Työelämä

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 25.03.2015 20:02

TaVallinen kirjoitti:Minulla luonteeni on pahin ongelmani työelämässä. Aina halutaan sosiaalista, puheliasta, iloista ihmistä jo työnhakuilmoituksissa.
Näinpä. Muutenkin nuo työnhakuilmoitukset ovat usein aika naurettavia vaatimuksiltaan, että jos pelkästään niitä katsoo - juuri kukaan ei voi saada paikkaa. Pitäisi olla ammattikorkeatutkinnot, vähintään parin vuoden työkokemus ko. tehtävästä ja hirveä lista suosittelijoita. Pitäisi olla näyttöä, että osaa työnsä esimerkillisesti mutta samalla pitäisi olla sosiaalinen ja puhelias tiimin jäsen. Toisin sanoen se jokapaikan "sanaseppo", joka hauskuuttaa kaikkia työnktekijöitä pomosta harjoittelijoihin.

Osaaminen ei sinänsä ole minulle ongelma, mutta työkokemuksen puute on. Samaten tuo sosiaalisuus, vaikkakaan sitä ei niin paljon IT-alalla vaadita, lukuunottamatta asiakaspalvelu- ja myyntitehtäviä. Minä tulen tekemään töitä, enkä höpöttelemään tyhmiä - välttämättä edes kahvitauolla.

Tuossa viime akuutin introverttiudesta kertovassa osiossa oli juuri puhetta tuosta, että työnantajat kyllä nimenomaan haluavat työtekijältä niitä introvertin ominaisuuksia, kuten töihin paneutumista ja hyvää työjälkeä, mutta eivät kuitenkaan ole juuri innostuneita ottamaan introverttia ihmistä töihin. Toisin sanoen, he haluaisivat ekstrovertin introvertin parhailla puolilla.

Vieras

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 25.03.2015 21:11

Olen introvertti ja työskentelen voimakkaasti ekstroverttialalla. Tapaan todella paljon ihmisiä työvuoroni aikana ja tehtäväni, joita on samaan aikaan useita, jäävät aina kesken, koska aina joku keskeytää.
Se on epämiellyttävää, mutta kuuluu työni luonteeseen ja olen tottunut siihen vuosien varrella, mutta en pidä siitä. Jossain vaiheessa päivää saan kuitenkin kaiken tehtyä. Huomaan myös kotiin tultuani, etten kaipaa ketään muita ympärilleni, eikä ole todellakaan tarvetta lähteä enää mihinkään ihmisvilinään. Inhoan kaupassa käymistäkin. Nautin, kun saan olla kotona rauhassa omissa oloissani. Miehenikään ei häiritse "liiaksi", koska samanhenkinen kuin minä.
Kotona siis lataan akkuja ja lenkillekin lähden päinvastaiseen suuntaan kuin kaupungin keskelle.
Pidän syvällisistä ja asiapitoisista keskusteluista yhden tai muutaman aidon ihmisen kanssa. Pinnalllisuutta ja small talkia en ymmärrä ollenkaan, vaikka sitäkin joudun työssäni sietämään joidenkin taholta, ei ollenkaan kaikkien.
Silloin tunnen olevani heikoilla jäillä. Pidän kuitenkin työstäni paljon ja minun työyhteisööni mahtuu molemmat ihmistyypit sulassa sovussa ja annamme toisemme olla sellaisia kuin olemme.

JohnKimble
Viestit: 16
Liittynyt: 25.03.2015 18:31
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja JohnKimble » 25.03.2015 23:01

Omalla alalla on niin ekstroverttejä kuin introjakin, mutta useimmiten sielläkin painotetaan ulospäinsuuntautuneisuutta. Useimmiten olen pärjännyt hyvin ja positiivinen palaute ylemmältä taholta vakuutti, ettei tässä ihan toivottomia työntekijöitä olla.

Eräästä paikasta jouduin kuitenkin anomaan lomaa, kun jatkuva vuorovaikutus asiakkaiden kanssa + super-ekstrovertit työkaverit tekivät minusta niin pahan hermoraunion etteivät edes perusasiat enää luonnistuneet. Sain mm. jatkuvasti ihmettelyjä sinkkuudestani, sillä yksinolo oli heidän mielestään täysin epänormaalia ja minun olisi kuulema pitänyt heilua viikonloput baareissa, jotta löytäisin jonkun mahdollisimman pian. Satunnaisessa utelussa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta jatkuva jankkaaminen/ihmettely viikosta ja kuukaudesta toiseen ei tuntunut enää kovin kohteliaalta työtoverien osalta. Nyt reilu vuosi lähtöni jälkeen olisin saanut jälleen paikan kyseisestä firmasta, mutta ei ole ollut hinkua päästä takaisin.

Sami90
Viestit: 36
Liittynyt: 04.01.2015 00:02
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Sami90 » 06.05.2015 20:39

Valmistuin sähköalalle keväällä 2010. Menin heinäkuussa armeijaan toiselle puolelle Suomea. Kotiuduin armeijasta tammikuussa. Keväällä 2011 olin parisen viikkoa työelämänvalmennuksessa paikallisella leirintäalueella, jossa on uima-allas ulkona, minigolf ynnä muuta kivaa. Lähdin sieltä, kun pääsin palkalliseen työhön sähköalalle. No, se oli vaan määräaikainen työ, ja loppui pian. Sen jälkeen en ole ollut palkallisessa työssä.

Elokuussa 2011 pääsin puoleksi vuodeeksi työelämänvalmennukseen kierrätyskeskukseen. Syyskuussa 2012 Pääsin Lappiin semmoselle työttömien leirille viikoksi. Vaellettiin tuntureilla, ja käytiin Levin kylpylässä. Sitten marraskuussa 2012 pääsin kuntouttavaan työtoimintaan samaan kierrätyskeskukseen, jossa olin jo aiemmin puoli vuotta. Siinä samassa paikassa olen vielä tänäkin päivänä.

Q45
Viestit: 69
Liittynyt: 17.03.2015 20:09
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Q45 » 08.05.2015 16:13

Olen ollut nyt viimeisen vuoden ajan kaikki lomani töissä eräässä paikallisessa firmassa, kokoonpanohommissa. Tehdas on ihan kotini vieressä, mikä on kyllä kiva, koska työpäivän jälkeen jää verrattain paljon aikaa palautumiselle. Töissä introverttius kyllä tuntuu, vaikkei ehkä yhtä paljon kuin monessa muussa ammatissa. Mutta pistää joka tapauksessa väsyttämään, kun ympärillä on jatkuvasti kova hälinä, koneet pitävät meteliä, viereisillä pöydillä on muita työntekijöitä tekemässä omia hommiaan ja tarvitsee puhua muille ihmisille enemmän kuin mitä muuten puhuisi. Sen olen huomannut, että viikonloppu- tai ylitöihin jäädessä kun sali on paljon tyhjempi ja rauhallisempi on työnteko huomattavasti mukavampaa kun pystyy uppoutumaan tekemisiinsä ilman, että koko ajan huomio keskittyy jonnekin muualle. En nyt silti valita tästä työstä, hyvä paikkahan tuo on opiskelijalle tienata vähän extraa ja muut työkaverit ovat rentoa ja mukavaa porukkaa, mutta kyllä näin viikonloppuisin aina kuitenkin on voimat ihan lopussa.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 21.05.2015 21:39

Mää on tosiaan nyt ollut muutaman viikon työharjoittelussa ammattiani vastaavissa työtehtävissä. Teen siis 6 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa. Voin kyllä kertoa, että joko hektinen arkirytmi jossa ollaan päivät töissä ja illat pitäisi jaksaa vielä tehdä omia asioita ei yksinkertaisesti sovellu minulle tai sitten mulla ei todellakaan ole terveys reilassa - vaikka kaikki muuta väittävät. Ei kuulosta kovin normaalilta, että jos on pari vuotta sairauslomalla levännyt ja jo parin viikon ja 60 tunnin työtunnin jälkeen tuntuu että on ihan burn out. Olen ihan rättiväsynyt kotiin päästyäni, kiukuttelen kaikille vastaan osuville enkä jaksa viettää töiden päälle enää minkäänlaista yksityistä, saati sosiaalista elämää.

Nähtävästi minun on valittava joko olla rahaton töitä tekemätön "pummi", joka käyttää vähäisen energiensa omiin aktiviteetteihinsa tai sitten annan itsestäni kaikkeni että selviän vain lyhennetystä työajasta ja sanon hyvästit vapaa-ajalleni - samoin hyvinvoinnilleni. Nykytilanteessa nukun ja makaan lähes kaiken vapaa-aikani, koska pienikin ponnistus työssä tuntuu imevän minun ihan tyhjiin.

Työ ei edes ole mitään kovinkaan sosiaalista. Jos tämäkään ei sovellu, ei taida jäädä muita vaihtoehtoja kuin etätyö kotona omaan tahtiin (mitenhän sellaiseen pääsisi?) tai sitten kokonaan työelämän ulkopuolelle jääminen. Ja sehän ei ole 22-vuotiaalle ihmiselle mahdollista - enkä sitä itsekään mielelläni haluaisi.

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja aura » 22.05.2015 17:32

^

I feel you Niksu. En tee edes noin paljoa töitä, mutta olen ihan piipussa. Sinänsä siistiä, kun on joku rutiini, eikä ole riippuvainen vanhempien rahoista, mutta vähän turhauttaa, kun ei voi valvoa myöhään, eikä iltapäivästä tunnu riittävän energiaa mihinkään, edes koneelle :lol: Yritän nyt kuitenkin antaa tälle tilaisuuden, koska tykkään työstäni ja haluan maksaa veroja (= tuntea olevani jotenkin "hyödyksi" yhteiskunnalle). Väsyneisiin tunteisiin voi vaikuttaa mulla tällä hetkellä se, että olen vielä vähän epävarma osaamisestani, töissä on kokoajan vähän sellainen hoopo olo. Toisaalta on mukava huomata kehitystä siinä omassa työskentelyssä, ja elättelenkin toivoa, että tässä kuukauden sisään hallitsisin hommat kunnolla, minkä pitäisi olla kyllä mahdollista, koska se nyt ei mitään rakettitiedettä ole. Ehkä se väsymys helpottaa mulla sitten, kun saan vähän ammatillista itsevarmuutta, eikä mene henkistä energiaa stressaamiseen, että "teinkö nyt oikein" ja "mitä jos unohdin jotain".

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 23.05.2015 23:29

aura kirjoitti:En tee edes noin paljoa töitä, mutta olen ihan piipussa. Sinänsä siistiä, kun on joku rutiini, eikä ole riippuvainen vanhempien rahoista, mutta vähän turhauttaa, kun ei voi valvoa myöhään, eikä iltapäivästä tunnu riittävän energiaa mihinkään, edes koneelle
Rutiinin kannalta on joo kiva, mutta toisaalta saa miettiä onko se sen arvoista jos omaan henkilökohtaiseen elämään ei jää enää ollenkaan virtaa. Ilmeisesti sitä virtaa kuitenkin pitäisi töidenkin jälkeen olla kuten "normaaleilla ihmisillä", mutta mun on rehellisesti myönnettävä että mulla ei ainakaan ole. En tiedä missä vika. En ole laiska: haluaisin tehdä ja minua kiinnostaa tehdä, mutten vain jaksa. Tiedän että toiset tekee paljon rankempiakin töitä ja paljon pidempään, mutta eivät ole silti yhtä väsyneitä kuin minä jo muutaman tunnin jälkeen. Käytännössä ruokatuntiin (klo 12) jaksaa ihan hyvin, mutta iltapäivän viimeiset tunnit sitä silmät luppasee siihen tahtiin ettei tiedä onko järkevämpää vain tuijotella kelloa ja odottaa kotiinpääsyä vai yrittää jotain tehdäkin.

Rahan kannalta työstä ei kannata edes puhua. Jos satanen jää kuussa enemmän käteen tällaisen kuormituksen jälkeen, ei se tunnu sen arvoiselta.
aura kirjoitti:Väsyneisiin tunteisiin voi vaikuttaa mulla tällä hetkellä se, että olen vielä vähän epävarma osaamisestani, töissä on kokoajan vähän sellainen hoopo olo. Ehkä se väsymys helpottaa mulla sitten, kun saan vähän ammatillista itsevarmuutta, eikä mene henkistä energiaa stressaamiseen, että "teinkö nyt oikein" ja "mitä jos unohdin jotain".
Mulla ihan samoja tunteita ollut. Jotenkin sitä vain epäilee omia kykyjään ja osaamistaan, vaikka toisaalta tietää että nämä ihan hyvin osaakin. Mutta se epävarmuus siitä, että joku tarkastaa työni jäljen ja entä jos se ei kelpaakaan. Eri asia tehdä itselle kuin työnantajalle. Ja sitten hävettää jos ei jotain asiaa ymmärräkään, vaikka koulutuksen puolesta pitäisikin. Hieno isku taas jo valmiiksi huonolle itsetunnolle/-luottamukselle.

Tietysti kokemuksen pohjalta luottamus kasvaa, mutta ensin olisi sille pohja rakennettava.

Försti
Viestit: 45
Liittynyt: 27.03.2015 21:33
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Försti » 24.05.2015 01:36

niksuu, olet ollut niin pitkään poissa työelämästä että siihen tottuminen vaatii aikansa. Kahden lepovuoden jälkeen työelämää siirtyminen (vaikka onkin vain 6h päivä eikä 8h) on iso muutos ja vaatii aikansa että tottuu. Väsymykseen voi taasen vaikuttaa muutkin asiat kuin työ, kuten huono ruokavalio ja syöntirytmi, liian vähäinen liikunta, liika koneellaolo, jne. Ei kannata heittää pyyhettä kehään liian pian. Voi myös olla että tekemäsi työ ei ole niin sopiva sinulle kuin uskot.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 24.05.2015 19:10

Försti kirjoitti:olet ollut niin pitkään poissa työelämästä että siihen tottuminen vaatii aikansa. Kahden lepovuoden jälkeen työelämää siirtyminen (vaikka onkin vain 6h päivä eikä 8h) on iso muutos ja vaatii aikansa että tottuu. Väsymykseen voi taasen vaikuttaa muutkin asiat kuin työ, kuten huono ruokavalio ja syöntirytmi, liian vähäinen liikunta, liika koneellaolo, jne. Ei kannata heittää pyyhettä kehään liian pian. Voi myös olla että tekemäsi työ ei ole niin sopiva sinulle kuin uskot.
Jännä vaan sinällään, että samojen asioiden tekeminen kotona kuin mitä teen nyt töissä ei rasita minua lähellekään niin paljon. Ehkä se johtuu just tosta kun pitää toimia "vieraassa ympäristössä", on vastuussa muullekin kuin itselleen ja kun kuitenkin eräänlainen aikataulu on olemassa. Se luo enemmän stressiä. Mietin vaan, että johtuisiko ainakin osa tuosta väsymyksestä ihan siitä että pitää olla jokapäivä 6h samassa tilassa muiden ihmisten parissa, että se syö niin paljon tuota energiaa. Kun kerran samat hommat kotona tehtynä ei aiheuta läheskään samanlaista väsymystä.

Vaikka sairauslomalla pitkään olinkin, en mä silti sitä koko aikaa ole kokonaan lorvinut. Harrastuksiini, omiin projekteihin jne. olen energiaani hyödyntänyt, että ei se sitä kautta se muutos niin dramaattinen ole. Mut se on just se ero tässä, että vapaalla näitä asioita sai tehdä omaan tahtiin, joko kotona, ulkona jne. kun taas nyt olet naulattu siihen samaan työpisteeseen ja tehtäviä tulee jatkuvalla syötöllä ihan määräaikojen kanssa. Kun teki itselleen, ei ollut kiirettä - eikä tätä kautta paineita.

Mitä tulee ruokavalioon, syömiseen, liikuntaan ja muuhun, en usko noiden ainakaan mitenkään merkittävästi tässä osasyyllisenä olevan. Syön suht terveellisesti ja säännöllisesti, liikun aina kun ehdin - kävelenkin kaikkialle. Koneella ei kovinkaan paljon tule enää kotona arkena istuttua, kun sitä saa tehdä jo töissä ihan tarpeeksi. Nukun myös seitsemisen tuntia joka yö - tosin sairauksista ja lääkityksistä johtuen en tunne itseäni koskaan levänneeksi. Usein herätessä väsyttääkin yhtä paljon kuin nukkumaan ruvetessa. Se on ollut tätä jo kohta kaksi vuotta, kukaan ei osaa sanoa mistä johtuu.

Työ on kyllä mielestäni itselleni sopivaa, sillä se on suht sitä mitä juuri hain ja mihin olen koulutettu. Sitä mitä parhaiten osaan ja mitä mielelläni myös teenkin. Kiinnostus ja motivaatio ei siis tässä ole se ongelma.

-----------------------------

Ehkä se vaan on niin, että krooninen sairaus ja mm. solusalpaajat vievät merkittävän osan energiavarastoista. Siihen päälle vielä lääkityksen lopettamiseen liittyvät vieroitusoireet, vuosien kortisonin popsimisen aiheuttamat ongelmat ja päivittäiset nivelkivut liitännäisenä. Tekevät hyvää jo valmiiksi epävakaalle henkiselle kantille, joka ajoittain heiluu jo ihan kuilun reunalla.

Ehkä en vain näistä syistä jaksa kuten normaalit ihmiset. Kumpa vaan työkkäri ja muutkin ammattilaiset ymmärtäisivät sen, eivätkä jaksaisi jauhaa sitä samaa lorua että "nuori ihminen jaksaa". Eihän se ikää kato, mitä sairauksia on ja missä kantissa ihmisen jaksaminen muutenkin on.

Eihän tässä siis muuten mitään, mutta ärsyttää kun kaikki etenkin lähipiirissä pitävät heti laiskana saamattomana vätyksenä, jos ei jaksa juosta paikasta toiseen kuten he. :roll:

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa