Oletko varattu?

Lähetä vastaus


Tämän kysymyksen tarkoitus on estää roskapostitusta foorumille.
Hymiöt
:D :) ;) :( :o :shock: :? 8-) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: :geek: :ugeek:

BBCode on Käytössä
[img] on käytössä
[flash] on poissa käytöstä
[url] on käytössä
Hymiöt ovat käytössä

Otsikko
   

Voit lisätä yhden tai useamman tiedoston.

Laajenna näkymää Otsikko: Oletko varattu?

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Corvus » 13.08.2020 21:35

32-vuotias mies, vapaa. Elämäni aikana olen onnistunut hankkiutumaan kahteen kertaan parisuhteeseen, joista jälkimmäinen kesti kahdeksan vuotta. Tuon suhteen päättymisestä on reilut kolme vuotta ja näiden sinkkuvuosien aikana seuraelämässäni on tapahtunut hyvin vähän. Poikkeuksena oli eräs introvertti nainen, jota tapailin viime vuonna parisen kuukautta. Oikein mukava ihminen, mutta kipinää meidän välillemme ei syttynyt.

Uusien ihmissuhteiden luominen on aina ollut minulle haastavaa. Asiaa ei varsinaisesti helpota sekään seikka, että olen tyypillisesti varautunut uusien ihmisten seurassa ja vie aikansa ennen kuin osaan ja uskallan olla oma itseni. Olen myös melko vähäpuheista ja kotona viihtyvää sorttia, jonka kaikki harrastukset ovat yksilölajeja, joten ylipäätään lähtökohdat uusien tuttavuuksien saamiseksi ovat melko vähäiset.

Tinderin latasin joskus parisen vuotta sitten, käytin muutaman kuukauden ja poistin, kun tulokset jäivät laihoiksi. Viime vuonna päätin yrittää uudelleen ja panostin enemmän kuviin ja profiiliin. Matcheja on tullut tänä aikana viitisen kappaletta ja muutaman kanssa on saatu jopa hyvää keskustelua aikaan, mutta yksiäkään treffejä ei ole vielä järjestynyt. Badootakin olen kokeillut ja sen kautta tutustuin ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani naiseen. Muuten ei ole siltäkään rintamalta tullut menestystä.

Mitään pakottavaa tarvetta minulla ei parisuhteen löytämiselle ole, sillä viihdyn oikein mainiosti yksinkin, enkä haaveile perheen perustamisesta, mutta parisuhde toisi kuitenkin elämään toisenlaista sisältöä ja kaltaiseni erakkokin kaipaa aika ajoin läheisyyttä.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja radent » 01.08.2020 05:50

49-V vapaa, kaksi lasta ja pitkä parisuhde, erosta muutama vuosi. Yksinäinen ja onnellinen.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja *5852* » 28.07.2020 21:52

25 vuotias nainen ja sinkku. Saa toki kysellä lisää yksityisviesteillä.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Vieras » 12.07.2019 22:44

Olen nainen, 25-vuotias ja vapaa. Kerran seurustellut, sekin suht lyhyt, puolitoista vuotta.

Oon tavannut elämässäni n. 30-40 miestä. Niistä ehkä pari kymmentä vain kerran ja parinkymmentä joko pidempää ja lyhyempää säätöä.

Ei natsaa ei, enkä tiedä miksi. Ihmettelen oikeastaan miksi kukaan musta edes tykkäisi? Sehän tässä varmaan kiikastaakin, huono itsetunto enkä oikein pidä itsestäni, vaikka ihmiset yleensä sanovat että oon kiva ja rauhallinen persoona, jonka kanssa on helppo olla.

Sukulaiset ja työkaverit pommittaa kysymyksillä, miksei mulla oo ketään. Vastaan aina, että yksin on kivempaa. No kukapa oikeesti haluaa jäädä yksin? Jokainen haluaa varmasti tulla rakastetuksi omana itsenään, sellaisena kuin on.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja intro68 » 21.06.2019 22:03

Esfp otti ja varasti mut, istj:n. Paperilla ei hyvä matchi mutta käytäntö on jo muuta osoittanut. Niin hyvin ymmärtää mun tarpeet yksinoloon eikä patista liikoja pälpättämään. Kyllä on tätä miestä nyt lykästänyt 😀.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Nasuttaja » 13.06.2019 15:25

Nainen ja vapaa. :P

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Paazzo » 23.06.2018 18:04

No minähän olen pesunkestävä sinkku, ja pieni ihme tarvitaan, jotta mitään muutosta tilanteeseeni tulisi.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Kettukarkki » 23.06.2018 11:05

Olen avoliitossa miehen kanssa. Elämäni aikana parisuhteita on ollut 3.
Ensimmäinen parisuhde rikkoi minut täysin ja oli täynnä fyysistä ja henkistä väkivaltaa.
Toinen parisuhde kaatui omaan mahdottomuuteensa; haluttiin ihan eri asioita ja meillä oli täysin erilainen käsitys siitä, miten parisuhde määritellään.
Ja sitten tämä nykyinen, kolmas, parisuhde. Olemme olleet yhdessä reilut 3 vuotta. Mieheni on minun täysi vastakohta kaikin puolin. Isoimpana erona sanoisin että hän on oikea sosiaalinen sopuli ja minä olen kotihiiri.
Yhden yön juttuja ja semmoisia minulla ei ole ikinä ollut..

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Skorpio1982 » 18.06.2018 21:52

Vanha on topic mutta mies ja vapaa.
Baarissa eräs nainen tiesi kuinka kohdella introverttiä...sen pidemmittä puheita suutelemaan😁 eikä mitään small talkia.
Eronnut 35vuotias kolmen lapsen isä.
Tärkeimmät tehty joten ei nyt varsinaista paniikkia yksinolosta.

Re: Oletko varattu?

Kirjoittaja Jare » 06.06.2017 12:11

Olen mies ja vapaa kuin taivaan kalkkuna. :D
(En itse keksinyt tuota "taivaan kalkkunaa". Joku on joskus jossain käyttänyt sitä ja tuli nyt vain mieleeni :) )
Vieras kirjoitti:Pointtina kaikille on se että pitää ottaa härkää sarvista ja päättää että nyt tulee loppu ja tehdä asialle jotakin, jos ei ikinä uskalla yrittää niin ei voi myöskään onnistua.
Tuota kuulee monesti sanottavan, mutta jännä homma on se, että harvemmin kerrotaan, että mitä pitäisi tehdä - siis ihan käytännössä :) . Mutta vastaus ei taidakaan olla ihan niin yksinkertainen :). Pitäisi hankkia uusia harrastuksia - mutta kun ei oikein keksi että mitä. Kaikki ne vähät ideat, mitä mieleen tulee, eivät sitten kuitenkaan herätä tarpeeksi kiinnostusta. Ja harrastustahan ei pidä hankkia siksi että olisi parempi mahdollisuus löytää kumppani, vaan ihan vain sen harrastuksen takia. Voisi aloittaa käymään kuntosalilla, voisi kokeilla seinäkiipeilyä, voisi miettiä vapaaehtoistyöhön osallistumista jne.. mutta ei vaan saa itsestään oikein irti. Eli kyllä, oma vika :).

Minä harrastin neittideittailua noin seitsemän vuoden ajan. Okei, tämä nyt ei ole harrastus samalla tavalla kuin mitä perinteisesti harrastukset ovat. Mutta joo, seitsemän vuotta siinä meni - välillä lyhyitä taukoja pitäen toki. Veikkaan että tapasin noin 20 - 30 jätkää sinä aikana. Vaikea sanoa, kun lopetin laskemisen jo melko varhain.

Nettideittailusta voisin varmaan kirjoittaa romaaninkin verran tekstiä, mutta kirjakriitikoiden pelossa taidan nyt tyytyä vain muutaman lyhyen ajatuksen kirjoittamiseen. Mulle nettideittailusta tuli riippuvuus - siitä huolimatta että aika harvoin sieltä loppujen lopuksi ketään tuli tavattua - mutta olin riippuvainen keskusteluista, niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Siitä tuli tapa tappaa aikaa. Ja kuinka tylsää se olikaan, jos viikosta toiseen deittipalstalle kirjautuessaan huomaa että kukaan ei ole lähettänyt itselle viestiä. Itse lähettelin silloin tällöin muille viestejä yrittäen aloittaa keskustelua. Vain harva vastasi.

Noh, kyllähän niitä keskustelujakin syntyi. Ja tapaamisia. Suurin osa ei johtanut mihinkään. Ihan mukavaa ajan viettämistä. Ei mitään seksiä, ei olisi mun tapaistani tuntemattomien kanssa. Yleensä se ensimmäinen tapaaminen oli myös viimeinen kyseisen henkilön kanssa. Loppuaikoina en hirveästi edes jännittänyt treffeille menemistä, kun osasin jo odottaa että vietetään tässä vaan muutama tunti aikaa ja katsellaan, ja todennäköisesti todetaan kumpikin tahoillamme, että tämä yhteydenpito taitaa jäädä tähän.

Parin jätkän kanssa tuli tapailtua vähän pidempään. Ei siis pitkään, mutta kuitenkin. Seurusteluksi asti ei kumpikaan juttu edennyt. Omat tunteeni eivät olleet ihan täysillä pelissä, mistä aluksi ajattelin että antaa ajan näyttää kasvaako tunteeni, ja kun sitten ei kasvanut niin oli aika sanoa se ääneen. Ensimmäisellä kerralla tuli kyllä kantapään kautta opittua, miten tuota asiaa ei tule sanoa. Mutta noh, virheistä oppii ja kyllä ne välitkin sitten taas paranivat.

Siitä on varmaan kaksi ja puoli vuotta kun aloin pikkuhiljaa irtautumaan nettideittailusta. Poistuin silloin eräältä deittisivustolta, joka on varmaan edelleen käyttäjämäärältään Suomen suurin deittipalsta homoille, ja sen jälkeen sitten tuli harvakseltaan vähän vilkuiltua paria muuta deittipalstaa. Yhden kännykkäsovelluksen kautta tuli vielä reilu vuosi sitten tavattua yks jätkä jonka kanssa ollaan nyt oltu kavereita viime kesästä saakka ja nähty välillä harvakseltaan. Siinä kun hänen kanssaan tuli viime keväänä ja kesänä ensin tapailtua, niin samalla tuli lopullisesti erkaannuttua niistä viimeisistäkin deittipalstoista ja -sovelluksista.

Ja kyllä nyt on oikeesti hyvä fiilis kun ei enää tarvitse niissä pyöriä. Ja toki siis mukavia ihmisiä niiden kautta voi kohdata, mutta kaikki eivät ole mukavia ja toisaalta siinä asettaa itsensä kokoajan arvioitavaksi ja sellaiseen tilanteeseen, että kelpaako minun seurani vai ei. Hyvin usein ei kelvannut. Se myrkytti mielen silloin tällöin. Minun virheeni oli se, että vietin deittipalstoilla liikaa aikaa. Olisi ehdottamasti pitänyt olla muutakin tekemistä vapaa-ajalla, ja katsella deittipalstaa vain ihan silloin tällöin, että onko tullut uusia viestejä tai sattuisko joku kiinnostava profiili pomppaamaan esiin. Mutta ei päivittäin.

Sitä sanotaan myös, että ei pidä asettaa rimaa liian korkealle. Se unelmamies tai unelmanainen on varmasti ihan erilainen kuin se oma rakas, jonka lopulta tulee löytämään. Minä nimittäin löysin kyllä yhden rakkaan elämääni deittipalstan kautta <3. En vain voinut kuvitella deittipalstalle liittyessäni, että rakas, jonka tulen sieltä löytämään, onkin miehen sijasta kissa <3 <3 :D. Mutta se on vähän eri tarina se :). Lyhyesti sanottuna, olin jutellut erään jätkän kanssa vuoden ajan ja hänelle tuli eteen tilanne, jossa hän joutui etsimään uuden kodin yhdelle kissoistaan.

Näin nettideittailun jälkeisenä aikana yritän vain olla onnellinen itsekseni, ja pikkuhiljaa alan siinä myös onnistua :). Välillä masentaa (lähinnä työasiat), mutta on niitä aurinkoisiakin päiviä :). Käsittääkseni parisuhteen löytää helpommin, jos on onnellinen itsekseenkin, ja jos se näkyy ulospäin :). Mut mä luotan siihen että se oikee jätkä tulee vastaan vaikka kadulla tai missä nyt sitten vain, mutta deittipalstoja en tarvitse siihen :).

Ylös