Mitä kuuluu?

Ketjut, joille ei ole muuta osoitetta...
niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 26.04.2015 16:16

Geith kirjoitti:Mulla oli eilen pitkästä aikaa sellainen olo, että olisin toivonut jonkun ihmisen seuraa. Oli sellainen olo, että melkein kuka tahansa olisi käynyt, mikä on hyvinkin outoa mulle.. :D Mutta se oli ohi menevä tunne. Onneksi tunnistin sen tunteena ja tajusin, että ei kannata heittäytyä sen vietäväksi tai koko kiva ihmissosialisoimaton ilta olisi ollut pilalla.
Mä taas olen introverttina hyvinkin itsekäs, että tosiaan kuka tahansa ei kelpaa. Ihan siis lähinnä senkin takia, että vääränlainen ihminen imee minusta sitä energiaa vaan entisestään ja jos se on jo muutenkin huonolla mallilla, niin eihän siitä sitten ole mitään apua. En mitenkään erityisen yksin kuitenkaan ole, onhan mulla perhe. Mutta heidänkin seurassaan tuntuu valitettavan usein sitä energiaa vain kuluvan kun ovat sen verran erilaisia ihmisiä, enkä nyt tiedä tajuavatko minua oikein kunnolla edes loppupeleissä. Eli yhteyttä kyllä siltä kantilta pidetään, mutta nykyään aika usein saa sanoa soittoihinkin yksinkertaisesti, että "oliko sulla nyt jotain asiaakin" tai "ei jaksa kuunnella" tai sitten kun nähdään niin lähtemään varsin aikaisin kuitenkin seurasta pois, koska niin paljon sosiaalisempana ihmisinä he eivät täysin ymmärrä että minä en jaksa samanlaista kanssakäymistä kuin he - ainakaan niin usein kun he toivoisivat.

Seulani on tosiaan todella tarkka, enkä tee sitä mitenkään ajatellen että olisin jotenkin muita "parempi" jne., vaan siksi koska mun on vaan hyvin vaikea löytää ihmistä jonka seurassa aidosti jaksaisin olla. Ei se seura tosissaan silloin ihan oikeata ole, jos joutuu katumaan kyläänkin mennessään että "miksi mä tänne tulin, kun oisin voinut olla kotona? Mua väsyttää jo nyt!"
Geith kirjoitti:Et kyllä varmaan tuntemattoman "lohtua" kaipaa, mutta sanonpa silti. Minusta sinä vaikutat kivalta ihmiseltä, mielenkiintoiselta ja monipuoliselta ajattelijalta. Ja siis tämän sanoo ihminen nimimerkkinsä takaa toiselle ihmiselle nimimerkin taakse.
Kiitos. Kiva kuulla että joku ajattelee näin. :) Ja eihän mulla siis ole mikään tarkoitus täällä mitään säälipisteitä keräillä, lähinnä vain haluan jakaa ajatuksiani, tunteitani ja kokemuksia asian saralta, kun tuntuu että meitä on täällä aika monta samojen asioiden kanssa puntaroivia.
Geith kirjoitti:Mutta toivon, että saat kuntoutukselta juuri sitä, mitä sinne lähdetkin hakemaan.
Eipä tuo työhönvalmennusta ammatillisena kuntoutuksena ihmeellisempää ole. Mutta eipä tuostakaan aiempaa kokemusta ole, joten saa nähdä mitä tulee.
aura kirjoitti:Samaa mieltä Geithin kanssa, vaikea uskoa, ettei Niksun luonteella saisi ystäviä. Joo, ei pelkkien nettikirjoitusten perusteella mitään analyysia pitäis tehdä, mutta tuskin ihan pässiltä ihmiseltä tulisi noin hyviä ajatuksia.
Niin, kyllä sitä itsekin ihmettelee. Kait sitä ihmisessä sitten jotakin on oltava, kun koulukin on vaihdellu useampaan otteeseen porukoita myöten ja kaikkialla on silmätikuksi aina vain jouduttu. Kerran ihan "huvituin" kun kaksi eri kiusaajaryhmääni kohtasivat (sattumalta?) melkein nenäni alla, tokaisten "siis inhootteko tekin tota?". Ihmiset vaan vaihtuu ja lopputulos on aina ollut sama. Kerrassaan outoa. Ilmeisesti nämä savolaiset ovat vain sitten tällaisia, että yhtään erilaista persoonaa ei ymmärretä - tai pikemminkin edes haluta ymmärtää.

No, mutta se minusta. Eihän tästä palstasta ollut tarkoitus tehdä Niksuun tukifoorumia. :lol:

Aura, et sinä minusta kuulosta mitenkään monimutkaiselta - tuossahan tuli monta minullekin tuttua ajatusta. Kaikenlaisten suhteiden pinnallisuus on tosiaan tänäpäivänä ihan yleismaallinen ongelma. Kaikilla on kyllä vallan mahdottomasti erilaisia tuttuja niin töistä, yksityiselämästä, kouluvuosilta kuin sukulaistenkin kautta, mutta juuri ketään kukaan ei tunnu tuntevan todella. Siksi varmaan monille tuleekin niin usein yllätyksenä eri asiat ja puolet ystävistään, koska he eivät ole itse kuin vain hieman raapaisseet pintaa. Pinnalliseksi jäävät ihmissuhteet eivät minusta kyllä sinällään ole pelkästään henkilön omaa syytä. Mä ainakin mielestäni saatan avautua yllättävänkin nopeasti jollekin itsestäni ja olemuksestani, jos tunnen että meillä synkkaa hyvin. Valitettavasti tuollaisia ihmisiä ei vaan juuri koskaan vastaan kävele. Useimpien kanssa koko homma jää vain korkeintaan tuttavuuden tasolle, koska yleensä huomaan hyvin nopeasti ihmisestä voisiko hänen kanssaan olla mahdollista syvempikin ystävyys. Usein analyysi vain on, että ei.

Mä olen kyllä edelleen ujo ja varsin hiljainen tuntemattomassa seurassa, mutta jos vain yhtään tuntuu siltä että "muurin voisi murtaa" jollakin sanomiselle, nykyään sen usein teenkin. Että sen suhteen olen kyllä kasvanut usein pahimmasta arkuudestani. Ja jos joku tulee ihan asiakseen juttelemaan mulle, en varmasti jätä tilaisuutta käyttämättä. Aivoni voivat vain vitsikkäästi todeta, että "oho, nyt on paha paikka. Mutta se tuli juttelee sulle, nyt et munaa tätä". :lol:

Monesti sanotaan, että on vaikea avautua omista asioistaan muille. No osittain tietysti totta, mutta jotkut ihmiset ovat kyllä poikkeus. Joistakin vain huokuu sellainen olemus, että niille on helppo puhua vaikka ei tuntisikaan sen kummemmin. Jotkut ovat kuvailleet myös minua tällaiseksi ihmiseksi ja helposti saankin sellaisen kuuntelijan-viran. Varsinkin jos on samanlaisessa tilanteessa tai on samanlaisia kokemuksia niin se helpottaa tällaisen luottositeen muodostumista. Kyllä minäkin yleensä aika nopeasti avaudun asioistani ja tulen kuorestani ulos vähän vieraammassakin seurassa, mikä taas toisaalta on suoranainen ihme kokemusteni jäljiltä. Oon vaan mielestäni aika hyvä ihmislukija, että näen nopeasti ihmisistä että ovatko he luottamukseni arvoisia jne.
aura kirjoitti:Anyway, sain aika hyvän kontrastin omiin "ongelmiini", kun näin tänään puiston penkillä pultsarin. Täällä missä asun, on satanut koko päivän, ja siinä se vaan istui pää nuokkuen sateessa muovipussi kädessään. Veikkaan, ettei sillä tyypillä ollut oikein ketään, kelle soittaa tai minne mennä, eikä internettiä jossa valittaa tilanteestaan, siinä saattoi olla ihminen, kuka on oikeesti ihan toivottoman yksin maailmassa. Ei siitä nyt mitenkään hyvä mieli tullut, mutta pisti todellakin miettimään, että kuinka huonosti ne omat asiat nyt loppupelissä onkaan. Mulla on kuitenkin rakastava perhe, melko hyvä potentiaali mihin vaan (paitsi matikkaan) ja vielä mahdollisuus tehdä valintoja, jotka ei vie mua sinne puistonpenkille. Vaikkei aina siltä tunnu, oon oikeesti aika onnekas.
Kyllä minäkin pääasiassa ihan tyytyväinen elämääni olen. Jotkin sen yksityiskohdat vain surettavat, kun tuntuu että ne asianhaarat ovat olleet ihan aina huonolla tolalla - kuten nuo ihmissuhteet. Onhan mullakin paljonkin hyvää elämässäni - katto pään päällä, perustarpeet, perhe, harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita, tutkinto takana ja muutenkin hyviä arvoja ja tavoitteita elämässäni, mihin pyrin. Ongelmiakin on (mielestäni ihan tarpeeksikin), mutta jotenkin ne ovat tulleet jo niin osaksi minua että olisi tavallaan jopa vaikea kuvitella elävänsä ilman niitä. Silti, olisihan sitä hienoa jos niin kuin vaikka olisi terveempi. Mutta kaikkiin asioihin ei pysty välttämättä itse vaikuttamaan.

On myös jotenkin niin kamalaa ajatella, miten erilaisissa elämäntilanteissa ja miten erilaisia kohtaloita ihmisillä on. Toisilla on ihan konkreettisia huolia, kuten mistä löytää tälle päivälle ruokaa kun taas toisille suurin murheenvyyhti on se, kun tuli ostettua kaupasta väärän vuosikerran shampanjaa. Epätasa-arvo ja kasvavat tuloerot ovat todellinen ongelma, johon pitäisi herätä lujemmin.

Tällä menolla nimittäin tätä maata ei millään mittarilla laskettuna voi hyvinvointivaltioksi sanoa.

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja aura » 26.04.2015 18:59

^
jep, täytyy pitää peukut pystyssä, että saataisiin hommiin jotain muutosta, tällä meiningillä ei meinaa pitkälle pötkitä.

Aika ennustaja olin taas, tuli viestiä seurustelukumppanilta, ettei seurustelu ole ihan hänen juttunsa, eli olen taas sinkkujen kirjoissa. Jotenkin jännä, kun eilen ja tänään on ollut täynnä kiitollisuutta ja rakkautta muuten vaan, suhteen päättyminen ei tunnu mitenkään pahalta, rakkautta on tavallaan ihan tarpeeksi omasta takaa. Olen vaan iloinen, ettei se päättynyt siihen, että olisin sössinyt jotenkin, koska moni ystävyyssuhde on loppunut niin, ja sellainen on aina inhottava loppu suhteelle kuin suhteelle, ja omat mokat jää vaivaamaan. Ja sitähän sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa, musta tuntuu, ettei meitä oltu tarkoitettu toisillemme. Tai oli ehkä hetkellisesti, mutta nyt seuraava hetki on pyhitetty jotain muuta ihmistä tai asiaa varten, ja se tarvitsee sitä tilaa, jota ei olisi jos olisin vielä siinä suhteessa. Ja nyt kuulostan paitsi monimutkaiselta, myös hörhöltä, mutta etenkin jälkimmäinen väittämä pitää kyllä paikkansa. Anyway, tuntuu hyvältä kun ei tarvitse enää miettiä, että milloinkahan tälle tulee piste, koska se piste tuli jo :lol: Irinaa lainatakseni, "mikään ei oo niin piinaavan tuskaista kuin epätietoisuus".

Nyt kun sössityt ystävyyssuhteet tulivat puheeksi, pakko sanoa, että olen kyllä todella kiitollinen, etteivät vanhat koulukaverini, jotka saivat aikanaan vastaanottaa aika kovan luokan vittuilua, tunnu vieläkään vihaavan mua, vaikka aihetta kyllä olisi. Toisaalta, menneet on menneitä ja niin edelleen, ehkä ne ymmärtävät, että olin stressaantunut ja muuta. Kuitenkin, anteeksianto/suuttumatta jättäminen tuntuu tosi hyvältä, kun sille uhraa ajatuksen ja tajuaa sen merkityksen, en oikeastaan koskaan kouluaikoina osannut arvostaa tätä piirrettä näissä ihmisissä. Itse olisin sanonut 16-19 vuotiaalle itselleni, että suksi nyt vittu kuuseen, ja katkonut kaikki välit koulun jälkeen, on mukava kun ex-luokkalaiset haluaa olla vielä yhteyksissä, vaikka erilaisia ollaankin. Inspiroi itseänikin olemaan suopeampi ärsyttäviä ihmisiä kohtaan, kun tiedän millaista on saada suopeutta osakseen.
Eihän tästä palstasta ollut tarkoitus tehdä Niksuun tukifoorumia. :lol:
Älä huoli, loin nähtävästi kilpailevan formaatin nimeltä "auran elämä ja teot - foorumi". Tsemppiä kuntoutukseen! (:

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 26.04.2015 21:05

aura kirjoitti:Aika ennustaja olin taas, tuli viestiä seurustelukumppanilta, ettei seurustelu ole ihan hänen juttunsa, eli olen taas sinkkujen kirjoissa. Jotenkin jännä, kun eilen ja tänään on ollut täynnä kiitollisuutta ja rakkautta muuten vaan, suhteen päättyminen ei tunnu mitenkään pahalta, rakkautta on tavallaan ihan tarpeeksi omasta takaa.
Aika mielenkiintoinen yhteensattuma, taitaa tosiaan olla sulla jotain yliluonnollisia kykyjä. Pahoittelut joka tapauksessa vaikkei juuri nyt pahalta tuntuisikaan, se kaipuu voi iskeä myös vasta myöhemmin. Onhan se jokatapauksessa iso muutos, introllekin.
aura kirjoitti:Nyt kun sössityt ystävyyssuhteet tulivat puheeksi, pakko sanoa, että olen kyllä todella kiitollinen, etteivät vanhat koulukaverini, jotka saivat aikanaan vastaanottaa aika kovan luokan vittuilua, tunnu vieläkään vihaavan mua, vaikka aihetta kyllä olisi.
Joo, minä oon monesti miettinyt ihan samaa - tosin perheen kohdalla. Oon kieltämättä joskus "aika vaikea tapaus" erikoisine ja muista erottuvine tarpeineni. Voi olla että joskus on tullut sanottua heillekin vähän pahasti, vaikka yleensä soittelen vähintään heti perään ettei väärinkäsityksiä pääsisi edes syntymään. Mutta se on tosiaan vaikeeta jos ihmisten luonne ja tarpeet ovat erilaiset, löytää sitä kultaista keskitietä. Valitettavan usein kun itse on joutunut vielä "uhrautumaan", niin se ajoittain luonnollisesti kismittää. Ja silloin on se vaara että möläyttää jotain hieman ajattelematonta.

Se on tosiaan hienoa, että jotkut osaavat olla niin suopeita. Itse en ehkä osaisi. Mutta tuo heidän yhteydenpitonsahan juuri kertoo, että he pitävät sinusta kaikesta huolimatta. Se on hieno piirre.

Mulla on lähtökohtaisesti sellainen ajatus, että kohtelen muita kuten he kohtelevat minua. Minusta saa kyllä siis helposti ystävän, mutta melkein yhtä helposti pääsee myös "mustalle listalleni", jos vastaanotto on vääränlainen. Aika anteeksiantava kuitenkin olen, ellei tämä kohtelu mene sitten ihan äärimmäisyyksiin.
aura kirjoitti:Älä huoli, loin nähtävästi kilpailevan formaatin nimeltä "auran elämä ja teot - foorumi". Tsemppiä kuntoutukseen!
Loistavaa, viihdettä kerrakseen. Kiitos, katsotaan miten homma lähtee käyntiin. Enköhän mä teitä rasita kuulumisillani myös pitkin viikkoa. :lol:

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja aura » 27.04.2015 17:54

Mahtavaa, jotain tuli kuin tulikin lisää elämääni, tänään puhelin pärähti ja mulle tarjottiin töitä, ja vieläpä sellaista hommaa, mistä luulen jopa tykkääväni (osapäiväinen, ei sisällä asiakaspalvelua). Rahaahan siitä ei mitenkään hulluna tule, mutta tärkeempää on saada jotain rutiinia elämään, ja kokemuskin on aina kotiinpäin. Toivottavasti haastattelu menee hyvin (:
niksuu93 kirjoitti: Pahoittelut joka tapauksessa vaikkei juuri nyt pahalta tuntuisikaan, se kaipuu voi iskeä myös vasta myöhemmin.
Kiitos myötätunnosta.

Tähtitonttu
Viestit: 41
Liittynyt: 06.04.2015 17:02
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Tähtitonttu » 27.04.2015 19:35

aura kirjoitti:Mahtavaa, jotain tuli kuin tulikin lisää elämääni, tänään puhelin pärähti ja mulle tarjottiin töitä, ja vieläpä sellaista hommaa, mistä luulen jopa tykkääväni (osapäiväinen, ei sisällä asiakaspalvelua). Rahaahan siitä ei mitenkään hulluna tule, mutta tärkeempää on saada jotain rutiinia elämään, ja kokemuskin on aina kotiinpäin. Toivottavasti haastattelu menee hyvin (:
Onnea aura, toivottavasti saisit mieleisen paikan! :D

Itselläni on tässä nyt vähän kaikki auki tällä hetkellä. Kesätyöt on jääny hakematta ja oikeastaan haluaisinkin pitää oikeaa lomaa, kun kevät on ollut sellaista vääntämistä. Elämässä ei oikeasti ole ollut mitään muuta kuin pääsykoelukemisia ja stressiä siitä osaako nyt tarpeeksi hyvin jokaisen pikku jutun vai jääkö taas rannalle. En edes normaalisti ole mikään stressaaja, mutta nyt alkaa olla jo mullekin liikaa. Ei ole kuukausiin ollut rento olo vaan koko ajan joko lukee tai ahdistuu siitä ettei ole lukemassa... :( Hyville yöunille ja ruokahalulle on sanottu byebye jo kauan sitten. Että tällaista täällä :)
A question that sometimes drives me hazy: am I or the others crazy?
-Albert Einstein-

Försti
Viestit: 45
Liittynyt: 27.03.2015 21:33

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Försti » 28.04.2015 14:17

.
Viimeksi muokannut Försti, 22.01.2017 19:27. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja aura » 29.04.2015 17:28

Tähtitonttu kirjoitti: Elämässä ei oikeasti ole ollut mitään muuta kuin pääsykoelukemisia ja stressiä siitä osaako nyt tarpeeksi hyvin jokaisen pikku jutun vai jääkö taas rannalle.
Voi ei, tsemppiä kokeisiin!

Tulin itse juuri yhdestä pääsykokeesta, missä oli psykologiset testit ja pari haastattelua ja oli kyllä aika raffi päivä. Suurin osa ajasta oli haastatteluihin jonottamista pienessä tilassa suuressa väkijoukossa, mutta jos hienoista hapenpuutetta ja peppulihasten turtumista ei lasketa, se oli kyllä yllättävän mukavaa ja vaihdoin useamman ihmisen kanssa ajatuksia siinä odotellessa, pari kertaa jopa ihan omasta aloitteestani. Luulen kyllä, etten pääse läpi, koska psykologiset testit olivat aika haastavat ja hakijoita noin silmämääräisesti arvioituna enemmän kuin tähtiä avaruudessa, ja siellä oli aika säkenöiviä persoonia hakemassa, ja paikkoja on vain pienelle joukolle, mutta sainpahan ainakin kokemusta, eikä tarvitse jossitella jälkikäteen, että miksen hakenut. Oli kuitenkin tavallaan kiva päivä, hauska huomata, että tuollainen tilanne, mikä tuntuu ajatuksena ihan painajaiselta, voi olla jopa ihan miellyttävä. Toisaalta siellä ei ollutkaan mikään überextropälätysmeininkiä, vain muutama puheliaiden tätien kuppikunta, ja sitten nuoremman sukupolven enemmistö, joka keskittyi 90% luppoajasta kännyköihinsä. Vähän sellainen olo, kuin olisi hengaillut koko päivän jossain julkisessa olohuoneessa :lol:
Försti kirjoitti:Ite sain vastikään opinnäytetyön tehtyä.
Onnea! (:

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 29.04.2015 23:10

Nyt on työhönvalmennus aloitettu, ihan kivan pieni paikka. Vain kolme henkeä samaan aikaan kanssani, kaikki muut noin 40 vuotiaita - minä siellä nuorimpana. Muuten on tosi hyvin sujunut, mutta työharjoittelupaikat tuntuvat olevan kiven alla. Ei siis edes ilmainen työvoima kelpaa. Tässä on jo kysytty niin monelta eri taholta, että alkaa usko pikkuhiljaa loppumaan.

No, ei vaivuta (vielä) epätoivoon. :)

Mielenkiintoista taas muuten huomata, miten hyvin tulen (taas) juttuun ikäisiäni vanhempien kanssa. Juttu luistaa työelämästä, kokemuksista ja muista hyvin liukkaasti, vaikka heillä milteimpä tuplasti ikää plakkarissa minuun nähden.

Milloinhan samanlaisen yhteyden saisi oman ikäisiinsä? :roll:

aura
Viestit: 102
Liittynyt: 04.03.2015 17:46
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja aura » 03.05.2015 17:10

^
Hei, ikä on vaan numero :lol:
vanhemmat ihmiset on kyllä usein tosi hyvää seuraa, niillä on sellaista iän mukanaan tuomaa varmuutta ja rauhallisuutta. Tai no, riippuu tietysti yksilöstä, mutta enemmän tätä ilmiötä vaan havaitsee 30+ ihmisissä kuin omassa ikäluokassa.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Mitä kuuluu?

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 03.05.2015 20:55

Tälleen vanhemmalla iällä (37, hah) ei oo enää tarvetta hötkyillä :D

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa