Oletko varattu?

Kaikki ihmissuhteisiin liittyvät aiheet.

Oletko varattu?

Voit valita 1 vaihtoehdon

 
 
Näytä tulokset

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Andras » 12.03.2017 16:25

Varjotar kirjoitti:Mitenniin naisilla yhtää sen helpompaa? :|
Tänne kirjoittaneista naisista kaikki ovat joko parisuhteessa, ovat olleet parisuhteessa (monet useassa) tai eivät edes halua parisuhdetta.

Suurin osa tänne kirjoittaneista miehistä ei ole edes käynyt vakavasti otettavilla treffeillä kertaakaan.

Niin mitenköhän on?

Tuo on täysin sama kuin henkilö, jolla on työpaikka ja vähän sivubisneksiä. Sanoo sellaiselle, jota ei ole koskaan edes pyydetty työhaastatteluun. "Että miten niin sinun on ollut vaikeampi saada työpaikka?"

Zakarias
Viestit: 9
Liittynyt: 04.12.2016 09:54
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Zakarias » 13.03.2017 12:10

Andras kirjoitti:
Varjotar kirjoitti:Mitenniin naisilla yhtää sen helpompaa? :|
Tänne kirjoittaneista naisista kaikki ovat joko parisuhteessa, ovat olleet parisuhteessa (monet useassa) tai eivät edes halua parisuhdetta.

Suurin osa tänne kirjoittaneista miehistä ei ole edes käynyt vakavasti otettavilla treffeillä kertaakaan.

Niin mitenköhän on?

Tuo on täysin sama kuin henkilö, jolla on työpaikka ja vähän sivubisneksiä. Sanoo sellaiselle, jota ei ole koskaan edes pyydetty työhaastatteluun. "Että miten niin sinun on ollut vaikeampi saada työpaikka?"
Juurikin näin.
O tempora, o mores.

Joutilas
Viestit: 6
Liittynyt: 15.04.2017 22:37
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Joutilas » 15.04.2017 23:49

Olen oman mieleni vanki. Mahdollisuus siihen löydänkö koskaan "sitä oikeaa", johon sijoittaa henkistä voimavaraani ja johon luottaa, ja sitä kykeneekö hän kestämään minut vaikeimmillani, on hyvin pieni.

cant
Viestit: 5
Liittynyt: 05.02.2017 19:27
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja cant » 17.04.2017 10:19

Mawerick kirjoitti:Niinpä minunkin piti siirtyä pienimmästä kategoriasta suurimpaan. Jotta heippa vaan kaikille :lol:
Samaa polkua mennään täälläkin. :lol:

Vieras

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 05.06.2017 22:47

niksuu93 kirjoitti:
härkä kirjoitti:Mies ja vapaa. 28 vuotta ja ei ole koskaan ollut mitään.

Jos tilanne joskus muuttuisi, niin se tuntuisi varmasti hyvin oudolta. Vaikka parisuhteen saavuttaminen on tietynlainen unelma, niin en osaa kuvitella että minä seurustelisin.
Ei tosiaan mullakaan ole koskaan ollut mitään. Ei siis oikeasti yhtikäs mitään. Vaikka olenkin sua jonkin verran nuorempi, 22v, niin lähinnä tässä "pelottaa" se että vain vuodet vierii ja pian huomaan olevanikin jo kolmekymppinen ja asiat edelleen samassa jamassa. Tässä on nytkin periaatteessa mennyt viimeset neljä vuotta asian tiimoilta ihan paikallaan, vaikka olenkin tällä välin tosiaan kasvanut henkisesti. Ei se ettei ole koskaan seurustellut edes ole vielä se pahin, eniten on sattunut se ettei kukaan ole oikeastaan koskaan edes osoittanut kiinnostusta.

Näissäkin asioissa on tavallaan vain se "vaara", että jos aloitus menee liian pitkälle, voi olla vaikeaa päästä edes alkuun. Jos siis ei ole itsellä mitään kokemusta ja muilla samanikäisillä sitä yleensä on jo yllin kyllin. Tämä asettelu on monille haastavaa, koska eihän kukaan halua ruveta enää 35-vuotiasta miestä kouluttamaan asian tiimoilta.

Mutta kuten sanoit, myös minun on vaikeaa kuvitella seurustelevani vaikka sitä kovasti haluaisinkin. Ehkä se just on se, että tavallaan ajatuskin siitä "pelottaa" koska on aika ulalla näistä asioista sen kaiken kokemuksen ja itseluottamuksenkin puuttuessa. Että melkein pitäisi sitten sen naisihmisenkin olla tavallaan samassa tilanteessa, että kuvio toimisi.
Ei sieltä kotoa kukaan teitä tule hakemaan, ulos vaan ja naisia etsimään.

Ei siinä häviä mitään jos yrittää ja eikä sitäkään voi tietää että toimiiko se vai ei.

Itsekkin olen ainakin osittain introvertti, nautin yksinolosta mutta en liikaa, lähden mielelläni jos joku pyytää jonnekkin (ellei vain jaksa).

Tyttöystäväni on vähän samanlainen, mutta tykkää tehdä asioita paljon mutta mieluusti aina vain minun kanssani missä ei ole mitään pahaa tai väärää, se on vain mukavaa.

Tarvitsen myös yksin oloa mutta itselle riittää se että jos voin rauhassa tehdä omia asioita vaikka toinen oliskin kokoajan läsnä.


Jännitän myöskin paljon uusia tilanteita, esim treffejä niinkuin varmaan kaikki (kun ollaan selvinpäin).

Pointtina kaikille on se että pitää ottaa härkää sarvista ja päättää että nyt tulee loppu ja tehdä asialle jotakin, jos ei ikinä uskalla yrittää niin ei voi myöskään onnistua.

En ole mikään expertti tässä asiassa ja ymmärrän tuon ajattelu tavan koska ajattelin itsekkin noin silloin nuorena kloppina kun olin vielä 17-18 vuotias.

Koettu on nekin kun ihastuksen kohde ei ajattele niinkuin itse, mutta ei siinäkään mitään menettänyt.
On säädetty monta kertaa ennekuin vakava suhde löytyi mutta on se sen arvoista omasta mielestäni.

Tässä oli vähän omia ajatuksia asiaan liittyen.

Jare
Viestit: 17
Liittynyt: 29.05.2017 22:02
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Jare » 06.06.2017 12:11

Olen mies ja vapaa kuin taivaan kalkkuna. :D
(En itse keksinyt tuota "taivaan kalkkunaa". Joku on joskus jossain käyttänyt sitä ja tuli nyt vain mieleeni :) )
Vieras kirjoitti:Pointtina kaikille on se että pitää ottaa härkää sarvista ja päättää että nyt tulee loppu ja tehdä asialle jotakin, jos ei ikinä uskalla yrittää niin ei voi myöskään onnistua.
Tuota kuulee monesti sanottavan, mutta jännä homma on se, että harvemmin kerrotaan, että mitä pitäisi tehdä - siis ihan käytännössä :) . Mutta vastaus ei taidakaan olla ihan niin yksinkertainen :). Pitäisi hankkia uusia harrastuksia - mutta kun ei oikein keksi että mitä. Kaikki ne vähät ideat, mitä mieleen tulee, eivät sitten kuitenkaan herätä tarpeeksi kiinnostusta. Ja harrastustahan ei pidä hankkia siksi että olisi parempi mahdollisuus löytää kumppani, vaan ihan vain sen harrastuksen takia. Voisi aloittaa käymään kuntosalilla, voisi kokeilla seinäkiipeilyä, voisi miettiä vapaaehtoistyöhön osallistumista jne.. mutta ei vaan saa itsestään oikein irti. Eli kyllä, oma vika :).

Minä harrastin neittideittailua noin seitsemän vuoden ajan. Okei, tämä nyt ei ole harrastus samalla tavalla kuin mitä perinteisesti harrastukset ovat. Mutta joo, seitsemän vuotta siinä meni - välillä lyhyitä taukoja pitäen toki. Veikkaan että tapasin noin 20 - 30 jätkää sinä aikana. Vaikea sanoa, kun lopetin laskemisen jo melko varhain.

Nettideittailusta voisin varmaan kirjoittaa romaaninkin verran tekstiä, mutta kirjakriitikoiden pelossa taidan nyt tyytyä vain muutaman lyhyen ajatuksen kirjoittamiseen. Mulle nettideittailusta tuli riippuvuus - siitä huolimatta että aika harvoin sieltä loppujen lopuksi ketään tuli tavattua - mutta olin riippuvainen keskusteluista, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Siitä tuli tapa tappaa aikaa. Ja kuinka tylsää se olikaan, jos viikosta toiseen deittipalstalle kirjautuessaan huomaa että kukaan ei ole lähettänyt itselle viestiä. Itse lähettelin silloin tällöin muille viestejä yrittäen aloittaa keskustelua. Vain harva vastasi.

Noh, kyllähän niitä keskustelujakin syntyi. Ja tapaamisia. Suurin osa ei johtanut mihinkään. Ihan mukavaa ajan viettämistä. Ei mitään seksiä, ei olisi mun tapaistani tuntemattomien kanssa. Yleensä se ensimmäinen tapaaminen oli myös viimeinen kyseisen henkilön kanssa. Loppuaikoina en hirveästi edes jännittänyt treffeille menemistä, kun osasin jo odottaa että vietetään tässä vaan muutama tunti aikaa ja katsellaan, ja todennäköisesti todetaan kumpikin tahoillamme, että tämä yhteydenpito taitaa jäädä tähän.

Parin jätkän kanssa tuli tapailtua vähän pidempään. Ei siis pitkään, mutta kuitenkin. Seurusteluksi asti ei kumpikaan juttu edennyt. Omat tunteeni eivät olleet ihan täysillä pelissä, mistä aluksi ajattelin että antaa ajan näyttää kasvaako tunteeni, ja kun sitten ei kasvanut niin oli aika sanoa se ääneen. Ensimmäisellä kerralla tuli kyllä kantapään kautta opittua, miten tuota asiaa ei tule sanoa. Mutta noh, virheistä oppii ja kyllä ne välitkin sitten taas paranivat.

Siitä on varmaan kaksi ja puoli vuotta kun aloin pikkuhiljaa irtautumaan nettideittailusta. Poistuin silloin eräältä deittisivustolta, joka on varmaan edelleen käyttäjämäärältään Suomen suurin deittipalsta homoille, ja sen jälkeen sitten tuli harvakseltaan vähän vilkuiltua paria muuta deittipalstaa. Yhden kännykkäsovelluksen kautta tuli vielä reilu vuosi sitten tavattua yks jätkä jonka kanssa ollaan nyt oltu kavereita viime kesästä saakka ja nähty välillä harvakseltaan. Siinä kun hänen kanssaan tuli viime keväänä ja kesänä ensin tapailtua, niin samalla tuli lopullisesti erkaannuttua niistä viimeisistäkin deittipalstoista ja -sovelluksista.

Ja kyllä nyt on oikeesti hyvä fiilis kun ei enää tarvitse niissä pyöriä. Ja toki siis mukavia ihmisiä niiden kautta voi kohdata, mutta kaikki eivät ole mukavia ja toisaalta siinä asettaa itsensä kokoajan arvioitavaksi ja sellaiseen tilanteeseen, että kelpaako minun seurani vai ei. Hyvin usein ei kelvannut. Se myrkytti mielen silloin tällöin. Minun virheeni oli se, että vietin deittipalstoilla liikaa aikaa. Olisi ehdottamasti pitänyt olla muutakin tekemistä vapaa-ajalla, ja katsella deittipalstaa vain ihan silloin tällöin, että onko tullut uusia viestejä tai sattuisko joku kiinnostava profiili pomppaamaan esiin. Mutta ei päivittäin.

Sitä sanotaan myös, että ei pidä asettaa rimaa liian korkealle. Se unelmamies tai unelmanainen on varmasti ihan erilainen kuin se oma rakas, jonka lopulta tulee löytämään. Minä nimittäin löysin kyllä yhden rakkaan elämääni deittipalstan kautta <3. En vain voinut kuvitella deittipalstalle liittyessäni, että rakas, jonka tulen sieltä löytämään, onkin miehen sijasta kissa <3 <3 :D. Mutta se on vähän eri tarina se :). Lyhyesti sanottuna, olin jutellut erään jätkän kanssa vuoden ajan ja hänelle tuli eteen tilanne, jossa hän joutui etsimään uuden kodin yhdelle kissoistaan.

Näin nettideittailun jälkeisenä aikana yritän vain olla onnellinen itsekseni, ja pikkuhiljaa alan siinä myös onnistua :). Välillä masentaa (lähinnä työasiat), mutta on niitä aurinkoisiakin päiviä :). Käsittääkseni parisuhteen löytää helpommin, jos on onnellinen itsekseenkin, ja jos se näkyy ulospäin :). Mut mä luotan siihen että se oikee jätkä tulee vastaan vaikka kadulla tai missä nyt sitten vain, mutta deittipalstoja en tarvitse siihen :).

Skorpio1982
Viestit: 2
Liittynyt: 18.06.2018 21:25
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Skorpio1982 » 18.06.2018 21:52

Vanha on topic mutta mies ja vapaa.
Baarissa eräs nainen tiesi kuinka kohdella introverttiä...sen pidemmittä puheita suutelemaan😁 eikä mitään small talkia.
Eronnut 35vuotias kolmen lapsen isä.
Tärkeimmät tehty joten ei nyt varsinaista paniikkia yksinolosta.

Kettukarkki
Viestit: 3
Liittynyt: 23.06.2018 10:09
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Kettukarkki » 23.06.2018 11:05

Olen avoliitossa miehen kanssa. Elämäni aikana parisuhteita on ollut 3.
Ensimmäinen parisuhde rikkoi minut täysin ja oli täynnä fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Toinen parisuhde kaatui omaan mahdottomuuteensa; haluttiin ihan eri asioita ja meillä oli täysin erilainen käsitys siitä, miten parisuhde määritellään.
Ja sitten tämä nykyinen, kolmas, parisuhde. Olemme olleet yhdessä reilut 3 vuotta. Mieheni on minun täysi vastakohta kaikin puolin. Isoimpana erona sanoisin että hän on oikea sosiaalinen sopuli ja minä olen kotihiiri.
Yhden yön juttuja ja semmoisia minulla ei ole ikinä ollut..

Paazzo
Viestit: 7
Liittynyt: 28.12.2017 14:43
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Paazzo » 23.06.2018 18:04

No minähän olen pesunkestävä sinkku, ja pieni ihme tarvitaan, jotta mitään muutosta tilanteeseeni tulisi.

Avatar
Nasuttaja
Viestit: 4
Liittynyt: 13.06.2019 14:59
Viesti:

Re: Oletko varattu?

Viesti Kirjoittaja Nasuttaja » 13.06.2019 15:25

Nainen ja vapaa. :P

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija