Introvertit.net Keskustelufoorumi

Vastasin 5. Kärsin kovasta esiintymisjännityksestä, sosiaalisten tilanteiden pelosta, auktoriteettikammosta, olen rauhallinen ja lisäksi herkkä - minulla on useimpia tyypillisen introvertin ja ujon piirteitä. Joskus selviän esiintymisistä hyvin, jos asia on itseäni kiinnostava ja tunnen sen hyvin. Useimmiten normaalitkin tilanteet ovat jännittäviä, jos kuulijoita on enemmän kuin yksi. Kahden kesken pystyn komunikoimaan ja silloin olen puhelias. Sosiaalinen elämä on olematon. Olen 49v mies pk-seudulta, urheilullinen, josta syystä ulkoinen vaikutelma "peittää" todellisen minän ulkopuolisilta. Noin muuten olen utelias, tiedonhaluinen ja kiinnostunut "liian monista asioista"..

Miun esiintymisjännitys on luokkaa EN PYSTY! Vei kyllä arvosanoja alaspäin, kautta aikain, ja joskus tuntuu aika katkeralta ku pahimpia heikkouksia arvostellaan. Kadulla voi näyttää vaikka liikennemerkiltä, mut se on aivan eri juttu kun sosiaalisointi. Aina ei uskalla kävellä edes postilaatikolle. Joku voi nähdä.

Vastasin 3.
Oikeastaan riippuu täysin millaisessa seurassa on.
Luokan edessä jännittää ihan tosi paljon, kun on ryhmässä jossa toisia tai toisten näkökulmia ei juurikaan arvosteta.
Sitten taas jossain isommassa tapahtumassa voi olla ettei jännitä yhtään kun ei tunne ketään ja jossa ei ole niin väliä vaikka olisitkin aivan eri mieltä.

Itse asiassa omaan korkeintaan positiivista jännitystä, jos pääsen luennoimaan itseäni kiinnostavasta aiheesta, josta omaan hyvät taustatiedot tai selkeän mielipiteen, jonka pohjalta tietenkin löytyy loppuun asti mietityt ja perustellut argumentit. Siispä esitelmät luokan edessä eivät ole mikään ongelma.

Sen sijaan jos joudunkin huomion keskipisteeksi tilanteeseen, johon en ole päässyt lainkaan etukäteen valmistautumaan ja jonka teemaa en tunne tarpeeksi hyvin, ahdistun. En ole kovinkaan luonteva vapaamuotoisissa ryhmätilanteissa, eli kaikenlaisissa juhlissa ja illanistujaisissa esiintymisen koen ahdistavana.

Koen esiintymisjännitystä nelosen verran vaikka työskentelen ammatissa, jossa joudun olemaan puheenvetäjän roolissakin aika paljon. Olen käynyt esiintymiskurssiakin opintojeni tiimoilta, mutta silti olen tosi, tosi kova jännittämään esinntymistä, johtuu varmaan heikosta itsetunnostani. Ajattelen olevani mokaaja vaikka varsinaisia isoja monkia mulle ei edes ole puheita pitäessäni sattunut.

Äänestin 2, koen esiintymisjännitystä hyvin vähän, jos lainkaan. En itse huomaa mitään fyysisiä oireita.

Mutta en kuitenkaan halua olla mitenkään erityisesti huomion keskipisteenä. Esiinnyn ongelmitta, jos täytyy.

Ehkä sen verran kuitenkin jännitän, että en rupea esiintymään mitenkään spontaanisti.

Vedän kaikki esitykset, esitelmät yms. täysin lonkalta. Olen sen verran laiska, että en jaksa valmistautua mitenkään etukäteen. Minulle on sanottu:"Olet ainoa ihminen, jonka tiedän, joka pystyy puhumaan puolituntia putkeen pelkästä kahdesta powerpoint sivusta".

Aloin tänä keväänä harrastaa stand-upia ja olen tehnyt muutaman open mic-keikan. Päivällä ennen esiintymistä jännittää, mutta kun pääsen lavalle, jännitys muuttuu positiiviseksi skarppiudeksi. Olen nauttinut esiintymisen antamasta täydellisen vallan ja hallinnan tunteesta. Koen esiintymislavan olevan ainoa paikka, jossa saan ihmiset todella kuuntelemaan mitä sanon. Vaikka puheeni sisältö onkin vain mielikuvitukseni synnyttämää puutaheinää, on se silti ollut itsetunnon kannalta merkittävää. Varsinkin kun olen ensimmäisestä keikasta lähtien saanut yleisön nauramaan. (Vrt. eräs lajilla itsensä elättävä henkilö, joka kertoi saaneensa ensimmäiset naurut kahdeksannella keikallaan.)

Pidän myös opiskeluun liittyvien esitelmien pitämisestä, mutta vain siinä tapauksessa, että saan pitää ne yksin. Ryhmässä tehtävät esitykset ovat aina karmeita, sekä esittää että katsoa. Jostain syystä AMK:n opettajat tuntuvat rakastavan juuri tämän tyyppistä "opiskelua". En koskaan lue mitään paperista, vaan opettelen asiat ulkoa. Inhoan katsoa esityksiä joissa vain luetaan ääneen samat lauseet, jotka on jo heijastettuna seinälle.

Rakastan myös musiikin esittämistä ja käyn jonkin verran keikkailemassa duona tai bändin kanssa. Myös siinä kiehtoo vallan, ja toisaalta osaamisen tunne.

Uskon että menen tasolla normaali positiivinen jännitys. Sellainen jota uskon tarvitsevani edes jonkinlaiseen onnistumiseen.

Tietenkin jos laitetaan kylmiltään puhumaan aiheesta josta en tiedä niin sanat olisivat hakusessa.

Eli en koe esiintymisjännitystä.