Mitä kuuluu?
-
- Viestit: 27
- Liittynyt: 01.02.2015 20:21
- Paikkakunta: etelä-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Mitä kuuluu?
hyvää kuuluu kun tämän sivuston löysin ja jotkin asiat alkoi osua kohdalleen ja kuulosti kovinkin tutulle
mutta sitten luin paljon ihmisten tarinoita ja kertomuksia kokemuksistaan niin jotenkin pahasti tuntuu että pahoinpitelin juurikin alle kirjoittaneen introventin suurella informaation tulvalla mun oma vika meninkin lukemaan ja ajattelemaan XD
aarghh >errorrrh<
no kyllä tämätästä ja laittelen kyllä mietteitäni muidenkin mietteisiin kuhan kerkiin/jaksan
mutta sitten luin paljon ihmisten tarinoita ja kertomuksia kokemuksistaan niin jotenkin pahasti tuntuu että pahoinpitelin juurikin alle kirjoittaneen introventin suurella informaation tulvalla mun oma vika meninkin lukemaan ja ajattelemaan XD
aarghh >errorrrh<
no kyllä tämätästä ja laittelen kyllä mietteitäni muidenkin mietteisiin kuhan kerkiin/jaksan
Re: Mitä kuuluu?
Ihan hyvää kuuluu. Tänään tuli 22v täytettyä. Joo, ei ollu hirmu bileitä kuten ei täysi-ikäisenäkään (kuten varmasti arvaatte). Perheenjäsenet kuitenkin muisti ja kylässäkin tuli käytyä. Harmi sinänsä että käynti ei ollut kovin pitkä, johtuu vain siitä että olen viimeaikaisen ylisosiaalisuuden täysin ylikuormittava että en yksinkertaisesti vain yhtään jaksa seurustella kenenkään kanssa - ihmiset ottaa vain tällaisesta hirmu helposti nokkiinsa. Odotan jo innoissani viikonloppua, että pääsen taas omiin oloihini lepäilemään ja mietiskelemään. Enpä voisi kuvitellakaan parempaa asiaa juuri tällä hetkellä!
Rekisteröidyin palstalle vasta ja olen vielä innoissani koko introvertti-termin löytämisestä - vaikkakin foorumin keskusteluja olen jo tovin *hiljaa nurkassa piileskellen* lukenut.
Rekisteröidyin palstalle vasta ja olen vielä innoissani koko introvertti-termin löytämisestä - vaikkakin foorumin keskusteluja olen jo tovin *hiljaa nurkassa piileskellen* lukenut.
Re: Mitä kuuluu?
Olen yllättynyt.
INTJ
Introvert(100%) iNtuitive(25%) Thinking(88%) Judging(33%)
You have strong preference of Introversion over Extraversion (100%)
You have moderate preference of Intuition over Sensing (25%)
You have strong preference of Thinking over Feeling (88%)
You have moderate preference of Judging over Perceiving (33%)
Siis sen suhteen, että intuition/sensing menee noinkin tasoissa.
INTJ
Introvert(100%) iNtuitive(25%) Thinking(88%) Judging(33%)
You have strong preference of Introversion over Extraversion (100%)
You have moderate preference of Intuition over Sensing (25%)
You have strong preference of Thinking over Feeling (88%)
You have moderate preference of Judging over Perceiving (33%)
Siis sen suhteen, että intuition/sensing menee noinkin tasoissa.
Re: Mitä kuuluu?
Niin minäkin. Nimittäin siihen kuinka iso asia tämä introverttiuden löytäminen minulle on ollut. Voin paremmin kuin vuosikausiin kun voin vihdoin hyväksyä itseni ja omat tarpeeni, vaikka ne eroaisivatkin valtavirrasta. Aionkin perehtyä tähän aiheeseen oikein kunnolla ja alkaa tutkimaan itseäni ja persoonallisuuttani ihan tosissaan. Kenties opin jotain uutta hienoa itsestäni, joka parantaa myöhemmässä juoksussa hyvinvointiani entisestään.Temme kirjoitti:Olen yllättynyt.
Seuraava askel olisi hankkia ensi rahoista tämä Hiljaiset - introverttien manifesti -teos, jonka avulla aiheesta selvinneen myös paljon lisää.
”Joka ikinen loistaa oikeassa valossa. Joillekin se on Broadwayn parrasvalo, toisille oman kirjoituspöydän lukulamppu.”
Aivoni kiittävät.
Re: Mitä kuuluu?
Mahtava fiilis. Jouduin (tai no, menin) tilanteeseen, mitä täyttäisi varmaan monen introvertin painajaisen kriteerit, ja jollaisesta en itsekään ajatuksena tykkää, mutta selvisin siitä ja hoidin homman kotiin kuin johtaja! Melu, multitasking, ihmismassat, epätietoisuus ja-varmuus sekä perin rasittavan henkilön läsnäolo, kaikki samaan aikaan, mikään niistä ei horjuttanut venettäni, vaan suoriuduin tehtävästä pää kylmänä ja koin samalla todellisen flow-elämyksen. Usein epäilen itseäni ja omia kykyjäni, ja vähän pelkään elämää, koska en usko osaavani ottaa haasteita vastaan niinkuin pitäisi, mutta tällaisissa tilanteissa huomaa, ettei olekaan niin avuton kuin luuli olevansa. Tämänpäiväiseen verrattuna ne ajoittain vaikealta tuntuvat jutut, joihin elämässä tähtään, ovat oikeastaan ihan helppoja ja juuri minun alaani. Huomaa kyllä heti, miten mukavuusalueelta poistuminen vaikuttaa itseluottamukseen. Paineensietokyky kehittyy käytössä, paineen pakeneminen sen sijaan vaan lisää painetta. Toivottavasti oivallan tämän joskus kunnolla, koska ennenkin on ollut näitä kokemuksia, että on tehnyt jotain ei-niin-luontevaa, tajunnut olevansa ihan hyvä siinä ja saanut mukavan boostin itsetunnolle. Elämä ei ole oikeasti niin hankalaa kuin miltä se välillä tuntuu, pitää vaan altistua sille ja karaista itseään. Samalla tavalla kuin liika hygieenisyys huonontaa vastustuskykyä, ylenmääräinen mukavuus syö henkisiä voimavaroja.
Re: Mitä kuuluu?
^ Kyllä tuo on tosiaan huomattu, että mukavuusalueelta poistuminen kasvattaa itseluottamusta. On vain jotenkin niin helppo vältellä ei niin mieluisia asioita ja tästä muodostuu nopeasti oikea noidankehä. Altistus ja siedätys on parasta hoitoa kaikille hankalille tai jopa pelottaville asioille ja pidemmän päälle auttaa taatusti lähes jokaiseen vaivaan.
Sen ihan huomaa kuinka vaikeita yksinkertaisetkin esimerkiksi sosiaaliset tilanteet voivat olla, jos on ollut tarpeeksi kauan poissa ihmisten ilmoilta. Samaten kun tätä ihmisten kohtaamista harrastaa säännöllisesti, aivot turtuvat/tottuvat ärsykkeelle eivätkä reagoi siihen enää yhtä voimakkaasti.
Sen ihan huomaa kuinka vaikeita yksinkertaisetkin esimerkiksi sosiaaliset tilanteet voivat olla, jos on ollut tarpeeksi kauan poissa ihmisten ilmoilta. Samaten kun tätä ihmisten kohtaamista harrastaa säännöllisesti, aivot turtuvat/tottuvat ärsykkeelle eivätkä reagoi siihen enää yhtä voimakkaasti.
Re: Mitä kuuluu?
Kuuluu huonoa. [tässä oli eeppinen avautuminen jonka poistin]
Viimeksi muokannut aura, 14.05.2015 09:55. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Mitä kuuluu?
^ Tuohon samaan tunteeseen olen itsekin joutunut usein havahtumaan, tosin sillä erolla että minun puhelimessa ei edes ole muita numeroita kuin lähinnä perheenjäseniä. Tilaa laitteessa olisi vaikka tuhansille kontakteille, mutta minulla niitä on alle 20 kpl. Surullista, kieltämättä. Mä jouduin puolestaan taas tänään toteamaan sen karun tosiasian, että mä en yksinkertaisesti vaan jaksa olla tekemisissä suurimman osan ihmisistä kanssa. On niin rasittavaa ja turhauttavaa huomata kerta toisensa perään olevansa toiselle lähes merkityksetön tapaus, vain yksi niiden muiden p:n jauhanta kavereiden listalla. On vaan niin aina yhtä ikävää huomata, että mun aivot sanovat "tööt" joutuessaan kuuntelemaan niitä turhanpäiväisiä asioita ja samalla taas sydämeni särkyy kun huomaan, ettei se toinen halua keskustella mistään merkityksellisistä asioista. Jos minun sosiaalisia taitojani sanotaan heikoiksi, mites sitten on kun toinen (eli itse) päättää jostain mieltään painavasta asiasta avautua ja saa vastaukseksi vain m-mm.
Karua. Nimittäin se, miten ihmisillä onkaan vain päällimmäisenä mielessä se, että pääsevät rellestämään viimeaikaisilla saavutuksillaan ja tapahtumilla. Aivan niin kuin elämä olisi jokin kilpailu - eniten sattuvalle ja tapahtuvalle mitali. Ehei. Olen huomannut että osa ihmisistä suorastaan nauttii siitä, että pääsevät pönkittämään omaa egoaan elvistelemällä sillä, miten hienoa heidän elämänsä on minun omaani verrattuna. Minä olisi halunnut viettää merkityksellisen kahdenkeskisen juttutuokion, se sitten kariutui JÄLLEEN kerran sen ihanan smalltalkin alle.
Lohduttomaksi ja yksinäiseksi tunnen minäkin itseni - ja usein. Kyllä se sattuu kun miettii, että maailmassa on ehkä kaksi - ehkä jopa kolme ihmistä, jotka ehkä huomaisivat jos jonnekin katoaisin. Ainoasta "kaveristakaan" ei ole kuulunut vapaaehtoisesti mitään reiluun kuukauteen. En jaksa tällaista yhteydenpitoa, että minun tulisi olla aina se joka ottaa yhteyttä ja kysyy jonnekin - onhan tämä nimittäin jo selvää, ettei toista kiinnosta. Hänellä on parempaa seuraa, ekstrovertimpiä ystäviä joilta hän saa kaikkea sitä mitä minulta ei. Olen lopettanut tyrkyttämästä itseäni kenellekään, sillä se on nähty ettei oikeastaan juuri ketään kiinnosta mitä minä ajattelen tai mitä minulle ylipäänsä kuuluu.
Maanantaina alkaa viimein tämä paljon mainostamani kuntoutukseni. Jännittää jonkin verran, sillä odotettavissa on että siellä on samaan aikaan muitakin. Saas nähdä miten käy ja millaista se ylipäänsä on. Olen tavallaan jälleen kerran herätellyt taas turhia toiveita, että sieltä löytyisi mielenkiintoisia, samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ennenkaikkea olisivat aidosti kiinnostuneita minusta. Ihmisiä, joille olisin enemmän kuin ilmaa. Joku, joka ensimmäistä kertaa elämässäni sanoisi että sä olet kiva tyyppi.
Karua. Nimittäin se, miten ihmisillä onkaan vain päällimmäisenä mielessä se, että pääsevät rellestämään viimeaikaisilla saavutuksillaan ja tapahtumilla. Aivan niin kuin elämä olisi jokin kilpailu - eniten sattuvalle ja tapahtuvalle mitali. Ehei. Olen huomannut että osa ihmisistä suorastaan nauttii siitä, että pääsevät pönkittämään omaa egoaan elvistelemällä sillä, miten hienoa heidän elämänsä on minun omaani verrattuna. Minä olisi halunnut viettää merkityksellisen kahdenkeskisen juttutuokion, se sitten kariutui JÄLLEEN kerran sen ihanan smalltalkin alle.
Lohduttomaksi ja yksinäiseksi tunnen minäkin itseni - ja usein. Kyllä se sattuu kun miettii, että maailmassa on ehkä kaksi - ehkä jopa kolme ihmistä, jotka ehkä huomaisivat jos jonnekin katoaisin. Ainoasta "kaveristakaan" ei ole kuulunut vapaaehtoisesti mitään reiluun kuukauteen. En jaksa tällaista yhteydenpitoa, että minun tulisi olla aina se joka ottaa yhteyttä ja kysyy jonnekin - onhan tämä nimittäin jo selvää, ettei toista kiinnosta. Hänellä on parempaa seuraa, ekstrovertimpiä ystäviä joilta hän saa kaikkea sitä mitä minulta ei. Olen lopettanut tyrkyttämästä itseäni kenellekään, sillä se on nähty ettei oikeastaan juuri ketään kiinnosta mitä minä ajattelen tai mitä minulle ylipäänsä kuuluu.
Maanantaina alkaa viimein tämä paljon mainostamani kuntoutukseni. Jännittää jonkin verran, sillä odotettavissa on että siellä on samaan aikaan muitakin. Saas nähdä miten käy ja millaista se ylipäänsä on. Olen tavallaan jälleen kerran herätellyt taas turhia toiveita, että sieltä löytyisi mielenkiintoisia, samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ennenkaikkea olisivat aidosti kiinnostuneita minusta. Ihmisiä, joille olisin enemmän kuin ilmaa. Joku, joka ensimmäistä kertaa elämässäni sanoisi että sä olet kiva tyyppi.
Re: Mitä kuuluu?
Mulla oli eilen pitkästä aikaa sellainen olo, että olisin toivonut jonkun ihmisen seuraa. Oli sellainen olo, että melkein kuka tahansa olisi käynyt, mikä on hyvinkin outoa mulle.. Mutta se oli ohi menevä tunne. Onneksi tunnistin sen tunteena ja tajusin, että ei kannata heittäytyä sen vietäväksi tai koko kiva ihmissosialisoimaton ilta olisi ollut pilalla.niksuu93 kirjoitti:
Lohduttomaksi ja yksinäiseksi tunnen minäkin itseni - ja usein. Kyllä se sattuu kun miettii, että maailmassa on ehkä kaksi - ehkä jopa kolme ihmistä, jotka ehkä huomaisivat jos jonnekin katoaisin. Ainoasta "kaveristakaan" ei ole kuulunut vapaaehtoisesti mitään reiluun kuukauteen. En jaksa tällaista yhteydenpitoa, että minun tulisi olla aina se joka ottaa yhteyttä ja kysyy jonnekin - onhan tämä nimittäin jo selvää, ettei toista kiinnosta. Hänellä on parempaa seuraa, ekstrovertimpiä ystäviä joilta hän saa kaikkea sitä mitä minulta ei. Olen lopettanut tyrkyttämästä itseäni kenellekään, sillä se on nähty ettei oikeastaan juuri ketään kiinnosta mitä minä ajattelen tai mitä minulle ylipäänsä kuuluu.
Maanantaina alkaa viimein tämä paljon mainostamani kuntoutukseni. Jännittää jonkin verran, sillä odotettavissa on että siellä on samaan aikaan muitakin. Saas nähdä miten käy ja millaista se ylipäänsä on. Olen tavallaan jälleen kerran herätellyt taas turhia toiveita, että sieltä löytyisi mielenkiintoisia, samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Ihmisiä, jotka ennenkaikkea olisivat aidosti kiinnostuneita minusta. Ihmisiä, joille olisin enemmän kuin ilmaa. Joku, joka ensimmäistä kertaa elämässäni sanoisi että sä olet kiva tyyppi.
niksuu:
Et kyllä varmaan tuntemattoman "lohtua" kaipaa, mutta sanonpa silti. Minusta sinä vaikutat kivalta ihmiseltä, mielenkiintoiselta ja monipuoliselta ajattelijalta. Ja siis tämän sanoo ihminen nimimerkkinsä takaa toiselle ihmiselle nimimerkin taakse.
Mutta toivon, että saat kuntoutukselta juuri sitä, mitä sinne lähdetkin hakemaan.
Ole oma itsesi ja muutu. Muutahan sinä et voi.
Re: Mitä kuuluu?
Kiva että on kohtalotovereita. Tai no, eihän noita fiilareita kellekään toivois, mutta siis kiva ettei ole ainoa
Samaa mieltä Geithin kanssa, vaikea uskoa, ettei Niksun luonteella saisi ystäviä. Joo, ei pelkkien nettikirjoitusten perusteella mitään analyysia pitäis tehdä, mutta tuskin ihan pässiltä ihmiseltä tulisi noin hyviä ajatuksia.
---
Tänään kuuluu taas hyvää, aika nopeasti aivot saa suljettua ne ikävät faktat omasta elämästä piiloon, nyt olen taas kiitollinen siitä mitä on. En ehkä tunne montaa samanhenkistä, mutta tunnen kuitenkin kiinnostavia ihmisiä, ja oikeastaan erilaisuudesta oppii aina jotakin. Vaikka en ole niiden kanssa ihan samasta maailmasta, niin jokainen suhde avaa ikkunan johonkin uuteen maailman. Suhteiden pinnallisuus on harmi, mutta kyllä ihan omaa syytäni, kun en ikinä anna itsestäni mitään, mutta onneksi niitä on edelleen niin vähän, ettei niiden ylläpitäminen juuri energiaa vie. Eikä ole sanottua, ettenkö joskus törmäisi samanhenkiseen, onhan sitä aiemminkin sattunut, en vaan niillä kerroilla oikein tarttunut tilaisuuteen ja tutustunut paremmin, kun olin silloin vielä niin ujo ja niin kiinni silloisissa ystävyyssuhteissani, että ne tuntuivat riittäviltä. Ja onhan seurustelukumppani aika samanhenkinen, mulla on vaan vahva mututuntuma, ettei juttu enää pitkään kestä, se on myös introvertti, mutta tositosi paljon enemmän kuin minä, ja luulen, että seurustelu on sille aikamoinen energiasyöppö. Vähän häröltä tuntuu kirjoitella näin avoimesti avoimelle nettisivulle henk.koht asioista, mutten tiedä kelle tosielämän henkilölle puhuisin. Yksi kaverini varmaan mielellään keskustelisi, mutta siinä on just se juttu, kun olen ollut aina vähän varautuneempi, niin olisi äärimmäisen outoa soittaa ja siirtyä heti henkilökohtaisuuksiin, varsinkaan, kun ei olla ihan niin läheisiä kuitenkaan. Jos joku random face-to-face keskustelu vaan siirtyisi niihin juttuihin luonnollisesti, se olisi helppoa hänen seurassaan, mutta en osaa varta vasten avautua kellekään. Hitto kuulostan monimutkaiselta ja varmaan olenkin sitä.
Anyway, sain aika hyvän kontrastin omiin "ongelmiini", kun näin tänään puiston penkillä pultsarin. Täällä missä asun, on satanut koko päivän, ja siinä se vaan istui pää nuokkuen sateessa muovipussi kädessään. Veikkaan, ettei sillä tyypillä ollut oikein ketään, kelle soittaa tai minne mennä, eikä internettiä jossa valittaa tilanteestaan, siinä saattoi olla ihminen, kuka on oikeesti ihan toivottoman yksin maailmassa. Ei siitä nyt mitenkään hyvä mieli tullut, mutta pisti todellakin miettimään, että kuinka huonosti ne omat asiat nyt loppupelissä onkaan. Mulla on kuitenkin rakastava perhe, melko hyvä potentiaali mihin vaan (paitsi matikkaan) ja vielä mahdollisuus tehdä valintoja, jotka ei vie mua sinne puistonpenkille. Vaikkei aina siltä tunnu, oon oikeesti aika onnekas.
Samaa mieltä Geithin kanssa, vaikea uskoa, ettei Niksun luonteella saisi ystäviä. Joo, ei pelkkien nettikirjoitusten perusteella mitään analyysia pitäis tehdä, mutta tuskin ihan pässiltä ihmiseltä tulisi noin hyviä ajatuksia.
---
Tänään kuuluu taas hyvää, aika nopeasti aivot saa suljettua ne ikävät faktat omasta elämästä piiloon, nyt olen taas kiitollinen siitä mitä on. En ehkä tunne montaa samanhenkistä, mutta tunnen kuitenkin kiinnostavia ihmisiä, ja oikeastaan erilaisuudesta oppii aina jotakin. Vaikka en ole niiden kanssa ihan samasta maailmasta, niin jokainen suhde avaa ikkunan johonkin uuteen maailman. Suhteiden pinnallisuus on harmi, mutta kyllä ihan omaa syytäni, kun en ikinä anna itsestäni mitään, mutta onneksi niitä on edelleen niin vähän, ettei niiden ylläpitäminen juuri energiaa vie. Eikä ole sanottua, ettenkö joskus törmäisi samanhenkiseen, onhan sitä aiemminkin sattunut, en vaan niillä kerroilla oikein tarttunut tilaisuuteen ja tutustunut paremmin, kun olin silloin vielä niin ujo ja niin kiinni silloisissa ystävyyssuhteissani, että ne tuntuivat riittäviltä. Ja onhan seurustelukumppani aika samanhenkinen, mulla on vaan vahva mututuntuma, ettei juttu enää pitkään kestä, se on myös introvertti, mutta tositosi paljon enemmän kuin minä, ja luulen, että seurustelu on sille aikamoinen energiasyöppö. Vähän häröltä tuntuu kirjoitella näin avoimesti avoimelle nettisivulle henk.koht asioista, mutten tiedä kelle tosielämän henkilölle puhuisin. Yksi kaverini varmaan mielellään keskustelisi, mutta siinä on just se juttu, kun olen ollut aina vähän varautuneempi, niin olisi äärimmäisen outoa soittaa ja siirtyä heti henkilökohtaisuuksiin, varsinkaan, kun ei olla ihan niin läheisiä kuitenkaan. Jos joku random face-to-face keskustelu vaan siirtyisi niihin juttuihin luonnollisesti, se olisi helppoa hänen seurassaan, mutta en osaa varta vasten avautua kellekään. Hitto kuulostan monimutkaiselta ja varmaan olenkin sitä.
Anyway, sain aika hyvän kontrastin omiin "ongelmiini", kun näin tänään puiston penkillä pultsarin. Täällä missä asun, on satanut koko päivän, ja siinä se vaan istui pää nuokkuen sateessa muovipussi kädessään. Veikkaan, ettei sillä tyypillä ollut oikein ketään, kelle soittaa tai minne mennä, eikä internettiä jossa valittaa tilanteestaan, siinä saattoi olla ihminen, kuka on oikeesti ihan toivottoman yksin maailmassa. Ei siitä nyt mitenkään hyvä mieli tullut, mutta pisti todellakin miettimään, että kuinka huonosti ne omat asiat nyt loppupelissä onkaan. Mulla on kuitenkin rakastava perhe, melko hyvä potentiaali mihin vaan (paitsi matikkaan) ja vielä mahdollisuus tehdä valintoja, jotka ei vie mua sinne puistonpenkille. Vaikkei aina siltä tunnu, oon oikeesti aika onnekas.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 36 vierailijaa