Työelämä

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 17.02.2014 01:59

Mä kun kävin nykyistä duunia varten haastattelussa, totesin ihan suoraan ettei musta tule koskaan mitään firman pikkujoulujen ilopilleriä. Mä tykkään tehdä töitä itsekseni omaan tahtiini ilman jonkun jatkuvaa olan yli vilkuilua, kuten edellisessä paikassa.

Vieras

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 17.02.2014 10:54

Luonnehdin itseni introvertiksi, jota dominoi sosiaalinen estyneisyys. Tämän johdosta työelämä sekä opiskelu on melko uuvuttavaa, ajoittain mahdotonta. Työelämässä on tavallista, että ajaudun henkilöksi, jota ei noteerata tai jolle ei puhuta tai edes tervehditä. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että olen sosiaalisesti eristettynä, omissa oloissani. Vaikka viihdyn paljon yksikseni, niin jonkilaista hyväksyntää ja arvonantoa sitä kuitenkin kaipaisi. Mutta koska itselleni on aloitteen tekeminen sosiaalisissa suhteissa on usein miten mahdotonta, niin vuorovaikutus esim. työelämässä jää hyvin olemattomaksi ja lopulta se vähäinenkin vuorovaikutus haihtuu olemattomiin. Töihin palaaminen, joko loman tai sairasloman jälkeen on aina yhtä ankeata. Yleensä ei ole niitä "mukavia" työkaverita odottamassa...
Sanoisin, että introvertti voi parhaimmillaan pärjätä ihan hyvin ekstroverttien maailmassa ja olla ihan tyytyväinen omaan oloonsa, ellei sitten ole sen lisäksi muita ominaisuuksia, jotka, kuten sosiaalinen estyneisyys, voivat tehdä olemisen työyhteisössä mielenterveyttä uhkaavaksi.

vgran
Viestit: 13
Liittynyt: 27.08.2013 22:27
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja vgran » 18.02.2014 10:26

Tällä hetkellä mietimässä pääni puhki, että miten saisin siirron linjalle jossa enimmäkseen työskennellään yksin(siellä työ on fyysisesti raskaampi ja jopa likaisempaa mutta mutta,,,,).
Koska osastoni jokaisessa linjalla on henkilöstöpulaa ja kevätsesonki menneillään niin pomo ei mielellään lähde siirtelee henkilökuntaa ilman todellisia syitä.

Vieras

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 27.05.2014 23:21

Oletteko työpaikalla selittäneet työtovereillenne olevanne introverttejä ja mitä se tarkoittaa? Jos olette, niin miten asiaan on suhtauduttu?

Olen 4 kk sitten aloittanut uudessa työssä ja työhön liittyen joudun ajoittain tekemään yhteistyötä opiskeluajoilta "tutun" entisen lopputyöni ohjaajan kanssa (nykyään ei enää ole opettaja). Hän on erittäin ekstrovertti ja jatkuvasti vaatii minua jatkuvaan ajatustenvaihtoon, avoimempaan kommunikointiin etc. niin puhelimen välityksellä että sähköpostilla. Introverttinä koen jatkuvan kommunikoinnin ja joka ikisen ajatuksen vaihdon raskaaksi ja olenkin pitänyt kiinni omista rajoistani kommunikoinnin suhteen, hoitaen kyllä työni mutta en hänen ehdoillaan. Kuitenkin saan häneltä jatkuvasti negatiivista palautetta tavastani työskennellä ja kommunikoida ja jatkuvia kehoituksia muuttaa oma tapani hänen tapansa kaltaiseksi. Tämä on alkanut käydä stressaavaksi ja vähentänyt työskentely motivaatiotani. Nyt siis mietin, pitäisikö minun seuraavan negatiivisen palautteen jälkeen sanoa hänelle suoraan, että olen introvertti ja tapani työskennellä ja kommunikoida on tämä, deal with it! Onko teillä kokemuksia, miten työtoverit ovat asiaan suhtautuneet ja ymmärtävätkö ekstrovertit, mitä yrität sanoa?

Passepartout

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 28.05.2014 11:58

Työelämässä en ole kokeillut, mutta yksityiselämässä kokemukseni on, että ekstrovertit eivät todellakaan ymmärrä sitä, että ihminen voi olla erilainen. Koitapa vaikka jollain muulla keskustelupalstalla tuoda esiin introverttejä näkemyksiä; saat mm. kuulla, että ihmiset jotka ei halua halailla kaikkia tuttujaan eivät ole vaan saaneet lapsena tarpeeksi syliä ja ovat muutenkin estyneitä. Koska sehän ei ole mahdollista, että ihmiset vaan olisi erilaisia mutta silti ihan okei.

Jos tuo tyyppi ei ole sinuun nähden esimiesasemassa, ei sillä ole mitään oikeutta vaatia sinua muuttamaan tapojasi. (sivumennen sanoen on uskomatonta että noin pälli ihminen on voinut olla opettajana. Luulisi että opettajilta edellytettäisiin jonkinlaista temperamenttierojen tuntemusta.) Jos olisin sinä, kertoisin ehkä ensin esimiehelleni tästä asiasta. Siis ei mitenkään valittaen, vaan ihan vaan tiedoksi; koska olen introvertti, tehokkain tapani toimia on tämä, mutta tämä toinen tyyppi vaatii minua toimimaan itselleni tehottomalla tavalla ja tuhlaamaan aikaa. Tämä siksi, että jos tyyppi saa päähänsä valittaa pomollesi, olet tehnyt oman kantasi selväksi ensin.

Tämän jälkeen voit sitten tehdä tyypille selväksi mikä on sinun tapasi kommunikoida ja että et ala sabotoida omaa työtäsi häntä miellyttääksesi.

Ja sitten vielä: jos oikeasti koet tilanteen stressaavana, siitä kannattaa myös käydä juttelemassa työterveydessä. Pelkästään siksikin, että jopa introverttiä auttaa usein että täysin ulkopuolinen kuuntelee. Ja ennen kaikkea siksi, että jos tilanne menee pahemmaksi, voit osoittaa että tyyppi on kiusannut sinua ja sabotoinut työtäsi jo pitkään. Koska nimenomaan työpaikkakiusaamistahan tuo on, jos työsi laatu on muuten hyvää mutta joku muu kuin esimies katsoo oikeudekseen vaatia sinua muuttamaan kommunikointitapojasi.

Toisin sanoen, turvaa ensin selustasi ja sen jälkeen panet kovan kovaa vastaan.

Mawerick
Viestit: 109
Liittynyt: 15.04.2013 15:09
Paikkakunta: Yläne
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Mawerick » 06.07.2014 22:24

http://artikkelit.dnabusiness.fi/uuden- ... amispaikka
Tavallisen avokonttorin lisäksi talosta löytyy hiljaisia kirjastoja ryhmätyöskentelyyn ja muuhun mekastamiseen tarkoitettuja vapaita alueita.
Työhuonetta ei ole kellään ja kiinteä työpistekin vain kolmanneksella talon 633 työntekijästä.
My idea of hell.

excuse me
Viestit: 11
Liittynyt: 16.07.2014 18:32
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja excuse me » 28.07.2014 20:00

Tykkään tehdä työni huolella ja keskittyä töissä nimenomaan työntekoon, en seurusteluun. Tarvitsen omaa rauhaa. Inhoan keskeytyksiä. En halua näyttää keskeneräisiä töitäni muille. Tarvitsen aikaa uusien ideoiden kypsyttelyyn. Keskityn mieluummin yhteen asiaan kerrallaan, kuin teen montaa yhtä aikaa.

Entinen työni oli monessa mielessä introvertin painajainen: avokonttori, palaverit, brainstorming, yhteiset kahvitunnit ja virkistyspäivät...
Myös nykyinen työni on introvertin painajainen: paljon uusia ihmiskontakteja päivittäin, smalltalkia, yllättäviä tilanteita joihin pitäisi reagoida nopeasti, ekstrovertit työtoverit joiden kanssa pitäisi jaksaa seurustella pitkin päivää...
Ala, jolle opiskelen on myös osittain introvertin painajainen: alalla työskentelevien oletetaan olevan huippusosiaalisia, paljon ihmiskontakteja, palavereja...

Mietin jatkuvasti, mikä voisi olla se työ, jossa voisin olla rehellisesti oma introvertti itseni. Työ, jossa minun ei tarvitsisi joka päivä teeskennellä olevani jotain muuta. En tiedä jaksaisinko silti kuitenkaan mitään numeroiden pyörittelyä yksinäni kaiket päivät jossain kopissa. Periaatteessa tykkään myös ihmiskontakteista, mutta mieluummin sähköpostitse tai puhelimitse kuin kasvokkain. Tähänastisissa työpaikoissani olen aina aistinut sen, että minun odotetaan olevan ihmiskontakteissa aktiivisempi ja avoimempi, tuovan enemmän omia mielipiteitäni julki. Toki olen siinä kehittynyt, mutta sujuvalta vaikuttava small talkini on silti vain pelkkää teeskentelyä.

seija
Viestit: 16
Liittynyt: 22.07.2014 09:25
Viesti:

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja seija » 30.07.2014 16:30

Minä kamppailen juuri tuon "pohtimisen tarpeeni" kanssa, olen tässä käynyt muutamat haastattelut töihin pääsemättä, kun en enää työhaastattelussakaan osaa esittää, vaan olen se hiljainen oma itseni ja minulta ei tule vastaukset ammuttuna. Näyttää siltä, että missä tahansa työssä (HAASTATTELUN PERUSTEELLA) tulis olla suuvärkki auki kokoajan. En ymmärrä ollenkaan, että haastattelijat eivät "hoksaa", että ehkä hiljaisemman työaika kuluu/menee paremmin itse työn tekemiseen.

Nyt näyttää siltä, että töitä en saa, jos en ala vetämään ns roolia ja kehua itseäni hillittömästi..,vaikka alallani pitäisi pärjätä hiljaisemmankin,, lapset kyllä hoitavat puhepuolen.

Vieras

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Vieras » 21.09.2014 20:02

Mun normityö on onneksi itsenäistä, mutta ajoittaiset työmatkat ovat piinaa. Yhdessä lounaalla, iltamyöhään päivällisellä ja aamupalallakaan ei saa olla rauhassa, kun aina joku bongaa kaukaisimmastakin pöydästä. Joutuu koko ajan keksimään, miten saisi edes hetken omaa rauhaa. Ja matkan jälkeen on ihan uupunut. Kaikista kauheinta on, jos vielä joutuu jakamaan huoneen jonkun kanssa.

Olen yrittänyt sinnitellä, mutta alkanut ajatella, että ovatko nämä matkat vain liian rasittavia introvertille :-(

Passepartout

Re: Työelämä

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 23.09.2014 14:04

Musta alkaa tuntua, että olen jotenkin vapaaehtoisesti syrjäytynyt. Oloni on pitkän masennuksen jälkeen vissiin pikkuhiljaa korjautumassa, mutta mitään motivaatiota palata työelämään ei ole.

Katselen ihmisten touhuja ja ihmettelen, miten ne viitsii nähdä niin paljon vaivaa aivan merkityksettömien asioiden takia. Minulla ei ole enää mitään halua tehdä työtä, jota en koe mielekkääksi, ja nykymaailmassa on aika vaikea löytää todella mielekästä tekemistä (poislukien ruoan tuottaminen, mutta maajussit on ajettu niin ahtaalle ettei siihen hommaan kukaan täysjärkinen rupea.)

Toisekseen en halua enää elää toisten ehdoilla. Ainakin minulle työelämä oli jatkuvaa teeskentelyä, esiintymistä ja pinnistelyä. En minä enää viitsi. Kun töitä ei kumminkaan riitä kaikille, tehkööt töitä ne jotka sitä oikeasti haluavat.

No, en vielä työkunnossa olisikaan ja saattaa tietysti olla, että näissä mielipiteissäni se on vain masennus joka puhuu. Mutta olisi kiva tietää koetteko te muut asioita yhtään samansuuntaisesti. Minusta esimerkiksi tuntuu sietämättömältä ajatus myydä jotain (siis niin että pitäisi tyrkyttää, kaiketi voisin olla kaupan kassalla rahastamassa). Minusta myyminen ja vaikka mainostoimistotyö on pelkkää huoraamista (sori vaan jos joku on ko. aloilla) ja sitäpaitsi haitallista, kun ihmisiä yllytetään kuluttamaan aina vaan enemmän (kyllä, palveluiden kuluttaminen on myös kuluttamista.)

Tuli mieleeni, että voiko olla että introvertit ovat vähemmän työorientoituneita kuin ekstrovertit, koska me pystymme viihdyttämään itseämme muutenkin? Minulle on täysin vierasta se ajatusmaailma, missä lottovoittaja jatkaa paperimiehen töitään jne. Anoppini jatkoi ekstraamista pesulassa jäätyään työkyvyttömyyseläkkeelle ja flippasi kun ekstrasopimusta ei enää jatkettu, niin tärkeää tuo vastenmielinen ja raskas työ hänelle oli. Äitini meni töihin pienemällä palkalla kuin mitä olisi saanut ansiosidonnaista. jne. Minä en pysty tuollaista käsittämään. Ymmärrän jos ihminen on tutkija, aivokirurgi, taiteilija, eli tekee jotain missä on todella hyvä, mutta en käsitä miten ihan tavalliset hanttihommat voi olla niin jumalattoman tärkeitä ihmisille.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailija