IHAILTAVA INTROVERTTIUS

Pohdiskelua ja käytännön vinkkejä ihmisten ja sosiaalisten tilanteiden ymmärtämiseen.
Vieras

IHAILTAVA INTROVERTTIUS

Viesti Kirjoittaja Vieras » 23.09.2018 17:22

Olen ensimmäistä kertaa sivuillanne ja huomio kiinnittyi siihen, että introverttius näyttäytyy monin paikoin ongelmana eikä yhtenä neutraalina persoonallisuutta määrittävänä tekijänä. Länsimaisen kulttuurin, esimerkiksi amerikkalaisen kulttuurin ihailu näkyy suomessa monella tavalla esimerkiksi suhtautumisessa introverttiuteen ja estraverttiuteen. Tämä näkyy esimerkiksi rekrytoinneissa ja työelämässä, jossa esim. käytetään amerkikkalaisia psykologisia testejä, joita välittyy tietty arvopohja.
Tuntuu, että tämä arvopohja näkyy myös suomalaisessa yhteiskunnassa monella tavalla. Näitä arvokäsityksiä on kyseenalaistanut esimerkiksi psykologian tohtori Keltinkangas-Järvinen joka on meritoitunut näiden asioiden tuntija ja tutkija.

Tällä sivustollakin on esim. muotoiluja, jotka ehkä heijastavat sitä, että omaa introverttiutta ei pidetä tasavertaisena ominaisuutena esim. esktroverttiuteen nähden. Esim. harhaluuloja kuvattaessa todetaan, että introvertti ei voi muuttua ekstrovertiksi; tämä sisältänee jo tietyn ennkkoasenteen, että introvertin tulisi muuttua ekstrovertiksi. Ts. ekstorvertinkaan ei ole mahdollista muuttua introvertiksi vaikka epätoivoisesti haluaisikin. Meidät on ehkä tässä 70 % esktroverttien maailmassa opetettu tai olemme omaksuneet asenteen, joka kyseinalaistaa introverttiutemme arvon.

Pitäisi nostaa esille kertomuksia ja asioita, jotka tekevät introverttiudesta arvokasta ja ihailtavaa. Ei introvertti ole uhri, ongelma ..... Lopetetaan uhriutuminen. Kyselyhän on siitä, että maailma toimisi erilaisille ihmisille mahdollisimman hyvin.

Nimim. Tuore sivustolla

Karikkorapu
Viestit: 35
Liittynyt: 09.02.2016 11:37
Viesti:

Re: IHAILTAVA INTROVERTTIUS

Viesti Kirjoittaja Karikkorapu » 29.09.2018 15:12

Tervetuloa joukkoon, ensiksi.

Tuo "ongelma" nimeltä introverttius on ollut kumppanini elämänvaelluksella kauan. Vasta noin viidenkymmenen vuoden iässä satuin tälle sivustolle ja aloin tuntea itseni normaaliksi. Samoihin aikoihin kuuli televisiosta Liisa Keltikangas-Järvisen puheenvuoron, joka tuntui imeytyvän suoraan sisälleni: juuri noin olen itsekin ajatellut, mutta kuvitellut olleeni epänormaali.

Mitä ne ensimmäiset 50 vuotta sitten ovat olleet? Vaikeita hetkiä ihmisjoukossa, tekosyiden keksimistä pois jäämiselle, epämääräistä häpeää omasta outoudesta.

On saanut kuulla omien perheenjäsenten ja sukulaisten, ympäröivien ihmisten puheita. "Tuo se aina istuu yksinään." "On siinä totinen jätkä." "Tuo se aina menee yksin istumaan." "Tuolle se ei tavallisten ihmisten seura kelpaa." Monesti mietin, miksi puhuja ei huomaa varoa kuuloetäisyydellä olevaa minua. Sitten ymmärsin, että oli tarkoituskin tölväistä. Lyömäaseita ne höläytykset olivat. Seitsemänkymmenen prosentin porukassa on helppo hölistä.

Päästyäni yli 50 vuoden iässä eroon sosiaalisista paineista, miellyttämishaluista, omien hormonien kuiskinnoista ja tapakulttuurin vaatimuksista tunnen lopulta olevani oma itseni. Olen yhä työelämässä ja ihmettelen sitä, miksi työyhteisöissä on niin monesti lähtöasetuksena toimia yhdessä. Jotkut asiat sitäkin vaativat, mutta eivät kaikki. Joku yksilö voisi (jos saisi edes joskus yksityisen työrauhan) tehdä enemmän kuin ryhmä. Miksi joka helevetin ongelmaan ratkaisu on perustaa tiimi?

Vieras

Re: IHAILTAVA INTROVERTTIUS

Viesti Kirjoittaja Vieras » 07.10.2018 15:48

On onneksi myös niitä ihmisiä, jotka eivät luokittele ihmisiä vaan voivat "sietää" kaikenlaisia ihmisiä. Tällaiset yhteisöt ovat usein paljon mielenkiintoisempia kuin ne, joissa esimerkiksi ekstrovertit vellovat omassa kuplassaan kuin seisovassa vedessä ja uskottelevat toisilleen omaa erinomaisuuttaan suhteessa muihin. Ehkä on parasta hakeutua tällaisiin yhteisöihin, jos yhteisöllisyyttä kaipaa.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa