Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Keskustelua harrastuksista.

Meditoitko?

Voit valita 1 vaihtoehdon

 
 
Näytä tulokset

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 16.04.2015 13:21

^ Hyvin mielenkiintoiselta kuulostavat kokemuksesi minustakin, tosin itseänikin varmaan ainakin aluksi tuollainen "näkyjen näkeminen" pelottaisi. Mulla on aika vilkas mielikuvitus jo valmiiksi ja kun aivot on otollisessa tilassa, alkaa melkein jo pelätä pimeääkin.

Minä ainakin olen melko vahvasti sitä mieltä, että on olemassa paljon muutakin kuin tietoisuus jonka näemme. Esimerkiksi nuo unet ja erityisesti valveunet ovat oiva esimerkki siitä. Tietysti voidaanhan ajatella, että ne ovat vain aivojen luomuksia siinä missä todellisuuskin, mutta kuitenkin. Ehkä jotkut ihmiset ovat vain herkempi aistimaan tällaisia kokemuksia, tuntemuksia ja ilmiöitä kuin toiset? Ei se tee heistä yhtään sairaampia, elleivät nämä "näyt" sitten aiheuta vaaraa itselle tai muille.

Mä en henkilökohtaisesti pidä itseäni mitenkään kovin uskovaisena, mutta mielenkiintoista että otit nuo tiibetiläiset munkit puheeksi. Kaikkein eniten minua eri uskonnoissa ärsyttää juuri nämä "hörhöt" ja ns. "kiihkouskovaiset" jotka tuputtavat näkemyksiään jatkuvasti muille ainoana totuutena. Jokaisen pitää saada uskoa mihin haluaa tai olla sitten kokonaan uskomatta.

Itse en samanlaiseen yhtä kurinalaiseen elämään varmasti pystyisi, mutta täytyy nostaa kyllä heille hattua siitä. :)

Theo
Viestit: 39
Liittynyt: 08.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Theo » 16.04.2015 19:02

Mörkö kirjoitti:Harvoin noita tulee, mutta ei ne pelota, kun oloni on muutenkin niin kovin raukea ja ne ovat kauniita ja lähinnä vain kyyneleet silmissä ihailen niitä. Näemmehän me joka yö "näkyjä".. Oletan, että ne tulevat juuri siinä jossain unen ja valveillaolon rajamailla. Näen usein myös ns. valveunia ja ajattelenkin, että ne ovat hyvin lähellä toisiaan.
Pitkään olet meditaatiota harjoittanut. Esikuvilla tarkoitin sellaisia "guruja" kuin Eckhart Tolle, Osho tai Barry Long.

Se voi tosiaan olla, että rajanveto näkyjen, unien ja valveunien välillä on lopulta vaikeaa. Joka tapauksessa "näystä" tulee itselleni (tällaiselle asiaa tuntemattomalle) ensimmäisenä mieleen oletus, että siinä kaikki tavallinen ja arkinen katoaa kokonaan ympäriltä hetkeksi. Tai että katse voi ainakin siirtyillä vapaasti tavallisen ja epätavallisen välillä, tyyliin: "Kas, tuossa on sähäkkä ilotulitus...ja tuossa vanha nojatuolini."

Eckhart Tollehan on kertonut mm. joutuneensa energiapyörteeseen ja nähneensä "kallisarvoisen timantin kuvan" valaistumisensa yhteydessä.

On kyllä varsin mielenkiintoista, että täällä on keskivertoa enemmän meditaatiota harrastaneita tai siitä kiinnostuneita ihmisiä. Sillä on varmasti yhteys introversioon ja herkkyyteen.

Vieras

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Vieras » 18.04.2015 22:47

Kiinnitin itsekin huomita siihen, että valtaosa kyselyyn vastanneista kertoi harjoittavansa mietiskelyä ainakin jossakin muodossa. Toki vastaajajoukko on helposti valikoitunutta, mutta mukavaa silti, että ihmisiä kiinnostaa. Kuvittelisin, että valtaväestön keskuudessa ihan näin suuri osa ei ole meditaatiota harjoittanut, vaikka mindfullnes-jutut ovatkin olleet tapetilla viime vuosina ja esimerkiksi jooga tuntuu vakiinnuttaneen suosionsa.

Olen itse tehnyt erilaisia mietiskelyharjoitteita kausittaisesti. Yleensä rentoutus-, itsesuggestio- tai sitten ihan vaan hiljentymisharjoitteita. Ja usein harjoitteiden tekeminen on liittynyt elämäntilanteeseen, jossa on ollut enemmän stressiä tai olen muuten voinut henkisesti tavanomaista huonommin. Kun elämäntilanne on parantunut, harjoitteiden tekeminen on hiipunut, mikä on toisaalta sääli, koska koen kuitenkin niistä olleen apua. Esimerkiksi ennen yo-kirjoituksia tein harjoitteita säännöllisesti ja ainakin varsinaiset kirjoitukset menivät paremmin kuin esikokeet. Minulla on myös taipumusta murehtia asioita liikaa etukäteen ja kehitellä kauhuskenaarioita, joten hetkeen keskittymisen ja lempeän hyväksynnän opettelu olisi enemmän kuin paikallaan, mutta mutta... Toisaalta olen ajatellut, ettei pidä ottaa enää tästä asiasta stressiä, antaa harjoitteiden muotoutua sitten taas osaksi päivää, jos niikseen tulee / tarvittaessa. Vaikka toki tiedostankin, että säännöllisyydestä voisi olla enemmän hyötyä. Enkä muista, että olisin koskaan kokenut itse harjoituksia negatiivisena.

Joogaa olen sen sijaan harrastanut jo useamman vuoden ja koenkin, että itselleni on helpompaa olla hetkessä ja keskittyä, kun keskittymisen kohde on jotakin fyysistä, lihasten ja kehon liike, jota voi havainnoida. Käytän usein myös kävelyä rentoutumiskeinona, keskityn liikkeen rytmiin ja ilman virtaamiseen kasvoille; liikkeessä ajatukset häipyvät taka-alalle kuin itsestään. Riippuu tilanteesta, toimiiko pelkkä rentoutuminen vai liike paremmin rentoutumiskeinona.

Tihku
Viestit: 29
Liittynyt: 30.01.2015 22:53
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Tihku » 21.07.2015 20:44

Jatkanpa sitten edelleen ketjua muutaman kk:n tauon jälkeen. Edellinen kirjoittaja oli siis minä, mutta sivusto heitti jostain syystä kesken kaiken ulos.

Olin äsken elämäni ensimmäistä ohjatulla kertaa tiedostavalla kävelyllä. Lopputulemana oli, että teki mieli ostaa viiniä, jota nyt sitten nautiskelen. Joten en tiiä, menikö tää nyt ihan nappiin. :D Toisaalta sekä alkoholista että mietiskelystä tulee parhaimmillaan sellainen raukea fiilis, jossa ajatuksien voi antaa vain virrata, joten assosiaatio on olemassa.

Mukava tapahtuma kuitenkin ja kyllä oma mieli ainakin taas hetkeksi muuttui vastaanottavaisemmaksi aistihavainnoille ja tässä ja nyt olevalle hetkelle. On myös aina jännä tuollaisissa joukkotapahtumissa huomata, miten keskittymisen ja hiljentymisen energia ikään kuin tiivistyy ja muodostaa kuplan / oman pienoismaailman tapahtumaan osallistuvien ihmisten ympärille ja muu arkimaailma jää ulkopuolelle. Siksikin tykkään käydä ohjatussa joogassa. Harjoituksesta tulee hieman erilainen kuin jos joogaan kotona yksin.

Kävelyharjoituksen aikana huomasin, että jos yritän keskittyä havainnoimaan visuaalisia ärsykkeitä, aistiärsykkeitä alkaa tulla liikaa enkä kykene enää olemaan virran vietävänä, vaan pyrin liikaa tiedostamaan ja luokittelemaan havaintoja ja keskittyminen herpaantuu. Tuntoon ja kuuloon on helpompaa keskittyä.

JohnKimble
Viestit: 16
Liittynyt: 25.03.2015 18:31
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja JohnKimble » 22.07.2015 22:12

Joskus vuosi sitten tuli meditoitua lähes päivittäin, mutta jostain syystä sekin jäi. Auttoi ihan kiitettävästi ajatusten hillitsemisessä, joten täytyypä ottaa taas tavaksi.
Munkkien puheita tulee kyllä ajoittain kuunneltua, erityisesti Ajahn Brahmin klipit nousevat omaksi suosikeiksi. Vaikka nuo klipit ovatkin melkein tunnin pituisia, niin silti aika ei missään vaiheessa käynyt liian pitkäksi.

Mello
Viestit: 22
Liittynyt: 05.11.2015 11:57
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Mello » 26.11.2015 17:26

Nostetaanpa ketjua.

Itse olen meditaatiota nyt voin vuoden harjoittanut 5-6 päivänä viikossa, ja vaikutukset ovat positiivisia: Sisäinen rauha on lisääntynyt ja ylipäätänsä hyvä olo sekä hetkessä eläminen parantunut. Tavallaan kokeilin meditaatiota ihan uteliaisuudesta, koska alkoi ilmestyä tieteellisiä tutkimuksia sen hyödyistä.

Itselle meditaatio on vain ajatuksetonta olemista, vaikka meditaatiostakin yritetään tehdä bisnestä ja jotain "vaikeaa asiaa", jota voi oppia vain kursseilla. Useat Itämaiset mystikot ovat aina korostaneet sen olevan vain mielestä vapaata tilaa. Empatiakyky ja ykseyden tuntemukset ovat kyllä lisääntyneet meditaation myötä.

Meditaatioon pettyneet usein odottavat siltä jotain suurta ja ihmeellistä, jolloin siitä tulee suorittamista ja rentous puuttuu. Meditaatiossa rentous nimenomaan on tärkeää. Itse meditoin joskus sängyllä maaten, joskus tuolilla tai sohvalla istuen. Tärkeää on löytää oma luonnollinen tapa, joka on itselle luonnollista.

Koko ajan kiireytyvän työelämän jälkeen itselle rauhoittuminen on todella tärkeää. Töiden jälkeen yleensä meditoin noin 30-60 minuuttia. Joskus saatan laittaa herätyskellon vaikka 30 min päästä ja toisinaan meditoin spontaanisti vain jonkin aikaa, ilman kelloa.

Suosittelen kaikille kyllä ainakin kokeilemista. Mikäli se ei tunnu itselle luonnolliselta, niin ei sitä väkisin kannata jatkaa. Toisille jotkut asiat toimii ja toisille toiset.

Theo
Viestit: 39
Liittynyt: 08.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Theo » 26.11.2015 21:56

Mello kirjoitti:Nostetaanpa ketjua.Itse olen meditaatiota nyt voin vuoden harjoittanut 5-6 päivänä viikossa, ja vaikutukset ovat positiivisia: Sisäinen rauha on lisääntynyt ja ylipäätänsä hyvä olo sekä hetkessä eläminen parantunut. Tavallaan kokeilin meditaatiota ihan uteliaisuudesta, koska alkoi ilmestyä tieteellisiä tutkimuksia sen hyödyistä.
Fanitatko Mello intialaista jesuiittaisä Anthony de Melloa, siitäkö nimimerkkisi? Hänhän oli idän ajatteluun syventynyt meditaatiomestari, joskin asemansa takia aika varovainen sanakäänteissään. Vatikaani uskalsi pistää suositun de Mellon "harhaoppisesta" ajattelusta varoittavaa noottia - heti kun hän oli kuollut. :)

Mello
Viestit: 22
Liittynyt: 05.11.2015 11:57
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Mello » 28.11.2015 00:38

Siitähän nimimerkki tulee :) Tykkään hänen kirjoistaan.

Theo
Viestit: 39
Liittynyt: 08.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Theo » 29.11.2015 17:09

Minäkin pidän de Mellosta ja hänen kirjansa Havahtuminen (2000) oli aikanaan minulle käänteentekevä.

Olen törmännyt netissä huhuun, että "harhaoppinen" de Mello olisi murhattu. Vanhuuteenhan hän ei kuollut. Yleensä vain todetaan hänen menehtyneen "äkillisesti". Mutta tuskinpa tuossa huhussa mitään perää on, niitä liikkuu aina kun Vatikaanista ja jesuiitoista on kyse. Tai sitten minulla on sinisilmäinen käsitys siitä, mitä katolinen kirkko on valmis tekemään "Jumalan suuremmaksi kunniaksi". :roll:

Mello
Viestit: 22
Liittynyt: 05.11.2015 11:57
Viesti:

Re: Mietiskely, meditointi, hengellisyys

Viesti Kirjoittaja Mello » 29.11.2015 23:22

Juu, Mellon kuolemasta kyllä liikkuu huhuja. Kuulemma kuoli äkilliseen sydänkohtaukseen, vaikka oli ilmeisesti täysin terve ja hyvässä kunnossa ollut. Näin hänen kuolemastaan on kerrottu joidenkin nettisivujen mukaan:

"Anthony de Mello kuoli yllättäen vuonna 1987 vierailulla Yhdysvalloissa. Hän oli jesuiittojen asuntolassa, jossa hän myös söi illallista veljensä kanssa. Hän valitti aterian jälkeen huonoa oloa veljelleen. Havahtumisen esipuheen kirjoittanut Frank Stroud löysi hänet seuraavana aamuna kuolleena lattialle käpertyneenä. Syyksi kerrottiin sydänsairaus, vaikka Mello oli terve, eikä hänellä ollut havaittu moista hiljattaisessa lääkärintarkastuksessa. Kuolema hämmästytti monia, ja sai aikaan teorioita siitä, että suuren suosion kynnyksellä oleva mies haluttiin eliminoida katolisen kirkon toimesta."

Aika oudoltahan toi kyllä kuulostaa. Bill De Mello (veljensä) on kai kirjoittanut Anthonyn elämänkerran, jossa käydään kuolemaa läpi, mutta en tiedä, onko kirjaa saatavilla kuinka.

Mellohan oli enemmänkin yleismaailmallinen hengellinen opettaja, joka painotti itsehavainnointia eikä Kristinuskon/muiden uskonnon oppeja. Paavihan todellakin kehotti suhtautumaan hänen puheisiin varauksella.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa