Introvertit.net Keskustelufoorumi

yksi, naapurini.

Avomiehen kanssa olen tietysti tekemisissä päivittäin, saman katon alla kun asutaan. Muuten on sitten hiljaisempaa. Lähisukulaisia ei ole kuin isoveli, jonka kanssa olen yhteydessä n. kerran kuukaudessa tai kahdessa. Olemme hyvissä väleissä, mutta molemmat hyvin introverttejä. Pari ystävää asuu kaukana, joten heitä tapaan pari kertaa vuodessa. Ja yksi ystävä samalla paikkakunnalla, mutta en häntäkään edes kuukausittain tapaa. En myöskään juurikaan soittele jos minulla ei ole asiaa... Joskus harvoin tulee fiilis, että haluaa tietää mitä toiselle kuuluu ja soittaa asiasta tähden.
Työkavereita on kymmenkunta ja meillä on rasittavan tiivis työyhteisö. Edes kahvia et saa yksin juoda Tuohon kun lisätään asiakaspalvelutyö niin eipä se ihme jos en niitä sosiaalisia suhteita niin kaipaakaan!

Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset tämän suhteen, koska käytän alkoholia "sosiaalisena lääkkeenä" ja useimmiten näenkin ihmisiä humalassa, tosin tarvitsen baari-illan jälkeen palautumista sen viikon verran. Se on ollut ihan suht tyydyttävää. Mulla on pari sellaista ihan hyvää ryyppykaveria joiden kanssa voi hengailla kännissä, muuten ovat etäisiä. Heidän lisäkseen on sitten vielä etäisempiä kavereita joita näkee myöskin kännissä, ei muuten.

Silloin kun en käyttänyt alkoholia tai kun ei vielä ollut saanut näitä ryyppykavereita, ei ollut oikeastaan yhtään kavereita saati ystäviä, paitsi sisko ja äiti ja muut perheenjäsenet läheisempinä.
Niin ja parisuhteessa olen ollut kaksi kertaa, mutta nyt olen sinkku.

Onneksi viihdyn yksin suurimman osan ajasta. Olen kyllä tosiaan ollut suuren osan elämästäni tilanteessa jossa yksinäisyys on ollut tukahduttavaa, mutta onneksi on ollut ihana kamala lääke nimeltä alkoholi. Sille tielle olen kyllä jäänytkin, että ei se mikään paras lääke ole.

Tytär on ainoa jota vapaaehtoisesti näen päivittäin. Asumme samassa talossa mutta eri asunnoissa. Hänkin introvertti jollain muotoa ja ymmärtää että tarvitsen yksinoloaikaa joskin näytää riittävän se että tiedän että voin sanoa tarpeestani.

Hoitotyössäni työyhteisö ja hoidettavat on niin liki että kiintiö täyttyy yli ihan päivittäin. Näin tapahtuu yhä nopeammin osin ikääntymisen myötä oletan ja siksi että asun ympäristössä joka ei kannusta liikkumaan vapaa-aikana raskaan fyysisen työn ohessa.

Yksi ystävä, johon olen joten kuten yhteydessä mutta kuukausiakin saattaa kulua että ollaan viestiyhteydessäkään. Harvemmin puhelimella.

Entisellä asuinkunnassa ystäväpariskunta, jota näen kun käyn lomalla. Mutta muuten emme pidä yhteyttä. Tai tosi satunnaisesti.

Äitiin olen satunnaisesti puhelimella yhteydessä. Poikaan viesteillä satunnaisesti. Ei vaan pysty eikä kykene.

aura kirjoitti:Miten teillä, "ihastutteko" ystäviinne?

Sillon kun niitä on ollut, niin en todellakaan. Jostain ihmisistä tollaista aistii, ja sen seurauksena koitan pitää sellaiset ihmiset mahdollisimman etäällä. En siedä mitään kavereiden kesken tunteilua, ja olen halunnut pitää kaverisuhteet tunteettomina.

Tosin moneen vuoteen minulla ei ole mitään sosiaalisia suhteita, vanhempia ja sisaruksia lukuunottama, joita tapaan muutaman kerran vuodessa. Töissä on tietysti muita ihmisiä, joiden kanssa olen tekemisissä työpaikalla.

Kaverisuhteilta lähinnä haluaisin, että voisi tehdä jotain mielenkiintoista yhdessä, mitä ei pysty itse tekemään. Valitettavasti ihmisiä ei kiinnosta mikään mielenkiintoinen, tai jos kiinnostaa en tunne heitä tarpeeksi hyvin.

Lähin suhteeni on tietenkin avopuolisooni. Sitten on tietysti perhe, mutta heidän kanssaan en pidä kovin tiiviisti yhteyttä. Lähinnä Facebookissa viestitellään ja yritän muistaa käydä porukoiden luona muutaman kerran vuodessa. Asuinpaikkakunnalta löytyy neljä läheisempää ystävää, joista kahteen olen tutustunut opiskelujen kautta ja kahteen töiden kautta. Nuo opiskelukaverit ovat läheisempiä ja koen, että minulla on enemmän yhteistä heidän kun noiden työn kautta saatujen kavereiden kanssa. Lisäksi on vielä yksi läheinen ystävä, joka asuu kotipaikkakunnallani. Tutustuimme yläasteella, eli hän on pitkäaikaisin ystäväni. Yritän näitä läheisempiä ystäviä nähdä ainakin parin viikon välein kunnolla. En oikeastaan kaipaa tätä enempää ystäviä tai läheisiä ja joskus tuntuu, että tässäkin on liikaa, kun en välttämättä jaksa samalla viikolla kaikkia ihmisiä nähdä.

Lisäksi on etäisempiä kavereita, joista suurimpaan osaan on tutustunut opiskelujen kautta. Heitä ei tule niin usein nähtyä tai muutenkaan pidettyä yhteyttä niin tiiviisti, vaikka silloin tällöin onkin ihan mukavaa viettää aikaa heidän kanssaan.

Voin sanoa että 2 todellista ystävää, enkä enempää kaipaakkaan. Rakas avopuolisoni on tavallaan valo jota kaipaa kokoajan ja jota ilman on vaikea kuvitella elävänsä. Sitten on toinen hyvä ystävä opiskeluajoilta joka ei asu samalla paikkakunnalla, mutta jonka kanssa voi keskustella kaikista asioista puhelimitse ja säännöllisesti morjestellaankin erilaisten lomareissujen ja kyläilyjen muodossa. Molemmat ystävät myös selkeitä introverttejä.

Olen 35v mies, mulla on vaimo ja 5 lasta, olin viimeiset 10 vuotta yksinyrittäjänä kunnes myin yritykseni viime keväänä.
Kavereita mulla on tätä nykyä ehkä 5-7 joiden kanssa olen yhteydessä vaihtelevasti, sellaisia joita voisi kutsua ystäväksi ei tällä hetkellä ehkä ainoatakaan jollei vaimoa lasketa. Ennen tuli pidettyä ystäviin ja tuttaviin enemmän yhteyttä ja oltua tekemisissä, mutta nykyään ei juuri huvita, toisinaan kyllä mutta en tunne useinkaan energiani riittävän ystävyyssuhteiden ylläpitoon, kanssakäynti on muuttunut luonteeltaan jotenkin väkinäiseksi. Poikkeuksiakin toki on ja muutaman vanhan kaverin kanssa juttu lentää ja on rento tunnelma, voisi olla heidänkin suhteen asia toisin mutta ehkä se juju on siinä että on yhtydessä harvakseltaan.
Vaimon ja lasten kanssa olo kyllä sujuu kotona, mutta lasten joulu- ja kevätjuhliin ynnä harrastuksiin on vaikeata osallistua vaikka sitä haluaisin ja lapsille se olisi tärkeätä.
Sukulaisista omaa äitiä ja tämän miestä tapaamme viikoittain lastenvahtiavun tiimoilta ja muutenkin, isää tapaan päivittäin työn/harrastuksen kautta, muulloin tapaamiset ovat olleet harvakseen. Isovanhemmat jo edesmenneitä ja muiden sukulaisten kanssa ei yhteydenpitoa juuri ole. Niin ja omia sisaruksiani näen pakollisilla lasten synttäreillä jne, ainoa sisaruksista jonka kanssa natsaa asuu maapallon toisella puolella.
Vaimon vanhemmat ja sukulaiset asuu onneksi sen verran kaukana ettei niitä tarvi juuri nähdä.
Työn puolesta oli jotenkin helpompi olla ihmisten kanssa, oliko päällä sitten joku työmoodi tai muu rooli jonka taakse ei läheisempien kanssa voi piiloutua.
Oon viime vuosina tutkiskellut omaa sisintäni ja aatellut että oonkohan hullu tai muuten vaan kusipää, mutta nyt vahingossa kun löysin tämän sivuston ja kuvauksen sanansta introvertti, niin ymmärrän itseäni paremmin ja olen parin viikon aikana kasvanut enemmän kuin 35v aikana ikinä.

Olisipa hauska kuulla miten vierailijan (30.12.) läheiset siis puoliso huomaa vai huomaako tämän itsetuntemuksen lisääntymisen ja toisaalta huojennuksen arkielämässä.

Niin, vaimoni on huomattavasti fiksumpi ja todennäköisesti tuntenut minut paremmin kuin minä itse jo aikoja sitten. Luultavasti hän suhtautuu "valaistumiseeni" tyyliin jo oli aikakin. Kuten mainitsinkin niin kotona on aina sujunut mallikkaasti, lähinnä saan tästä itselleni vastauksia käyttäytymiseeni, ja suhtautumiseeni perheeni ulkopuolisiin sosiaalisiin suhteisiin. Vaimoni on minut hyväksynyt vikoineni tai pitäisikö sanoa ominaisuuksieni kanssa, joten ei hän odota minun persoonaani radikaalia muutosta vaikka olenkin kokenut "kasvupyrähdyksen".