Palautumisajat ja muuta

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Väsynyt

Palautumisajat ja muuta

Viesti Kirjoittaja Väsynyt » 06.06.2020 00:05

Terve kaikille,

Löysin vasta tämän sivuston ja on ollu mahtava lukea, etten ole yksin "ongelmani" kanssa. Olen tässä parin vuoden sisällä tehnyt pientä itsetutkiskelua ja nyt ymmärrän monet asiat ihan toisin. Toivon keskustelua ihmettelyn aiheisiini (viestin loppupäässä), mutta ensin pitää vähän avautua. Pahoittelen, että suuri osa on asiaa, mitä jo foorumilla on käyty läpi, mutta täällä vain näyttää olevan samojen asioiden kanssa painivia ihmisiä.

Kuten mainitsin, olen vasta havainnut/sisäistänyt introverttiuteni ja olen reilu kolmekymppinen mies. Aikaisempia hälytyskelloja soittaneita asioita olisi pitänyt olla esimerkiksi muutto tyttöystäväni, nyk. vaimoni (extrovertti) kanssa, kun se tuntui jotenkin niin hankalalta omasta puolestani ja siitä riideltiin ja päätöstä venytettiin. Se nyt oli loppupeleissä tietysti hyvä asia ja nyt tiedän, miksi reagoin noin. Nyt vaimo on raskaana ja odotan kyllä innolla ensimmäistä lastamme (tästäkin asiasta vaimo on hiillostanut jo varmasti viisi vuotta), mutta tämäkin oli ihan järjettömän hankala asia itselle, vaikka lapsia haluankin. Ne mahtavat yksinäiset hetket, mitkä pitävät itseni järjissä vähenevät vähenemistään.

Monilta osin olen introvertti, mutta mitä kirjallisuudesta olen saanut selville niin myös monia tyypillisiä puolia puuttuu. Olen esimerkiksi todella suurpiirteinen ja en välttämättä nauti täysin yksin tehtävistä yksitoikkoisista töistä. Minulla on mahtavia ystäviä, joiden seurassa en todellakaan ole hiljainen. Työssäni meillä on avokonttori, josta sinänsä pidän töissä (mukava työporukka), mutta illalla en halua puhua kenellekään saati lähteä minnekkään vierailulle. Töissä kuitenkin jopa vähän huomaamatta saatan pitää päivän useampia 15 min vessataukoja, että saa olla hetken rauhassa. Vaimon kanssa shoppailureissut on pahinta helvettiä, mitä keksin.

Minulla on sama ongelma kuin niin usealla muullakin täällä, että puoliso (tai kuka tahansa muu) ei tahdo ymmärtää, miksi haluan olla yksin. Vaimoni haluaa nähdä kaveripariskuntia ja perhettään harva se päivä. Hän on ikävä kyllä ehkä hieman passivoitunut vuosien myötä minun takia, mutta en ymmärrä, että miksi minun pitäisi aina lähteä mukaan. Hän kysyy, että lähdetäänkö, sanon että ei kyllä huvittaisi tänään -> hänkään ei lähde. LÄHDE! Kaikki pitäisi tehdä yhdessä aina jostain syystä. En tiedä, mitä voisin sanoa tai minkä kirjan löisin hälle käteen ja sanoisin, että koita ymmärtää pliis. Minäkin käyn sinun kanssa kaiken maailman kissan ristiäisissä, vaikka inhoan joka sekuntia.

Yllä olevia asioita saa ja pitää kommentoida, mutta pääasiallinen kysymykseni koskee näitä henkisten akkujen latausaikoja. Toki nautin joka sekunnista, minkä saan yksinäni viettää, mutta lyhyemmät hetket eivät tunnu auttavan pidemmän päälle. Ei tunti, ei viisi tuntia tai kymmenen. Odotan työviikon jälkeen viikonloppua kuin kuuta nousevaa ja ilta 23 jälkeistä aikaa, kun vaimo nukkuu, aukaisen oluen ja katson netflixistä mitä haluan. Tämä johtaa siihen, että nukun 10-12h ja herään n. klo 13. Eikä sitten tule mahdottomasti tehtyä mitään viikonloppuisin. Minä tarvitsisin esimerkiksi yhden viikonlopun edes joka toinen kuukausi (ja voi luoja, kun saisin vaikka koko kuukauden joskus), kun pidän puhelimen äänettömällä, teen ihan mitä haluan, katson telkkarista mitä haluan, haen sitä ruokaa mitä haluan yms. kuuntelematta kenenkään muun mielipidettä.

Se vielä kerrottakoon, että viimeksi, kun vaimo oli reissussa viikonlopun oli marraskuussa (tästäkin viikonlopusta meni toinen päivä kaverin tupareissa). Nyt on kesäkuu. Siitä on 7 kuukautta, etten ole saanut olla yksin. En ole seitsemään kuukauteen viettänyt yötäkään yksin. Noin parin viikon välein tulee tällä hetkellä semmoinen ylilyövä olo esim. sohvalla vierekkäin istuessa, että oikein henkeä ahdistaa ja pakko mennä toiseen huoneeseen esim. näpyttelemään puhelinta. Ja vaimo sanoo "ei nyt voi olla kaikki meillä hyvin, jos et halua olla ollenkaan mun kanssa". Kaikki on hyvin. Tarvitsen vain rauhaa. Yritä ymmärtää.

MaaOnVoimaa
Viestit: 41
Liittynyt: 12.01.2019 19:42
Viesti:

Re: Palautumisajat ja muuta

Viesti Kirjoittaja MaaOnVoimaa » 14.06.2020 18:26

Tervetuloa. Viikonlopun yksinolo pitää just ja just "hengissä" mutta ei oikein riitä. Viikko lomaa tuntuu jo paremmalta, ei haittaa jos käy jossain kylässä silloin. Kolme viikkoa niin alkaa jo huomata että on jotenkin palautunut. Esimerkiksi viimeiset puoli vuotta olin viikonloput ja lomat porukoiden luona tekemässä omia projekteja, nyt oon viimeaikoina kaiken vapaa ajan lojunu yksin himassa ja yrittäny palautua. Mulla tää meni neljä vuotta sitten burnouttiin asti, ei siitä ikinä toivu vaan enemmänkin tottuu siihen olotilaan.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 1 vierailija