Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Tarinoita siitä, millaista on olla introvertti ekstroverttien maailmassa.
Anamaria
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2014 13:03
Viesti:

Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Anamaria » 22.06.2015 13:05

Tää on yks mun pääasiallisista vaikeuksista elämässä, luulisin. On niin vahva taipumus pohtimiseen, analysoimiseen ja miettimiseen, omiin ajatuksiinsa vaipumiseen, että hyvin usein on vaikea pysyä kärryillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Usein tipahdan keskusteluista. Yksi ärsyttävimpiä on, kun menee aina hyvä vitsi ohitse ja havahtuu siihen, kun muut nauravat. Esitä siinä sitten, että sinäkin kuulit vitsin. :P Ja mää kun niin tykkäisin hyvistä vitseistä! Ja se hyvä vitsi kerrotaan aina siinä vaiheessa, kun keskityn johonkin muuhun. Niin kauan kuin seuraan keskustelua, se on tylsää. :P
Erityisen noloa ja kauhistuttavaa on, kun putoaa kärryiltä esim. uuden työnantajan kanssa käytävässä keskustelussa. "Öö, anteeksi, siis mitä sanoit?"

Usein en ole kärryillä siitä, mitä on tapahtunut, vaikkapa lasten leikissä, vaikka he leikkivät lähellä. Sitten tulee joku riita ja itkua ja silloin olisi hyvä tietää, kuka löi ensin ja ketä. Mutta ei. Sitten sitä vaan karjuu yleistä "lopettakaa tappelu" -huutoa (mikä ei kyllä välttämättä ole aina huono).

Tai sitten, jos onkin kärryillä hetken, niin nopeasti unohtaa tapahtumat tai ei ainakaan nopeasti osaa palauttaa mieleen, jos joku kysyy mitä täällä tapahtui. Oman lisäkuormansa tuo sosiaalinen ahdistus, jonka käsittely ja peitteleminen vie oman energiansa, ja on pois aktiivisesta kuuntelusta ja tilanteen havainnoimisesta. HYVIN USEIN henkiset voimavarani menevät lähes täysin itseni tarkkailuun tai sen miettimiseen mitä juuri äsken sanoin, tai jos pelkään että kämmäsin jotenkin niin olen pitkän aikaa pois pelistä ja ohi menee kaikki mitä ihmiset puhuvat. JOS JOSKUS pystyn olemaan rento ja vapautunut, samaan tapaan kuin omien perheenjäsenten seurassa, ja selvästi on hyvä fiilis niinkin, että ei ole pakko keksiä jotain puhuttavaa täyttääkseen hiljaiset hetket, niin silloin menee HUOMATTAVASTI paremmin. Olenkin miettinyt, johtuuko tämä tilanteiden seuraamisen ja ympäristön havannoimisen vaikeus VAIN sosiaalisesta ahdistuksesta, vai tuleeko ahdistus siitä, että tiedän, miten huono olen sosiaalisissa taidoissa. Onko se sisäänpäinkääntyminen geeneissä vai seurausta karuista kokemuksista ja ihmispelosta, jonka juuret puolestaan ovat mahdollisesti kolkohkossa lapsuudessani...

Anyways, onko kellään muulla samaa ongelmaa, että ei ole perillä ympäristön tapahtumista, huomio tulee kohdistettua ympäristön sijasta lähinnä omaan itseen ja omiin ajatuksiin, ja mitä olet tehnyt asialle? Oletko saanut apua jostain? Kaipaan vinkkejä, koska tuntuu etten itse meinaa päästä eroon tästä vaivasta... ainut mikä auttaa, on jos on parempi itseluottamus, mikä taas tulee siitä että ei ole liian pelottavaa seuraa tai sitten joskus on vaan hyvä päivä, kun asiat ovat menneet mukavasti, olen syönyt oikein ja nukkunut hyvin.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 22.06.2015 18:18

Sivusin itse tätä aihetta itseasiassa jo toisessa ketjussa, mulla siis ihan samaa ongelmaa ja olinkin miettinyt olenko ainut jolle ulkomaailmassa kiinni pysyminen voi olla niin äärimmäisen vaikeeta. Taisin viimeistään nyt saada vastauksen, eli en. :P

Joo, siis mulla on ihan sama että uppoudun jatkuvasti niin syvästi ajatuksiini ja omaan sisäiseen maailmaan, että on suorastaan hankalaa pysyä kiinni tässä todellisuudessa. Tästä johtuen koko ympäristö tuntuu joskus hyvin vieraalta ja kaukaiselta. Kuvasin toisessa ketjussa tätä tunnetta siten, että ikäänkuin olisi vähintään joku kaasunaamari kasvoilla jonka pienistä silmänkoloista tätä maailmaa jostain kaukaa katsoo. Se oma mieli, läsnäolo on niin vahvasti vain siellä oman pään sisällä että siksi kaikki ympäristön, joskus jopa oman muun kehon tapahtumat tuntuvat niin vaikeilta havannoida - ja etenkin pysyä kärryillä menossa mukana, jos ympärillä tapahtuu paljon.

Myös nuo "vitsien menemiset ohi" ja "keskustelussa putoaminen kärryiltä" ovat minulle käytännössä arkipäivää. Introverttihan saattaa vaikuttaa ulkopuoliselta jotenkin hitaalta, koska hän ei reagoin ympäristön ärsykkeisiin niin nopeasti kuin ekstrovertti. Hänellä kun kestää pohtia paljon kauemmin samoja asioita kuin ekstrovertin ja siksi usein koko tilanne on jo ohi siinä vaiheessa kun se vastaus olisi ollut valmiina. Se hauska juttu tai viisaus jää sitten sanomatta ja introvertti pysyy luonteensa mukaisesti vain hiljaa. Sama juttu tuon keskustelun kanssa: mun pitää siis oikeesti antaa itsestäni kaikkeni että pystyn keskittymään toisen puheeseen riittävän kauan, että ymmärrän mitä hän tarkoittaa. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu vaan ajatus lähtee harhailemaan jonnekin ihan muualle ja sitten ollaankin taas tosi nolosti ulkona kaikesta.

Introvertti nyt muutenkin taitaa keksittyä (ihan liikaa) oman itsensä tarkkailuun ja tämä vielä sitten korostuu jos kärsii muutenkin sosiaalisesta ahdistuksesta. Itsekin siitä jollain asteella olen koko ikäni kärsinyt, joten tunne on tuttu. Jo pelkkä tilanteeseen keskittyminen vie energiaa, saati sitten että pitää vielä peitellä omaa jännitystään. Ei ihme että sosiaalisen rasituksen jäljiltä on ihan uupunut. Myös tuo tilanteiden ja sanomisien kertaaminen jälkikäteen on mulla ihan arkipäivää: mietin aina että olinko jotenkin nyt ackward sillon, mitähän se toinen nyt siitäkin ajattelee ja ahdistus/paniikki on ajatusketjusta valmis. Joskus (hyvin harvoin) kun oma tarkkaavaisuus on huipussaan, keho ja mieli ovat paljon rentoutuneempia ja kaikki toiminta on vain jotenkin luontevampaa. Vastaavasti joskus olen miltein kuin hermoraunio ja melkein jopa tärisen ihmisseurassa. Olen vain yksinkertaisesti niin hermostunut/jännittynyt/ahdistunut.

Tuohon on vaikea vastata, johtuvatko tunteet sosiaalisesta ahdistuksesta vai sosiaalisten taitojen heikkoudesta. Jatkuva tilanteiden ja omien tekemisten/sanomisten murehtiminen voi viitata myös itsetunnon/-luottamuksen puutteeseen, joka sekin on hyvin tuttu täällä. Sanoisin kuitenkin, että uskoakseni jokainen meistä sisimmässään tietää onko hänellä millaiset sosiaaliset taidot. Sosiaaliset taidot kun eivät ole yhtä kuin että välttämättä pärjää kaikkien kanssa tai että on aina yhtä vapautunut suupaltti vaan enemmänkin viittaavat ihmisen yleiseen tapaan suhtautua muihin ihmisiin, ottaa toisia huomioon ja pärjätä arkitilanteissa. Kannattaa myös muistaa, että kaikki eivät ole ylipäänsäkään yhtä sosiaalisia kuin toiset - eikä siinäkään ole mitään vikaa.

Mun on ainakin hyvin vaikea sanoa, johtuuko minun sosiaalinen väsymykseni liiallisesta kuormituksesta vai jonkinasteisesta pelosta joutua silmätikuksi muiden silmissä ja häpeämään omaa käytöstään. Olen vain tullut siihen tulokseen, että enemmän minun hyvinvointini kärsii jatkuvasta ihmisten kanssa tekemisessä olemisesta kuin siitä, ettenkö osaisi käyttäytyä ja toimia tilanteen kuulumalla tavalla. Epämukavuus ja väsyminen kuvastavat parhaiten tunnetilojani, eivät niinkään arkuus tai pelko.

Mikä sitten auttaa, no se nyt ainakin on tuhannen taalan kysymys. Itseäni uskoisin ainakin auttavan yksinkertaisesti sen, että saisin enemmän aikaa itselleni ja palautua sosiaalisista tilanteista kunnolla. Nykyisessä elämäntilanteessa se ei vain tunnu oikein onnistuvan. Toinen juttu mikä auttaa on juuri tuo itseluottamuksen kasvattaminen, joka muodostuu positiivisista kokemuksista. Mutta sekin on taas niin sattuman sanelema juttu, että kaikki menee putkeen.

Lääkkeet tietysti auttaa, taitavat ollakin ainoa apu joka tuo minua enemmän kuorestani ulos. Mutta etenkin pidempiaikaisessa käytössä sivuvaikutukset ovat sen verran häiritseviä, ettei niitä oikein voi suositella.

Anamaria
Viestit: 40
Liittynyt: 27.12.2014 13:03
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Anamaria » 22.06.2015 21:44

:P :P Oot ihqu ku vastaat niin perusteellisesti. :lol: *halihymiö*

Mullon se että haluaisin olla sosiaalisesti parempi ja yritän koko ajan vähän kasvaa siihen suuntaan... tai vaikee sanoo, sit ku on pitkään ollu sosiaalinen (siis viettänyt aikaa ihmisten seurassa) ihan onnistuneestikin, niin huomaa että on lopulta ihan sekaisin ja pihalla eikä enää suunnilleen muista kuka on ja mitä haluaa. Siihen taas tarvitaan sitä yksinoloa, palautumista ja omien tavoitteiden ja elämän näkemysten ja arvojen kertaamista. Ja kyllä sit taas hetken ihan hyvin parhaimmillaan pyyhkiikin. Itseluottamus ratkasee ihan hirveesti mullaki. Nykyään itseluottamus on tosi heikko sitä myötä, kun lastensaannin myötä ulkonäkö on monella tapaa repsahtanut. Mut mulla sosiaaliset taidot kyllä vaihtelee ihan maasta taivaaseen. Parhaimmillaan oon hyvinä hetkinä käsittääkseni tosi hauska ja mieleen tulee kaikkee terävää sanottavaa ja olo on hyvä. Se on silloin kun on sellasten ihmisten seurassa joihin voi luottaa. Mut mun itseluottamus on tosi helppo romahduttaa maahan ja sit oon ihan kipsissä. No, onneksi tämä on luultavasti asia, johon ikä tuo apunsa. Ainakin naisilla kai itseluottamus usein iän myötä paranee ja uskoisin että miehilläkin. :) Tai kai siihen tarvitaan sitä elämän elämistäkin, että on elämänkokemusta ja sen tuomaa tietoa ja viisautta.

Sää oot selvästi tosi hieno ja sympaattinen nuorimies niksu. Uskon, että moni tyttö arvostaisi sitä, jos tutustuisit. :) Ainakin semmoset fiksut älykkäät kiltit tytöt.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 23.06.2015 20:39

Joo, mä en tosiaan osaa kirjoittaa lyhyesti. On niin paljon sanomista. :lol:
Anamaria kirjoitti:Mullon se että haluaisin olla sosiaalisesti parempi ja yritän koko ajan vähän kasvaa siihen suuntaan... tai vaikee sanoo, sit ku on pitkään ollu sosiaalinen (siis viettänyt aikaa ihmisten seurassa) ihan onnistuneestikin, niin huomaa että on lopulta ihan sekaisin ja pihalla eikä enää suunnilleen muista kuka on ja mitä haluaa. Siihen taas tarvitaan sitä yksinoloa, palautumista ja omien tavoitteiden ja elämän näkemysten ja arvojen kertaamista.
Kuulostaa hyvin tutulta. Itsekin tavallaan toivoisi olevansa sosiaalisesta parempi, mutta ei sitä kuitenkaan itse hirveästi edes kaipaisi. Ehkä se on juuri tämä yleinen olettamus, että sosiaalisuus on hyve johon pitäisi pyrkiä - en tiedä. Mullakin on hetkiä ja ajanjaksoja jolloin menee ihmisten parissa oikeastaan tosi hyvin, mutta meni miten tahansa - aina on lopuksi palkkiona se totaalinen väsymys ja uupuminen. Ja silloin on olo tosiaan jopa sekava ja ainoa asia joka voi silloin olon parantaa on se yksinolo, hiljaisuus ja pohdiskelu. Mikään muu ei auta, ei edes uni.
Anamaria kirjoitti:Mut mulla sosiaaliset taidot kyllä vaihtelee ihan maasta taivaaseen. Parhaimmillaan oon hyvinä hetkinä käsittääkseni tosi hauska ja mieleen tulee kaikkee terävää sanottavaa ja olo on hyvä. Se on silloin kun on sellasten ihmisten seurassa joihin voi luottaa. Mut mun itseluottamus on tosi helppo romahduttaa maahan ja sit oon ihan kipsissä.
Ihan sama juttu (taas kerran, kuten koko foorumin juttujen suhteen :D ). Välillä tuntuu että aivot on ihan jossain flow-tilassa, jossa ajatus kulkee kirkkaana, olen niin sanavalmis, olo täysin rentoutunut jne. ja tällöin on tosi helppo olla ihmisten parissa. Se vaan tapahtuu jotenkin niin luontevasti. Vastaavasti välillä on niin rasittuneita, väsyneitä ja hermostuneita hetkiä, että yksinkertaisten sanojen saaminen suusta ymmärrettävässä muodossa on lähes tulkoon mahdottomuus.

En oikein tiedä mistä näin suuri ero käytöksessäni voi johtua, joskus kyse voi siis olla ihan peräkkäisistä päivistäkin. Kai se jonkin sortin eroavaisuus aivojen kemiassa tai vastaavassa on oltava? Myös itseluottamus ja -tunto ovat samalla tasolla kanssasi, eli joskus on ajanjaksoja jolloin itsestään pitää ihan aidosti ja luottaa kykyihinsä, mutta yksikin pieni vastoinkäyminen voi romuttaa sen takaisin pohjamutiin. Aivan kuten aiemmin jo toisessa ketjussa kerroin: vaikka 99% palautteesta olisi pelkästään positiivista, se 1% riittää viemään mut takaisin sinne synkkyyteen. Paha tapa myös olla antamatta ansaitsemaa tunnustusta sitten saavutuksilleen.

Mää itse oon kyllä saanut merkittävää helpotusta tällaiseen "yleiseen ahdistuneisuuteen", jännittämiseen ja muuhun L-teaniinista. Jo pelkkä puhtaassa vihreässä teessä oleva annos riittää tuomaan vaikutukset esiin, tulee varmaan lähitulevaisuudessa kokeiltua myös noita 100% teaniini-valmisteita joita saa luontaistuotekaupoista, fitnesstukuista ja muista. Mitenhän terävänä sitä sitten ollaan? :P
Anamaria kirjoitti:Sää oot selvästi tosi hieno ja sympaattinen nuorimies niksu. Uskon, että moni tyttö arvostaisi sitä, jos tutustuisit. :) Ainakin semmoset fiksut älykkäät kiltit tytöt.
Kyllä mä syvällä sisimmässäni tiedän että mussa on paljon hyvääkin, mutta etenkin huonolla hetkellä sitä ei kyllä muista. En sinänsä epäile etteikö monikin sitä arvostaisi, ongelma on enemmänkin siinä että samanluonteisia ihmisiä on vaan hyvin vaikea löytää. Tuntuu etenkin ettei (vielä) tässä iässä ihmisessä välttämättä arvosteta samoja asioita kuin joskus myöhemmin.

Missä sitten kaksi pääasiassa kotona ja omissa oloissaan viihtyvää persoonaa voi kohdata? Vaikea sanoa.

aviation
Viestit: 33
Liittynyt: 27.04.2015 21:24
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja aviation » 24.06.2015 21:24

En tiedä, kuinka introverttiys ja erityisherkkyys korreloivat toistensa kanssa.

Ympäristön jatkuva havainnointi saattaa minulle aiheuttaa ihmisvilinässä sen, et
Hermosto ylikuormittuu ja ei aina kuule, mitä vaimo sanoo. Jotenkin ääni
Tulee viiveellä tajuntaan ja aivot prosessoi hetken sanomaa.

Sama se vähän on keskustelussa, jossa on paikalla yksikin ekstrovertti.
Keskustelunaiheet vaihtuvat asiasta kukkaruukkuun, eikä tällainen hitaampi
Ja tasaisempi luonne pysy mukana.

Täs on viime aikoina ollut aika tiivistä puhelinkeskustelun siskojen kans, niin
Alkaa jo päivämäärät heittää ja ei muista, kuka on sanonut mitä kenellekin.
No, perheen tilanne on stressaava, et ei ole vastaavasta kokemusta aivan
Lähivuosilta.

Metaähommiin ei pitäis ottaa puhelinta mukaan ollenkaan. Menee hyvää työaikaa ihan hukkaan.
Kun muuten ne hommat koen hyvin rentouttavina ja palauttavina.

IC85
Viestit: 20
Liittynyt: 01.05.2016 00:29
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja IC85 » 04.05.2016 21:14

niksuu93 kirjoitti: Introvertti nyt muutenkin taitaa keksittyä (ihan liikaa) oman itsensä tarkkailuun ja tämä vielä sitten korostuu jos kärsii muutenkin sosiaalisesta ahdistuksesta.
Olen tullut siihen tulokseen, että perusintrovertti ei tarkkaile ympäristöä niin paljon, että ahdistuu ympäristöstään. Ei analysoi loputtomasti. Tämä perustuu omaan kokemukseeni. Olen ollut aikaisemmin todella normaali introvertti. En hävennyt itseäni. En miettinyt mitä ne muut ajattelee musta. En tietty jaksanut puhua koko ajan, mutta en kokenut sitä ongelmakseni. Kaverien vähyys ei ollut ongelmani. Rakastin yksinolemista. Olin oma itseni ja tykkäsin olla sellainen millainen olin vaikka en mikään suupaltti ollutkaan. Suljin "mitä muut ajattelee musta" -ajatukset pois. Annoin kaikille tilaa ja sain olla sellainen kuin olin.

Sitten tuli työpaikkakiusaaminen. Sen jälkeen en ole ollutkaan entiseni. Sen jälkeen olenkin miettinyt jatkuvasti ja loputtomasti itseäni. Välillä itkettääkin, että miten olen alentunut siihen, että koko ajan olen analysoimassa tilannetta. Miten olen jatkuvasti epävarma itsestäni. Miten olen allapäin. Miten voin joskus menettää keskittymiseni ja olla pois maailmoista. Mikä on noloa, jos yhtäkkiä tuijotan tyhjyyteen ja havahdun takaisin kesken keskustelun, vaikka en ole enää siellä paskassa lafkassa.

Ihmiset ovat ilkeitä. Kova opetus. Koulut antavat liian ruusuisen kuvan työelämästä.

Positiivista elämässäni on se, että tiedän nyt tasan tarkkaan mikä on introvertti ja olen sellainen. Minun pitää suojella itseäni ekstromaailmalta ja tietty kovettaa itseäni muilta. Muuta keinoa ei ole olemassakaan.

Työpaikan vaihtaminen sellaiseen, jossa arvostetaan työtä eikä hengailua tai yksityisyrittäjyys voisi olla vaihtoehtoni. Mietin näitä vaihtoehtoja nykyisessä työpaikassanikin...
ISTJ-t

Vieras

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Vieras » 07.10.2018 13:30

Mä en koskaan kans oikeen havannoi ympäristöä. Menen mihin olen menossa. Ihmettelen esim. ekstroverttikamujani, he ihmettelevät maailman ulkopuolisia asioita ihan eri tavalla ja huomaavat kaiken. ”Näitkö ton tyypin? Näitkö mikä auto! Tohonkin on rakennettu tollanen! Näitkö mitä naapuri oli tehnyt pihamaalle”. Mä en ikinä tajua enkä huomaa mitään enkä ymmärrä vitsejäkään kun puolen tunnin päästä. Oon niin omissa aatteissa. Usein ihmiset pitävätkin mua melko hidasälyisenä.

Lovack
Viestit: 3
Liittynyt: 04.10.2018 15:16
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Lovack » 08.10.2018 10:40

mulla samoja kokemuksia kuin IC85. en minäkään piittaa juuri nimeksikään mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. eli eikö tuo ole "erillinen" ongelma/luonteenpiirre/yleinen epävarmuus, josta voi kärsiä oli introvertti tai ei?
minusta juuri ekstrovertit pölisevät alituiseen "mitähän sekin siinä mulkoili ja ajatteli minusta", kun minä taas en edes havannoi tuommoisia juttuja vaikka joku katsoisikin vähän pitkään tms.
vitseistä. ne menee minullakin aina ohi, siis aina. en yksinkertaisesti jaksa keskittyä niihin.
kuten en muutenkaan ihmisten puheisiin jos porukassa on itseni lisäksi useampi kuin yksi.
myös entinen miesystäväni totesi kerran ärsyyntyneenä että miten sun katse on välillä ihan tyhjä kun sulle kertoo jotain. eli vähänkin ei kovin tärkeä jaarittelu menee nekin täysin ohi.
sinä aikana kun jaarittelua on kestänyt vähänkin pitempään, ovat ajatukseni päätyneet jo ihan toisiin kuvioihin.
minusta tässäkin on kysymyksessä erityisesti keskittymishäiriö, ei niinkään introverttiys.
tai sitten vaan epäkiinnostava miesystävä :lol:

Vieras

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Vieras » 13.11.2018 03:57

Minä en oikein pysty samaistumaan ympäristön havainnoimattomuuteen, päinvastoin: huomaan hyvinkin pieniä detaljeja, asioita jotka eivät ole aivan "kohdallaan", muutoksia ihmisten käyttäytymisessä... ...ylipäätään asioita joita muut eivät "näe" tai kiinnitä huomiota. Olen hyvin tietoinen mitä mun ympärillä tapahtuu ja jopa pyrin tarkkailemaan "kaikkea" joka varsinkin tapahtumissa tai paikoissa joissa on paljon ihmisiä tulee suhteellisen raskaaksi. Muumimaailmasta piti lähteä pois kun alkoi ahdistamaan :D - liikaa seurattavaa.

Mitä taas tulee keskusteluihin tai lukemiseen tai ylipäätään minkään pitkäkestoisemman seuraamiseen niin silloin kyllä jään ajattelemaan omiani ja tipahdan aika usein kärryiltä. Esimerkiksi jonkun hyvän laulun sanat, joita oikein yrittää kuunnella että mitähän sitä seuraavaksi tapahtuu, jää todella usein kuulematta kun rupean miettimään jotain laulussa mainittua asiaa tai tilannetta ja että mihin se johtaisi. Ja sitten se biisi loppuikin jo...

En sitten tiedä onko tuo ympäristön tai ylipäätään kolmiuloitteisuuden hahmottaminen opeteltu piirre (en kyllä usko) mutta ammativalinnat ovat jopa pakoittaneet ympäristön tarkkaan havainnointiin. Tosin uskon että mulla on se kyky jo ollut hyvin vahvana aina ja siitä(kin) syystä myös hyvä työssäni omalla alalla (vaikkakin tuntuu aika raskaalta aina välillä).

Petra
Viestit: 98
Liittynyt: 18.08.2016 07:46
Viesti:

Re: Ympäristön havainnoimisen vaikeuksia

Viesti Kirjoittaja Petra » 24.11.2018 20:49

Pyydän anteeksi sitä että olen omassa työyhteisössäni välillä tuskastunut selkeästi introverttikollegoiden lipua jonnekin kilometrin päähän. Yritä kysyä työjuttua niin saa herätellä horteesta.

Olen siis itse näitä jotka havainnoi ympäristöä, ihmisten välistä kommunikointia ja siinä sivussa asiaa mitä yrittävät tolkuttaa toisilleen. Mietin miksei viestit mene perille, kuka juo kahvinsa kenenkin kanssa jne.

Silti vaikka tuskaannunkin teihin lipumisen ihanuuteen häviäviin niin tunnen aina olevani samis. Eli hyvä te. Kuitenkin. Yksi teistä vastaa kymmentä ekstroa kollegaa. Ja nimittäin hyvässä mielessä.

Minulta vitsit harvoin menevät ohitse ja itsekin heittelen sitcomia aina kun kerkiän. Siitä huolimatta, minua pidetään hiljaisena... WTF?! Eli tunne ettei mikään riitä.

Oikeasti ajattelen että ihan sama. Olen mikä olen. Repikööt siitä ja samaa sanon teillekin. Introvertimpää maailmaa odottaen.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa