Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
Passepartout

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 20.03.2015 15:03

Q45 kirjoitti:Painojen nostelua, salilla käyntiä ja vastaavaa en ole koskaan saanut kunnolla tavaksi. Mietin joskus asiaa ja syynä on aika varmasti se, että painoja nostellessa joutuu laskemaan nostoja ykkösestä eteenpäin, mikä on pirun tylsää niihin ajatuksiin verrattuna mitä tavallisesti päässä pyörii.
Voi kulta pieni, raudan nostamisessahan parasta on juuri se, että kerrankin aivosi hiljenevät ja voit vain keskittyä tekemään yhden täydellisen toiston kerrallaan. Mistään ei tule samanlainen flow kuin siitä kuin maailmassa ei ole mitään muuta kuin sinä ja rauta.

Jos on tylsää, olet tehnyt liian pienillä painoilla ja liian pitkää sarjaa. Silloin kun nostetaan rautaa painoa täytyy olla sen verran että ihan oikeasti joudut keskittämään KAIKEN huomiosi siihen nostamiseen että a) jaksat ja b) ettei satu vahinkoja. Nyrkkisääntönä voisi pitää että tuplaa painot ja katsotaan onko vielä tylsää. Valtaosa ihmisistä, varsinkin naisista, tuntuu aliarvioivan omat voimansa. Tähän tietysti sellainen disclaimer että painoja kuitenkin vain sen verran kuin pystyy hallitusti liikuttelemaan. Ei mitään reuhtomista. Tekniikan täytyy pysyä puhtaana.

Q45
Viestit: 69
Liittynyt: 17.03.2015 20:09
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Q45 » 20.03.2015 16:08

Passepartout kirjoitti:...aivosi hiljenevät ja voit vain keskittyä tekemään yhden täydellisen toiston kerrallaan. Mistään ei tule samanlainen flow kuin siitä kuin maailmassa ei ole mitään muuta kuin sinä ja rauta... ...painoa täytyy olla sen verran että ihan oikeasti joudut keskittämään KAIKEN huomiosi siihen nostamiseen että a) jaksat ja b) ettei satu vahinkoja. Nyrkkisääntönä voisi pitää että tuplaa painot ja katsotaan onko vielä tylsää.
Tässä just oon eri mieltä, en pidä sitä toistojen tekemistä niin mielenkiintoisena, että sillä saisi flow-tilan päälle. Yhtä yksitoikkoista se on, vaikka painoa kuinka tuplaisi tai nostoihin keskittyisi. Jos taas puhutaan ajatusten nollaamisesta, niin siihen minulle toimii paremmin vaikka musiikin kuuntelu, bussimatkat tai itsekseen kävelyllä käyminen, jolloin ei tarvitse juuri keskittyä mihinkään. Mutta flown ja nopean ajatuksenjouksun saan parhaiten käyntiin tekemällä jotain, mikä vaatii enempi luovuutta tai pähkäilyä.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 20.03.2015 18:27

Q45 kirjoitti:

Minä myös tuen edelleen tässä asiassa Q45:n kantaa. En oikeastaan pidä hirveesti mistään sellaisesta urheilusta/liikunnasta, jossa se itse suoritus vaatii ihan liikaa huomiota. Joku laji kuten jo mainittu kävely/juoksu on mulle paljon parempi kun tekeminen on suht automaattista, jolloin ajatuksensa saa kääntää muuhun - vaikka sitten musiikkiin. Mulla ajatusten "nollaaminen" tapahtuu juuri siinä niiden prosessoinnin yhteydessä. Usein aivoihin kohdistuva rasitus tulee juuri siitä, ettei ole ollut aikaa käsitellä ajatuksiaan vaan on yrittänyt työntää ne sivuun muiden töiden edestä.

Passepartout

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 20.03.2015 19:55

Q45 kirjoitti: Tässä just oon eri mieltä, en pidä sitä toistojen tekemistä niin mielenkiintoisena, että sillä saisi flow-tilan päälle. Yhtä yksitoikkoista se on, vaikka painoa kuinka tuplaisi tai nostoihin keskittyisi.
Eli et edelleenkään ole tehnyt tarpeeksi kovaa treeniä. Kun ihmisen aivo on sellainen, että vaikka suoritus olisi kuinka tylsä, riittävän suuri fyysinen rasitus nollaa aivot. Ihan sama sitten juoksetko ylämäkivetoja vai nostatko rautaa, ajatko pyörällä, luisteletko, hiihdätkö vai yritätkö nostaa yksin tukkia rekeen.

Tietysti voi olla että kaikki ei vaan saa irti itsestään riittäviä tehoja että pelkästään se nollaisi aivot. Eihän kaikki ole edes koskaan oksentaneet treeneissä tai niiden jälkeen vaikka periaatteessa kovaa treenaisivatkin. Ehkä se on joku lihassolutyyppiin liittyvä juttu.

Försti
Viestit: 45
Liittynyt: 27.03.2015 21:33

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Försti » 27.03.2015 22:08

.
Viimeksi muokannut Försti, 29.07.2022 21:02. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
shantyu
Viestit: 24
Liittynyt: 27.06.2015 22:08
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja shantyu » 09.07.2015 17:58

Minäkään en ole koskaan välittänyt urheilusta. Se ei vaan kiinnosta.

Kerran minuun iski joku mielenhäiriö, sillä kävin salilla pari-kolme viikkoa. Se innostus lopahti kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Rauhalliset kävelylenkit ja sulkapallo, niistä pidän. Samoin ratsastus on mukavaa, tosin liian kallis harrastus minun kukkarolle.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 09.07.2015 19:13

shantyu kirjoitti:Minäkään en ole koskaan välittänyt urheilusta. Se ei vaan kiinnosta.

Kerran minuun iski joku mielenhäiriö, sillä kävin salilla pari-kolme viikkoa. Se innostus lopahti kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Rauhalliset kävelylenkit ja sulkapallo, niistä pidän. Samoin ratsastus on mukavaa, tosin liian kallis harrastus minun kukkarolle.
Joo, tätä saliharrastusta en minäkään oikein ymmärrä. En ensinnäkään halua mennä sinne toisten katseiden alle suorittamaan mitään, enkä myöskään pidä itseäni niin atleettisena että olisi minun juttuni. Kunnostaan ja terveydestään voi huolehtia muutenkin ilman mitään fitness-intoilua.

Lenkkeily, sulkapallo, tennis, biljardi, keilaus - siinä nyt ainakin jotain. Kovasti introvertit yksilölajeja ja/tai paripelejä suosivat, eikä olekaan mikään yllätys. ;)

Q45
Viestit: 69
Liittynyt: 17.03.2015 20:09
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Q45 » 09.07.2015 22:11

niksuu93 kirjoitti:Lenkkeily, sulkapallo, tennis, biljardi, keilaus
Aika hyvin Niksu tiivistit oleellisiin, lisäisin vielä tosiaan pyöräilyn ja talvella ehkä hiihdon. Siinä introvertin tärkeimmät urheilulajit. :lol:

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 10.07.2015 22:15

Q45 kirjoitti:
niksuu93 kirjoitti:Lenkkeily, sulkapallo, tennis, biljardi, keilaus
Aika hyvin Niksu tiivistit oleellisiin, lisäisin vielä tosiaan pyöräilyn ja talvella ehkä hiihdon. Siinä introvertin tärkeimmät urheilulajit. :lol:
Joo, hiihto! Siinäpä muuten mahtava laji. Pitää ehdottomasti hankkia ensi talveksi sukset, olen niin kauan haaveillut tuon uudelleenaloittamisesta. :lol:

Tähtitonttu
Viestit: 41
Liittynyt: 06.04.2015 17:02
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Urheilu. Ei voisi vähempää kiinnostaa.

Viesti Kirjoittaja Tähtitonttu » 12.07.2015 21:04

niksuu93 kirjoitti: Joo, tätä saliharrastusta en minäkään oikein ymmärrä. En ensinnäkään halua mennä sinne toisten katseiden alle suorittamaan mitään, enkä myöskään pidä itseäni niin atleettisena että olisi minun juttuni. Kunnostaan ja terveydestään voi huolehtia muutenkin ilman mitään fitness-intoilua.
Juuri näin. Meninpä tässä juuri yhdenkin kuntosalin ohi keskustassa, jossa ihmiset juoksivat juoksumatoilla siinä suoraan kadulle olevien suurien ikkunoiden takana, siis aivan näyteikkunassa. Se oli ilmeisesti tämän salin pointti ja vetonaula ja minulle taas yksi asia jota en millään ymmärrä ;) Käyn kyllä paljon mieluummin yksin metsässä juoksemassa...

Muuta urheilua en juuri harrastakaan. Joukkuelajit on aina olleet kauhistus ja mikään mikä liittyy talveen tai lumeen ei myöskään ole koskaan ollut mun juttu. Telkkarista katson kyllä joskus isoja kisoja (Olympialaiset jne) tai sitten taitoluistelua (joka jostain syystä viehättää vaan aivan kamalan paljon), mutta muuten en kyllä urheilua juuri seuraa.
A question that sometimes drives me hazy: am I or the others crazy?
-Albert Einstein-

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa