Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Fox Mulder

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja Fox Mulder » 07.06.2016 15:32

Miltä tuntuu kun akut tyhjenee?

Saamattomalta. Ahdistavalta. Ärtyneeltä.

Mitkä akkua tyhjentävät?

Ihmiset, ihmiset, ihmiset. Ei niinkään asiat.

Katkot keskittymisessä. On vaikea keksiä juuri mitään ärsyttävämpää kuin se, että olet juuri päässyt ns. zoneen ja keskityt 110% esim. käsillä olevaan työtehtävään ja seuraavaksi joku paukkaa luoksesi kertomaan jotakin. Ärsyttää niin paljon kun tiedät että keskustelun jälkeen menee taas useita minuutteja että keskittymisesi on samalla tasolla. Jos en olisi huomannut tätä puolta itsessäni kouluvuosina niin koulu olisi kyllä melko suurella todennäköisyydellä mennyt huonommin mitä se nyt meni. Kotonamme oli päärakennuksen lisäksi toinen rakennus johon pakenin aina opiskelemaan. Päärakennuksessa siitä ei olisi tullut oikein mitään. Vaikka omaan huoneeseen olisi voinut eristäytyä niin kuitenkin sinne olisi kantautunut hälyääniä muualta juuri sen verran että keskittyminen olisi ollut vaikeampaa ja tuskin olisin päässyt niin zoneen keskittymisen kanssa mitä omissa oloissa ollessani.

Kovat, epähalutut äänet. Stereot kyllä ajoittain raikaa kovallakin kun siltä tuntuu mutta epähalutut äänet ahdistavat kovin. Esim. imurin äänet. Peltorit päässä viikkosiivous onnistuu ja melu on siedettävä.

Miten lataudun?

Hiljaisuudella ja uppoutumalla omiin ajatuksiin. Tunninkin jälkeen ottaa ihan mielellään vastaan informaatiota muilta ihmisiltä. Noita hetkiä kuitenkin tarvitsee. Vaikeimmaltahan tuon ajan ottaminen tuntuu läheisimmiltä. Miten kertoa läheiselle että olen vain tyypiltäni sellainen joka tarvitsee ajoittain oman täydellisen rauhoittumishetken ja että tämä pätee tasapuolisesti kaikkiin ihmiskontakteihin?

susrepidrol
Viestit: 7
Liittynyt: 08.08.2016 21:40
Viesti:

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja susrepidrol » 05.09.2016 00:16

Ahdistaa, vituttaa, masentaa.

Voi sitä tunnetta, kun saa olla yksin kotona sen jälkeen kun on ollut liian pitkään seurassa. Tuntuu, että aivot saavat happea, ja ajatus kulkee paremmin. Ihan kuin fyysisesti olisi ollut jumissa jossain ruuhkassa ja pääsee siitä pois ja voi taas liikkua vapaasti.

Petra
Viestit: 110
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja Petra » 05.09.2016 08:22

Ahdistaa. Sitten hermostuttaa. Lopuksi migreeni.

Telkkari on päällä mutta tunnistan jos äänimaailma on väärä. Siis ohjelma, kanava tai jostain syystä vain ei kestä äänentuottajaa. Ärsyttävä puhetapa tms. vuoksi. Musiikki voi olla väärää. Siihen kulloiseenkin vireystilaan.

Töissä pidän tauot kaukana muista, mitä ei tietenkään hyvällä katsota. Olen kyllä sanonut osalle etten jaksa sitä ainaista hälyä.

Tammenterho
Viestit: 2
Liittynyt: 14.04.2016 17:59
Viesti:

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja Tammenterho » 12.09.2016 12:57

Tuttuja fiiliksiä kaikki, mutta lisäisin vielä, että minulle tulee konkreettinen bloggi kyvyssä kommunikoida. Kutsun sitä "aivosumuksi". Töissä esimerkiksi pahoina palaveripäivinä viikon loppupuolella kun aivosumu iskee, saatan vain katsoa minulle puhuvaa henkilöä ja havahtua hetken päästä siihen, etten ole kuullut mitään mistä hän/palaverin porukka on puhunut. Tämä on töiden kannalta todella huono juttu.

Tunnistan itsessäni yleensä jo varsin nopeasti sen, että akun ovat tyhjenemässä. Silloin tyhjennän kalenterin kaikesta ylimääräisestä ja ilmoitan töihin, että teen etäpäiviä. Kun sitten viikonloppu iskee, nukun molemmat päivät. Tämä on todella harmi, sillä sitten ei ole ehtinyt tehdä mitään virkistäviä juttuja, joita viikonloppuna haluaisi tehdä. Ja seuraavalla viikolla, kun lataavaa tekemistä ei ole tehnyt, saa olla todella tarkkana, että säästää niitä vähäisiä akkuja, mitä on käytettävissä.

Vieras

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 19.04.2019 21:45

Mäkään en tarvi montaa tuntia sosiaalista elämää, kun akut tyhjenee äkkiä.

Nuorempana se oli kauheaa, kun en tiennyt mikä on vikana ja väkisin yritin muokata itestäni toisenlaista.

Tällä hetkellä aivot on tulessa. Tiesin kyllä, että ne tulevat olemaan tulessa, kun nyt on kahtena päivänä ollut menoa aamusta iltaan (eilen Helsingissä musakonsertti ekstron ystävän kanssa). Yöllä kotiin tultaessa olin niin kuormittunut, etten saanut unta lainkaan, ja tiesin, että aamulla pitää lähteä sukuloimaan juhlimaan syntymäpäiviä parin kymmenen hengen voimin. Tänään illalla kotiin. Äsken JOUDUIN menemään vielä vastoin tahtoani kauppaan apuun äidille, tottakai siellä oli äidin tuttuja, joiden kanssa hänen piti jäädä suusta kiinni. Pari tuntia sitten pääsin kotiin, oon maannut sen jälkeen itku kurkussa, hermot riekaleina, aivan offline-tilassa. Luojan kiitos olen perheetön. Nyt oon päässy pahimman hohkan yli, mutta vuorokausi yksinoloa maistuisi ainakin. Huomenna työpäivä.

Stressaan jo nyt kesällä tapahtuvia sukulaisteni häitä, joihin on pakko mennä. Olen niin huono niissä.

Näissä aivot tulessa hetkissä tuntuu, että haluisi olla normaali.

Tunteeko ekstrovertti tällaista tunnetta koskaan? Ihan mielenkiinnosta ajattelen. Vai onko heillä ns. verrattava tunne, jos joutuvat vaikka olemaan kaksi päivää yksin? Ovatko he täysin lamaantuneita?

MaaOnVoimaa
Viestit: 59
Liittynyt: 12.01.2019 19:42
Viesti:

Re: Miltä tuntuu kun akut tyhjenevät kokonaan?

Viesti Kirjoittaja MaaOnVoimaa » 24.05.2019 19:51

RAmasee MAsentaa VITuttaa. Ei jaksa tehdä mitään saati keskittyä mihinkään mutta ei kestä olla aloillaankaan ja tekisi mieli vaan tappaa itsensä. Ei jaksa keskustella eikä edes lähettää viestiä kännykällä, sanon vaan pakolliset asiat hiljaa ja kaikkeen ylimääräiseen murahdan ehkä okjoojookiva. Kuitenkin ahistaa yksin olo. Aika paljon vaikuttaa onko pakki sekaisin, yleensä stressi pahentaa tilannetta ja alkaa noidankehä joka stressaa enemmän ja josta pääsee eroon muutaman viikon erakoitumisella. Viime kesän neljän viikon loman vietin melkein kokonaan lapissa mökillä, oli paras loma pitkään aikaan. Nyt olisi tarkotus tehdä sama uusix. Millä vitulla jaksan loppuelämän jos tää on tämmöstä jo 23-vuotiaana?

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa