Sopivia työpaikkoja?

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
sunna
Viestit: 1
Liittynyt: 20.01.2015 19:53
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja sunna » 03.12.2015 19:42

Olen lähihoitaja ja kohta valmistunut sairaanhoitaja. Monet ovat täällä jo aikaisemmin maininneet, kuinka hoitotyö on kuluttanut puhki ja työpäivän jälkeen on niin väsynyt. Täällä on samat tunnelmat, ja välillä mietin alanvaihtoa mutta en keksi mitään. Olen ollut aikaisemmin kiinnostunut mm. historiasta ja luonnosta, mutta totesin jo paljon aikaisemmin ettei noista ammattia saa, ainakaan sellaista jossa riittäisi työtä. Köyhänä ei ole aina varaa valita.

Loppujen lopuksi hoitajan työ on ehkä sitä, mitä oikeastaan haluan tehdä, vaikka olo on aika kurja välillä ja tuntuu ettei minusta ole tähän varsinkin jos työpaikan ilmapiiri on huono. Satunnaisen kurjan olon vastineeksi huomaan myös nauttivani työstäni, koska niin kornilta kuin se kuulostaakin, koen että sillä mitä teen on oikeasti jotain merkitystä ja välillä saa niitä ihan loistavia onnistumisen kokemuksia. Eipä niitä potilaita tunnu haittaavan se, että hoitaja ei ole aina suuna päänä ja työkaveritkin on tottunut siihen. Hoitoalalla hyvistä kuuntelutaidoista on oikeasti hyötyä. Toisaalta olen itsestäni huomannut sen, että astun ns. hoitajan roolin kun menen töihin, ja tämä minä on paljon puheliaampi, reippaampi yms. kun mitä olen tavallisesti vieraiden seurassa.

Huono puoli tässä on tietysti se, että kun on ollut koko päivän niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä, ei vapaa-ajalla enää jaksaisi. Haluaisin päästä leikkausosastolla töihin sitten kun valmistun, työ on mielenkiintoista, kaikilla tiimissä on selkeät toimenkuvat ja saa hoitaa yhtä potilasta kerrallaan eikä omaiset pyöri jaloissa.

No tällä mennään, mutta en tiedä kuinka kauan. Joskus mietin että olisi kivaa vain elää jossain maalla eläimien kanssa mahdollisimman omavaraisesti ja simppelisti. Mutta mitenköhän tuollainen onnistuisi?

(P.S lukekaas muut hoitajat Kaarina Davisin kirja Rankka kutsumus...)

Avatar
Skitsoidi
Viestit: 75
Liittynyt: 28.09.2015 22:41
Paikkakunta: Päijät-Häme
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Skitsoidi » 09.12.2015 11:42

Mulla se oli taas kasvien hoitamista eli puutarhurina työskentelemistä . Siinä sai olla yksikseen luonnon kanssa enimmäkseen ja työnjälki kyllä näkyi muillekin. Terveyteni ei vaan kestänyt sitä hommaa ja olen nyt eläkkeellä työkyvyttömänä.
INFJ/ISFP sekä Puu-Lohikäärme

Kahvipapu
Viestit: 17
Liittynyt: 05.02.2016 21:58
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Kahvipapu » 15.02.2016 20:12

Jostakin syystä olen opiskellut vain aloja, joissa on enimmäkseen ekstroverttia porukkaa ja joutuu monesti erilaisten ihmisten kanssa tekemisiin. En nuorempana oikein tuntenut itseäni, joten opiskeluvalinnat menivät vähän pieleen. Kykyjä minulla olisi ollut korkeakouluunkin, mutta valitsin sitten toisin.

Tällä hetkellä olen keittiöapulaisena ja se on ihan mukavaa hommaa. Siinä kuitenkin ollaan vain oman työporukan kanssa, eikä kauheasti tarvitse höpöttää kun enimmäkseen tiskaa astioita. Saa keskittyä ihan konkreettiseen työhön, eikä kuluttaa itseään sosiaalisesti.

Ravintola-ala on onneksi aika monipuolinen ja sieltä löytyy hiljaisemmillekin sopivaa työtä.

Mresa
Viestit: 5
Liittynyt: 07.03.2016 15:09
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Mresa » 07.03.2016 16:59

Media-assari ja työskenetelen pelialalla. Nyt teen etänä töitä mikä sopii oikein hyvin, mut olen ollut myös ihan firman tiloissa töissä ja kyllä siellä pärjänny. Kaikki keskittyy töihin et saa olla omissa oloissa ja jossain kuuluu pälinää niin voi laittaa vaan kuulokkeet korville. :)
Unelma-ammatti minulle.

Q45
Viestit: 69
Liittynyt: 17.03.2015 20:09
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Q45 » 09.03.2016 22:57

Itselläni kävi työn suhteen tuuri tässä hiljattain, kun sain nyt viimeisen opiskelukevään oheen osa-aikaisen työpaikan opettajan kautta. Ja näyttäisi olevan melko varma vakityö heti valmistumisen jälkeen. Kyseessä pieni neljän hengen teknologiateollisuuden yritys, missä saan tehdä ajattelutyötä kohtuu rauhassa pääosin tietokoneen ääressä. Ja jatkossa mahdollisesti myös etänä kotikoneelta käsin. Toistaiseksi ainakin ollut todella mukava työilmapiiri, sellaisia leppoisia insinöörejä/duunareita nuo muutkin eikä itse tarvitse olla asiakkaiden kanssa liian paljon heti tekemisissä. Vaikka tietenkin sosiaalisia taitojaan mielellään kehittäisi hiljalleen myös sitä kautta. :) Tuntuisi melko täydelliseltä työpaikalta, varsinkin ensimmäiseksi vakityöksi.

Meidei
Viestit: 1
Liittynyt: 29.02.2016 16:47
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Meidei » 10.03.2016 13:31

Olen töissä pienessä tilitoimistossa, työnkuvaan siis kuuluu tietokoneella nököttämistä ja papereiden pyörittelyä: kirjanpitoa ja palkanlaskentaa. Asiakaspalvelua on onneksi minimaalisen vähän, lähinnä se siis koostuu aineistoa tuovista asiakkaista, jotka viipyvät ehkä sen max. 10-15 min toimistolla, sekä satunnaisista puheluista verotoimistoon tms. Vaikka noita tilanteita on vähän, ne on silti sieltä raskaimmasta päästä; puhelimessa puhumista ja smalltalkia, jotka on itselle ne kaikkein kamalimmat tilanteet. Muuten yhteydenpito asiakkaisiin sujuu onneksi suurimmaksi osaksi sähköpostilla. :)

Työkavereita oli ennen äitiyslomalle jääntiä yksi, joka on mielestäni on paljon ekstrovertimpi kuin minä, mutta koen, että tulen silti hyvin toimeen hänen kanssaan. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että työ itsessään on niin keskittymistä vaativaa, että kumpikin istuu suurimman osan päivästä omilla työpisteillään nokka kiinni koneessa/papereissa. :lol: Ruoka-/kahvitauollakaan ei ole "pakko" puhua, siis hiljaisuus ei tunnu mitenkään kiusalliselta, mutta toisaalta taas erilaisista asioista juttelukin sujuu hyvin (joka on itselle melko harvinainen tunne). Ja onneksi työkaveri juttelee mielellään asiakkaitten kanssa niitä näitä, itse kun koen ne niin kiusallisiksi tilanteiksi. ;) Äitiysloman sijaiseksikin sattui ihminen, jonka kanssa koen olevani samalla aaltopituudella.

Ennen nykyistä työpaikkaani tein useamman vuoden vuokratyöfirman kautta keikkahommina keittiöapulaisen töitä. Vaikka työstä itsestään tykkäsinkin, niin tuo vuokrafirman kautta tekeminen oli äärettömän stressaavaa. Koskaan et tiennyt minne ja minkälaiseen työporukkaan joudut seuraavaksi. Yleensä yhdessä paikassa kerkesi olemaan esim. viikon, jolloin kerkesi vähän tottumaan paikkaan ja ihmisiin, kunnes tuli taas lähtö uuteen kohteeseen. Eli koko ajan uusiin ihmisiin tutustumista. Lopulta en enää jaksanut, vaan hakeuduin työkkarin kautta harjoitteluun tuonne tilitoimistoon, josta sitten sainkin vakituisen paikan. Tuon vuokrafirman jälkeen se tuntui lottovoitolta. :D

Tuntuu, että mulla on ollut ihan uskomattoman hyvä tuuri tuon nykyisen työpaikan suhteen. Tykkään työstä itsestään, paikka on mieleinen (tuskin pitäisin samoista töistä, jos joutuisin tekemään niitä jossakin isossa tilitoimistoketjussa) ja työkavereidenkin kanssa tulen ihan hyvin juttuun, joka ei todellakaan ole mulle mitenkään itsestäänselvyys. :)

Wendla
Viestit: 8
Liittynyt: 31.03.2016 13:50
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Wendla » 31.03.2016 14:40

Mielestäni on aika vaikea sanoa yksiselitteisesti, että mitkä olisivat introverteille sopivia työpaikkoja. Introversio on kuitenkin vain yksi piirre ihmisessä. Ihminen on paljon muutakin kuin introvertti (tai ekstrovertti tai jotain siltä väliltä).

Opiskelen itse alalla, joka monesti koetaan hyvin epäsopivaksi introverteille. Olen tuleva sosiaalityöntekijä. Ja olen täysin hullaantunut alaani. Rakastan sitä enkä malta odottaa, että valmistun ja pääsen työelämään. Mutta kieltämättä mietin aikoinaan paljon sitä, että olenko sopiva tälle alalle. Että olenko liian introvertti tällä alalle. Mutta loppujen lopuksi tajusin, että epäilykseni johtuivat pääosin vain siitä, millaiseksi olen kuullut muiden kuvaavan "oikeinlaista" sosiaalityöntekijää. Että sosiaalityöntekijän on oltava rempseä, puhelias ja sosiaalinen ekstrovertti. Että sosiaalityöntekijä ei mitenkään voi olla introvertti. Ja p*skat sanon minä.

Tiedostan kyllä, että introverttius saattaa joskus aiheuttaa haasteita työssäni. Mutta toisaalta tiedostan myös sen, että samaisesta piirteestä voi olla paljon myös hyötyä sosiaalityöntekijänä. Oman persoonallisuuteni vahkuuksineen ja heikkouksineen huomioiden minusta voi tulla mielestäni ihan hyvä sosiaalityöntekijä. Vaikka sitten introvertti sellainen.

Kuulen silti edelleen välillä sellaista näkökulmaa, että ei sosiaalityöntekijä voi olla introvertti. Että hän on sentään sosiaalityöntekijä. Tähän tekisi joskus mieli tokaista, että mietitäänpä vaikka terveydenhuollon puolella työskenteleviä. Ovatko he työkseen terveitä? Ei, he huoehtivat ja ratkovat terveyteen liittyviä ongelmia. Eli olenko minä tulevassa työssäni työkseni sosiaalinen? Ei, minä ratkon sosiaalisia ongelmia.

athmos
Viestit: 14
Liittynyt: 12.03.2016 11:14
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja athmos » 31.03.2016 16:45

Itse opiskelen ICT-alalla, ja valmistuttuani suuntaan introvertin unelmapaikkaan, eli jonnekin pimeään nurkkaan koneella koodaamaan. Freelanceriksi menisin mieluiten, mutta niitä on jo liikaakin. Mihinkään avokonttoreihin tai yli-ekstroverttien pomojen alaisuuteen en aio mennä 8-) .

Vieras

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 10.04.2016 20:55

Wendla kirjoitti:Mielestäni on aika vaikea sanoa yksiselitteisesti, että mitkä olisivat introverteille sopivia työpaikkoja. Introversio on kuitenkin vain yksi piirre ihmisessä. Ihminen on paljon muutakin kuin introvertti (tai ekstrovertti tai jotain siltä väliltä).

Opiskelen itse alalla, joka monesti koetaan hyvin epäsopivaksi introverteille. Olen tuleva sosiaalityöntekijä. Ja olen täysin hullaantunut alaani. Rakastan sitä enkä malta odottaa, että valmistun ja pääsen työelämään. Mutta kieltämättä mietin aikoinaan paljon sitä, että olenko sopiva tälle alalle. Että olenko liian introvertti tällä alalle. Mutta loppujen lopuksi tajusin, että epäilykseni johtuivat pääosin vain siitä, millaiseksi olen kuullut muiden kuvaavan "oikeinlaista" sosiaalityöntekijää. Että sosiaalityöntekijän on oltava rempseä, puhelias ja sosiaalinen ekstrovertti. Että sosiaalityöntekijä ei mitenkään voi olla introvertti. Ja p*skat sanon minä.

Tiedostan kyllä, että introverttius saattaa joskus aiheuttaa haasteita työssäni. Mutta toisaalta tiedostan myös sen, että samaisesta piirteestä voi olla paljon myös hyötyä sosiaalityöntekijänä. Oman persoonallisuuteni vahkuuksineen ja heikkouksineen huomioiden minusta voi tulla mielestäni ihan hyvä sosiaalityöntekijä. Vaikka sitten introvertti sellainen.

Kuulen silti edelleen välillä sellaista näkökulmaa, että ei sosiaalityöntekijä voi olla introvertti. Että hän on sentään sosiaalityöntekijä. Tähän tekisi joskus mieli tokaista, että mietitäänpä vaikka terveydenhuollon puolella työskenteleviä. Ovatko he työkseen terveitä? Ei, he huoehtivat ja ratkovat terveyteen liittyviä ongelmia. Eli olenko minä tulevassa työssäni työkseni sosiaalinen? Ei, minä ratkon sosiaalisia ongelmia.
Samanlaisia ajatuksia. Itse vaihdoin alaa, takana on yksi yliopistokoulutus, mutta totaalisen väärältä alalta. Opiskelen nykyään sosionomiksi (olisin halunnut opiskella yliopistossa, mutta ei ollut elämäntilanteen takia mahdollista) ja tarkoitus olisi varmaan suuntautua varhaiskasvatukseen, mutta myös erilainen vähempiosaisten auttaminen on alkanut kiinnostamaan.

Koen olevani ajatusmaailmaltani ja arvoiltani alalle erittäin sopiva. Välillä kyllä mietin, miten jaksan jatkuvaa vuorovaikutustyötä, mutta käsittääkseni myös tutkimuspuolelle on mahdollista sosionominkin työllistyä. Koen introversion osaltaan vahvuutena työssä, sillä se antaa perspektiiviä auttaa erilaisia ihmisiä. Jotenkin tuntuu, että ekstrovertin voi olla jollain tapaa vaikeampi ymmärtää erilaisuutta, jota sosiaalialalla oikeastaan jatkuvasti kohtaa.

Opiskeluissa hieman ärsyttää se, että vuorovaikutusta tungetaan ihan joka paikkaan, ja tuntuu, että nyt olisi tärkeämpi opiskella teoriaa, eikä istua piirissä "leikkimässä". Mutta "amis"-opinnot nyt näköjään on tällaisia.

Tekisi mielenki kysyä, missäköhän opiskelet..?

Sami90
Viestit: 37
Liittynyt: 04.01.2015 00:02
Viesti:

Re: Sopivia työpaikkoja?

Viesti Kirjoittaja Sami90 » 19.04.2016 18:44

Valmistuin sähköalalle 2010 keväällä. Saman vuoden syksyllä menin armeijaan, ja kotiuduin sieltä tammikuussa 2011. Keväällä 2011 olin koulutusta vastaavassa töissä.

Nykyään olen kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa, kun olen pitkäaikaistyötön.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa