Millaista musiikkia kuuntelette?

Keskustelua harrastuksista.
j_v_
Viestit: 27
Liittynyt: 05.04.2015 23:23
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja j_v_ » 27.06.2015 21:57

Jotkut nykyisin klubeilla soitettavat jumputukset ovat aivan kauheita, ei ne ysärit/kasarit nyt paljon parempia ole kun ne eivät oikein ole olleet omia suosikkeja milloinkaan. Tanssilattiallekaan en ole omasta tahdosta mennyt viidennen ikävuoden jälkeen, jokin siinä vain tökkii eikä osaa päästä irti ja mennä heilumaan, yksin tai muiden kanssa. Vähän muillekin elämän osa-alueilla tullut samaa vikaa.

Usein kuuntelen jazzia (acid, smooth, cross-over), soulia, funkia, latinalaista, nu-groovesia. Konemusiikeista nyt ainakin chill-out, downtempo. Klassisesta aina hard/progressiiviseen rokkiin, erilaisia metallin alatyylejä, heavy/power/doom/black, tummaa, raskasta, melodista, unohtamatta 60- ja 70-luvun pop/rock/disco-klassikoita sekä monen monet elokuvasävellykset, mitä mahtipontisempi ja koskettavampi niin sitä parempi. Huh, työstä käy kaikkien eri genrejen luettelu. Sanojen merkityksellä ei aina ole väliä, jos rimmaa hyvin musiikin kanssa ja on muutenkin kekseliäät ja taidokkaat riffit, melodiat jne. Eikä bändin/artistin tunnettavuudella ole väliä, kuten ei myöskään mitä muut niistä sanovat.

Lisäyksenä mainitsen tässä vielä sen, että varasin erään bändin keikalle liput tänään. Vain kaksi kertaa aiemmin olen varannut ja vain toiseen oli silloin tuttuja seuraksi. Uusimpaan joudun menemään yksin, toivottavasti siellä on edes jotenkin mukavaa, vaikka kahden ventovieraan viereen joutuukin istumaan.
Viimeksi muokannut j_v_, 15.07.2015 06:25. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 27.06.2015 22:11

Musiikki on kanssa yks sellainen aihe, että jos oma maku eroaa yleisestä käsityksestä - sitä häpeillään helposti. Tai siis en minä ainakaan mene mainostamaan, että mä nyt satun tykkäämään tuosta jos toiset tykkää tuosta. Siinä joutuu taas helposti silmätikuksi, enkä halua sitä kun olen ollut sellainen jo koko elämäni.

Parempi vaan olla hiljaa ja olla avautumatta tarkemmin. Jos löytyy joku lähempänä "yleistä hyväksyntää" oleva bändi, siitä voi mainita. Muuten olen hiljaa.

Tämän vuoksi myöskään mitkään festarit eivät jo ensinnäkään suuren ihmismassan vuoksi kiinnosta, mutta eivät myöskään siksi koska en vain yleensä pidä siitä musiikista mitä niillä soitetaan. Ja kuten olen jo rauhaa, omaa rauhaa ja hiljaisuutta rakastavana ihmisenä moneen otteeseen todennut, siellä soitetaan aivan liian kovaa omalle sietokyvylleni!

Kuuntelen kyllä monenlaista musiikkia ja paljon, mutta teen sen mieluummin kotioloissa jossa sitä saa tehdä studiotason vehkeillä, eikä millään PA-laitteilla, joiden ainut tehtävä on puhkaista yleisön tärykalvot.

Blackhorn
Viestit: 14
Liittynyt: 09.07.2015 20:13
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Blackhorn » 15.07.2015 00:14

1. Inhokkeja? Räppi, iskelmä, kaikki sisällötön massa. En koskaan kuuntele radioo. Se saattas lentää seinään tai jotain, hihii.
2. Suosikkityylit? Alkujaan se punk (ei räkäpunk, ei jenkkipunk), punkrock, siitä sitten taidepunk (Oingo Boingo), goottipunk ja -rock (The Damned), industrial metal (Rammstein), indierock. Danny Elfmanin elokuvasävellykset lienee yhellaista parasta. Yllätyksekseni hurahin masennuksen aikana jopa yhteen laatu elektro-bändiin, ja voinnin parantuessa oli vuorossa taas goottirock, seuraavana sinfoninen rock. Surullisen oloset melodiat, moniulotteiset, rytmikkäät rumpukompit ja täydellisen epätäydelliseset kokonaisuudet, taideteokset. Matalat miesäänet. Klassisesta aion joskus ehtii mieleiseni. On muuten aika surullista, kui tuntuu monet oikeesti soittavat bändit kääntyvän yhä enempi ja enempi sen syntsan puoleen.
Hyvällä bändillä ei oo huonoja biisejä. Hyvä bändi ossaa pelleillä musiikilla ja leikitellä kans oman genren ulkopuolella. Omalla suosikkibändillä on yli kymmenen studiolevyä ja ne on kaikki aivan mielettömiä, lisäks livelevyt on upeita. Ei oo kyse yksittäisistä biiseistä. Ja musiikkihan on taidetta - mite sille muka voi olla kohderyhmä? Jos mie tekisin musiikkia, sitä kuulus kuunnella niiden jotka nauttii siitä miun taiteesta, eikä tietty ikäryhmä tai jotain.
3. Äänentoistolaitteet on tärkee juttu. Harmittaa vaan olla vähän tyhmä näiden sähköhäkkäröiden kanssa.

Toivottavasti olin selkee enkä vahingossa valehellu.

Tonic
Viestit: 28
Liittynyt: 12.07.2015 09:33
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Tonic » 16.07.2015 17:57

Mun suosikkimusatyyli house/elekroninen/räppi. Nythä eilen oli uutisis et tytöt alkaa kans räppäämään kun ei oo pahemmin näkynyt kuin Mariska ja Sini Sabotaasi. En mä kyl tykkää naisräppityyliä hyvänä.. ei se heille sovi, alunperinkin miesten juttu. Taino jos on ees vähän hyvänkuulosta ni sit. Miesten räppiä kuuntelee vaik ois huonookin... mut joo.
Bassoradio on ihan hyvä, rentouttavaa musaa

sadepäivä
Viestit: 13
Liittynyt: 17.03.2015 20:29
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja sadepäivä » 16.07.2015 21:22

Kasarirock :) Radiokanavista tulee eniten kuunneltua Voicea. Youtubesta kuitenkin enimmäkseen kasaria kuuntelen.

Tihku
Viestit: 29
Liittynyt: 30.01.2015 22:53
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Tihku » 21.07.2015 21:58

Aika monentyyppistä musiikkia tulee kuunneltua, mutta lopulta kuitenkin aika harvoja artisteja tyylikirjon sisällä. Enemmän sieltä tummemmasta ja melankolisemmasta päästä, ja suomalaista. Enimmäkseen kait tulee kuunneltua tunnelma/maisemametallia, vai miksihän tuota nimittäisi. Swallow The Sunin Juha Raivio on nero. Se tunne kun sielu revitään auki ja olet täysin musiikin armoilla etkä halua mitään muuta niin paljon kuin sitä.

Toisaalta viime päivinä olen kuunnellut paljon Chisua ja Scandinavian Music Groupia sekä tehnyt tutkimusretkeä suomiräpin pimeämpään puoleen ja kuuntelin Paperi T:n levyn youtubesta. Sen verran jäi kiehtomaan, että pitänee lähteä syksymmällä keikalle. Samainen herrahan räppää myös Paavoharjun viimeisimmällä levyllä, joka kyllä ui aika syvissä vesissä. Hyvä levy. Pitkäaikaisin suosikki on CMX ja Nightwishin myötä aloin kuunnella musiikkia taas enemmän ja uudella innolla.

Elektroa ja minimalistisempaa teknoa ja sen suuntaista ois taas kiva tanssia, vaikka muutoin ei tule niin puhtaasti elektronista musiikkia kuunneltuakaan. Jos vaan joku järkkäis bileitä, ja riittävän aikaisin. Sellaiset seiskasta ysiin kestävät reivit ois kivat. Sen verran alkaa ikä painaa, että ei sitä pidempään kuitenkaan jaksaisi.

Jonkun verran käyn myös keikoilla. Yleensä yksin, kun en oikein tunne samanhenkistä seuraa - joskus harvoin mies lähtee mukaan. Koskaan ei ole kuitenkaan ollut sellaista tunnetta, etteikö olisi kannattanut mennä. Ja hyvin siellä on yksinkin viihtynyt. Hyvä puoli yksin liikkeellä ollessa on myös se, että voi rauhassa keskittyä musiikkiin ja tunnelmaan eikä tarvitse turhia höpistä kenenkään kanssa tai muutoin huomioida seuralaista.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 22.07.2015 09:03

Musiikista puheen ollen... tänään on AC/DC:n keikka Hämeenlinnassa. Ostin lipun jo viime vuoden puolella, mutta just tällä hetkellä tuntuu siltä etten halua mennä. Aivan helkkaristi liikaa ihmisiä ja meteliä.

Randomimpi

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Randomimpi » 23.08.2015 17:30

Itse kuuntelen mieluiten juuri tätä monien vihaamaa listamusiikkia. Tai ei nyt kaikkea, mutta räppiä varsinkin. Räpissä on se hyvä puoli että artistit kirjoittavat itse kappaleensa joten sitä kautta pääse lähemmäksi heidän sielunmaailmojaan. Musiikki on todella iso osa elämäämi ja kuuntelen usein biisejä todella tarkkaan. Itse en kiinnitä niinkään homiota soittimiin, mutta lyriikat ovat tärkeitä. Nykymusiikki ja varsinkin se mainstreampi on hyvin abstraktia ja symboolista, joten ihimiset näkevät biisit hyvin eri tavalla. Nopeasti kuunnltuina biiseistä saa helposti mitään sanomattoman kuvan. Myös artistien sielunelämään pääsee helposti sisään biisien kautta. Usein nykymuusiikki on lyyrisesti todella taitavaa ja biisit ovat ladattu täyteen erillaisia tunnetiloja ja ajatuksia. Paljon on nykyään omasta mielestäni huonoakin musiikkia, mutta hyviäki artisteja löytyy. Mielummin kuuntelen vaikka biisin juopottelusta, jossa artisti kertoo elämästään tunteistaan ja hänelle konkreettisista asioista kuin väkisin väännettyä yhteiskunta pillitystä, jossa artisti ei itse edes tiedä mistä puhuu...

Hyviä artisteja omasta mielestäni ainakin ovat cheek, mg, tapio rautavaara, dingo, juno, eminem, paperi t ja gasellit.

Försti
Viestit: 45
Liittynyt: 27.03.2015 21:33

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Försti » 24.08.2015 22:19

.
Viimeksi muokannut Försti, 29.07.2022 20:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Seppo

Re: Millaista musiikkia kuuntelette?

Viesti Kirjoittaja Seppo » 26.08.2015 03:45

w!? kirjoitti:
Suomalainen rap saa kauheasti vihaa tässä topikissa, mutta minulla se kuuluu suosikkeihin. Tai on kuulunut oikeastaan ihan kersasta asti, kun sain käsiini fintelligenssin ensimmäisen levyn. Selvennykseksi sen verran, että en pidä tästä pinnalla olevasta räpistä joka pauhaa radioissa ja yökerhoissa. Esimerkiksi Pyhimyksen albumi Paranoid on mielestäni yksi parhaista rap-levyistä ikinä vaikka onkin aivan saatanan ahdistava tunnelmaltaan. Rap-sanoituksissa kannattaa pitää myös mielessä se, että yhdessä biisissä saattaa olla sanoja enemmän kun keskiverto rocklevyssä on yhteensä, jolloin täydellinen kokonaisuus on todella vaikea saada kasaan. Omaan mieleen on sanoitukset, joissa pelataan taitavasti sanoilla ja jotka eivät välttämättä aukea heti ensimmäisellä kuuntelulla.
Tähän oli pakko tarttua sen verran että Pyhimys on yksi harvoista suomi räppäreistä (ainoa?) joka iskee. Tekstit on hyvin moniulotteisia ja yhden levyn kuunteluun saattaa mennä useampi kuukausi. Aina hoksaa jotain uutta.

Äänenlaatu on myös minulle tärkeä. Kuulokkeisiin on uhrattu yli tuhat euroa. Lenkillä ja töissä palvelee sennheiser momentum napit ja Ajatuksen kanssa kuunteluun sekä autoon parrot zik. (Vastamelukuulokkeet on pala taivasta).

Ajatusta vaativaa työtä tehdessä musiikkii vie keskittymiskyvyn ja rasittaa, kun taas itseään toistavaa monotonista työtä tehdessä musiikki saa ajan mukavasti kulumaan.

Musiikkimaku on myös erittäin laaja: dream theater, in flames, klassinen, pyhimys, suomi balladit esim: zen cafe, johanna kurkela, juha tapio, vesku. Konemusiikki ei juuri iske mutta dubstep toimii toisinaan. Myös esim. oasis, eagles, ja muut sarjan edustajat on paljon soitossa.

Voisin kiteyttää niin, että kuuntelen kaikkea hyvää musiikkia :D

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija