Oon 50-vuotias mies, kerran naimisissa ollut ja sen jälkeen pitkässä avoliitossakin. Molemmista jo vuosia sitten eronnut. Vaimoni jo tuolloin vajaa parikymmentä vuotta sitten piti minua aspergerina tms. outolintuna, kun paljon vietin aikaa omassa yksinäisyydessäni. Tuolloin enkä edes myöhemminkään osannut sitä yhdistää introvertteyteen.
Työelämän aloitin it-alalla ja lamavuosina useiden yt:den jälkeen kouluttauduin sosiaalialalle. En siis tuolloinaan itseäni ymmärtänyt


Yllätys, yllätys, että harrastukset ovat sellaisia yksin harrastettavia asioita. Koskaan ole mistään joukkulajeista innostunut. Ulkoilua eri muodoissa ja tietokoneen ääressä ihmettelyä siis.
Parisuhdetta sitä kaipaisi jakamaan arkea, mutta nopeastihan nuo suhteet ovat kariutuneet juuri oman ajan tarpeeseen. Ehkä sitä nyt osaisi kertoa tuosta tarpeesta varovaisen selkeästi. Ainakin treffi-ilmossa on useilla sanoilla kerrottu oman ajan tarpeesta yms. introvertteydestä. Toivoa en siis vielä ole menettänyt.