Kirjoittaja M.Kuu » 02.10.2024 04:52
Olen miettinyt mikä oikein olen kun suurin osa sosiaalisista tilanteista kuormittaa mutta toisaalta tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa hoitoalalla. Eniten nautin kun voin antaa aikaani yhdelle ihmiselle kerrallaan ja kunnolla mutta isommassa porukassa alkaa ahdistaa herkästi. Kotona vuorostaan toivoisin voivani olla vain yksin mutta jaan sen lapsen ja ajoittain myös hänen isänsä kanssa.
Ystäviä on vähän ja olen heitä useaan kertaan karsinut pois kun tuntuu että vievät enemmän energiaa kuin mitä saan heistä. Silti koen yksinäisyyttä. Haluaisin yhden läheisen ystävän jonka kanssa joskus tavata ja jakaa syvällisiä keskusteluja elämästä, maailman menosta ja historiasta, käsillä tekemisestä yms. Joskus voisi jonkun eräreissunkin tai museoreissun tehdä yhdessä. Aina ei tarvi edes puhua, riittää ihan läsnäolo tai yhteinen tekemisprojekti.
Hiljattain tutustuin yhteen introverttiin jonka kanssa tuntui että synkkasi mutta meillä meni välit poikki. Hän ei jaksanutkaan tavata. Ymmärrän ettei joku jaksa ihmisten seuraa mutta tämä tyyppi hakeutui itse seuraani silloinkin kun sitä vähiten odotin. Tilanteiden ristiriitaisuus ahdistaa hyvin herkästi, haluan suoraa puhetta ja viestintää siitä mitä toinen haluaa ja aikoo, ei mitään vältteleviä vastauksia ja kiertoilmaisuja. Hänkin toivoi sitä aluksi mutta hänen käytös ei vastannut sitä mitä sovittiin. Joten olen taas yksin, tuskin ystäväni enää ottaa yhteyttä. Enkä tiedä miten jatkaisin muutenkaan hänen kanssaan.
Jo lapsuudessani sosiaalisia tilannerisririitoja oli usein, tai ainakin niitä että minulta odotettiin yhtäältä sosiaalisuutta ja kiinnostusta aina uusiin tuttavuuksiin mutta kuitenkin sitten rajoitettiin myös niin etten saanut olla kenenkään kanssa tekemisissä. Muutama kaveri oli ja näin heitä ainoastaan koulussa kun vanhemmat eivät antaneet lupaa tavata ollenkaan muulloin. Teininä jo olisin halunnut saada sen yhden oman kaverin mutta miten kun en viihdy missään bileissä tms missä tapaisi muita.
Tuntuu että on todella vaikea löytää samantyyppisiä, puolisosiaalisia ihmisiä ympärilleen. Onko vastaavia kokemuksia?
Olen miettinyt mikä oikein olen kun suurin osa sosiaalisista tilanteista kuormittaa mutta toisaalta tykkään tehdä töitä ihmisten kanssa hoitoalalla. Eniten nautin kun voin antaa aikaani yhdelle ihmiselle kerrallaan ja kunnolla mutta isommassa porukassa alkaa ahdistaa herkästi. Kotona vuorostaan toivoisin voivani olla vain yksin mutta jaan sen lapsen ja ajoittain myös hänen isänsä kanssa.
Ystäviä on vähän ja olen heitä useaan kertaan karsinut pois kun tuntuu että vievät enemmän energiaa kuin mitä saan heistä. Silti koen yksinäisyyttä. Haluaisin yhden läheisen ystävän jonka kanssa joskus tavata ja jakaa syvällisiä keskusteluja elämästä, maailman menosta ja historiasta, käsillä tekemisestä yms. Joskus voisi jonkun eräreissunkin tai museoreissun tehdä yhdessä. Aina ei tarvi edes puhua, riittää ihan läsnäolo tai yhteinen tekemisprojekti.
Hiljattain tutustuin yhteen introverttiin jonka kanssa tuntui että synkkasi mutta meillä meni välit poikki. Hän ei jaksanutkaan tavata. Ymmärrän ettei joku jaksa ihmisten seuraa mutta tämä tyyppi hakeutui itse seuraani silloinkin kun sitä vähiten odotin. Tilanteiden ristiriitaisuus ahdistaa hyvin herkästi, haluan suoraa puhetta ja viestintää siitä mitä toinen haluaa ja aikoo, ei mitään vältteleviä vastauksia ja kiertoilmaisuja. Hänkin toivoi sitä aluksi mutta hänen käytös ei vastannut sitä mitä sovittiin. Joten olen taas yksin, tuskin ystäväni enää ottaa yhteyttä. Enkä tiedä miten jatkaisin muutenkaan hänen kanssaan.
Jo lapsuudessani sosiaalisia tilannerisririitoja oli usein, tai ainakin niitä että minulta odotettiin yhtäältä sosiaalisuutta ja kiinnostusta aina uusiin tuttavuuksiin mutta kuitenkin sitten rajoitettiin myös niin etten saanut olla kenenkään kanssa tekemisissä. Muutama kaveri oli ja näin heitä ainoastaan koulussa kun vanhemmat eivät antaneet lupaa tavata ollenkaan muulloin. Teininä jo olisin halunnut saada sen yhden oman kaverin mutta miten kun en viihdy missään bileissä tms missä tapaisi muita.
Tuntuu että on todella vaikea löytää samantyyppisiä, puolisosiaalisia ihmisiä ympärilleen. Onko vastaavia kokemuksia?