja itse olen yksin kotona. Kauhea ahdistus. Tykkäsin kyllä juhlia tai tykkään edelleenkin, joskin se on oman uskoontuloni myötä vähän muuttanut muotoaan, mutta siitä lisää jossain muualla... mut esim. musiikki ja tanssiminen oli mulle tosi tärkeetä ja tavallaan osa introverttiyttänikin. Musiikki todella tempaa minut mukaansa, mulle semmonen tempautuvuus ja jonkin valtaan/lumoihin joutuminen on just introvertismia omimmillaan ehkä.

Mut siis muuten samat ku muilla, keskustelu isommissa ryhmissä kauhean vaikeaa, jään hirveen helposti ulkopuoliseksi... ahdistun helposti ihan piloille. Uuden työpaikan pikkujoulut olivat juuri ihan hirveä koettelemus, tai siis ihan jees ne meni, mutta pelkäsin etukäteen niin että ei mitään järkeä. Ja kyllä mä siellä vähän kämmäsinki. Enkä ollu kaivattua seuraa. Jne...

Ihanaa et löysin tän paikan. On todella tarpeellista, että on tällanen paikka missä muutki sanoittaa omaa elämääni, oon ite jotenki niin huono jäsentämään ja tajuamaan asioita.

Anamaria
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2014 13:03
Viesti:

Re: Sosiaalisuutta tarvitseva introvertti

Viesti Kirjoittaja Anamaria » 27.12.2014 14:04

Hups, en ollut kirjautunut... nikillä Anamaria kirjoittelen siis. :)

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa