Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilaisia?

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Emilia
Viestit: 5
Liittynyt: 04.09.2013 17:44
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja Emilia » 12.09.2013 20:24

Vieras kirjoitti:Suomessa on puhumisen vapaus.Hiljaa olemisen vapaudesta en ole varma.
Olen 17/20 intro.Usein saan kuulla:"Sano säkin nyt jotain,Mitä mieltä sä olet?,Miks sä olet niin hiljainen?,Penni ajatuksistasi".Mä siis häiritsen muita,kun en ole suuna ja päänä,kuten muut. :roll:
Minä olen joskus vastannut, että kysy huomenna uudestaan kun olen ehtinyt miettiä. ;)

(Toisaalta olen myös vastannut, että jättäkää mut rauhaan. Aina ei onnistu.)

TipTap
Viestit: 2
Liittynyt: 13.09.2013 19:37
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja TipTap » 25.09.2013 20:22

Vastaus otsikkoon: kyllä, koko elämäni.

Olen hyvin voimakkaasti introvertti, mutta silti olen hyvinkin puhelias, aina kun sattuu olemaan sellainen fiilis. Tämän vuoksi luulin pitkään, että olen ekstrovertti kun en ollut koskaan sen enempää ajatellut eroavaisuuksia näiden kahden välillä. Luulin vain, että olet ekstrovertti jos olet puhelias, introvertti jos olet hiljainen. Näinhän se ei kuitenkaan suoraan mene.

introduction
Viestit: 3
Liittynyt: 26.10.2013 11:51
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja introduction » 26.10.2013 13:00

Emilia kirjoitti:
Vieras kirjoitti:Suomessa on puhumisen vapaus.Hiljaa olemisen vapaudesta en ole varma.
Olen 17/20 intro.Usein saan kuulla:"Sano säkin nyt jotain,Mitä mieltä sä olet?,Miks sä olet niin hiljainen?,Penni ajatuksistasi".Mä siis häiritsen muita,kun en ole suuna ja päänä,kuten muut. :roll:
Minä olen joskus vastannut, että kysy huomenna uudestaan kun olen ehtinyt miettiä. ;)

(Toisaalta olen myös vastannut, että jättäkää mut rauhaan. Aina ei onnistu.)
Minulta usein tivataan mielipidettä, vaikka minulla ei vain yksinkertaisesti ole sellaista :D Asia ei vain satu kiinnostamaan tai jotain. Mutta ihmisillä on joku pakonomainen tarve saada mielipide selville ja vastaukseksi ei riitä, että minulla ei ole sellaista tuosta asiasta. Voisin ehkä muodostaa sellaisen, jos sitä saisi miettiä ja kiinnostus siihen riittää.
Ja sitten sitä saakin kuulla, että minulla ei ole mielipidettä mistään :( Vaikka näin ei siis ole. Minulla on hyvinkin voimakkaita mielipiteitä asioista, jotka minua koskettavat. Onko kaikesta pakko olla joku mielipide? Vaikka asia ei sinussa itsessäsi herätä mitään? Sattuu vaan olemaan eri mielenkiiinnon kohteet kuin muilla :/

oman tien kulkija
Viestit: 10
Liittynyt: 28.10.2013 03:09
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja oman tien kulkija » 28.10.2013 05:49

Olen tässä muutaman päivän ajan pohtinut koko introvertiutta, kun löysin tälle sivustolle. Päätin rekisteröityä ja osallistua. Postaukseni sopii ehkä parhaiten tähän ketjuun. Halusin pitää oman puheenvuoroni yhtenäisenä, joten siinä on elementtejä, jotka saattaisivat sopia paremmin muihinkin ketjuihin.

Olen jo kauan sitten huomannut olevani erilainen. Luulin sen hyvin pitkään johtuneen varhaisesta ja pitkään jatkuneesta koulukiusattuna olosta sekä myöhemmin lukion jälkeisen opintojen keskeytyksen aiheuttamasta masennuksesta. Luulin olevani kaikella tapaa huono ihminen, koska en toiminut sosiaalisesti kuten muut ja tunsin että kohtaloni on olla tuomittu epäonnistumaan. Tuosta on nyt kulunut aikaa ja olen kasvanut henkisesti vahvemmaksi. Ikää on kohta 30. Ystäviä ei edelleenkään ole montaa ja hekin asuvat kaukana. Minulla ei kuitenkaan ole sellaisia ystäviä, joille voisin puhua ihan kaikesta. En yksinkertaisesti ole edes uskaltanut puhua, koska en halua että jo saavutettu ystävyys sen vuoksi kärsisi. Olen ollut aina huono lähestymään ihmisiä ja kartan yleensä kaikkea minulle sosiaalisesti vierasta. En osaa small talkia. Tuttavia on lähinnä juuri pakollisten kuvioiden kautta. Olen kuvitellut että olen ruma tai muuten vastenmielinen, koska ihmiset eivät halua puhua kanssani tai tutustua minuun. Todennäköisempää on että itse vain annan "vääränlaista" signaalia, kuten etten olisi kiinnostunut. Tämä on erityisen harmillista, koska tunnen itseni usein yksinäiseksi ja etenkin silloin haluaisin (syvällisempää) juttuseuraa. Tietenkin yleisellä tasolla parisuhde kiinnostaa, mutta ajatuksista tekoihin on niin pitkä matka. Vaikka ymmärrän naiskauneuden päälle, niin olen aina haaveissani pitänyt tärkeimpänä henkisiä ominaisuuksia, kuten välittämistä, empatiakykyä, luottamusta jne. Tämä on erityisen vaikeaa sillä miehenhän tulisi tehdä aloite (ja tiedätte kuinka vaikeaa tämä voi introvertille olla) ja henkisten ominaisuuksien arvioinnissa menee oma aikansa. Vaikka minun onkin helpompi olla ylipäätään Internetin kautta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, olen tietoisesti halunnut välttää treffipalstoja. Varmaan minä pelkään epäonnistumista, mutta se myös vaikuttaa hyvin pinnalliselta ja epäaidolta markkinointipuheineen. Etenkin etäsuhde käsitteenä kuulostaisi omalla kohdallani hyvin vieraalle, sillä minulla ei ole kokemusta edes lähisuhteesta. Pelkään että saattaisin olla imarreltu vain siitä ajatuksesta, että joku on minusta etäisesti kiinnostunut, eikä siksi että se tuntuisi oikealta ihastukselta tai myöhemmin rakkaudelta. Tietysti ajan kanssa tuollainenkin voisi selkeytyä. Vaikka olen pystynyt kehittämään minäkuvaani parempaan vuosien varrella, ei se ole poistanut minun sosiaalisia rajoitteitani. Joitain harrastuksia on tullut ajan mittaan, mutta ne eivät ole sosiaalisia. Minusta on hankala sanoa missä määrin olen luontaisesti introvertti vai johtuuko tuntemukseni osittain huonosta kohtelusta nuoruudessani. Sain sivuston testistä 19/20 pistettä ja muutenkin introvertin kuvaus sopii omalle kohdalleni. En kuitenkaan erityisesti pidä (kirjojen) lukemisesta, sillä pitkät tekstit eivät jää hyvin mieleeni. Tämä on luultavasti ollut syynä motivaation puutteeseen ja sitä kautta keskinkertaiseen koulumenestykseen. Olen enemmän visuaalinen ihminen ja se taito onkin hyötykäytössä nykyisissä opinnoissa, joista valmistunen toivottavasti vielä tämän lukuvuoden päätteeksi. Vaikka olenkin haaveilija, elän silti tässä hetkessä.

eemeli
Viestit: 7
Liittynyt: 10.11.2013 22:38
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja eemeli » 12.11.2013 22:13

Aina. Erilainen ja muita kypsempi. Ja aina yksin, myös seurassa.

eemeli
Viestit: 7
Liittynyt: 10.11.2013 22:38
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja eemeli » 12.11.2013 22:25

TipTap kirjoitti:Vastaus otsikkoon: kyllä, koko elämäni.

Olen hyvin voimakkaasti introvertti, mutta silti olen hyvinkin puhelias, aina kun sattuu olemaan sellainen fiilis. Tämän vuoksi luulin pitkään, että olen ekstrovertti kun en ollut koskaan sen enempää ajatellut eroavaisuuksia näiden kahden välillä. Luulin vain, että olet ekstrovertti jos olet puhelias, introvertti jos olet hiljainen. Näinhän se ei kuitenkaan suoraan mene.
Minulla sama juttu - oikeastaan vain siitä, minkälaisiin puheenaiheisiin tartun, voisi tehdä päätelmiä introverttiudestani. Lisäksi olen aika perusiloinen luonne - joten joskus aikoinaan psykiatrilta meni neljä tuntia todentaa, että todellakin kärsin (siis silloin) keskivaikeasta masennuksesta.

Vieras

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja Vieras » 14.11.2013 20:29

Onpas ollut huojentavaa lukea teidän kokemuksianne kanssa-introvertit. Tein tuon testin ja sain tuloksen 17/20 - olen siis hyvin vahvasti introvertti. Oikeastaan vasta muutamia päiviä sitten tulimme vaimoni kanssa pohtineeksi (toki tätä erilaisuuttamme olemme monta kertaa pohtineet) tätä intoverttiuttamme; itseäni on suuresti helpottanut, kun voin hyvinkin vahvasti nyt identifioida itseni introvertiksi. Aiemmin olen kai sanonut olevani vain erilainen.

Useat introverttiuden yleisistä kuvauksista sopivat minuun. En pidä lainkaan small-talkista - puhun mieluummin asiaa. Minun on ylipäätään vaikea ymmärtää miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa jonninjoutavien puhumiseen. Minulla on hyvin vähän ystäviä - paras ystäväni on samalla vaimoni, ja onnekseni hänkin introvertti. Ei kai parisuhteesta meikäläisen tasoisen introvertin kanssa mitään tulisikaan ellei itse olisi samankaltainen. Jos muistelen lapsuuttani, vietin silloin jo aikaa mieluummin yksin. Lapsuusaika meni maaseudulla ja onnekseni metsää riitti, missä kulkea ja olla yksin. Kun meille tuli lapsiperheitä kylään, vetäydyin yleensä muualle - seura ei kelvannut silloinkaan. Elämää on sen jälkeen jäänyt taakse jo rutkasti. Olen nyt 45-vuotias ja johtavassa asemassa oleva. Introverttina johtamisen ammattilaisena ei aina ole ihan helppoa - ei varmaan kollegoillakaan. Inhoan suuria juhlia; en ole yhtä pikkujoulua lukuunottamatta ollut mukana firman pikkujouluissa ja kollegat ovat jo tähän tottuneet. Olen suoraan sanonut, että en sellaisissa ympyröissä viihdy. Kokouksissa ja työssä ylipäätään pitäydyn asiassa, kun en muutakaan juuri osaa. Tämä tulkitaan usein töykeytenä kun en kysele normikoodiin kuuluvia "hyvää päivää kirvesvartta" -juttuja. Toisaalta olen taas saanut "kannukseni" erittäin aikaansaavana ja erittäin nopeana työntekijänä; olen yleensä asiat ja suunnitelmat jo ajatellut ja tehnyt kun muut vasta pohtivat toimeen tarttumista. Mielenkiintoinen havainto on tuo älykkyyden ja introverttiuden jonkinlainen korrelaatio. Oma älykkyysosamääräni on vähän testistä riippuen (en virallisessa Mensan testissä ole käynyt) 128-132. Tästä en työpaikalla olekaan sitten maininnut mitään; itse kun olen saanut samaa kohtelua osakseni kuin teistä jotkut täällä kirjoittaneetkin - hiljaisempaa, asiassa pitäytyvää ja nopeaa kollegaa kun usein luullaan kuvittelevan itsestään liikoja.

Hienoa, että olette ja olemme löytäneet toisemme täällä! Pitäkää itsestänne huolta ja muistakaa, että te kaikki olette hyviä juuri sellaisina kuin olette! ;)

intro

Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilaisia?

Viesti Kirjoittaja intro » 20.11.2013 15:54

KYLLÄ, jatkuvasti.

On ollut niin huojentavaa lukea ihmisten juttuja täällä. Olen niin kauan etsinyt syytä siihen, miksi olen erilainen. Ajattelin, että olen masentunut tai minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko tai jotain, kunnes nämä kuvaukset tällä natsasivat ihan täysin. Sain testistä 14/20.

Nyt tiedän etten todellakaan ole ainut... Ajattelinpa sitten muiden iloksi jakaa omiakin kokemuksia täällä.

Opiskelen yliopistossa, ja opiskelijaelämäänhän kuuluu bileet ja sitsit. No, en ole ikinä osallistunut yhteenkään ja minulla on todellakin epänormaali olo, koska opiskelijoidenhan kuuluu bilettää. Suorastaan välttelen ihmisiä, koska pelkään että he kohta tivaavat selitystä sille miksi en osallistu juhliin. Ja mitään varsinaista selitystä ole. Ei vaan kiinnosta eikä huvita. Lukiossa ja yläasteellakin olen aina saanut odottaa kauhulla milloin otetaan puheeksi joku yhteinen retki... Jos ihmiset vain ymmärtäisivät, kuinka ahdistuneeksi he uteluillaan minut saavat...

Opiskelujen osalta toivon aina ettei tulisi mitään ryhmätöitä yms. Luennoilla on kiva vaan istua ja kuunnella rauhassa. Minäkin olen aina menestynyt koulussa erinomaisesti ja sanoisin olevani suht älykäs. Opiskeluissa ahdistaa myös se, etten ole "luonut suhteita" niinkuin pitäisi, ja pelkään että se vaikuttaa työnsaantimahdollisuuksiini koulun jälkeen...

Minulla on yksi hyvä ystävä jolle voin puhua kaikesta. En tiedä mitä tekisin ilman häntä. Yksi ystävä riittää, mutta koulun takia en ehdi tavata häntä niin usein kuin haluaisin, ja siksi tunnen itseni välillä yksinäiseksi. Minulla ei ole koskaan ollut seurustelusuhdetta, ja pelkään ettei introverttiuteni takia koskaan tulekaan olemaan. Tulevaisuudessa haluaisin myös saada lapsia, ja pelkään ettei sekään totedu.

Minusta pahinta introverttiudessa on se, että ekstovertit asettavat minulle odotuksia, joita en koskaan voi täyttää. Vaikka itse ajattelisin olevani ihan normaali (koska olen ihan terve ja normaali) muut eivät ajattele niin. Jos en dokaa ja biletä, olen outo. Jos tykkään opiskella, olen outo. Jos minulla on vain yksi ystävä, olen outo.

Maailma on todellakin ekstroverttien, sen olen huomannut...

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 02.12.2013 05:31

Emännän painostuksen alla suostuin käymään "kahvilla" Helsingin uudessa Starbucksissa. Voe mahoton sitä touhua. Teki mieli kääntyä jo ovelta pois mutta kun on lyhyessä talutusnuorassa, ei pystynyt.

Käsittämätöntä. Argh. Miten kukaan pystyy moisesta nauttimaan...

anni_nen
Viestit: 1
Liittynyt: 04.12.2013 00:22
Viesti:

Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais

Viesti Kirjoittaja anni_nen » 04.12.2013 00:36

Vieras kirjoitti:Suomessa on puhumisen vapaus.Hiljaa olemisen vapaudesta en ole varma.
Olen 17/20 intro.Usein saan kuulla:"Sano säkin nyt jotain,Mitä mieltä sä olet?,Miks sä olet niin hiljainen?,Penni ajatuksistasi".Mä siis häiritsen muita,kun en ole suuna ja päänä,kuten muut. :roll:
Tämä on niin tuttua! Olen aina tuntenut ettei hiljaisuus ole hyväksi, täytyy puhua. Varsinkin ylä-asteella ja lukiossa oli hetkiä jolloin ahdisti kun en jutellut paljoa, mutta nyt 6 vuotta myöhemmin on poikaystävä ja pari parasta ystävää lukioajoilta. Ehkei niillä hiljaisilla hetkillä ole niin väliä :)

Nyt yliopistossa olen yrittänyt olla sosiaalisempi, olemalla esim. aktiivinen ainejärjestöissä. Huomaan tuntevani edelleen epävarmuutta ja ihmettelen miten en pääse erilaisuuden tunteesta eroon. Eli ei se pakkojuttelu auta, tuntuu kuitenkin ettei muut ymmärrä tai reagoi kovinkaan paljon siihen mitä sanon. En vaadi että kaikki sanomani on kauhean kiinnostavaa, mutta on vaikea sanoa jotain yleistä vaan puhumisen takia. Tuntuu välillä kuin joku laskisi paljon sanoja sanoo, ihan sama mikä sisältö sanomalla on...

En halua muuta kuin syvällisiä keskusteluita ja miettiä elämää, eli ei ole tarve olla täysin hiljainen. Välillä lukkiudun suuremmissa seurueissa, esim työporukan virkistysillassa y.m. Harmittaa jälkeenpäin, varsinkin jos sai kuulla "no sano nyt jotain, puhu vaan". Huoh. Joillakin on vaan se taito puhua vaikka mitä, ja muut kuuntelee kiinnostuneena. Osaan sanoa jotain lyhyitä juttuja, myös niin että muut nauravat, mutta kuitenkin olen aina tilanteissa jossa en saa sanottua mitään tai se mitä sanon ei näytä kiinnostavan. Voi olla että minusta huomaa sen oman epäkiinnostuksen, mutta kaikki asiat ei vaan kiinnosta. Mitäs siinä sitten teeskentelemään, puhun mieluummin sujuvasti asioista joista tykkään :)

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa