Seksi (tai sen puute)

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Passepartout

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 09.04.2015 14:40

^^ Joo. En tiedä johtuuko se siitä että äitini on aika ahdasmielinen vai mistä, mutta minä suhtauduin pitkään seksiin tosi kielteisesti ja ajattelin esim. että masturbointi on jotenkin väärin vaikka tieteellinen mieleni tiesi että siinä ei ole mitään pahaa tai väärää mutta se vaan tuntui väärältä. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan vehtaavani teininä samanikäisten poikien kanssa. Samoin häpesin pitkään sitä että tykkään lukea harlekiinipokkareita.

Osasyy voi olla se, että ilmeisesti kehityin tuossa mielessä henkisesti keskimääräistä hitaammin. Nykyään pystyn myöntämään sen mutta inhottavalta ajatus tuosta "hitaasta kehityksestä" tuntuu. Tuntuu kamalalta ajatella että alle 15-vuotiaat harrastaa seksiä, minä kyllä olin siinä iässä vielä ihan täysin lapsi. Vaikka tietysti meillä tyttöihmisilläkin on ruumiillisia tarpeita, niin ei se pää kyllä ollut vielä yhtään kypsä.

Tuosta seksuaalisuuden hyväksymisestä noin muuten: huomaan että vielä nykyäänkin yritän esittää vanhemmilleni "kilttiä tyttöä". Oli aikanaan kova paikka tuoda mies näytille, koska siinä vanhempien oli pakko hyväksyä se että olen aikuinen ihminen jolla on seksielämä. On tavallaan aika koomista että voin aivan hyvin käydä mökillä alasti uimassa vaikka naapurin setä saattaa nähdä tai uimarannalla vaihtaa vaatteet menemättä uimakoppiin, mutta vanhempieni seurassa välttelen kaikenlaista paljastelua ja pukeudun tosi peittävästi.

Minä olen myös aina inhonnut sitä että miehet puhuu kaksimielisyyksiä. En käsitä mikä pakko kaikkien vanhojen setien on olla niin ällöttäviä. Kuvittelin että se on vaan tosiaan vanhojen setien juttu, mutta yllättävän monet miehen kavereistakin puhuu hävyttömiä mikä on minusta todella mautonta varsinkin jos on naisia läsnä. Siis toki seksistä voi muuten puhua yleisellä tasolla, mutta se, että jokaisesta ruuvauksesta väännetään kaksimielisyys ja aina jos joku mainitsee jotain seksuaalissävytteistä siitä tehdään vitsi, sitä en siedä.

Tuohon liittyy myös se, että miehet on hirveän epäkunnioittavia puolisoitaan kohtaan. Kerrankin yksi mies totesi huoltoaseman kahvipöydässä kun oltiin matkalla kotiin jostain jutusta: "jaahas, oiskohan muijalla menkat loppu jos vaikka saisi tänään". Ihan oikeasti, millainen mies puhuu vaimostaan tuolla tavalla kavereidensa kuullen? Epäröin pitkään edes kirjoittaa tuosta jutusta, niin ällöttävää se oli.

Olen siis tässä mielessä aika ahdasmielinen. Toisaalta minua ei haittaa jos naisseurassa naiset puhuu hävyttömiä, se on jotenkin täysin eri asia. Saatan itsekin osallistua, joskaan en koskaan puhu omasta seksielämästäni, mutta noin yleisellä tasolla.

Minulla tähän kaikkeen voi vaikuttaa sekin että yksi meidän perhetuttu ahdisteli minua kun olin teini ja oikeastaan sen jälkeenkin. Tiedättehän, vanha setä joka aina puhui kaksimielisiä, aina halasi vähän liian kovaa, jos pelattiin korttia otti esiin jotkut pornokortit. Voin kertoa että ei ollut erityisen hääviä sekään että sain ensimmäisen suudelmani tuolta mieheltä. Jolla oli tekohampaat. Kaiken lisäksi tunsin hirveää syyllisyyttä asiasta, koska kaikkien mielestä ko. mies oli niin kauhean hieno ja hyvä mies, joten tottakai tuo kaikki oli minun vikaani ja minä varmasti olin jotenkin aivan erityisellä tavalla perverssi kun pidin "täysin normaalia ystävällisyyttä" iljettävänä. Tajusin vasta päälle parikymppisenä mistä tuossa oikeasti oli kysymys.

Siitä en ole kuitenkaan ikinä tuntenut syyllisyyttä jos olen halunnut jotakuta, vaikka kyse olisikin ihan puhtaasti fyysisestä vedosta. Uskon feromoneihin niin täysin että katson että minkäs minä sille voin, jos joku osuu feromonitutkaani? Siis mieliteolle ei voi mitään, käytökselleen tietysti sitten kyllä. Mutta minusta on aina tuntunut hyvältä tuntea fyysistä vetoa, kohdistui se kehen hyvänsä. :) Luulen että tämä(kin) asia voi olla naisille helpompi, luulen että miehillä voi helpommin käydä niin että kroppa haluaa seksiä jonkun tyypin kanssa jonka kanssa ei halua haluta seksiä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Näin siis vähän yleistäen.

anuski
Viestit: 87
Liittynyt: 12.01.2014 02:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja anuski » 09.04.2015 16:47

Mulle on ollu pitkään vaikea puhua seksistä yleiselläkään tasolla ystävien kesken. Oon jotenkin hävennyt asiaa. Tosin luulen että tämä osittain johtui myös siitä etten ollut itse vielä harrastanut seksiä kenenkään kanssa, tunsin ettei mulla ollu "oikeutta" puhua asiasta. Kun sitten menetin neitsyyteni niin pystyin osallistumaan keskusteluun ihan eri tavalla. Meillä kotona ei koskaan puhuttu seksistä. Äidin kanssa käyty murrosikäkeskustelu ei sivunnut sitä asiaa millään tavalla. Joten kai se sieltäkin tuli se arkuus.

Omia haluja tosin en oo koskaan kieltäny. Ensimmäiset seksilelutkin ostin jo 17-vuotiaana... Tosin näistä en kauheasti kenenkään kanssa puhu. Poikaystävä tosin tiesi aika piakkoinkin että tällaisia löytyy :twisted:
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 09.04.2015 19:24

Passepartout kirjoitti:Joo. En tiedä johtuuko se siitä että äitini on aika ahdasmielinen vai mistä, mutta minä suhtauduin pitkään seksiin tosi kielteisesti ja ajattelin esim. että masturbointi on jotenkin väärin vaikka tieteellinen mieleni tiesi että siinä ei ole mitään pahaa tai väärää mutta se vaan tuntui väärältä. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan vehtaavani teininä samanikäisten poikien kanssa. Samoin häpesin pitkään sitä että tykkään lukea harlekiinipokkareita.

Osasyy voi olla se, että ilmeisesti kehityin tuossa mielessä henkisesti keskimääräistä hitaammin. Nykyään pystyn myöntämään sen mutta inhottavalta ajatus tuosta "hitaasta kehityksestä" tuntuu. Tuntuu kamalalta ajatella että alle 15-vuotiaat harrastaa seksiä, minä kyllä olin siinä iässä vielä ihan täysin lapsi. Vaikka tietysti meillä tyttöihmisilläkin on ruumiillisia tarpeita, niin ei se pää kyllä ollut vielä yhtään kypsä.
Mulla ei sinällään ollut kyse siitä, että perhe olisi jotenkin ahdasmielinen tai erityisen uskonnollinen, mutta jotenkin minulle oli jostain jo ennen teini-ikää syöpynyt päähäni sellainen ajatus, että seksi tai sen pelkkä ajatteleminen on kiellettyä ja sitä pitää hävetä. En suorastaan oikeastaan edes ymmärrä, mistä tämä kaikki oikein johtui sillä taustalla ei ole mitään hyväksikäyttöjä tms. traumaattisia kokemuksia asian saralta. Nykyinen media on vielä omiaan vahvistamaan tätä käsitystä, kun seksiä työnnetään ulos joka tuutista ja samalla tavallaan myös osin vihjaillaan, että se on kuitenkin kaikesta hienoudesta huolimatta kiellettyä. Tämä luo eräänlaisen ristiriidan tämän asian välille ja tekee siitä tavallaan sellaisen kielletyn hedelmän, joka kiinnostaa mutta aiheuttaa kuitenkin monille häpeää. Ja aivan turhaa, sillä seksi on ihmiselle luonnollinen tarve siinä missä syöminen ja nukkuminenkin.

Joku siinä vain aiheutti sen, että se tuntui niin väärältä. Tavallaan siis halusin, mutten olisi halunnut haluta. Häpesin täysin normaaleja ikään kuuluvia tunteita ja ajatuksia ja kielsin ne itseltäni - tavallaan tukahdutin niitä myös väkisin. Ehkä hyvin outo ajatus etenkin teinipoikien/nuorten miesten keskuudessa?

Tuosta liian aikaisin seksin harrastamisen aloittamisesta olen täysin samaa mieltä. Muutenkin mua ärsyttää tää nykyinen kulttuuri, joka pitää nykyistä tavallaan jopa yliseksuaalista käyttäytymistä hyvänä, mutta taas jos ihminen on aliseksuaalinen hänessä on jotain vikaa. Nämä kaikki tilat ovat kuitenkin täysin normaaleja, sillä ei ole olemassa mitään vain yhtä oikeaa seksuaalista kiintiötä.
Passepartout kirjoitti:Tuosta seksuaalisuuden hyväksymisestä noin muuten: huomaan että vielä nykyäänkin yritän esittää vanhemmilleni "kilttiä tyttöä". Oli aikanaan kova paikka tuoda mies näytille, koska siinä vanhempien oli pakko hyväksyä se että olen aikuinen ihminen jolla on seksielämä. On tavallaan aika koomista että voin aivan hyvin käydä mökillä alasti uimassa vaikka naapurin setä saattaa nähdä tai uimarannalla vaihtaa vaatteet menemättä uimakoppiin, mutta vanhempieni seurassa välttelen kaikenlaista paljastelua ja pukeudun tosi peittävästi.
Ihan sama täällä. Olen vanhempieni keskuudessa puhdas pulmunen ja oikein tavallaan varmistelen etten vain jää kiinni ei-niin-kilteistä -tavoistani. Olen aina ollut se hyvin kiltti poika, jona vanhempani varmaan edelleen minua pitävät. Tavallaan ihan huvittaa kuinka he joskus vihjailevat tytöistä ja muista, ihan niin kuin en itse olisi heistä ollut kiinnostunut jo vuosia sitten. Mietin kanssa tuota ihan samaa että jos joskus tulee olemaan tyttöystävä, miten kova paikka on esitellä hänet kaikille läheisilleni. Silloinhan he kaikki viimeistään saisivat tietää, että olen seksuaalisesti aktiivinen.

En siis oikein tiedä, miksi suojelen tätä eräänlaisen "pyhimyksen" roolia edelleen itsessäni näin voimakkaasti. Tavallaan olen aika varma siitä, että äitini ja isäni kyllä tietävät että varmasti ainakin käsi käy, vaikkei tyttöjä tällä hetkellä olisikaan. Mutta jotenkin tämän paljastuminen vain hävettäisi minua suuresti. En oikein vain tiedä miksi, sillä tällaisten asioiden luulisi olevan lähestulkoon itsestäänselvyys kaikille - vaikkei niistä puhuttaisikaan.
Passepartout kirjoitti:Minä olen myös aina inhonnut sitä että miehet puhuu kaksimielisyyksiä. En käsitä mikä pakko kaikkien vanhojen setien on olla niin ällöttäviä. Kuvittelin että se on vaan tosiaan vanhojen setien juttu, mutta yllättävän monet miehen kavereistakin puhuu hävyttömiä mikä on minusta todella mautonta varsinkin jos on naisia läsnä. Siis toki seksistä voi muuten puhua yleisellä tasolla, mutta se, että jokaisesta ruuvauksesta väännetään kaksimielisyys ja aina jos joku mainitsee jotain seksuaalissävytteistä siitä tehdään vitsi, sitä en siedä.

Tuohon liittyy myös se, että miehet on hirveän epäkunnioittavia puolisoitaan kohtaan. Kerrankin yksi mies totesi huoltoaseman kahvipöydässä kun oltiin matkalla kotiin jostain jutusta: "jaahas, oiskohan muijalla menkat loppu jos vaikka saisi tänään". Ihan oikeasti, millainen mies puhuu vaimostaan tuolla tavalla kavereidensa kuullen? Epäröin pitkään edes kirjoittaa tuosta jutusta, niin ällöttävää se oli.

Olen siis tässä mielessä aika ahdasmielinen. Toisaalta minua ei haittaa jos naisseurassa naiset puhuu hävyttömiä, se on jotenkin täysin eri asia. Saatan itsekin osallistua, joskaan en koskaan puhu omasta seksielämästäni, mutta noin yleisellä tasolla.
Joo minuakin tavallaan ärsyttää se jatkuva niiden asioiden vääntely, vaikka joskus itsekin saatan tällaista huulta heittää. Mutta en koskaan, ennen kuin tiedä sen olevan sopivaa myös toiselle. Kaikkihan näistä jutuista ei tykkää ja sen hyvin ymmärrän. Naisten seurassa olen itse aina herrasmies ja käsittelen tavallaan kuin prinsessaa. Siksi minua suorastaan hävettää toisten puolesta, jotka kehtaavatkin puhua naisille tai puolisoilleen noin epäkunnioittavasti.

Toinen juttu on sitten tuo seksielämästään puhuminen. Minusta se ei ole oikein sopivaa, ainakaan tuntemattomille mutta ei myöskään kavereille ja tutummille - ellei siitä ainakin yhdessä sovita että on ihan ok. Toki yleisellä tasolla voi puhua, mutta en koskaan voisi kuvitellakaan kertovani omia yksityisiä asioita sen saralta, jos sellaista elämää siis joskus sattuu edes olemaan.
Passepartout kirjoitti:Siitä en ole kuitenkaan ikinä tuntenut syyllisyyttä jos olen halunnut jotakuta, vaikka kyse olisikin ihan puhtaasti fyysisestä vedosta. Mutta minusta on aina tuntunut hyvältä tuntea fyysistä vetoa, kohdistui se kehen hyvänsä.
Kyllähän se minustakin siis se veto on hyvältä aina tuntunut, mutta jostain syystä vain olen tuntenut siitä jokatapauksessa syyllisyyttä - jopa häpeää. Uskon että jonkin sortin hyveellisyydestä on kyse, jonka uskoin seksiin liittyvien asioiden rikkovan. Että se jotenkin tekisi minusta pahan, likaisen ihmisen - ja kun olen niin kiltti ja tunnollinen muuten.

Vaikea ristiriita sinällään, kun haluaa mutta aivot ja mieli ei salli haluta. Joskus olisin antanut mitä vaan siitä, että joku lääke olisi vienyt seksuaaliset haluni mennessään - jonka nyt lopettelevani Cipralex on osin tehnyt. Ironista sinänsä, että nyt vastaavasta syystä olen puolestaan lääkitystä osin lopettelemassa.

Niin ne ajat vain voi muuttua.
anuski kirjoitti:Mulle on ollu pitkään vaikea puhua seksistä yleiselläkään tasolla ystävien kesken. Oon jotenkin hävennyt asiaa.
Luonnollisesti myös tämä on minulle tuttua. Seksi on aina ollut mulle tabu, jonka pelkästään ajattelemisesta koin ahdistusta ja häpeää. Saati sitten että siitä olisi vielä pitänyt pystyä puhumaan. Ei olisi tullut mitään.

Tämän myötä myös kielsin pitkään omat haluni. Ei välttämättä olisi kannattanut.

Janhon
Viestit: 9
Liittynyt: 20.01.2015 08:09
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Janhon » 12.04.2015 08:40

Anamaria kirjoitti:Muhun miesten hyvät tavat naisia kohtaan kyllä vetoaa huimasti. Heti tunnen jotain lievää ihastuksen tapaista niin toimivaa miestä kohtaan. Mutta ehkä mä oonki sellanen josta niksuu tais mainita, ujo introverttinainen joka on heti ihan otettu kenen tahansa miehen kohteliaisuudesta. Ja siksi toisekseen, nopeesti mulle kyllä tulee kaikesta huomioimisesta inha olo, että olen velkaa jotain miehelle.
Minulla on vähän samaa vikaa. En tiedä johtuuko se siitä, että viime säädöstä (ei edes päästy seurusteluasteelle) on aikaa. Mutta jos joku esimerkiksi kehuu tms, niin tunnen vetoa tyyppiin. Vaikka tiedän, että siitä ei mitään tule -yleensä kehujat ovat avioliitossa ja muuten vain kohteliaisuuttaan sanovat. Minulla on myös tapana tällaisissa tilanteissa mennä lukkoon ja sanoa jotain todella typerää -en vain osaa sanoa 'kiitos' ja antaa asian olla.

Joku mainitsi tuosta feministiasiasta ja... Se voi pitää paikkansa. Olen aina ollut 'jätkä muiden joukossa'. Minä olen monesti se, joka pitää ovea auki muille (ja kannan autosta raskaimmat tavarat) ja kaikki vielä pitävät sitä normaalina. No, tässäkin on ehkä vastakkaisen sukupuolen iällä tekemistä -kun alkaa miehellä ikä olla lähempänä 60:ntä, he voivat kohottaa hieman kulmiaan. Mutta mitä nuorempi kaveri on, sitä normaalimpana hän asiaa pitää. Tiedän tässäkin asiassa itse vaikuttavani tilanteeseen. Olen nopeampi kävelemään kuin moni työkavereistani, joten olen ensimmäisenä ovella. Tuntuisi hölmöltä jäädä odottamaan ketään avaamaan ovea. Mutta kyllähän se tuntuu mukavalta, kun joku joskus pitää ovea auki -vaikkakin seuraavalla kerralla kiirehdin ovelle, koska "on minun vuoro".

Tuosta renttuihin rakastumisesta... Olen itse hiljainen hissukka, joten en ottaisi ikimaailmassa "renttua". En edes harrasta baareissa käymistä, niin meillä olisi hyvin vähän yhteistä. Lisäksi serkkuni on sanonut suoraan rakastavansa vain 'pahis poikia' ja olen seurannut vierestä hänen draamaansa ja ihmetellyt, mikä niissä viehättää. Edellinen ja vissiin vieläkin satunnainen poikaystävä on katkaissut serkkuni käden, lyönyt silmän mustaksi, heillä on ollut suhteessa myös pettämistä ja serkun muiden exien kanssa baarissa tappelemista. Ja silti hän on niin lov. Ihmiset ovat erilaisia.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 12.04.2015 16:38

Janhon kirjoitti:Mutta jos joku esimerkiksi kehuu tms, niin tunnen vetoa tyyppiin. Vaikka tiedän, että siitä ei mitään tule -yleensä kehujat ovat avioliitossa ja muuten vain kohteliaisuuttaan sanovat. Minulla on myös tapana tällaisissa tilanteissa mennä lukkoon ja sanoa jotain todella typerää -en vain osaa sanoa 'kiitos' ja antaa asian olla.
Heh, on minullekin aikas tuttua tuo lukkoon meneminen - tosin miehenä siis. Aina jälkikäteen mietinkin että "miten mä osasinkaan taas olla niin urpo ja munata itteni". Sen sijaan että toimisin tilanteessa simppelisti, lähen monesti hakemaan asiaa tai sanomista liian kaukaa ja nolaan itteni lopulta totaalisesti. Kaikki eivät myöskään aina ymmärrä juttujani, joten pitävät varmaan vähintäänkin outona. :lol:
Janhon kirjoitti:Joku mainitsi tuosta feministiasiasta ja... Se voi pitää paikkansa. Olen aina ollut 'jätkä muiden joukossa'.
Mites, häiritseekös tämä sinua itseäsi? Jotkut naisethan ovat tavallaan luonnostaan "enemmän jätkiä" kuin toiset. Moniin myös tällainen ei-niin-tyttömäinen -nainen voi myös vedota paremmin. Minä ainakin henkilökohtaisesti tykkään tällaisista "poikatytöistä", tunnen että heidän kanssaan voi jotenkin olla myös vapautuneempi ja avoimempi. Puolestaan liian naisellista käyttäytymistä ainakin itse pidän helposti "bimbona". Mutta siis tietysti täysin makuasia.

Tietysti jos esim. kaikki työt teetetään aina sulla tuohon faktaan vedoten, niin voi olla kyllä rasittavaa. Ethän sinä missään nimessä mikään palvelija ole.
Janhon kirjoitti:Tuosta renttuihin rakastumisesta... Olen itse hiljainen hissukka, joten en ottaisi ikimaailmassa "renttua". En edes harrasta baareissa käymistä, niin meillä olisi hyvin vähän yhteistä. Lisäksi serkkuni on sanonut suoraan rakastavansa vain 'pahis poikia' ja olen seurannut vierestä hänen draamaansa ja ihmetellyt, mikä niissä viehättää. Edellinen ja vissiin vieläkin satunnainen poikaystävä on katkaissut serkkuni käden, lyönyt silmän mustaksi, heillä on ollut suhteessa myös pettämistä ja serkun muiden exien kanssa baarissa tappelemista. Ja silti hän on niin lov. Ihmiset ovat erilaisia.
Ihmiset tosiaan voivat olla hyvin erilaisia. Se mikä vetoaa toiseen, ei välttämättä tehoa taas toiseen. Ei ollut minunkaan tarkoitus tätä "paha poika <3" -draamaa mitenkään yleistää koskettamaan kaikkia, olen vain itse ihmetellyt pitkään sitä, miten joku voi olla niin lääpällään johonkin tyyppiin, vaikka hän käyttäytyisi täysin ääliömäisesti. Samalla taas kun itse yrittää huomioida toisen mitä parhaimmiten ja se taas ei ole oikein tehonnut mitenkään.

Pistää vaan ihmettelemään.

Sami90
Viestit: 36
Liittynyt: 04.01.2015 00:02
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Sami90 » 06.05.2015 21:13

Itselläni on poikuus tallessa, ja ikää on 24 vuotta. Käsin olen haluni hoitanut.

Apeltsi
Viestit: 8
Liittynyt: 13.04.2014 01:21
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Apeltsi » 16.05.2015 10:29

Tulihan tuosta poikuudesta päästyä kymmenisen vuotta sitten, mutten koe että se olis mitään erityisemmin muuttanut. Yhtä hyvin voisin olla poikuus tallessa edelleen, kun sen jälkeen ei olekaan pahemmin tullut naisväen kanssa peuhattua. Minulla on vaan käsittämättömiä vaikeuksia tutustua naisiin ja päästä ns. läheiseksi ja olenkin jokseenkin etääntynyt koko sukupuolesta. Kavereinakaan minulla ei ole naisia yhtäkään, ellei jotain nettituttavuuksia lasketa joita en ole koskaan edes nähnyt. En tiedä, naiset ja seksi on mulle kai vaan jonkulainen "tabu" ja mulle on jääny joku lapsellinen "häpeän näyttää tykkääväni tytöstä"-vaihe päälle. Psykologi kerran multa kysyikin, että olenko kumpaan päin kallistuva, koska voi kuulemma olla hyvin mahdollista että olisin homo koska koen nämä asiat naisten kanssa niin hankaliksi. No enpä taida homokaan olla, kun naisista kuitenkin kiinnostun salaisesti omassa päässäni. Tietysti joskus jotkut piirteet miehissä saattaa kaapata huomion, mutta niitäki katselen lähinnä sellasessa "olispa mullakin"-mielessä. Kyllähän se välillä mietityttää, että näinkö se menee naisettomana tää elämä, mutta jos on mennäkseen niin menköön. On näitä yritelmiä ollut netin yms. kautta päästä ns. normaaliin kanssakäymiseen naisten kanssa, mutta huomasin että niistä vaan masentuu ja ahdistuu, kun ei joko itsellä ole vientiä tai sitten ihan vääränlaiset naiset jää roikkumaan.

Sami90
Viestit: 36
Liittynyt: 04.01.2015 00:02
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Sami90 » 06.06.2015 16:39

Kerroin jo tuolla introvertti parisuhteessa- ketjussa ajattelevani paljon seksiä. Mulla on vielä poikuus tallessa. Siitä kerroin aiemmin tässä ketjussa. Viime vuonna talvella aloin miettimään, että onko internetissä seksiseuran hakuun erikoistuneita sivustoja. No löysin sellaisia, osa on maksullisia, ja osa maksuttomia. No kokeilin seksiseuran löytämistä tällaisten sivustojen kautta. Alastonsuomeenkin tein tunnuksen. Suomi24:ssä on paikkakunnille omia palstoja. Laitoin oman paikkakuntani palstalle kirjoituksen, jossa ilmoitin etsiväni seksiseuraa naisesta.

Mietin viime vuonna myös maksullista naista vaihtoehtona. Sitten kuitenkin päätin, etten tahdo sekaantua maksullisiin. Naisen pitää oikeasti haluta mua, eikä vaan esittää haluavansa. Käytän vähät rahani mielummin johonkin muuhun, kuin maksulliseen seksiin.

Janhon
Viestit: 9
Liittynyt: 20.01.2015 08:09
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja Janhon » 27.06.2015 15:17

niksuu93 kirjoitti:
Janhon kirjoitti:Joku mainitsi tuosta feministiasiasta ja... Se voi pitää paikkansa. Olen aina ollut 'jätkä muiden joukossa'.
Mites, häiritseekös tämä sinua itseäsi? Jotkut naisethan ovat tavallaan luonnostaan "enemmän jätkiä" kuin toiset. Moniin myös tällainen ei-niin-tyttömäinen -nainen voi myös vedota paremmin. Minä ainakin henkilökohtaisesti tykkään tällaisista "poikatytöistä", tunnen että heidän kanssaan voi jotenkin olla myös vapautuneempi ja avoimempi. Puolestaan liian naisellista käyttäytymistä ainakin itse pidän helposti "bimbona". Mutta siis tietysti täysin makuasia.

Tietysti jos esim. kaikki työt teetetään aina sulla tuohon faktaan vedoten, niin voi olla kyllä rasittavaa. Ethän sinä missään nimessä mikään palvelija ole.
Itse asiassa ei oikeastaan häiritse -ainakaan kovin usein.

Mutta tässä joku viikko sitten sattui jännä tilanne. Oli puhetta kahden miespuolisen työkaverin kanssa (ollaan kaikki sinkkuja) baareilusta yms. Siinä sitten ohimennen molemmat sanoivat, että jos hyö menisivät kahdestaan baariin, he istuisivat koko illan hiljaa nurkassa ja lipittäisivät olutta. Tulin sitten maininneeksi, että kuulostaa epätodennäköiseltä - molemmat ovat kuitenkin suulaita sanasieppoja. Jolloin he yhteen ääneen vastasivat- "Mutta me ei osata keskustella naisten kanssa."
Tällaisissa tilanteissa tulee joskus mietittyä, että 'Entä minä? Mikä minä olen?'. Otanko asian kohteliaisuutena vai loukkauksena? Siis kyllähän minä ymmärrän, että me ollaan työkavereita ja ollaan tutustuttu hieman erilaisissa olosuhteissa, kuin jossain baarin tiskillä. Joten ainakin tähän mennessä olen ottanut asian myönteisesti. Mutta kuitenkin aina joskus käy mielessä, että minkälaisena ihmisenä minut oikein nähdään?

j_v_
Viestit: 27
Liittynyt: 05.04.2015 23:23
Viesti:

Re: Seksi (tai sen puute)

Viesti Kirjoittaja j_v_ » 27.06.2015 17:25

Janhon kirjoitti:
niksuu93 kirjoitti:
Janhon kirjoitti:Joku mainitsi tuosta feministiasiasta ja... Se voi pitää paikkansa. Olen aina ollut 'jätkä muiden joukossa'.
Mites, häiritseekös tämä sinua itseäsi? Jotkut naisethan ovat tavallaan luonnostaan "enemmän jätkiä" kuin toiset. Moniin myös tällainen ei-niin-tyttömäinen -nainen voi myös vedota paremmin. Minä ainakin henkilökohtaisesti tykkään tällaisista "poikatytöistä", tunnen että heidän kanssaan voi jotenkin olla myös vapautuneempi ja avoimempi. Puolestaan liian naisellista käyttäytymistä ainakin itse pidän helposti "bimbona". Mutta siis tietysti täysin makuasia.

Tietysti jos esim. kaikki työt teetetään aina sulla tuohon faktaan vedoten, niin voi olla kyllä rasittavaa. Ethän sinä missään nimessä mikään palvelija ole.
Itse asiassa ei oikeastaan häiritse -ainakaan kovin usein.

Mutta tässä joku viikko sitten sattui jännä tilanne. Oli puhetta kahden miespuolisen työkaverin kanssa (ollaan kaikki sinkkuja) baareilusta yms. Siinä sitten ohimennen molemmat sanoivat, että jos hyö menisivät kahdestaan baariin, he istuisivat koko illan hiljaa nurkassa ja lipittäisivät olutta. Tulin sitten maininneeksi, että kuulostaa epätodennäköiseltä - molemmat ovat kuitenkin suulaita sanasieppoja. Jolloin he yhteen ääneen vastasivat- "Mutta me ei osata keskustella naisten kanssa."
Tällaisissa tilanteissa tulee joskus mietittyä, että 'Entä minä? Mikä minä olen?'. Otanko asian kohteliaisuutena vai loukkauksena? Siis kyllähän minä ymmärrän, että me ollaan työkavereita ja ollaan tutustuttu hieman erilaisissa olosuhteissa, kuin jossain baarin tiskillä. Joten ainakin tähän mennessä olen ottanut asian myönteisesti. Mutta kuitenkin aina joskus käy mielessä, että minkälaisena ihmisenä minut oikein nähdään?
Tiedän tilanteen, jos olen tavannut jonkun naisen kaverien tai joskus työn kautta, (molemmilla kerroilla aika harvoin) on keskusteleminen aavistuksen helpompaa. Mutta kun itse pitäisi tehdä aloite tuntemattoman kanssa, niin huonoimmassa tapauksessa menee sanattomaksi, ei välttämättä tule edes säästä puhuminen mieleen. Muutama poikkeus näihin on, toivottavasti jatkossa useammin ja kerran sellainen mistä jäisi enemmän kuin pelkkä muisto.

Osittain näkisin työyhteisössä tapahtuvan kommunikoinnin niin, ettei välttämättä tarvitse tehdä vaikutusta henkilökohtaisemmalla tasolla.
Viimeksi muokannut j_v_, 15.05.2016 23:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa