Introvertit.net Keskustelufoorumi

Minäkin ilmoittaudun. Olen huomannut erakoituvani enemmän, mitä vanhemmaksi tulen (34v atm.)

Olen oikeastaan aina nauttinut omassa rauhassa olemisesta ja hiljaisuudesta. Parisuhteitakaan en ole kokeillut, kun tuntuu ettei minulla ole oikein yhteistä aivokemiaa tai intressejä kenenkään kanssa. Työkavereiden ja vanhojen ystävien kanssa tulee toimeen, koska he tuntevat minut, mutta uusia tuttavuuksia syntyy tosi tahmeasti kun ei vain jaksaisi jutella kenenkään kanssa

Kyllähän sitä välillä miettii, että mitä jää välistä kun vetäytyy kuoreensa, mutta kyllä sitä on tähän mennessä elämää alkanut jo suht hyvin huomaamaan, että kuka on sellainen ihminen jonka kanssa juttelusta voisi syntyä jotakin.

Yksi uusi Pirkanmaalta ilmeisen hiljaiselle palstalle. Erinäisten tapahtumien jälkeen tein MBTI:n ja tuloksena oli ISTJ-T, 92 % introversiolla. Järkytys oli lievä sana, kun testipalautteessa oli kovin tarkasti kuvattu Logistikkoa l. itseäni mm. "ei pukeudu värikkäisiin vaatteisiin", "samanlainen hiustyyli pitkän aikaa" yms. yms.

Oon 50-vuotias mies, kerran naimisissa ollut ja sen jälkeen pitkässä avoliitossakin. Molemmista jo vuosia sitten eronnut. Vaimoni jo tuolloin vajaa parikymmentä vuotta sitten piti minua aspergerina tms. outolintuna, kun paljon vietin aikaa omassa yksinäisyydessäni. Tuolloin enkä edes myöhemminkään osannut sitä yhdistää introvertteyteen.

Työelämän aloitin it-alalla ja lamavuosina useiden yt:den jälkeen kouluttauduin sosiaalialalle. En siis tuolloinaan itseäni ymmärtänyt . Nyt oon siinä mielessä hyvässä työyhteisössä, että meitä ei vuorossa ole kuin 2-4 työntekijää, jolloin vielä tulen juttuun muiden kanssa. Vuoronvaihdot ovat yhtä helvettiä kaaoksen ja muun härdellin keskellä. Usein vetäydynkin tilanteesta tuolloin jonnekin omaan rauhaan. Oikeastaan nyt vasta ymmärrän miksi

Yllätys, yllätys, että harrastukset ovat sellaisia yksin harrastettavia asioita. Koskaan ole mistään joukkulajeista innostunut. Ulkoilua eri muodoissa ja tietokoneen ääressä ihmettelyä siis.

Parisuhdetta sitä kaipaisi jakamaan arkea, mutta nopeastihan nuo suhteet ovat kariutuneet juuri oman ajan tarpeeseen. Ehkä sitä nyt osaisi kertoa tuosta tarpeesta varovaisen selkeästi. Ainakin treffi-ilmossa on useilla sanoilla kerrottu oman ajan tarpeesta yms. introvertteydestä. Toivoa en siis vielä ole menettänyt.

Moro vaan kaikille. Itsekin uusi täällä sivustolla. Olen samaa mieltä muutamien muiden tänne kirjoittelijoiden kanssa, että tässä yhteiskunnassa suositaan niitä yltiösosiaalisia höpöttäjiä, ja jotka on kovia menemään koko ajan joka päivä jonnekkin.

juuri 44v. täyttänyt ilmoittautuu. Tein muuten piruuttani tuon testinkin: 85% eli en ole täydellinen.

Lueskelin noita juttuja tuolta ja on hassua huomata, että introverttejä on ammatissa kuin ammatissa. No. Itse olen vääntänyt teollisuuden myynti - ja projekti hommissa parikymmentä vuotta, joten se asiantuntija kuvaa hyvin työtäni. vapaa-ajalla lähden sitten jonnekin metsään. Yksin, taikka siis... On mulla kamera aina mukana. Rakastan olla yksin metsässä. Se maailman rauhoittavin paikka. Jos olisi tilillä hiukan enemmän paalua, niin muuttaisin Lappiin erakoksi.

Olen tiennyt, että itsessäni on paljonkin introvertin piirteitä, ja näen niitä paljon myös tyttäressäni.
Miksikö liityin nyt?
Oli tapaus, joka minulle tapahtui perjantaina (15.3.)
Olen mukana (taikka olen ollut jo monta vuotta) paikallisessa teatterikerhossa. Näytteleminen on minulle kivaa ja se jotenkin saa hulluuteni kukkaan. Tiedän, ei ehkä kuulosta aivan introvertiltä, mutta näytteleminen on ohjattua selkeää näyttäytymistä ilman että sinuun itseesi kohdistetaan huomiota.

Synttärini olivat perjantaina ja olivat sitten miettineet, että kun ukko tulee näyttämölle, niin lauletaan sille onnittelulaulu... Ei saat... Olen ennenkin ollut vastaavissa tilanteissa ja yleensä kierrellyt itseni pakoon. Yleensä kävelemällä pois, myös juoksemalla olen asian hoitanut.
Sain paniikkikohtaukseen. Huusin ja juoksin näyttämöltä suoraan autoon. Olin kuin sumussa. Ei oikein tiennyt itkiskö vai nauraisko??
Näytäntö alkoi reilun tunnin päästä... Ajelin siellä ja täällä ja tulin takaisin varttia vaille.
Vedin osani ja lähdin samantien kotiin. Jo ennen loppukumarteluja...

Lauantaina sama homma, hoidin osani ja lähdin kotiin. Tänään olikin sitten kaksi näytöstä ja tein samat. Onneksi näytökset loppuivat.
Olen saanut ihmettelyjä... Osa on ymmärtänyt, osan mielestä olen kummallinen kun ei onnittelut kelpaa...
Terv. Hullu synttärisankari.

24v erityisherkkä INFP täällä moi! saa tulla juttelemaan

Uusi mummeli tässä. Tyyppinä INFT. Olen oikeassa ammatissa, kaivelen sovelluksien ongelmia ja kehitän ohjelmistoja. Ystävyyssuhteet vähissä, harva ymmärtää tyyppiä joka ei koskaan vastaa puhelimeen eikä juuri välitä pippaloista tai tapaamisista isommassa joukossa. Ikää on jo 60 ja huomannut myös että vuosi vuodelta vetäydyn yhä enemmän. Nuorempana ekstrovertti puoliso veti minutkin mukaan sosiaalisiin tilanteisiin ja turvasi aina selustani. Jäin kuitenkin leskeksi ja oma sohvannurkkani on nykyään paras ystävä. Työni voin onneksi hoitaa pääasiallisesti etänä joten sen puolesta kaikki hienosti. Paras ystäväni onneksi ymmärtää luonteeni ja on aina valmis kirjoittamaan kilometrin mittaisia meseviestejä sekä välillä tapaamaan ihan kahdestaan. Suuri osa tutuista on kuitenkin jäänyt pois koska pitävät loukkaavana sitä etten ole yhteydessä "livenä". Kaikki aikataulut ahdistavat ja koko päivä on pilalla jos pitää jonnekin mennä aikataulutetusti. Puhh...
Että tämmöinen tapaus täällä.

Asiakas palvelu hommat on haastavia, varsinkin kun ei sitten yhtään kiinnosta kertoa tekemisiään muille ja silti pitää miellyttää. "Kiveä" on tullut kun ei ole jaksanut hymyillä tai on kuitannut tyhmän kysymyksen tyhmällä vastauksella.

Jaa. Pitääkö täällä tunnustaa olevansa uusi. No, minä olen 48-vuotias. Outo, kun oikeasti paras kaverini ja sydänystäväni katsoo peilistä minua joka aamu. Ja minäkin olen etulinjassa, asiakaspalvelutyössä. Olen nimittäin aulatiskin typy. Ikävää kun saa kuulla aika jatkuvalla syötöllä olevansa vihaisen näköinen, negatiivinen ym. kun ei vaan jaksa smooltoolkki kiinnostaa. Joku kaveri olis kiva, sellainen joka antaisi olla rauhassa, no outo. Saisi olla hänkin.

Ja yksi lisää, olisiko ensimmäinen kerta kun jo toisena päivänä johonkin foorumille kirjoitan...

Varsinkin tämä ketju oli sen verran vapauttava ja voimaannuttava, että lisätään tähän perään.

Täällä jo vähän yli neljänkympin ehtinyt mies, vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana olen oppinut ymmärtämään tätä koko asiaa paremmin. Olisipa tällainen foorumi ollut jo 20v sitten käsillä, eihän näihin kirjoituksiin voi kuin samaistua. Testi antoi tulokseksi 95%, mutta se yksikin kysymys oli vähän siinä ja siinä kumpaan suuntaan, eli sanotaanko realistisesti noin 97,5%.

Minä olen se, joka tarkistaa puhelinnumeron kolme kertaa ennen soittamista, ettei vain soittaisi väärään numeroon ja joutuisi odottamattomaan tilanteeseen. Ei sillä, puhelimen paino nousee jo pelkästä ajatuksesta, että ylipäätään pitäisi soittaa jonnekin.

Lähes 15v meni parisuhteessa, mutta sekin loppui, lähinnä tähän samaan. Sitä kasvaa erilleen kun toinen ajaa tahtomattaan "nurkkaan", mikä saa aikaan vain enemmän sulkeutuneisuutta, ja kierre jatkuu. Tästä suhteesta jäi kaksi lasta, joista vanhempi on myös hyvin introvertti.

Kaverisuhteetkin ovat vuosien varrella käyneet laihoiksi, minusta kun ei ole oikein ylläpitämään niitä. Siihen vielä kun elämä en heitellyt eri paikkakunnille, niin eipä siitä paljoa ole käteen jäänyt.

Omaksi "salaiseksi" aseeksi pakollisiin sosiaalisiin kohtaamisiin on kehittynyt jonkinlainen humoristinen ja ironinen tapa ilmaista asioita. Jotenkin se on helpompi heittää asia jossain porukassa pihalle nopeasti "nurinpäin". Asian sanominen oikein kun vaatisi sisäistä käsittelyä ja moderointia aivan liian kauan. Vähintäänkin outona ne pitää siltikin.

Ilmeisesti elämä itse on myös vähintään yhtä kieron huumorintajun ja ironian omaava, koska on minut heittänyt niinkin helppoon paikkaan työelämässä kuin asiakaspalvelun eturintamaan. Joskus tämä olisi ollut pahin painajainen, mutta kyllä sitä näköjään pystyy kehittämään työkalut tähänkin. Ei se aina helppoa ole, vaatii kuitenkin jonkinlaisen roolin vetämistä, "erillisen" työminän rakentamisen oman päälle. Pitemmän päälle rankkaa, mutta joskus jopa palkitsevaa.

Olisihan se mukava vielä joskus löytää joku ymmärtävä ihminen rinnalle, tuntuu vain että kaikki tämä vaatisi niin paljon työtä ja panostusta, että saa nähdä. Toisen kohtaaminen omana itsenään kun vaatii jo todella paljon, puhumattakaan että pitäisi vielä päästää joku muurin tälle puolelle.

Tämä nyt olikin todella odottamaton avautuminen, kiitos (?!) siitä tämänkin ketjun edellisille kirjoittajille.

Hei,

Täällä ilmoittauttuu yksi 55v introvertti. Nyt vasta huomaan, että on muitakin samanlaisia ihmisiä kuin minä. On helpottavaa huomata, että en ole yhtään "outo".