Introvertit.net Keskustelufoorumi

Olen pohtinut vakaumustani huolella ja pitkään. Viime aikoina vakaumukseni on harpannut aimo askeleen eteenpäin. - Mutta varjele, jos menen kertomaan a) että minulla on vakaumus ja b) muotoilen vakaumukseni omin sanoin. - Sitä lyttäämisen määrää! Miksei ihmisellä saa olla oma vakaumus? Kuinka ihmiset eivät tajua, ettei toisen vakaumuksella ole mitään tekemistä hänen oman vakaumuksensa kanssa? Ne ovat henkilökohtaisia eli _yhden_ ihmisen vakaumuksia. - Onko teillä kokemuksia tältä osa-alueelta?

Kyllä on , siis minulla , myös vakaumus . Se ei ole uskontojen mukainen näkemys Totuudesta . En sitä muille tyrkytä , sillä jokaisella on oma polkunsa.

Skitsoidi kirjoitti tuossa edellä aika hyvin sen mitä itselle tuli heti kysymyksestäsi mieleen.
On vakaumus kyllä ja nimenomaan uskonnollisesta puhun nyt. En tiedä tarkoititko sitä itse, mutta vakaumus kuin vakaumus.

Helpottavaa tietää, että meitä on useita. Ilmeisesti juuri introverteilla onkin omaperäinen vakaumus ja ymmärrys aihealueen monimuotoisuudesta.

On vakaumus mullakin. Aika vahvakin, mutta niin kuin edellisetkin jo kirjoittivat niin en minäkään tykkää siitä huudella koska kyseessä mun oma henkilökohtainen mielipide. Enkä myöskään utele toisten vakaumuksesta (ellei sitten löydy ihmistä jonka kanssa pystyy fiksusti asioista juttelemaan) tai kritisoi sitä, ellei siitä aiheudu haittaa muille ihmisille.
Järjestäytynyttä uskontoa en oikein pysty ymmärtämään just siksi, että vakaumus on itselle niin individualistinen asia.

Olen erittäin hengellinen ihminen, mutta en uskonnollisella tai "hipahtavalla" tavalla. Mulle hengellisyys voi olla vaikka ensijään tuijottamista aallonmurtajalla.

Uskon Jumalaan ja Jeesukseen eli siis olen uudestisyntynyt eli uskossa. Kerron asiasta jos joku minulta sitä kysyy mutta en nykyään enää tuputa sitä kenellekkään.