Parisuhteen ristiriitaisuus

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.
mustadahlia
Viestit: 1
Liittynyt: 26.11.2016 12:42
Viesti:

Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja mustadahlia » 26.11.2016 12:50

Moi.

Oon uusi täällä ja parisuhdeaiheita varmasti on ollut aiemminkin mutta nyt kun oma tilanne on levällään niin ajattelin kirjoittaa, jos vaikka löytyisi kohtalotovereita.

Olemme 4 vuoden parisuhteemme kanssa siinä pisteessä että minä introna mietin eroa. Minua on jo kauan ahdistanut jatkuvasti mieheni jatkuva tarvetsevuus ja sosiaalisuus, totaalinen vastakohtani. Hän ei ymmärrä minua, ei anna tilaa ja odottaa kotiovella töistätullessani höpinöineen. Väsyny hänen läsnäolleessaan totaalisesti mutta yksin olen elämäni voimissa. Olen yrittänyt keskustella asiasta mutta niissä tilanteissa hänestä tulee totaalisen mykkä. Hän kokee etten halua häntä tai minulla on jokimn suuri salaisuus kun vetäydyn ja tarvitsen yksinoloa.

Koen että olen menettänyt oman itseni ja itsenäisyyteni tämän suhteen edetessä. Ennen tätä suhdetta olin 6 vuotta sinkku ja ne olivat elämäni parasta aikaa! Tein asioita yksin ja näin maailmaa ja nautin siitä suuresti. En kokenut tuolloin tälläista jatkuvaa ahdistusta ja tukehtumista, väsymystä ja jatkuvaa kaipuuta parempaan. Osa minusta haluaisi yrittää tehdä tämän suhteen eteen töitä ja yrittää mutta kuinka pitkään voin tukahduttaa omimman piirteeni ja koittaa sopeutua toisen maailmaan, kun ei toinenkaan yritä sopeutua minun maailmaani?

Löytyykö ketään muuta joka painii vastaavassa tilanteessa?

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 07.12.2016 01:36

Omalla kohdallani vastaava tilanne on johtamassa (tai oikeastaan johtanut jo) avioeroon. Odotan uutta sinkkuelämääni oikeastaan varsin tyytyväisin mielin.

Nominä
Viestit: 2
Liittynyt: 04.12.2016 12:04
Paikkakunta: Kokkola
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja Nominä » 12.12.2016 21:22

No hei. Täällähän käy varsinainen vilinä. Eroonpa tuo päättyi omakin
liitto, ja varsin pitkä sellainen. Minä intro, rouva ekstro. Tulin tietoiseksi
eroavaisuudestamme vasta puoli vuotta eron jälkeen. Mikä tuntui helpottavalta,
koska koin epäonnistuneeni. Vaikka kumpikaan ei ole aivan tyylipuhdas
lajityyppinsä edustaja, niin sen verran vahvasti kuitenkin, että molempien
joustaessa olimme kuitenkin vielä liian kaukana toisistamme. Vuosien
yrittämisen jälkeen väsyimme molemmat. Nyt jälkeenpäin asiaa tarkastellessa
ei ihmetytä yhtään, miksi ei saatu juttua toimimaan. Syyllisiä ei olla
kumpikaan, itseään vastaan kun ei voi toimia. No, nyt tunnen sitten itseni
paremmin ja osaan kiinnittää asiaan huomiota siinä vaiheessa,
jos elämääni ilmestyy uusi kiinnostava tuttavuus.

dIPPEr
Viestit: 5
Liittynyt: 08.01.2017 19:22
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja dIPPEr » 08.01.2017 20:42

Moro

Löysin tämän palstan vahingossa eilen, kun googlailin mikähän minussa on vikana. Luin Mustadahlia:n viestin ja kohtalotoveri ilmoittautuu. Oli pakko laittaa oma tarina, vaikken ole ennen keskustelupalstoille kirjoittanutkaan.

Olemme olleet vaimoni kanssa naimisissa 10v ja meillä kaksi lasta (9v ja 7v). Meillä on ulospäin kaikki ns. hyvin; on omakotitaloa, koiraa, venettä, autoa ja lasikaappi täynnä Aalto-vaaseja. Olen tähän asti sinnitellyt. Näinhän kuuluu olla, kaikkea on ja veroja maksellaan kiltisti Elastisen virne naamalla. Muutenkin olen yrittänyt olla tunnollinen isä, mutta tuntuu että viime vuosi katkaisi kamelin selän lopullisesti.

Olen yrittäjä ja teen itsenäistä työtä, joka on ollut ihan mukavaa ja palkitsevaa. Työssäni olen oman itseni herra ja minulla on “omaa aikaa”. Olenkin onnistunut tasapainoilemaan siten, että työssäni olen palautunut parisuhteesta ja kotona työstäni. Tosin tämä on vaatinut välillä kohtuullisen määrän alkoholia, vastamelukuulokkeet ja 4h illassa musiikkia silmät kiinni kun muut ovat nukkumassa. Olenkin usein saanut kuulla vaimoltani istuvani kuin mielenterveyspotilas ja kuinka hän on huolissaan minusta. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä miten joku voi olla hiljaa paikoillaan monta tuntia. Ei se ole normaalia.

Viime syksynä eräästä asiakasprojektista tuli ongelma ja tein semmoisen kuukauden pätkän töitä “yötäpäivää” kirjaimellisesti. Projekti kusi lopulta, sain huudot, koin jonkinasteisen työuupumuksen ja masennuin. Työ ei enää auttanutkaan palautumisessa, sillä siitä oli tullut stressin aihe.

Pysäytin elämäni totaalisesti. Aloin miettimään kuka olen, mihin olen menossa ja mitä haluan elämältäni. Huomasin, tämä ei ole se elämä minkä koen omakseni. Olen ollut kuristuneena jo useamman vuoden. Olen hukannut itseni, mennyt rikki. Minusta oli tullut innoton suorittaja, joka haaveilee paremmasta ja elää “sit ku” elämää. Ei minkälaista elämäniloa, vain ajatus mielessäni: “voi kun saisi olla edes vähän aikaa yksin”. Olin jo pidemmän aikaa, vuosia, pitkittänyt kotiin tuloa ja puuhastellut toimistossa omiani. Kotona olin kuitenkin kertonut olevani ylitöissä kun on niin kauhea kiire. Yksin ollessani, tuntuu että maailma on täynnä mahdollisuuksia ja haasteita. Kotona olen elinkautisvanki, jonka tarkoitus on ainoastaan palvella muita haaveenaan yksinolo. Tuntuu kuin joku olisi kokoajan iholla ja etten pysty mitenkään generoimaan tarpeeksi energiaa, jota muut minusta jatkuvasti imevät. Akut ovat tyhjät jatkuvasti.

Olen puhunut tilanteestani niille kahdelle kaverilleni, jotka minulla on. He ovat ymmärtävinään vaikka näen suoraan etteivät he oikeasti ymmärrä. Olen yrittänyt puhua aiheesta kotona ja kertonut tarvitsevani huomattavasti enemmän omaa tilaa, muuten en selviä. Ehdotin jopa oman asunnon hankkimista, missä voisin elellä ja touhuta omiani pari päivää viikossa. Tämä ajatus kuitenkin kauhistutti vaimoani, sillä sitä joko ollaan parisuhteessa tai ei olla. Ei ole välimuotoja. Ehdotin eroa, mutta vaimoni sai ylipuhuttua minut jäämään. “Ei 10v avioliittoa voi rikkoa yhtäkkiä näin heppoisin perustein, pitää yrittää enemmän. Ajattele edes lapsia.”

Nyt vaimoni on hätääntynyt tilanteestani ja koittaa parhaansa mukaan korjata parisuhdetta järjestämällä meille mahdollisimman paljon aikaa yhdessä, nukkumalla kyljessä kiinni, suunnittelemalla lomamatkaa jne. Olemme käyneet myös parisuhdeterapiassa ja kaikenkukkuraksi vaimo yrittää passittaa minut psykiatrille, jotta selviää mikä minussa on vikana. Välillä hän taas itku silmässä kyselee onko minulla toinen nainen. Olen aivan kauhusta kankeana tästä uudesta käänteestä. Ei olisi pitänyt puhua mitään. :shock:

Tiedän, työtä tekemällä saisin parisuhteestani varmasti teippailtua jonkunmoisen häkkyrän (+psykiatrin pillerit ja reipas annos psykoterapiaa). Eroajatus on kuitenkin hiipinyt mieleeni ja houkuttelee valtavasti. Välitän kyllä vaimostani; hän on taistelija, mutta ei sielunkumppani. Kuitenkin, jos olisimme vain kaksin, olisin jo jättänyt anteeksi-viestin + talon avaimet pöydälle ja lähtenyt. Pahinta on se, että tiedän lapsiemme routivan pahasti jos eroamme.

Onneksi löysin tämän palstan ja foorumia lueskeltuani huomasin ettei minussa olekaan mitään vikaa. En ole masentunut, en maanis-depressiivinen, en outo. Olen introvertti, olen aina ollut ja tulen aina olemaan. Tämä tieto helpottaa vähän. Vielä kun tietäisin mitä tehdä. Yritän ratkaista ongelmaa omien harrastusten kautta ja löytää uusia keskustelukumppaneita. Ahdistus on kuitenkin valtava.

Petra
Viestit: 102
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja Petra » 09.01.2017 07:09

Kyllä me olemme niin raastavia näille läheisellekin. Vaimosi on varmaan myöskin hajalla. Kykenemätön silloin näkemään mistä kenkä puristaa ja miten auttaa. Auttaminen hänen tavallaan kuulosti bensan heittämiselle paloon. Mutta normaali reaktio varmaan tuollaisessa tilanteessa. Kun toisesta haluaa pitää kiinni...

Tietääkö terapeutti 'diagnoosistasi'? Hänenhän se kuuluisi parisuhdeneuvonnassa auttaa näkemään tilannetta.

Mutta tuttua ahdistusta tuli viestiäsi lukiessa. Vertaistukea pitäisi saada ettet lähde itseäsi viallisena syyttelemään tai sitten uhriudu. Oikeus meidän on olla tällaisia mutta velvollisuus säätää vähän jos säädettävissä on. Ja usein kai tilanne on jo päässyt sen verran pahaksi ettei pienet säädöt auta nollaamaan tilannetta sille tasolle jossa voisi oikeasti jotain asialle tehdä.

Ymmärrän että nopea vapautuminen olisi houkuttelevaa mutta kun siihen liittyy lapsia niin voi olla paljon korjattavaa sitten kun voimat palaavat. Mutta en usko minäkään että pitäisi jäädä kärvistelemään.

Voimia löytämään välitila ja ratkaisukin.

Vieras

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja Vieras » 10.01.2017 00:18

Pisti toi dipperin kirjoitus silmään taustojen samankaltaisuudella ja tunsin jotenkin samaistuvani häneen tietyin eroin kuitenkin.
Olen myös isä, tosin 5 lapsen, 35v, naimisissa olen ollut kohta 12v ja yrittäjyyttä tuli viime keväänä 9v täyteen jolloin luovuin yrityksestäni. Kaikilla tietty erilaiset pohjat vallitseville olosuhteille, mutta itsellä helpotti huomattavasti kun on saanut vapautua yrittäjän ikeestä, ei sillä ettenkö pitänyt työstäni joka oli minulle yhtäaikaa harrastus ja työ, mutta fyysinen sairaus teki lopettamispäätöksen välttämättömäksi. Yksinyrittäjään kohdistuvat vaatimukset ovat vain niin kohtuuttomia ja välillä sietämättömiä kantaa tässä nyky-yhteiskunnassa, että se on selvää että voimat ovat todella koetuksella, eikä se aina liity introverttiin luonteeseenkaan. Itse ainakin olen jaksanut huomattavasti paremmin kantaa vastuuta perhe-elämästä ja parisuhteesta kun jatkuva stressi on taka-alalla, vaikka tulot on ovat romahtaneet ja tulevaisuuden ansiotyöt ovat vielä hämärän peitossa eikä aaltomaljakoita ostella. En halua neuvoa ja moralisoida sinua, mutta sen verran sanon että punnitse asioita erittäin tarkasti ennekuin teet mitään peruuttamatonta, tässä maassa on aivan liikaa rikottuja perheitä ja siitä johtuvaa henkistä pahoinvointia, kerron tämän myös sillä kokemuksella joka minulla itselläni on omasta lapsuudesta ja siitä miten se on vaikuttanut tahtomattani omassa elämässä. Nyt osaan toki jo katsoa asioita taaksepäin erilaisesta perspektiivistä ja ymmärrän myös vanhempiani nyt aikuisena, mutta pieni lapsi ei ymmärrä ja se saattaa heijastaa aikuisuuteen, jopa loppuelämään asti.
Itsekin olen erittäin lujilla ollut kun omaa päänsisäistä aikaa ei tahdo tarpeeksi löytyä, ja joskus on jopa toivoton olo kun vaimo toistelee monesti että "voisitko olla läsnä" ja silti mieli tahtoo karata jonnekin sisäisen maailman turviin ja lasten kanssa pitäisi touhuta sitä ja tätä ja laittaa aamupalaa, iltapalaa, käyttää pesulla, siivota leluja jne. Mutta kuitenkin sitä vaan jaksaa, ja väitän että samoja tuntemuksia on sekä introilla että extroilla. Lapset on ainakin mulle tärkeintä maailmassa ja teen omasta vajavaisuudesta huolimatta kaikkeni sen eteen että heillä olisi asiat hyvin. Mitä puolisoon tulee niin ärsyttäähän se kun toinen ei ymmärrä mun sielun maisemaa, oon kuitenkin päättänyt että siitä pidän kiinni mitä olen avioliittoon ryhtyessäni luvannut vaikka ei useinkaan niin ruusuista ole, ei rakkauskaan ole pelkkä tunne, vaan myös sitä että sitoutuu kulkemaan toisen rinnalla vaikkei se välttämättä aina "oikelta" tunnu, ja monesti se tunnekin sieltä tulee kun ei kiinnitä siihen liikaa huomiota. Pitkän liiton aikana rakkaus ja kaikki muu myös muuttaa muotoaan, muuttuu erilaiseksi. Omalla kohdallani omatuntoni ei sallisi minua lähtemästä liitostani ja jättämään perhettäni, se olisi kohdallani liian itsekästä vaikka introverttinä itsekkyyteen olenkin taipuvainen.
Ei ne lapsetkaan ikuisesti nurkissa pyöri, veikkaan että sitäkin vanhana saattaa kaivata sitten kun on omaa rauhaa yllinkyllin. Lapset on kuitenkin niin hetken pieniä ja me vanhempina se tukipilari, turva ja lohdutus mitä lapsi tarvii, ja lapsen maailma voi erossa järkkyä pahasti vaikka itse ajattelisi että erillään olisi lastenkin kannalta parempi, jos nyt siis oletetaan että liitossa ei väkivaltaa ole ja muuten asiat ns kunnossa.
Alkoholista sen varmaan tiedätkin että se ruokkii masennusta, depressiota ja ahdistusta ja päin vastoin. Itsekin tuli nuorempana kuppia otettua ihan reilulla kädellä ja kun sitä alkaa murheeseen naukkailla niin aina vain kynnys alenee. Luojan kiitos olen nyt absolutisti eikä sikäli ole sen suhteen ongelmia niin kauan kun en ota sitä yhtäkään, mulla se vaan on ainut vaihtoehto jos en halua alkkikseksi ja mulle tää on sopinut erittäin hyvin. Vireystilakin kaikin puolin parempi.
Itsellä myös tapana haaveilla paremmasta, mutta elämä on tässä ja nyt kannattaa epätoivon hetkinä katsoa sitä mitä kaikkea hyvää elämässä on eikä surra sitä mikä puuttuu.
Nämä nyt oli mun näkemyksiä ja ajatuksia, enkä tarkoita että sun just näin pitäisi toimia ja ajatella, mutta pohdi asioita monesta näkökulmasta sekä menneen että tulevaisuuden kautta. Minä toivon sulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja toivottavasti saat asiat raiteilleen!

dIPPEr
Viestit: 5
Liittynyt: 08.01.2017 19:22
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja dIPPEr » 10.01.2017 22:37

Kiitos tuestanne. Tuntui heti helpottavan kun “purkautui” tänne. Jotenkin se ahdistus vaan tulee välillä niin vahvoina aaltoina, ettei tiedä miten päin pitäisi olla. Olen yleensä hyvin harkitsevainen tekemisissäni, saati sitten tämmöisissä elämän suurissa kysymyksissä, joten uskon oikean ratkaisun löytyvän ajan kanssa. Työ on kuitenkin jo aloitettu ja on helpompi korjata tilannetta nyt kun osaa analysoida ongelmaa paremmin. Korkin laitoin myös kiinni uutena vuotena toistaiseksi palauttaakseni aivojen serotoniini ja dopamiini tasot normaaleiksi. Jottei vaan nyt tulisi tehtyjä vääriä valintoja vääristä syistä.

Aikaisemmin olen tosiaan luullut olevani joku kestomasentunut, epäsosiaalinen ja viallinen ihminen. Kaikki on hyvin ja silti naama nurinpäin vähän väliä. Nyt ahaa-elämykseni myötä osaan kuitenkin antaa armoa itselleni, sekä kiinnittää huomiota enemmän palautumiseen. Vaatimustaso jatkossa miehen mukaan, ei yleisen tason. Tämä uskon vaikuttavan positiivisesti elämäni laatuun kokonaisvaltaisesti ja sitä kautta koko parisuhteeseenkin. Keskusteluyhteys on kuitenkin hyvä. Vielä kun saan vakuuteltua ettei muutaman tunnin vetäytymiseni arjessa ole pakoa vastuusta vaan ennemminkin sen kantamista. Risanen ihminen kun ei oikein kelpaa mihinkään.

Ja on tässä hyvääkin. Rouvan hätääntyminen on näkynyt _erittäin_ positiivisesti makuukammarin puolella. Olisi saanut hätääntyä jo 5v sitten… Ei voi kuin todeta vanhaa vitsiä mukaillen: rakas taivaan isä, poista kipu mutta jätä turvotus. :D

TeeKooo

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja TeeKooo » 15.01.2017 21:01

Olipas mielenkiintoisia tarinoita!

Minulla on parisuhteet keskimäärin viiden vuoden mittaisia ja ne päättyvät aina likimain samalla kaavalla ja olen tiedostanut sen omalla tavallaan omaksi syykseni.

Suhteeni päättyvät aina miehen uskottomuuteen ja syy on se, että en huomioi ja tarvitse heitä tarpeeksi ja tämä on täysin introverttiuteni syytä.
Olen yrittänyt itseäni kumppaneilleni selittää, mutta ei kukaan normi laumasieluinen sosiaalisesta kanssakäymisestä, läheisyydestä, kehuista, huomiosta ja ihmiskontakteista elävä voi uskoa, että joku latautuu yksinäisyydellä ja jopa vaikeuksienkin hetkellä yksinäisyys on ainut mikä auttaa.
Ei voi uskoa, että en aina kaipaa läheisyyttä, en keskustelua, en yhtään mitään, eikä se silti tarkoita sitä, että rakkaus olisi loppunut tai että olen käynyt vieraissa.

Kun elämä heittelee haasteitaan, olen joutunut kerran yhden isomman haasteen edessä eroamaan, kun en saanut vapautettua voimavaroja muuten (lapseni sairastui).
Tässä tilanteessa oltiin jo niin pitkällä, että annoin miehelle jopa luvan hakea huomionsa huorilta, kun en häntä itse jaksanut enää huoltaa ja huomioida.
Eroonhan tuollainen suhde päätyi, koska en sietänyt kuitenkaan ajatusta huorissa makaavasta miehestä ja minulle tehtiin jälleen tietenkin selväksi, että olen kylmä ja viallinen nainen.
Ei minua kuunneltu, kun sanoin, että tarvitsen juuri nyt vain ja ainoastaan rauhaa!
Kun nainen on tälläinen, kun minä olen luullaan helposti kylmäksi ja jopa kevytkenkäiseksi.
Onhan sinulla nyt oltava joku toinen, kun et roiku hihassani ja kitise huomiota jatkuvasti eikös vain?
Ei nainen voi olla tälläinen, ei vain voi! Naisen kai pitää olla se riippuvainen, nalkuttava kaulinjustiina. Silloinhan nainen vain rakastaa eikö vain?

Miksi se on niin vaikea käsittää, jos haluaa olla rauhassa?
Sen vuoksi minulle tulee parisuhteessa ollessa usein sellainen olo, että olen jotakin velkaa, koska en vain kykene antamaan niin paljon ja se tehdään minulle aina lopulta hyvin selväksi!
Ajatuksissani joskus jopa katson alaspäin ihmisiä, jotka ovat toisistaan vailla niin hemmetin paljon.
Miksi he ovat toisistaan niin riippuvaisia?! Miten haavoittuvaisia he ovatkaan, miten hauras on voimavaransa?

Kun sitten olen sosiaalisella tuulella, olen sitä todella kyllä, mutta akku on todella pitänyt latautua. Olen asiakaspalvelutyössä nykyään ja moni ei uskoisi "ongelmaani", mutta olenkin sitten työpäivän jälkeen usein aika väsynyt. Yrittäjyys myös itsellä suunnitelmissa.
Osaan olla parisuhteessa kyllä huippupuoliso, olen sitä todella, kun minusta ei olla jatkuvasti jotakin vailla, vaan minun annetaan OLLA RAUHASSA välillä!
Tätä ei ole kukaan vielä ymmärtänyt :(

Olen itse sitä mieltä, että introverttiuteni on sen verran vallitsevaa laatua, etten voi ajatellakkaan elämänkumppaniksi muuta, kuin toista introverttia.

Eli missä on introverttien seuranhaku? :)

Petra
Viestit: 102
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja Petra » 16.01.2017 06:02

Kai se on siellä missä muidenkin. Se seuranhaku. Valitettavasti. Ja ehkä parempi. Nimittäin kokeilin taas tapailla miehiä netin kautta. Ja laadin profiilin jonka oletin karkoittavan kaikki. Toivoin sitä oikeasti. Sillä en ainakaan lupaile ihmeitä, vaan puhun suoraan, kuten muutenkin tapani on.

Se onnistui erinomaisesti. Paljon mielenkiintoisia miehiä äityi kertomaan tuntevansa samoin.

Mutta. Mutta. Tapasin lähinnä sitten miehiä joita olisin vointu tavata useamminkin, vaan tuntuu että se mikä samankaltaisuutta on aiheuttaakin ongelmia.

Kaikkia oli lähipiirit moittineet vain rantuiksi ja sitoutumiskammoiseksi. Ja minä sanoisin että itsekin olen suojamekanismiksi laatinut varautuneisuuden, mikä on luonnollisesti ihan suotavaakin kaikenlaisten tyyppien varalle.

En ole keksinyt sitä viisastenkiveä jolla saisi toimimaan toisen introvertinkään kanssa suhdetta alulle. KUn en aio heittäytyä vain sänkyyn selälleni vaan edetä hitaammin.

Olenkin itse päätynyt ajoittain ajattelemaan että miten hyvin voi suhde toimia jos ei asuta yhdessä (oma toiveeni) ja molemmilla on jaksmisessa ongelmia. Jos toisen kohtaamiseen ei löydy samanaikaisesti jaksamista niin homma ei vain toimi. Tai tule toimimaan. Siitä mahtaa tulla velvollisuus ennen kuin kuukausi suhteen alkamisesta on vaihtunut.

Ehkä kyseessä on sittenkin sitoutumiskammoa. Ymmärrämme että halajamme parisuhteen hyviä puolia ja pelkäämme joutuvamme satimeen josta taas irrottaudutaan pettyneenä.

Kuten jostain vietistä luin ehkä olisi hyvä löytää ihminen joka jaksaa ymmärtää erilaisuutta vaikka itse on lähes aina valmis läheisyyttä antamaan. Vaan mitä meillä sitten on tarjota vastineeksi tällaisesta varalla olosta? Siinäpä kysymys.

dIPPEr
Viestit: 5
Liittynyt: 08.01.2017 19:22
Viesti:

Re: Parisuhteen ristiriitaisuus

Viesti Kirjoittaja dIPPEr » 18.01.2017 17:27

TeeKooo:
Keskiverto mieshän hyvin yksinkertainen eläin, jonka maailma koostuu lähinnä läheisyyden tarpeesta, muille pullistelusta (tarpeesta kohottaa itseluottamustaan tavalla tai toisella. Oli se sitten henkistä tai fyysistä pullistelua) ja kavereiden kanssa touhuilusta. Mikäli mies kokee ettei hän saa tarpeeksi huomiota kanssasi, ottaa hän sitä vastaan kun edes joku tarjoaa. Varsinkin jos olet vielä “loukannut” häntä hakemalla yksinäisyyttä ja täten nostanut kiukun hylkäämällä hänet. Sopivassa mielentilassa on tullut vastaan joku, joka on osoittanut kiinnostusta ja tilaisuus tekee varkaan. Huono omatunto on helppo vaientaa syyttämällä toisen ominaisuuksia. Ihmiset ovat keskimäärin kuitenkin aika itsekeskeisiä tietyissä asioissa.

Sinuna en lähtisi syyttelemään itseäni. Se on vähän kuin syyttelisin itseäni siitä, että olen lyhyt kun vaimoni lähti pitemmän miehen mukaan. Introverttius on kuitenkin ominaisuus, ei vika. Jos ja kun olet asiasta kertonut, osoittaa pettäminen selkärangattomuutta ja huonoa tilanteen tajua kumppaneiltasi. Kyllä sen verran miestä pitäisi olla, että useamman vuoden yhdessäelon jälkeen saa kakistettua kokevansa itsensä onnettomaksi ja haluavansa eron. Pettäminen on kuitenkin kohtuullisen julma potku vastapalloon, ja vielä jos sitä käyttää pelkästään keinona päästä eroon huonosta suhteesta. Tosin on helppoa moralisoida toisia. Ihmisen käyttäytyminen on kuitenkin summa taustoistaan, kokemuksistaan, unelmistaan, tunteistaan jne. eikä toisen arvomaailmaa voi täysin ymmärtää.

Minkä alan yrittämistä olet muuten suunnitellut?

Petra:
Lueskelin huvikseni suomi24 treffipalstaa joulukuussa. Hain perspektiiviä omiin ongelmiini (ja toisaalta tutkin mahdollisuuksiani markkinoilla, mikäli päädymme eroon). Siellä oli kyllä kaikenmoisia. Eräs mieleenpainuva oli tyyliin “En hae ketään enkä mitään, menetkös siitä, hus!”. Taisi olla sun :D. Oli niin mainio, että oli näin lähellä —> <— etten vastannut pelkästä mielenkiinnosta. Nauratti. “En minäkään halua mitään, enkä ees oikeastaan nähdä. Ja jos mentäisiin kahville, niin olisin hiljaa”. :D. Suurin osa ihmisistä kuvasi itseään: “Olen huumorintajuinen ja älykäs”. Ehkä profiilisi oli niin poikkeava valtavirrasta, että se herätti mielenkiintoa. Käänteispsykologiaa, koettiin haasteena, tms.

Mielestäni suhde missä asutaan erillään, ainakin osan aikaa, olisi ihanteellinen. Omalla kohdallani uskon tällaisen ratkaisun kuitenkin kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Toinen haluaa lopulta enemmän tai vuosien myötä menettää mielenkiintonsa / tapaa toisen. Mutta onko tämä lopulta edes ongelma? Sai edes hetken sen mistä haaveili.

Ja mitäkö voitaisiin tarjota? Olen aikaisemman viestisi kannustamana koittanut hoitaa velvollisuuteni ja tehdä sen mitä tehtävissä on. Itse en kuitenkaan koe olevani se unelmien prinssi. Ennemminkin päin vastoin. Akut tyhjinä osaan olla aika töykeä, kylmä, etäinen, eikä muiden tunteet paljon hetkauta. Jututkin oudot / tilanteeseen sopimattomat. Silti rouva on jaksanut sitkuttaa vierellä kaikki nämä vuodet. Tästä voi päätellä minun tehneen jotain oikeinkin. Minä pystyn tarjoamaan seuraavaa: En juurikaan valehtele. Hoidan velvollisuuteni ja kannan vastuuni. En esitä muuta kuin olen. Enkä haasta turhaan riitaa. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole enää itsestään selvyyksiä nykymaailmassa.

Oma rouvani on varsin sievä, ja baarissa on aina joku vonkumassa mukaansa. Mikäli satun olemaan mukana, niin pienempiä olen kohteliaasti kehottanut suksimaan v*ttuun, isommat on rouva saanut hoitaa itse minun mullistellessa vieressä. Tämän takia ihmettelenkin hänen vahvaa sitoutumistaan. Miksi hän edes haluaa pitää minut?

Mieleeni heräsi tässä kirjoittaessani ajatus: Jos hän löytää “paremman miehen” olisinko masentunut vai helpottunut? Tuntuu oudolta/kauhealta sanoa, etten tiedä tähän vastausta.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija