Uskoisin että lähes kaikki ihmiset kuuntelevat jotain musiikkia. Useimmillehan tämä on luontainen osa elämää, itsestäänselvyys joten sitä ei välttämättä edes harrastukseksi enää koeta. Mutta persoona tuntuu kuitenkin vaikuttavan siihen, millainen musiikki on kenelläkin lähinnä sydäntä. Tuntuuko kenestäkään toisesta introvertista siltä, että kuuntelee hyvin erilaista musiikkia kuin ikäisensä yleensä?
Itselleni musiikki ja ääni yleensäkin ovat hyvin tärkeitä osia päivittäistä elämää. Kuunneltua tulee lähes päivittäin, niin kotona kuin matkallakin. Olen myös hifiharrastaja, joten uskoisin että kuuntelen musiikkia myös siltä osin syvällisemmin kuin keskivertokansalainen ja kiinnitän kappaleissa huomiota myös hieman erilaisempiin seikkoihin kuin tavallisesti. Joskus jään ihan ajatuksella kuuntelemaan esimerkiksi jotain tiettyä soitinta tai vain muuten eläytymään mukaan tilanteeseen aivan kuin istuisin itse levytysstudiossa.
Näistä syistä johtuen en yleensä välitä tippaakaan nykymusiikista, listahiteistä ja muista tunnelman nostatus kappaleista, joissa kappaleen sanoma tuntuu olevan tasoa "vedetään kännit, juhlitaan koko yö, huomisesta ei väliä". Tällaiset rumputuksethan ovat kuin tehtyjä ekstoverteille: asiaankuuluvat lyriikat, mukavat biitit ja muhkea basso. Tästäkö pitäisi nauttia?
Sen sijaan kuuntelen mielelläni esimerkiksi koskettavia, syvän sanoman sisältäviä kauniita balladeja, kevyempää ja rauhallisempaa musiikkia kuten melodiset ja jazz, oikeasti hyvin tehtyä kasarituotantoa ja nostalgista 90-lukua. Oikeastaan minun mielestäni koko musiikkiteollisuus kuoli vuosien 2003-2004 jälkeen. Nykymusiikki on mielestäni pelkkää itseään toistavaa aivotonta sontaa, jonka idea tuntuu liikkuvan pelkän kivan kertosäe-lällätyksen ja samojen techno/electro-biittien välillä.
Ei ehkä kuvaa sitä tyypillistä 22-vuotiaan stereotypiaa, mitä tulee musiikkiin.
![Eritäin iloinen :D](./images/smilies/icon_e_biggrin.gif)
Tällaista vain mielessä. Kenelläkään ajatuksia aiheeseen liittyen?