Asuminen
Lähetetty: 29.07.2017 07:46
En löytänyt näinkin tärkeälle asialle omaa ketjua joten tässä se tulee. Tiedän että asiaa on varmasti ja muistaakseni sivuttu mutta etsi-toiminto ei löytänyt asumista sanana muutoin kuin parisuhteen yhteydessä.
Ja jossainhan me asumme nytkin. Joko väärässä tai halutussa paikassa. Asumista ajattelen tällä kertaa fyysisenä ympäristönä kuin perhekokona tms.
Ja kun nykyisin asun väärässä paikassa niin lienen sivunnut aiemmin haluani asua jossain sivummalla saadakseni olla rauhassa. Tuota ihmisiltä. (Työni hoitoalalla vaatii vapaa-aikaan mahdollisimman vähän ihmiskontakteja ja niiden säätelyä)
Nykyinen rivitaloasuminen - saa pulssin kiihtymään niin monesti että vain saamattomuus kaiketi on estänyt muuttamasta yhdessä taloudellisen tilanteen kanssa tietenkin.
Mutta alkuperäinen syy miksi aihetta kaipasin on osin työstäni johtuvaa. Alallani työskentelen jo korkeaan ikään tulleiden kanssa joten olenpa syyllistynyt miettimään omaa ikääntymistäni näin keski-ikäisenä ja etenkin keskitasoa äkäisempänä.
Nykyisen hallituksen linjaus tukee nähdäkseni kotona kuolemista joka tietysti sopii silloin kun siitä voi itse päättää. Ei koska kuolee vaan että kotona mahdollisimman pitkään.
Kuitenkin on sairauksia ja terveydentiloja joissa ei edes omaisen avulla saati yksin voi kotona olla kuin Schumacher omaisuuksillaan. Ja introverttinä ajatus omasta hoitajakaartista tökkii kyllä sekin, joskin mielessä on käynyt myös erinäisten muistisairauksien vaikutus introverttiyteen.
Muuttuisiko/poistuisiko tämä toiseuden tunnetta aiheuttava ominaisuus?
Jos oletetaan ettei näin tapahdu vaan kaikki vain kärjistyy enemmän kuten minun epäilykseni kokemuspohjaani nojaten on, olemme pulassa. Tulevaisuus kauhistuttaa.
Kotihoito työntää jalkansa linnamme oven väliin ja se on sitten menoa. Äkkiä uutta väkeä joka kerta tulee ihmettelemään enkö siivoa ja mitä syön ja millä olen lihonut ja miksi laihdun. Järjestää kotisi mielensä mukaan ja paasaa siitä mistä paasataan milloinkin. JOKA TAPAUKSESSA TULEE KOTIISI SILLOIN KUN HEILLE SOPII EIKÄ KUN SE MINULLE SOPII.
Minullehan tuskin sopii koskaan.
Ainakin jos olen sairaudentunnoton.
Saati introvertti.
Tai muistamaton.
Entä jos halvaannun? Olen laitoksessa akuuttivaiheen, laitoksessa kuntoutusvaiheen ja kotiutustiimin avulla kotiin jonne joku on tehnyt MIELEISENSÄ muutokset (MINUN KOTIINI?!) ja minulle annetaan hoivaa että pärjäisin kotona tapahtuneesta huolimatta.
Entä jos minä vain alan käyttäytyä vieläkin kummallisemmin. Syön vain lenkkimakkaraa ja juon vain maitoa ja jään kiinni jossain pirun pissatulehdusasiaa hoitaessani lääkärissä joka haluaa pienen verenkuvan ja virtsanäytteen ja puhun vähän siitä ja tästä jolloin lääkäri päättää että sosiaalitäti vierailee katsomassa miten kotiasiat hoituu.
Ja entä kun kotihoitokaan ei riitä yöpartion kanssa? Etenkin jos olen onnistunut toteuttamaan unelmani muutosta maalle ja tietysti heikon taloudellisen tilanteen vuoksi olen onnistunut ostamaan talon kaukana palveluista.
Sitä joutuu joko vanhuksille tarkoitettuun yhteisöön vuokraa maksamaan tai peräti oikein toheloituaan kotonaan aiheuttaen itselleen vaaraa yms. palvelutaloon vuokraa maksamaan.
Siis kauhistuttaa oma ikääntyminen tai mahdollinen sairastuminen. Jos ei sitten introverttiyteni lähtisi siinä mylläkässä pois.
Minua kun ei kauhistuta muu kuin nämä ekstrovertit hoitajakollegat joilla ei riitä empatia ajattelemaan että oikeasti on olemassa ihmisiä jotka haluavat olla yksin eivätkä ole yksinäisiä joita pitää pakottaa sitten päivätoimintaan.
No nyt on purettu vähän tätä ahdistustani tänne mutta alunperin haluni oli visioida mahdollista unelma palveluasumista juuri meille räätälöitynä. Taitaisin tyytyä automaatteihin ja tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin lääkeannostelijoineen ja ateria-automaatteineen kaikkineen. Hersk.
Ja jossainhan me asumme nytkin. Joko väärässä tai halutussa paikassa. Asumista ajattelen tällä kertaa fyysisenä ympäristönä kuin perhekokona tms.
Ja kun nykyisin asun väärässä paikassa niin lienen sivunnut aiemmin haluani asua jossain sivummalla saadakseni olla rauhassa. Tuota ihmisiltä. (Työni hoitoalalla vaatii vapaa-aikaan mahdollisimman vähän ihmiskontakteja ja niiden säätelyä)
Nykyinen rivitaloasuminen - saa pulssin kiihtymään niin monesti että vain saamattomuus kaiketi on estänyt muuttamasta yhdessä taloudellisen tilanteen kanssa tietenkin.
Mutta alkuperäinen syy miksi aihetta kaipasin on osin työstäni johtuvaa. Alallani työskentelen jo korkeaan ikään tulleiden kanssa joten olenpa syyllistynyt miettimään omaa ikääntymistäni näin keski-ikäisenä ja etenkin keskitasoa äkäisempänä.
Nykyisen hallituksen linjaus tukee nähdäkseni kotona kuolemista joka tietysti sopii silloin kun siitä voi itse päättää. Ei koska kuolee vaan että kotona mahdollisimman pitkään.
Kuitenkin on sairauksia ja terveydentiloja joissa ei edes omaisen avulla saati yksin voi kotona olla kuin Schumacher omaisuuksillaan. Ja introverttinä ajatus omasta hoitajakaartista tökkii kyllä sekin, joskin mielessä on käynyt myös erinäisten muistisairauksien vaikutus introverttiyteen.
Muuttuisiko/poistuisiko tämä toiseuden tunnetta aiheuttava ominaisuus?
Jos oletetaan ettei näin tapahdu vaan kaikki vain kärjistyy enemmän kuten minun epäilykseni kokemuspohjaani nojaten on, olemme pulassa. Tulevaisuus kauhistuttaa.
Kotihoito työntää jalkansa linnamme oven väliin ja se on sitten menoa. Äkkiä uutta väkeä joka kerta tulee ihmettelemään enkö siivoa ja mitä syön ja millä olen lihonut ja miksi laihdun. Järjestää kotisi mielensä mukaan ja paasaa siitä mistä paasataan milloinkin. JOKA TAPAUKSESSA TULEE KOTIISI SILLOIN KUN HEILLE SOPII EIKÄ KUN SE MINULLE SOPII.
Minullehan tuskin sopii koskaan.
Ainakin jos olen sairaudentunnoton.
Saati introvertti.
Tai muistamaton.
Entä jos halvaannun? Olen laitoksessa akuuttivaiheen, laitoksessa kuntoutusvaiheen ja kotiutustiimin avulla kotiin jonne joku on tehnyt MIELEISENSÄ muutokset (MINUN KOTIINI?!) ja minulle annetaan hoivaa että pärjäisin kotona tapahtuneesta huolimatta.
Entä jos minä vain alan käyttäytyä vieläkin kummallisemmin. Syön vain lenkkimakkaraa ja juon vain maitoa ja jään kiinni jossain pirun pissatulehdusasiaa hoitaessani lääkärissä joka haluaa pienen verenkuvan ja virtsanäytteen ja puhun vähän siitä ja tästä jolloin lääkäri päättää että sosiaalitäti vierailee katsomassa miten kotiasiat hoituu.
Ja entä kun kotihoitokaan ei riitä yöpartion kanssa? Etenkin jos olen onnistunut toteuttamaan unelmani muutosta maalle ja tietysti heikon taloudellisen tilanteen vuoksi olen onnistunut ostamaan talon kaukana palveluista.
Sitä joutuu joko vanhuksille tarkoitettuun yhteisöön vuokraa maksamaan tai peräti oikein toheloituaan kotonaan aiheuttaen itselleen vaaraa yms. palvelutaloon vuokraa maksamaan.
Siis kauhistuttaa oma ikääntyminen tai mahdollinen sairastuminen. Jos ei sitten introverttiyteni lähtisi siinä mylläkässä pois.
Minua kun ei kauhistuta muu kuin nämä ekstrovertit hoitajakollegat joilla ei riitä empatia ajattelemaan että oikeasti on olemassa ihmisiä jotka haluavat olla yksin eivätkä ole yksinäisiä joita pitää pakottaa sitten päivätoimintaan.
No nyt on purettu vähän tätä ahdistustani tänne mutta alunperin haluni oli visioida mahdollista unelma palveluasumista juuri meille räätälöitynä. Taitaisin tyytyä automaatteihin ja tekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin lääkeannostelijoineen ja ateria-automaatteineen kaikkineen. Hersk.