Sosiaalisten suhteidenne määrä

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja aura » 02.04.2015 14:59

Mietin tuota välittämisestä, usein mulle on ongelma just se, etten hirveesti välitä ihmisistä. Nyt olen kuitenkin miettinyt, ettei se oikeestaan sitä ole, en vaan uskalla välittää, koska en halua olla se, joka pitää toisesta osapuolesta enemmän, koska siinä on vaara satuttaa itsensä. Kuitenkin, jos annan pelkkää välinpitämättömyyttä, niin mitä todennäköisesti saan? Välinpitämättömyyttä. Jotenkin mielekkäämmältä tuntuisi ottaa se sattumisen riski ja kiintyä rohkeesti, koska se sisältää kuitenkin mahdollisuuden kokea jotain aitoa ja merkityksellistä.

Tavallaan toivoisin ystävyyssuhteideni olevan niinkuin parisuhteet ovat, mutta ilman seksiä ja sitoumuksia. Huomaan, että kun tapaan/tunnen sellaisia ihmisiä, keiden kanssa klikkaa tosi hyvin, mä oon tavallaan "rakastunut" niihin. Ehkä tästä syystä hakeudun usein sellaiseen seuraan, mikä on "ihan ok", koska ajatus "ihan ok":n menettämisestä ei ole niin epämiellyttävä kuin "aivan mahtava":sta luopuminen. Mut tavallaan, onko olemassa ihmistä, joka katsoo aina huonoja sarjoja, jottei niiden loppuminen harmittaisi? Okei, ihmiset ei oo mitään sitcomeja, mut sama idea pätee varmaan suhteisiin. Ei ole mitään järkeä vältellä kivoja juttuja vaan siks että ne loppuu. Tää ei kyl hirveesti liity aiheeseen mut menkööt, pakko avautua :lol:

Miten teillä, "ihastutteko" ystäviinne? Kuinka paljon panostatte ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin?

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 02.04.2015 16:18

aura kirjoitti:Mietin tuota välittämisestä, usein mulle on ongelma just se, etten hirveesti välitä ihmisistä. Nyt olen kuitenkin miettinyt, ettei se oikeestaan sitä ole, en vaan uskalla välittää, koska en halua olla se, joka pitää toisesta osapuolesta enemmän, koska siinä on vaara satuttaa itsensä.
Minä taas kyllä haluaisin välittää ihmisistä enemmän, mutta tuntuu ettei elämässäni ole vain juuri koskaan ollut ihmisiä jotka olisivat olleet minulle niin tärkeitä. Samaten tulee nykyään vielä harvemmin kenestäkään välitettyä, kun on joutunut toteamaan ettei kukaan oikeastaan välitä minusta. Jos totta puhutaan, elämässäni on oikeastaan vain kaksi ihmistä jotka aidosti välittävät miten minä jaksan, mitä mulle kuuluu ja (edes) yrittävät ymmärtää erilaista persoonaani - äitini ja mummoni. Muut käsittelevät minua muotoa: ota yhteyttä, kun olet saanut otettua itseäsi "niskasta kiinni" ja "asiasi järjestykseen", että et ole häpeäpilkku meille. Joo, karua. :roll:

Olen useimmille siellä 3. luokassa = ihmiset, joihin ollaan yhteydessä kun kaikki muut vaihtoehdot floppaavat. Mua kyllästyttää olla se "näkymätön kultakala" siellä 100 ihmisen maljassa, sillä tällaistahan se touhu useimmilla ihmisillä on. Ystäviä ja tuttuja on niin paljon, että on mahdotonta luoda syvempää suhdetta kenenkään kanssa, kun toisella ei yksinkertaisesti ole niin paljon aikaa heistä kenellekään. Tai he eivät ainakaan halua sitä minun kanssani kuluttaa...

Mä en vaan jotenkin enää edes jaksa vaivautua välittämään, koska sitä jo voi arvata sen että on toiselle loppujenlopuksi pelkkää ilmaa. Käytetään kun tilanne sen sallii ja sitten lempataan.
aura kirjoitti:Tavallaan toivoisin ystävyyssuhteideni olevan niinkuin parisuhteet ovat, mutta ilman seksiä ja sitoumuksia. Huomaan, että kun tapaan/tunnen sellaisia ihmisiä, keiden kanssa klikkaa tosi hyvin, mä oon tavallaan "rakastunut" niihin. Miten teillä, "ihastutteko" ystäviinne? Kuinka paljon panostatte ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin?
Joo, minä toivoisin tätä samaa. Rakkautta se on aito ystävyyskin, mutta juuri kukaan ei tunnu enää haluavan luoda näin syvällisiä ja merkityksellisiä ihmissuhteita. Ymmärrän sen, että jos on parisuhde se riittää 99% meistä kattamaan nämä tarpeet. Loput tuttavuudet on sitten tasoa "kaverit, joiden kanssa pidetään hauskaa". Minä puolestaan etsin samaa rakkautta ja sielunkumppanuutta myös ystävistäni, jota haen myös seurustelukumppanistani.

Kaikki ei tietysti ymmärrä. Jos yrittää luoda "liian hyvät välit" jonkun toisen miespuolisen kanssa, pidetään helposti homppelina. Jos se on taas vastakkaista sukupuolta, heti luullaan että on taka-ajatuksia. Minusta näin introverttina joskus ihan tuntuu, että aivan kuin valtaosa ihmisistä tarkoituksellisesti välttäisi liian läheisten ihmissuhteiden syntymistä. Suojelevatko he itseään joltakin vai mitä? Miksi he haluavat pitää ystävänsäkin mieluummin "paskanjauhanta-tasolla" kuin tosi ystävänä?

Kuinka paljon sitten panostan näihin ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin, noh, olen ehkä huono vastaamaan koska niitä on niin olemattoman vähän. Mutta jos joku henkilö merkitsee mulle oikeasti paljon, niin hyvin paljon - omien voimien mukaan. Tällaisia ihmisiä on vain vaikea löytää, jolta saisi myös vastakaikua tälle kaikelle. Olen vain niin väsynyt antamaan itsestäni toiselle lähes kaiken, mutta saamatta mitään sitten juuri takaisin.

Mulle saattaa esimerkiksi joku tapaaminen jonkun "kaverini" kanssa olla todella merkittävä. Mutta on aina niin surullista huomata, että en merkitse sille toiselle mitään hänen 1500 kaverinsa joukossa... :|

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja aura » 02.04.2015 18:02

niksuu93 kirjoitti:
Minusta näin introverttina joskus ihan tuntuu, että aivan kuin valtaosa ihmisistä tarkoituksellisesti välttäisi liian läheisten ihmissuhteiden syntymistä. Suojelevatko he itseään joltakin vai mitä? Miksi he haluavat pitää ystävänsäkin mieluummin "paskanjauhanta-tasolla" kuin tosi ystävänä?
Nyt eletään paskanjauhannan kulta-aikaa, verkostoituminen on päivän sana ja se varsinainen yhteys on vähän niin kuin hukkunut kaiken ylimääräisen alle. Laatu korvataan määrällä ja sisäinen kokemus ulkoisella näyttämisellä. Yksityishenkilötkin tuotteistaa itseään, ja tästä syystä ei haluta haavoittuvuutta hirveesti näyttää, sillä kuka haluaa viallisen tuotteen? Telkkari on täynnä ohjelmia joissa kierot kilpailijat kieroilee kilpaa ja saippusarjoissa selkäänpuukotus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Sitä kasvaa huomaamattaan sellaiseen ajatusmalliin, ettei kehenkään voi oikein luottaa, että sun ystävätkin on kilpailijoita. Ihmiset tavallaan unohtaa itsensä ja keskittyy enemmän siihen julkikuvaan ja maineeseen, jää pelaamaan jotain peliä, jota ei voi edes voittaa. Ei kaikki ihmiset eikä varmaan edes puolet, mutta tosi moni elää sellaisessa himmeessä harhassa. Elämää on helpompi käsitellä, kun sen kokee pinnallisesti, mutta kolikon vastapuoli on se, että se kokemus jää kovin tyhjäksi.

Toisaalta voi olla, ettei joillain ihmisillä vaan ole muuta jauhettavana kuin paskaa. Usein, jos ei kelaa hirveesti ns. syvällisiä tai käsittele itse traumojaan, niistä puhuminenkin on vierasta ja siten ahdistavaa. Keskimäärin ihmiset ei tykkää poistua mukavuusalueeltaan. Muistan yhden pöytäkeskustelun, kun pari osanottajaa pääsi vauhtiin jonkun abstraktin puheenaiheen kanssa, niin yksi tyyppi sanoi, silleen vitsikkäästi mutta ilmiselvästi ärsyyntyneenä, että "nyt on vähän liian syvällistä, vaihetaan puheenaihetta" :lol:

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 02.04.2015 18:47

aura kirjoitti:Nyt eletään paskanjauhannan kulta-aikaa, verkostoituminen on päivän sana ja se varsinainen yhteys on vähän niin kuin hukkunut kaiken ylimääräisen alle. Laatu korvataan määrällä ja sisäinen kokemus ulkoisella näyttämisellä. Yksityishenkilötkin tuotteistaa itseään, ja tästä syystä ei haluta haavoittuvuutta hirveesti näyttää, sillä kuka haluaa viallisen tuotteen? Telkkari on täynnä ohjelmia joissa kierot kilpailijat kieroilee kilpaa ja saippusarjoissa selkäänpuukotus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Sitä kasvaa huomaamattaan sellaiseen ajatusmalliin, ettei kehenkään voi oikein luottaa, että sun ystävätkin on kilpailijoita. Ihmiset tavallaan unohtaa itsensä ja keskittyy enemmän siihen julkikuvaan ja maineeseen, jää pelaamaan jotain peliä, jota ei voi edes voittaa. Ei kaikki ihmiset eikä varmaan edes puolet, mutta tosi moni elää sellaisessa himmeessä harhassa. Elämää on helpompi käsitellä, kun sen kokee pinnallisesti, mutta kolikon vastapuoli on se, että se kokemus jää kovin tyhjäksi.
Aamen. :)
aura kirjoitti:Toisaalta voi olla, ettei joillain ihmisillä vaan ole muuta jauhettavana kuin paskaa. Usein, jos ei kelaa hirveesti ns. syvällisiä tai käsittele itse traumojaan, niistä puhuminenkin on vierasta ja siten ahdistavaa. Keskimäärin ihmiset ei tykkää poistua mukavuusalueeltaan. Muistan yhden pöytäkeskustelun, kun pari osanottajaa pääsi vauhtiin jonkun abstraktin puheenaiheen kanssa, niin yksi tyyppi sanoi, silleen vitsikkäästi mutta ilmiselvästi ärsyyntyneenä, että "nyt on vähän liian syvällistä, vaihetaan puheenaihetta" :lol:
Tällaisiakin tunnen. Joillekin tuntuu oikeasti olevan jopa hankalaa keskustella mistään tärkeämmästä kuin jauhaa kaikkea turhaa. Ja kerran on minullekin sanottu suoraan juuri noin että "nyt menee vähän liian syvälliseksi..." kun keskustelu ihan vahingossa ajoutui molempien menneisyyden käsittelyyn. Ensimmäinen lause joka oli hieman vakavampi ja toinen heti täräytti että "en pysty puhumaan tästä, palataan Salkkareihin". Jotain ongelmia kenties, jos ei pysty puhumaan oikeasta elämästä? Vai onko se kenties tylsempää kuin Salkkarit? :lol:

inda
Viestit: 20
Liittynyt: 13.01.2015 15:25
Paikkakunta: Tku
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja inda » 03.04.2015 15:04

aura kirjoitti:Mietin tuota välittämisestä, usein mulle on ongelma just se, etten hirveesti välitä ihmisistä. Nyt olen kuitenkin miettinyt, ettei se oikeestaan sitä ole, en vaan uskalla välittää, koska en halua olla se, joka pitää toisesta osapuolesta enemmän, koska siinä on vaara satuttaa itsensä. Kuitenkin, jos annan pelkkää välinpitämättömyyttä, niin mitä todennäköisesti saan? Välinpitämättömyyttä. Jotenkin mielekkäämmältä tuntuisi ottaa se sattumisen riski ja kiintyä rohkeesti, koska se sisältää kuitenkin mahdollisuuden kokea jotain aitoa ja merkityksellistä.

Tavallaan toivoisin ystävyyssuhteideni olevan niinkuin parisuhteet ovat, mutta ilman seksiä ja sitoumuksia. Huomaan, että kun tapaan/tunnen sellaisia ihmisiä, keiden kanssa klikkaa tosi hyvin, mä oon tavallaan "rakastunut" niihin. Ehkä tästä syystä hakeudun usein sellaiseen seuraan, mikä on "ihan ok", koska ajatus "ihan ok":n menettämisestä ei ole niin epämiellyttävä kuin "aivan mahtava":sta luopuminen. Mut tavallaan, onko olemassa ihmistä, joka katsoo aina huonoja sarjoja, jottei niiden loppuminen harmittaisi? Okei, ihmiset ei oo mitään sitcomeja, mut sama idea pätee varmaan suhteisiin. Ei ole mitään järkeä vältellä kivoja juttuja vaan siks että ne loppuu. Tää ei kyl hirveesti liity aiheeseen mut menkööt, pakko avautua :lol:
Mulla on hyvin pitkälti samanlaiset ajatukset kuin auralla.

Lähiaikoina löytämäni uuden kaverini kanssa olen jo ehtinyt käymään koko mahdollisen tunneskaalan läpi rakastumisesta hylätyksi joutumiseen. Koska kaikenlainen tunteilu kuluttaa hirvittävän määrän energiaani pyrin välttämään sellaista. On vaan helpompi tuntea tasaisesti yksinäisyyttä kuin seilata edestakaisin tunteiden aallokossa.

Olen nyt kuitenkin miettinyt, että mitä menetettävää mulla tässä on? Ei oikeastaan yhtään mitään. Jos kaverini ei haluaisikaan viettää aikaansa kanssani, olen itse taas alkuperäisessä tilanteessani eli yksinäinen. Mun kohdallani mikään ei siis olisi muuttunut. Ja jos mitään ei ole koskaan ollutkaan ei mitään ole voinut menettääkään. :mrgreen: Tällaisella yksinkertaisella ajatusten manipuloinnilla olen pystynyt "sammuttamaan" tunteeni (ja samalla minimoimaan energiankulutukseni) ja nauttimaan ajasta, jonka saan kaverini kanssa viettää.
aura kirjoitti:Miten teillä, "ihastutteko" ystäviinne? Kuinka paljon panostatte ei-seksuaalisiin ihmissuhteisiin?
Kyllä mä "ihastun" todella helposti tutustumiini ihmisiin. Saatan saada ihmisestä tosi hyvän fiiliksen ensimmäisellä tapaamisella, mutta yleensä se ei kestä ja muutaman tapaamisen jälkeen totean, että ei tämä ihminen ollutkaan sellainen, jonka kanssa haluaisin viettää aikaani. Sitten tapaamiset harvenevat ja yksinkertaisesti lopetan yhteydenotot. Joten... Kyllä mä omasta mielestäni panostan liian vähän ihmissuhteisiini.

anonyywi
Viestit: 10
Liittynyt: 01.04.2015 20:52
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja anonyywi » 03.04.2015 17:22

Kyllä sitä tulee panostettua enemmän laatuun kuin määrään. Nuorempana kaveripiiri oli todella suppea, ja mulle riitti vain muutama samanhenkinen ihminen joiden kanssa jakoi myös yhteisen harrastuksen. En ollut erityisen kiinnostunut solmimaan muita uusia tuttavuuksia, en halunnut liikaa ihmisiä ympärilleni koska nautin niin paljon myös yksikseen olemisesta. En muutenkaan ole koskaan ollut kovin taitava tutustumaan uusiin ihmisiin varsinkaan oma-aloitteisesti, mutta iän myötä oon tullut ehkä hieman sosiaalisemmaksi ja tuttavapiiri on myös vähän laajentunut sen myötä. Aidosti läheisiä ystäväsuhteita on kuitenkin edelleen vain muutamia. Niissä yhteys perustuu molemminpuoliseen sieluntoveruuteen, kun taas monien muiden kavereiden kohdalla yhteys on sellaista pinnallisempaa, ja joskus vähän liiankin yksipuolista. Tuntuu välillä tietysti kivalta jos voi olla avuksi ja olla jollekin tärkeä, mutta jos en saa siitä itse riittävästi irti niin se vain kuluttaa energiaa enkä jaksa pitää yhteyttä yllä aktiivisesti.

Hyvistä ystävistä huolimatta elämästäni edelleen puuttuu sellainen kaipaamani syvällisempään (ja romanttiseen) rakkauteen perustuva sielunystäväsuhde/kumppanuus johon haluaisin/uskaltaisin heittäytyä ja avautua täysillä, mutta sopivaa ihmistä ei ole osunut kohdalle. Viime vuosina tämä (aiemmin osittain tiedostamaton) kaipuu on kasvanut entisestään, rikkonut sisäisen tyytyväisyyteni ja aiheuttanut myös yksinäisyyttä ja masennusta. Läheiset ystävät toki antaa paljon elämääni, mutta silti sydän kaipaa jotain enemmän. Varmaankin monilla introverteillä saattaa olla sellaista tunnetta kun ei onnistu saamaan riittävän syvää yhteyttä keneenkään, ja monet luo sitten sellaisen muurin ympärilleen ettei enää edes kaipaa toisten läheisyyttä ja ymmärrystä, vaan tyytyy omaan yksinäisyyteensä. Mutta sitä ihmiselle luontaista läheisyydentarvetta ei kannata sivuuttaa vaikka olis miten introvertti.

Joskus mua hämmentää se että jotkut ihmiset avaa sydäntään niin helposti, osaavat ystävystyä ja ihastua jopa vain netin välityksellä, tai "rakastua" useampiin ystäviin kerralla. En tiedä onko mulla vain niin paksut suojamuurit ympärilläni, mutta mä tarvitsen paljon aikaa että niin vahvaan yhteyteen tarvittava luottamus ja avoimuus voi syntyä, enkä usko että sellainen rakkauteen pohjaava ystävyys vois ainakaan mulla kohdistua kuin yhteen tiettyyn ihmiseen kerrallaan, mieluiten parisuhteen kautta. Mulle riittäisi että on yksi sielunkumppani jolle avaa sitä sydämensä energiaa/rakkautta, ja muut läheiset ystävyydet siinä ohessa 'vain' sieluntoveruuksia. En usko että siinä jäisi kaipaamaan mitään muuta.

Avatar
shantyu
Viestit: 24
Liittynyt: 27.06.2015 22:08
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja shantyu » 27.06.2015 22:18

Tarkemmin kun mietin, niin hyviä ystäviä minulla ei juurikaan ole. Minun on hyvin vaikeaa luottaa kehenkään, sillä niin monesti luottamus on petetty. Introverttinä koen vaikeaksi uusien kaverisuhteiden luomisen. Tämän hetkiset kaverini ovat ekstroverttejä molemmat. Yksi introvertti (tai pikemminkin ambivertti) löytyy myös kaveripiiristä, mutta koen, ettei meidän kemiamme täysillä kohtaa. Välillämme on usein vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä ja ehkä tämänkin vuoksi näemme nykyään harvemmin.

Perhe on minulle tärkein (vanhemmat ja sisarukset). Toinen veljeni on myös introvertti ja onkin aika "lohdullista", että lähipiiristä löytyy samanhenkinen ihminen. Ekstrovertit harvemmin ymmärtävät meitä yksinäisiä susia...

j_v_
Viestit: 27
Liittynyt: 05.04.2015 23:23
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja j_v_ » 28.06.2015 00:51

anonyywi kirjoitti:Kyllä sitä tulee panostettua enemmän laatuun kuin määrään. Nuorempana kaveripiiri oli todella suppea, ja mulle riitti vain muutama samanhenkinen ihminen joiden kanssa jakoi myös yhteisen harrastuksen. En ollut erityisen kiinnostunut solmimaan muita uusia tuttavuuksia, en halunnut liikaa ihmisiä ympärilleni koska nautin niin paljon myös yksikseen olemisesta. En muutenkaan ole koskaan ollut kovin taitava tutustumaan uusiin ihmisiin varsinkaan oma-aloitteisesti, mutta iän myötä oon tullut ehkä hieman sosiaalisemmaksi ja tuttavapiiri on myös vähän laajentunut sen myötä. Aidosti läheisiä ystäväsuhteita on kuitenkin edelleen vain muutamia. Niissä yhteys perustuu molemminpuoliseen sieluntoveruuteen, kun taas monien muiden kavereiden kohdalla yhteys on sellaista pinnallisempaa, ja joskus vähän liiankin yksipuolista. Tuntuu välillä tietysti kivalta jos voi olla avuksi ja olla jollekin tärkeä, mutta jos en saa siitä itse riittävästi irti niin se vain kuluttaa energiaa enkä jaksa pitää yhteyttä yllä aktiivisesti.

Hyvistä ystävistä huolimatta elämästäni edelleen puuttuu sellainen kaipaamani syvällisempään (ja romanttiseen) rakkauteen perustuva sielunystäväsuhde/kumppanuus johon haluaisin/uskaltaisin heittäytyä ja avautua täysillä, mutta sopivaa ihmistä ei ole osunut kohdalle. Viime vuosina tämä (aiemmin osittain tiedostamaton) kaipuu on kasvanut entisestään, rikkonut sisäisen tyytyväisyyteni ja aiheuttanut myös yksinäisyyttä ja masennusta. Läheiset ystävät toki antaa paljon elämääni, mutta silti sydän kaipaa jotain enemmän. Varmaankin monilla introverteillä saattaa olla sellaista tunnetta kun ei onnistu saamaan riittävän syvää yhteyttä keneenkään, ja monet luo sitten sellaisen muurin ympärilleen ettei enää edes kaipaa toisten läheisyyttä ja ymmärrystä, vaan tyytyy omaan yksinäisyyteensä. Mutta sitä ihmiselle luontaista läheisyydentarvetta ei kannata sivuuttaa vaikka olis miten introvertti.

Joskus mua hämmentää se että jotkut ihmiset avaa sydäntään niin helposti, osaavat ystävystyä ja ihastua jopa vain netin välityksellä, tai "rakastua" useampiin ystäviin kerralla. En tiedä onko mulla vain niin paksut suojamuurit ympärilläni, mutta mä tarvitsen paljon aikaa että niin vahvaan yhteyteen tarvittava luottamus ja avoimuus voi syntyä, enkä usko että sellainen rakkauteen pohjaava ystävyys vois ainakaan mulla kohdistua kuin yhteen tiettyyn ihmiseen kerrallaan, mieluiten parisuhteen kautta. Mulle riittäisi että on yksi sielunkumppani jolle avaa sitä sydämensä energiaa/rakkautta, ja muut läheiset ystävyydet siinä ohessa 'vain' sieluntoveruuksia. En usko että siinä jäisi kaipaamaan mitään muuta.
Lainaan tästä melkein kaiken ja kiitän kun löytyi taas kerran ajatusten tulkki.

Ala-asteen jälkeen moni asia muuttui; ympäristö, paikkakunta, murrosikä, itsetunnon/luottamuksen laskusuhdanne näihin päiviin asti. Ainakin sain sen jotenkin pysähtymään, ehkä sitten jollain tavalla kävin tarpeeksi pohjalla, vaikka alemmaksikin olisi varmaan päässyt. Piirit eivät ole niistä ajoista suurentuneet, lähinnä vain pienentyneet, jos ei työkavereita oteta lukuun.

Tämä netin välityksellä tapahtuva syvempien mietteiden vaihto muutenkin pääsee vasta nyt vauhtiin, kun on päässyt jonkinlaiseen yhteyteen itsensä ja muiden kanssa, vielä kun sen saisi vietyä pidemmälle. Aiemmin se oli vain täysin viihdekäyttöä, pelejä ja tiedonhakua.

aviation
Viestit: 33
Liittynyt: 27.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja aviation » 29.06.2015 23:13

Jonkun toisen otsikon alla keskustellaan ystävyydestä. Tässä ketjussa on tullut esiin
Tuo ystävyydessä esiintyvä tunneskaala ja ihastuminenkin.

Mielenkiintoinen ajatus tuli mieleen, jos on ystävyydessä on esiintynyt romanttisia ajatuksia tai kokemuksiakin,
Paluu pelkästään ystävyyteen ei ole ongelmatonta, "ystäviä ei ole koskaan liikaa" vaikuttaa kyllä vähän kliseeltä.

Sosiaalisia suhteita ei oo kovinkaan montaa. Monet on luetelleet puolison ja lähisukulaiset.

Työkavereiden välistä kanssakäymistä en lue sosiaaliseksi suhteeksi, kun aikaa ei juuri vietetä yhdessä
Työn ulkopuolella. Puoliso? Hmm, sanoisin, että tämä suhde on nin uniikki, ettei voi vertailla muiden kanssa
Ja sukulaisiaanhan ei voi valita. Jää siis jäljelle em. Kategorioihin kuulumattomat ystävät.

Tuo on totta, että meiliystävyys helposti kuihtuu, kun ei kuulu kuitenkaan toisen kuvioihin tai ns.
Sisäpiiriin. Tästä olen avautunut toisessa ketjussa, mut toistetaan sama vielä. Kirjoittelen viiden lapsen äidin kans, joka
On naimisissa. Itse on kertonut, että Hänellä ei oo kovin montaa ystävää, äiti ja sisaruksia ja anoppi. Itse koen olevani välillä täysin ulkopuolinen palikka hänen elämässään. On tunneskaala käyty muutenkin läpi, mutta onneksi vain oman pään sisällä. Selvästi mietin liikaa asioita.

Kyllä se ystävyys muotoutuu omanlaisekseen tai lopahtaa. Hyvä ystävyyssuhde kestää sit useita vuosia ja ei tauot niin haittaa. Ehkä tämä somekulttuuri antaa ihmisille väärän kuva, että ystäviä on paljon. Helppohan se on peukuttaa toisen saunassakäyntiä, mut kovin moni ei lähtis kaveriksi tekeen niitä saunapuita :)

Näillä sivuilla kyllä tulee avauduttua ihan uudella tavalla. Kun täällä on ihmisiä, jotka tuntee ja kokee asioita samalla tavalla.

En nyt muista tarkkaa lukua, mut se on hyvin rajallinen määrä, kuinka paljon voi ylläpitää ihan face-to-face ystävyyssuhteita.

härkä
Viestit: 21
Liittynyt: 26.10.2013 11:42
Viesti:

Re: Sosiaalisten suhteidenne määrä

Viesti Kirjoittaja härkä » 08.07.2015 21:29

.
Viimeksi muokannut härkä, 13.01.2019 01:31. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 2 vierailijaa