Passepartout kirjoitti:Huomasin tässä pari kuukautta sitten koirapuistossa saman kaavan taas. Minä olen kahden naisen kanssa ollut usein samaan aikaan puistossa, mutta siis niin että joko toisen tai toisen kansa, emme ole olleet siellä kaikki kolme. Jotain juttuakin on aina ollut. No, kerran sitten satuimme sinne kaikki kolme yhtä aikaa. Kun ruvettiin tekemään lähtöä, nämä kaksi naista vaihtelivat puhelinnumeroita keskenään...
Siis tämä on niiiin tuttu kaava. Saatan olla aluksi tosi hyvääkin pataa jonkun kanssa, mutta minut dumbataan heti kun parempi on tarjolla. Aina kun olen esimerkiksi kolmen porukassa, vaikka toinen olisi tuntenut minut paljon kauemmin kuin sen toisen, niin aina minä olen se ulkopuolinen siitä porukasta. Yleensä ne kaksi muuta kävelevät rinta rinnan kahdestaan keskustellen ja minä tulen perässä. Vaikka yrittäisin kuinka päästä heidän juttuihin mukaan, ei vaan onnistu vaan minut työnnetään hiljaa sivuun.
Oppilaitoksissakin kaikki ryhmätyöt menivät niin, että kolme muuta vain pulisivat keskekään kun minä tein kaikki työt. Joku yritti joskus jotain sopertaa, mutta jälki oli mm. sosialisoinni aiheuttaman häiriötekijän vuoksi niin huonoa, että joudun tekemään senkin itse - koska en halunnut muiden takia huonoja arvosanoja. Tietysti olin luonnollisesti hyvä kumppani kaikissa parityöskentelyissä ja minusta ikää kuin "tapeltiin", koska minun tiimi sai lähes aina parhaat pisteet ja kiitokset hyvästä työstä. Ironista, ja ihme hyväksikäyttöä kaikilta...
Ja
aura, onnellisuus tosiaan on taito. Sitä ei voi laskea minkään yhden tai kahden asian varaan, eikä rakentaa varsinkaan ihmissuhteiden päälle. Onni ei voi koostua materiasta, rahasta, saavutuksista, ystävien määrästä tai muusta, vaan sen on tavallaan huovuttava kaikesta mitä tekee. Sen pitää olla ikäänkuin tapa elää, ajatella positiivisesti, ottaa elämä vastaan sellaisena kuin se on, nauttia pikkuasioista ja suhtautua myönteisesti tulevaan. Tiedän että kuulostaa kornilta, mutta totta se on. Vaikea tietysti heikolla hetkellä ajatella näin, mutta mitä paremmin tuon pystyy omaksumaan, sitä helpompaa elämä tulee olemaan.
Toki on tervettä omata haaveita, tavoitteita ja unelmia, mutta ne pitäisi olla realistisia. Ja niistä huolimattakin pitää osata olla tyytyväinen, sillä ei kenenkään elämä voi aina olla yhtä juhlaa. Juhla, ehkä väärä sana kuvata onnellisuutta introverttien keskustelufoorumilla.
![Nauraa :lol:](./images/smilies/icon_lol.gif)