Kaverit juhlii, itse ollaan (omasta tahdosta)kotona,,,

[Försti]

Alotin tässä just AMK:n ja jotenkin ahdistaa koko opiskeluelämä. Ammattikoulussa olin yksin ja yläasteella kiusattiin. Ei mulla ole kuin pari kaveria, mutta toki sitä välillä kaipaisi sitä ettei olis niin yksin. Toisaalta mua kiinnosta bilettäminen jossa on paljon ihmisiä. Viihdyn helposti kotona koiran kanssa. Koko luokkani näyttää käyvän ulkona melkein joka päivä. enkä ole tutustunut keneenkään kun vaihtanut muutaman sanan. En vaan viitsisi väkisin kiinnostua ja mennäkkun ei vaan kiinnosta. Tää yksinäisyydem tunne liitettynä introverttiyteen ei ole hirveän hyvä yhdistelmä. Ja olem 21, mutta aloittavien bileet joissa on hirveesti ihmisiä ja en tunne ketään, ahdistaa. Pitäiskö vaan koittaa löytää kavereita
jostain muualta?

Kanttii vaa lyöttäytyä vaikkapa lounastauolla tai oppituntien projekteissa ryhmään. Erityisesti jos sul nyt koulu alkupuolella nii viel se on viel helppoa. Ajan mittaa ryhmistä tulee enemmän kuppikuntia ja vaikeempaa lyöttäytyä sekaan. Alkupuolella suurimmalle osalle muut on tuntemattomia ja suurimmalla osalla on myös halu tehdä kavereita ja kuulua johonkin porukkaan. Sen takia alussa on helppo tehä kavereita kun mielenkiinto sen osalta kohtaa. Opiskelijabailuihin ja muihinkin on sitten mukavempi mennä kun on tuttuja ihmisiä. Ei oo pakko ees aina mennä. Yleensä AMK:ssa se eka vuosi biletetään, mut sit toka vuonna homma hiljenee ja kolmantena ei juuri yhtää enää. Näin ainakin itellä. Yleensä ilta alko et jonku luonta istuttii ja juteltii ja sit itse bilemestaan, jokainen oli siel sitten nii pitkään kuin viihtyy.

Ite kaverustuin vähän väärien ihmisten kanssa jonka takia mutkien kautta oon taas yksin

[Varjotar]

Kyllä mua varmaa kutsuttais, jos suostuisin. Mutta yleensä ihmiset viettää aikaa missäs muuallakaan kuin sen ikänikuisen bissen äärellä baarissa. Enkä mä halua, kun eivät kerran muuta osaa, ni siihen osallistua, joten olen himassa ja kitisen
Sitten se harvinaislaatuisempi seura, jonka kanssa voi lähteä katselemaan maailmaa ilman alkoholia ja vaikka pulkkamäkeen, on kivaa

[Mello]

Monesti varsinkin yksin asuvia ihmisiä yleensä pidetään outona, jos ei käy riennoissa ja ole riekkumassa. On se vaan joillekin hankalaa ymmärtää, että jotkut ihmiset voivat vain rauhoittua yksin kotiinsa ja vaikka lueskella kirjoja jne. Yleensä sanotaan, että eikö sinun nimenomaan pitäisi olla seuraa etsimässä jne.

Itse pyrin välttämään kaikkia tapahtumia/juhlia, joissa on enemmän sakkia: Sukujuhlia ja niiden kavereiden synttäreitä, joihin tulee paljon porukkaa. Parin hyvän ystävän kanssa tulee joskus käytyä viihteellä , mutta en ikinä mitään juhlia/bileitä todellakaan järjestä. Synttäreitäkin tulee juhlittua ihan pienessä piirissä.

Nykyään pystyn kyllä "kylmästi" sanomaan, että nyt ei vaan huvita, jos kysytään johonkin kissainristiäisiin. Tietysti osa ihmisistä saattaa loukkaantua, koska ottavat sen henkilököhtaisesti ja luulevat, että heissä on vika. Saatan sanoa vain, että en viihdy juhlissa, missä on paljon porukkaa ja siinä se.

[Skitsoidi]

Ensiksi kyselen että mitkä kaverit? Yksinhän tässä aina ollaan kotosalla , itse ainakin olen.

[Q45]

Itse tykkään kyllä usein lähteä parin kaverin kanssa johonkin, mutta en paljon muutamaa tuntia pidemmäksi aikaa, tai jos porukkaa on tulossa turhan paljon mukaan. Yksin asuessa suurin osa ajasta tulee kuitenkin viettettyä yksin, ja hyvä seura aina välillä piristää kummasti vaikka todella introvertti olenkin. Vielä muutama vuosi sitten ajattelin vähän erilailla ja vetäydyin pidemmiksi ajoiksi omiin oloihini. Tosin osasyynä on ainakin se, että silloin asuin vielä vanhemmillani, ja heidän kauttaan sai tarpeeksi ison päiväannoksen sosialisointia eikä jaksanut lähteä enää kavereiden kanssa muualle.

[härkä]

Elämäni aikana oikeastaan vain AMK-opiskeluvuodet ovat olleet sellaisia, jolloin kutsuja bileisiin ja baareihin on aktiivisemmin tullut. Siihen aikaan niihin tuli usein mentyäkin, koska yritin saada sosiaalista elämäni "toimimaan" (huonoin tuloksin). Toki monta kertaa tuli kieltäydyttyäkin, koska usein akut olivat niin tyhjät jo koulupäivän jälkeen, ettei jaksanut miettiäkään mitään baariin lähtöä.

[Andras]

Itse en muista mitä ovat sanoneet, tai ovatko sanoneet mitään muuta kuin yrittäneet muutaman kertaa. Todennäköisesti ovat ottaneet sen henkilökohtaisesti.

Ennen olen ehkä keksinyt jotain tekosyitä, mutta nykyään sanon aika suoraan että sellainen ei kiinnosta.

Kieltäydyttekö kutsuista paljonkin?

Luultavasti olen kieltäytynyt niistä paljon. Vaikka ei minua ole kovin usein mihinkään kysytty.

Olisitteko (kieltäytyjät)halunneet kuiteskin mukaan?

Menen jos haluan.

Jossain tapauksissa olisin voinut mennä, jos se meno olisi järjestetty jollain toisella tavalla.

Nuoresta iästäni johtuen olen saanut ulkopuolisilta jos minkälaista kommenttia. Suosikki näillä kysyjillä on usein se, että miten nuori ihminen voi olla näin kylmä, välinpitämätön ja eristäytynyt. Ei kuulemma ole normaalia käytöstä olla elämättä railakasta "opiskelijaelämää". Saan usein kuulla myös kuinka kiittämätön ja ilkeä olen, vaikka yritän kieltäytyä mahdollisimman ystävällisesti ja toisinaan ehdotan jotain tapaamista myöhemäpään ajankohtaan rauhallisempaan paikkaan.

Todella halveksittavaa tollaset kommentit.

[wörmie]

Kyllä sitä on välillä tullut mentyä mukaan, jos joku läheisempi kaveri on pyytänyt. Ja toisinaan on opiskelijana sellainen fiiliskin, että pitäisi mennä erinäisiin juhliin. Ihan vain siksi, että olisi ne sitten kokenut. Sitten, kun lähtee työelämään, ei samanlaisia akateemisia bileitä ja juhlia enää ole. Toisaalta, vaikka olisin kuinka lupautunut menemään, niin aina jänistän juuri, kun pitäisi lähteä. Eivät ole isot ihmismassat meikäläistä varten.

Kuitenkin se, ettei käy hirveästi missään, korostaa kovasti yksinäisyyden tunnetta, joka usein kalvaa. Tunnetta, ettei kuulu mihinkään.

[maaku]

Kyllä itse ihan tykkäänkin käydä läheisten kaverien kanssa juhlimassa. Myös baarissa tai yökerhossakin välillä. Mutta en jaksa näitä sosiaalisia tapahtumia kauhean usein. Joskus ärsyttää, jos osuu samalle viikolle liian monet tapahtumat. Tuntuu, että joutuu sitten keksimään tekosyitä poisjäämiselleen. Pelkkä "en nyt jaksa nähdä" ei kelpaa oikeaksi syyksi. Oon sitten joskus valehdellut, että oon kipeä tai päähän koskee. Onneksi suurin osa kavereistani on sellaisia, että heille riittää se kun nähdään viikon tai parin välein. Yksi on sitten sellainen, että se haluaa olla useamman kerran viikossa näkemässä ja soitteleekin sitten jos ei ehditä nähdä. Siihen oon nyt yrittänyt ottaa etäisyyttä, kun tuntuu, että se imee kaikki voimat kun jatkuvasti pitäisi olla hänen kanssaan sosialiseeraamassa.

[Otter]

Olisihan se mukava istua työkavereiden kanssa kahvipöydässä tai samassa ruokapöydässä syömässä... Mutta kun ei vaan tunnu hyvältä, kuormittaa, ahdistaa, ei tunnu luontevalta. Aluksi sai työpaikalla selitellä miksen tule kahvipöytään kuin harvakseltaan, mutta ei enää 6 vuoden jälkeen.

Juhlimassakaan ei ole tullut hirveästi käytyä viime aikoina. Alkoholi tosin rentouttaa ja vapauttaa että juhliminen jotenkin onnistuu.