Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
INTROVERTTI

Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja INTROVERTTI » 22.05.2014 00:28

Olen selvä introvertti. olin kerran sukulaisten luona 3 pv. noin päivän runsaan sosiaalisen kanssakäymisen jälkeen tunsin oloni hyvin ahdistavaksi ja rasittuneensi, puhuminenkin tuntui hyvin haastavalta. Olen huomannut että tuo johtaa lopulta huono tuulisuuteen.

Onko kukaan löyt'nyt mitään apua/keinoa tuohon? (kahvi ei auta) ainakaan minulle (21v)

Passepartout

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 22.05.2014 14:19

Ei siihen auta mikään muu kuin itsensä kuuntelu. Ei voi mennä päiväkausiksi kylään sellaiseen paikkaan, missä ei voi tarvittaessa ottaa aikalisää ja mennä lepäämään.

Minä yleensä menen jossain kohtaa ottamaan päiväunet ja menen myös aikaisin nukkumaan jos olen jossain yökylässä. Jos vain suinkin mahdollista, siis. En itse asiassa enää edes suostuisi harkitsemaan yökyläilyä paikassa jossa ei ole "vierashuonetta" -sohvalla yövyttäessä ei ole mahdollista mennä lepäämään koska haluaa. Menisin sitten mieluummin hotelliin.

Koira on kanssa hyvä; jos alkaa liikaa ahdistaa voi aina sanoa että täytyy viedä koira lenkille. Sitten menee jonnekin pöpelikköön istuskelemaan koiran kanssa.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 22.05.2014 21:00

Riippuu tietty paikasta, mutta mulla on tapana lähteä yksin kävelylle, hoitamaan jotain "asiaa" tai käymään "jossain" saadakseni aikaa itselleni. Äärimmäisissä tapauksissa saatan istua vaikka kylppärissä puoli tuntia jos kukaan ei satu huomaamaan, ihan vain ollakseni yksin.

Piiskis
Viestit: 18
Liittynyt: 22.05.2014 14:14
Viesti:

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Piiskis » 22.05.2014 22:01

Voi jestas miten tutulta nämä teidän kertomuksenne kuulostavat! Minullakin usein toimii hyvänä pakokeinona lähteä koiran kanssa lenkille ja vaikka sitten istua jossain kannon nokassa keskellä metsää, kunhan vain ei tarvitse sosialiseerata yhtään. Ja pahimmillaan tuossakin käy niin, että joku onneton tarjoutuu lähtemään mulle seuraksi, josta sitten seuraa minulle ongelma, kun pitäisi saada se joku jotenkin jäämään pois mun matkastani. Koitan sit pelotella, että siellä metsässä voi kyllä olla hirvikärpäsiä ja hyttysiä tai jos sataa vettä tms... tai että käyn vaan ihan pikaseen, en oo kauan... ihan mitä vain että saisin lähteä yksin. Kun ei viitsisi sanoa ihan tylysti vain, että et kyllä tule mukaan, perhana. :lol: Tai sitten pitää tosiaan repiä tikusta asiaa, että vain pääsee lähtemään ylipäätään jonnekin ja koittaa välttää ettei kukaan lähtisi sinnekään mukaan. Ei oo helppoo, läheskään aina. Ja sitten jos sanoo, että haluan nyt vain olla hetken ihan rauhassa, niin sitten luullaan, että nyt se on varmaan jostain suuttunut. Aaargh.

Passepartout

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 23.05.2014 13:39

Vessat on tosiaan hyviä. Mä olen viettänyt koulujen ja työpaikkojen vessoissa huomattavasti aikaa.

Tosiaan on kamalaa jos joku tarjoutuu lähtemään mukaan kun menet koiran kanssa lenkille. Musta on tullut niin karu, että sanon jo nykyään suoraan, että: "Ei kun mä menen nyt yksin."

Vieras

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Vieras » 23.05.2014 20:48

Uupumiseksi sitä nimenomaan voi kutsua. Jos raja tulee vastaan, en jaksa kuin tuijottaa enkä saa sanaa suustani, tai edes hymyillä jotta näyttäisin olevani jutuissa mukana. Siksi vältän jäämästä esim. juhlien jälkeen yöksi juhlapaikalle.
Nuo kävely- ja wc-piilot kuulostavat hyviltä ideoilta. Harmi ettei nykyään enää viitsi tehdä kuin lapsena - pakenin vaatekomeroon leikkimään tai vain olemaan siellä hämärässä rauhassa ja katselemaan ikkunasta ulos :D Sain keskittyä kuuntelemaan iloisten ihmisten ääniä vaimennettuna versiona seinän takaa, tavallaan mukana tapahtumissa.

excuse me
Viestit: 11
Liittynyt: 16.07.2014 18:32
Viesti:

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja excuse me » 16.07.2014 20:24

Omalla kohdalla olen huomannut, että jos ollaan esimerkiksi tyttöporukalla lähdetty johonkin reissuun, niin lähdön hetkillä olen tosi riehakas ja puhelias, ja menomatka menee iloisesti rupatellen. Mutta sit kun ollaan oltu vuorokausi naamatusten, en meinaa jaksaa jutella enää mitään, kyttään tilaisuuksia päästä porukasta eroon ja olla vähän aikaa yksin ja paluumatkalla vetäydyn auton takapenkille lukemaan kirjaa ja odotan vaan, että pääsen kotiin.

Passepartout

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 17.07.2014 13:15

Mä olen aina perheen seurassa tuollainen. Asutaan niin kaukana toisistamme, että nähdään aina viikonlopun yli. Yleensä perjantai-iltana jaksan olla aktiivinen ja jutella, vieläpä lauantainkin. Sitten sunnuntaina kun tehdään lähtöä muutun aika kärttyiseksi ja olen ihan että "hyvä jumala, eikö nuo voisi olla hiljaa?". Sama juttu kavereiden kanssa.

Oikeastaan aika surkeaa että pidemmistä vierailuista jää aina päällimmäiseksi se vierailun loppuajan "päästääkää mut pois täältä" -fiilis, vaikka prosentuaalisesti olisi ollut enemmän kivaa aikaa. Pitäisi vaan osata lähteä ajoissa.

Tamina

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Tamina » 20.07.2014 23:03

Kuulostaa niin tutulta. Pitkän aikaa mietin, että olen vain jotenkin outo, kun en jaksanut pitkiä baari-iltoja likkaporukalla tai muita juhlallisuuksia (häät, rippijuhlat tms.). Olo tuntui heti ahdistuneelta. Itse käytän kylässä huonoa oloa tai päänsärkyä syynä päästä omaan rauhaan. On yleensä toiminut. Tai sitten etsin hiljaisen nurkan tai piiloudun portaden taakse.

Tamina

Re: Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

Viesti Kirjoittaja Tamina » 20.07.2014 23:04

Kuulostaa niin tutulta. Pitkän aikaa mietin, että olen vain jotenkin outo, kun en jaksanut pitkiä baari-iltoja likkaporukalla tai muita juhlallisuuksia (häät, rippijuhlat tms.). Olo tuntui heti ahdistuneelta. Itse käytän kylässä huonoa oloa tai päänsärkyä syynä päästä omaan rauhaan. On yleensä toiminut. Tai sitten etsin hiljaisen nurkan tai piiloudun portaden taakse.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa