Omana itsenään oleminen ja aitous

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
Avatar
Helmi
Viestit: 21
Liittynyt: 03.03.2016 21:29
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Helmi » 04.03.2016 09:01

Pyrin olemaan mahdollisimman aito ja tiettyyn rajaan asti se tuleekin ihan luonnostaan. Olen aina tiedostanut olevani introvertti ja pahimpia teinivuosia lukuunottamatta olen ollut ihan tyytyväinen asiaan. (Toisin kuin ujouteen, joka vaikeutti varsinkin peruskoulun aikaan elämää.) Aikuisuuden myötä on ollut helppo hyväksyä se, että aina ei tarvitse olla äänessä ja se on ihan ok. Varsinkin työ- ja opiskeluelämässä tämä on tuonut helpotusta ja olen antanut itselleni luvan osallistua yhteisöihin omilla ehdoillani. Asiaa on helpottanut se, että työpaikalla ja koulussa kommunikointi on asiaorientoitunutta, tavoitteellista ja merkityksellistä, siinä tehdään työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi (eikä huomio yleensä ole minussa, vaan siinä tavoitteessa :roll: ).

Mutta kuten vierailija jo edellä kommentoi, joskus on vaikeaa erottaa, mitä se aitous itsessä oikein on. Entä tarviiko joka tilanteessa edustaa sitä aidointa itseä? Tätä olen miettinyt viime aikoina muun muassa siksi, että oma herkkyys on noussut vaikeamman ajanjakson myötä uudella tavalla pintaan. Toisiko se onnellisuutta, jos oppisin näyttämään oman herkkyyteni ja haavoittuvuuteni myös muille? Herkkyyshän voi olla sosiaalisissa kontakteissa myös valtava voimavara, vaikka asettaakin minut myös avoimeksi haavoittamiselle. Ihailen aivan valtavasti avoimen herkkiä ja empaattisia ihmisiä. Tämän vaivalla rakennetun suojamuurin raottaminen ulkopuolisille olisi kyllä vähintäänkin haastavaa, mutta viime aikoina olen kokenut siihen jonkinasteista sisäistä painostusta. (Pitää kait tosissaan haastaa itseni sisäiselle tutkimusmatkalle ja purkaa suojamuurista pari kiveä ennen kuin paine käy niin kovaksi, että koko muuri sortuu kerralla. :? )

Tutustuin eilen mm. huijaustunteen käsitteeseen ja tajusin, että teoria sopii minuun kuin omppu puuhun. Pyrin vaikeissa tilanteissa tuomaan esiin vanhemmiltani opittuja tunnemaailmoita, enkä niinkään toimi sen mukaan, miltä itsestäni tuntuu. Pitää siis vissiin tässä vaiheessa elämää vielä alkaa opettelemaan omien tunteiden nimeämistä ja ilmaisua, jota normaalisti aletaan harjoitella joskus kaksivuotiaana! (Itsehän opettelin silloin jo isosiskon velvollisuudesta antamaan pikkuveljelle periksi.) Matkaa aitouteen siis vielä on ja se tuskin tulee koskaan loppumaan. Eikö se vähän niin ole, että juuri kun luulee tuntevansa itsensä, tulee uusi elämän kriisi ja haastaa tarkastelemaan asioita vähän eri näkökulmasta?

Noniin, mutta tosiaan. Tuoko aitous aina onnellisuutta? Onko joskus parempi yrittää sopia yhteiskunnan muottiin ja jos on, missä menee se raja?

Ihana tunnelma muuten tällä pastalla. Löysin tänne itsetutkiskelu-googlailujen tuloksena eilen illalla ja olin heti ihan myyty. Olette mahtavia! ♡ :D

Vieras

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Vieras » 07.03.2016 17:00

Ei, En todellakaan ole ulkopuolisille oma itseni.

Oma perhe tietää todellisen luonteeni, muille en sitä näytä, en enää.

Olin aina oma itseni, eli asiallinen, hillitty, kohtelias ja puhuin vieraallekin asiasta kyllä, mutta en jos ei ole mitään asiaa. Hymyilin ja nauroin jos oli syytä, mutta aina aidosti, en teeskenellyt.

Mutta aikanaan sain aivan liikaa kärsiä suoranaista vihaa ja loukkauksia, koska olin kuulemma vihamielinen, kun en hymyillyt tekohymyä tai puhunut ylimääräistä.
Sain pahimmillaan ongelmia paitsi yksityisten ihmisten kanssa, myös kerranjopa ihan viralliselta taholta tämän takia kun en heittänyt jatkuvaa typerää smalltalkia, puhuin vain asioista, siis jos oli jotain asiaa. Vaikka se väärinkäsitys selvitettiinkin. Ja väitteen esittäjä myönsi tulkinneensa hiljaisuuden väärin ja pahoitteli asiaa. Niin tämän jälkeen opettelin kuitenkin teeskentelemään. Koska en halua enää jatkossa kuulla näitä idioottien väärinkäsityksiä.

Teeskennelty hymy ja edes vähän väkisin väännettyä smalltalkia aina eväänä mukana nykyään. Mutta raskasta on esittäminen, idioottien takia.

Avatar
Helmi
Viestit: 21
Liittynyt: 03.03.2016 21:29
Paikkakunta: Uusimaa
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Helmi » 11.03.2016 19:34

^ Haluan kiittää kannanotostasi.

Minusta ulkopuolisten painostuksesta väkisin harjoitettu sosiaalisuus kuulostaa melko radikaalilta, eikä pidemmän päälle välttämättä kovin toimivalta ratkaisulta. Jos vielä satut lukemaan tämän, olisi kiva kuulla, kuinka kauan tästä on ja miten olet jaksanut. Itse varmaan ennemmin vaihtaisin työpaikkaa, jos kokisin ilmapiirin vihamieliseksi.

Olen muutenkin sitä mieltä, että pidetään vaan kiinni oikeuksistamme olla omia hiljaisempia itsejämme! Mitä enemmän joustamme tästä, sitä enemmän yhteiskunta tulee pyörimään ekstroverttien ehdoilla.

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Andras » 18.10.2016 22:10

Vieras kirjoitti:Olen pohdiskellut viime vuosina sanoja itsetuntemus, itsetietoisuus, itseluottamus, itsevarmuus, itsekunnioitus ja omanarvontunto. Miten ne eroavat toisistaan ja mitä ne oikeastaan tarkoittavat. Monet itseapukirjat, joita kirjakaupat pursuavat, puhuvat itsetunnosta ja tarjoavat apujaan sen kasvattamiseen. Monet kirjat lupaavat jopa taloudellista rikastumista kunhan itsetunto on vain kohdillaan: )
Joo, "hyvää itsetuntoa" sellaiset ihmiset, jotka eivät mitään oikeata ratkaisua keksi tarjoavat ratkaisuna kaikkeen, ja sen puute on muka syynä kaikkiin ongelmiin, vaikka eivät edes tiedä mitä sana itsetunto oikeasti tarkoittaa.

Itsetunnolla ihmiset yleensä tarkoittavat oikeasti suunnilleen itsevarmuutta. Tämä lähinnä johtuu vielä enemmän käytetystä buzzwordista confidence. Tosin nykyään tuo alkaa olla vähemmän muodissa, nykyään pitää olla intohimoinen, se on muka varma menestyksen tae. Vaikka siitä ovat eri aikakausien viisaat miehet pitäneet haitallisena typeryytenä.

Sanan oikeassa merkityksessä introverteilla on parempi itsetunto kuin ekstroverteillä. Ja varmaan ihan hyödyllinen ominaisuus, sen tiesi jo Sun Tzu. Gnothi Seauton.

Avatar
Andras
Viestit: 94
Liittynyt: 01.05.2016 14:11
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Andras » 02.11.2016 00:55

Vieras kirjoitti:
Tässä vähän aihetta sivuten, mutta suosittelen erittäin vahvasti tätä teosta:

http://www.tunnelukkosi.fi

Mun ehkä viimeisen vuoden kolme kovinta oivallusta on tämä introvertismin tajuaminen, erityisherkkyys ja tää tunnelukko -käsite.

Kun tunnistaa omat tunnelukkonsa ja oppii tiedostamaan tunteista johtuvaa kaavamaista käytöstään, niin elämä itsetuntemus syvenee dramaattisesti. Kannattaa tehdä toi testi. Kyse on oikeasti vaan lapsuudessa opituista mielen ja käyttäytymisen mekanismeista, jotka ovat niin automaattisia, että sitä erehtyy luulemaan todellisuudeksi.

Ihan esimerkkinä, mun pahimmat tunnelukot on just toi ulkopuolisuus, uhrautuminen (liika kiltteys), alistuminen ja epäonnistuminen.

Varmaan joillekin tää saattaa vaikuttaa turhalta selfhelp -psykologialta. Suhtaudun itsekin tosi kriittisesti tämäntyyppisiin teoksiin, mutta tämä oli poikkeus - tuli niin vahva "makes sense" -tunne.
Sinänsä ihan mielenkiintoinen testi. Mutta poikkeuksena monista tänne kirjoittaneista erityisherkistä, mitä itse en ole lainkaan, tunnelukkoni ovat enimmäkseen aika erilaiset:

Tunnevaje, erittäin vahva
Ulkopuolisuus, erittäin vahva
Oikeutus, erittäin vahva
Pessimistisyys, erittäin vahva

Tosin koska tunnelukkoni ovat noi, ja sen toisen testin mukaan se EI enimmäkseen johdu vanhemmistani. Niin samalla tuo tieto on myös täysin hyödytön.

Ei minulla ole mitään vanhempien tms. aiheuttamaa traumaa, mitä voisi purkaa. Kukaan ei ole koskaan välittänyt minusta paskan vertaa itseäni ja perheenjäseniäni lukuunottomatta, niin minkäs teet. Ketään kun ei voi pakottaa antamaan "rakkautta, huolenpitoa eikä hellyyttä". Ja sen puute tuon tunnelukon aiheuttaa.

Petra
Viestit: 108
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja Petra » 02.11.2016 10:02

En ole tietoinen ollut omasta itsestäni kuin viitisen vuotta. Ja nämä erikoisherkkyydet ja introverttiyteni paljastui tänä vuonna.

Mutta kun lapsuudesta asti kerrotaan mikä on sopivaa käytöstä.... ja hyväksytyksi tulemiseen näyttää liittyvän tiettyä käytöstä joka itselleni on absurdia ja mielivaltaista ja käsittämätöntäkin (small talk ja hymynaaman näyttö) aloin kapinoida sitä.

Ensinnäkin kuormitun ihan sikana ihmisistä jo työni puolesta ja jos vielä joudun kollegoiden kanssa puhumaan Vain Elämää ush.... Olenkin ulkopuolella ja minulle se sopisi mutta kollegoille ei.

Jos en saa olla oma itseni, ei-osallistuvalta vaikuttava, en tule jaksamaan töissä. On eri asia kohdata hoidettavat kuin ns. terveet ihmiset, joiden voisi kuvitella ymmärtävän yksilöllisiä eroja kun ei ole alistettuna hoidettavaksi. Mutta ei.

Pitäisikin mielestäni tuoda enemmän julkisuuteen meikäläisten piirteitä että tulisi tilaa toimia ja toisaalta näkemystä siihen, että työyhteisössä on tehtäviä joiden hoito meikäläiselle on helpompaa kuin tyhjännaurajille.

En tuomitse heitä jotka yrittävät soluttautua työyhteisöihin kuin työasuun, mutta itseltäni ei enää kyllä onnistu. Ja ongelmat kohdallani eivät ole olleet esimiehen kanssa eikä hoidettavienkaan kanssa - päinvastoin. Eli työtäni on kiitelty, mutta se kollegoiden kanssa hengailu tai siis sen puuttuminen on herättänyt pahaa verta.

Olenkin nyt siirtymässä toisiin tehtäviin, jossa toivon voivani välttää näitä ongelmia. Kun itse hoitotyö ja ihmisen kohtaaminen on erinomaista. Vain ne kollegat.... huh.

Eli liputan täysillä omana itsenään olemisen puolesta - maksoi mitä maksoi. Kyllä meilläkin on oikeus olla seuraamatta liibalaabaa ilman että meistä tehdään hienostelevaa sakkia.

SamsungMuki
Viestit: 16
Liittynyt: 22.08.2015 20:41
Viesti:

Re: Omana itsenään oleminen ja aitous

Viesti Kirjoittaja SamsungMuki » 02.11.2016 20:21

Petra kirjoitti:En ole tietoinen ollut omasta itsestäni kuin viitisen vuotta. Ja nämä erikoisherkkyydet ja introverttiyteni paljastui tänä vuonna.

Mutta kun lapsuudesta asti kerrotaan mikä on sopivaa käytöstä.... ja hyväksytyksi tulemiseen näyttää liittyvän tiettyä käytöstä joka itselleni on absurdia ja mielivaltaista ja käsittämätöntäkin (small talk ja hymynaaman näyttö) aloin kapinoida sitä.

Ensinnäkin kuormitun ihan sikana ihmisistä jo työni puolesta ja jos vielä joudun kollegoiden kanssa puhumaan Vain Elämää ush.... Olenkin ulkopuolella ja minulle se sopisi mutta kollegoille ei.

Jos en saa olla oma itseni, ei-osallistuvalta vaikuttava, en tule jaksamaan töissä. On eri asia kohdata hoidettavat kuin ns. terveet ihmiset, joiden voisi kuvitella ymmärtävän yksilöllisiä eroja kun ei ole alistettuna hoidettavaksi. Mutta ei.

Pitäisikin mielestäni tuoda enemmän julkisuuteen meikäläisten piirteitä että tulisi tilaa toimia ja toisaalta näkemystä siihen, että työyhteisössä on tehtäviä joiden hoito meikäläiselle on helpompaa kuin tyhjännaurajille.

En tuomitse heitä jotka yrittävät soluttautua työyhteisöihin kuin työasuun, mutta itseltäni ei enää kyllä onnistu. Ja ongelmat kohdallani eivät ole olleet esimiehen kanssa eikä hoidettavienkaan kanssa - päinvastoin. Eli työtäni on kiitelty, mutta se kollegoiden kanssa hengailu tai siis sen puuttuminen on herättänyt pahaa verta.

Olenkin nyt siirtymässä toisiin tehtäviin, jossa toivon voivani välttää näitä ongelmia. Kun itse hoitotyö ja ihmisen kohtaaminen on erinomaista. Vain ne kollegat.... huh.

Eli liputan täysillä omana itsenään olemisen puolesta - maksoi mitä maksoi. Kyllä meilläkin on oikeus olla seuraamatta liibalaabaa ilman että meistä tehdään hienostelevaa sakkia.
Erittäin hyvin sanottu.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa