Introvertti parisuhteessa

[niksuu93]

En voinut käsittää miksei hänellä ole mitään tekemistä kotonaan, kun itse olisin viihtynyt siellä vaikka maailman tappiin.

Tätä ei nimittäin kovin moni hevillä ymmärrä. Ei sillä että kovin monen olisi kohdallani tarvinnutkaan, mutta ne yksittäiset tapaukset on sen kyllä jo vahvasti osoittaneet. Minulle koti on juuri se oma kolo, jonka ympärille elämääni rakennan. Se on minulle maailman tärkein paikka, joten teen kaikkeni jotta se olisi mahdollisimman viihtyisä. Koska kaikki tarvitsemani asiat ja jutut joiden parissa haluan aikaani viettää on pääasiassa kotona, minulla ei ole mikään hinku sieltä koskaan pois. Mulla ei myöskään koskaan tekeminen kotona lopu. Päinvastoin ärsyttää kun kaikki menot ja muut keskeyttävät sen "oman aikani". Olen siis enemmän kuin tyytyväinen kun saan asioiden hoitamisen jälkeen kääntyä takaisin kotiani kohti, vaikka monille juuri tämä on se kauhun paikka. "Kaikki ilo ja riemu ohi ja nyt on palattava yksin kotiin". Ja vielä mitä, oikea juhlahetki!!

Musta on vain jotenkin niin koomista kuunnella näitä ihmisiä, miten ne on heti "niin masentuneita" tai "niin tylsistyneitä", jos jokapäivälle ei ole hirveät kuviot suunniteltuna. Jos ei sitten ole mitään, lähdetään vaikka ulos kävelemään rinkiä ja minuakin yritetään vängätä sinne mukaan. Mutta miksi lähtisin? Ei minulla ole mitää tarvetta "täyttää tyhjiä hetkiäni" näin, koska niitä ei yksinkertaisesti ole.

Kotona ei käy koskaan aika pitkäksi. Kylässä, kaupungilla ja muualla siitäkin edestä.

Ihana kuulla että joku tuntee samoin.

[Viiivi]

Minulle koti on juuri se oma kolo, jonka ympärille elämääni rakennan. Se on minulle maailman tärkein paikka, joten teen kaikkeni jotta se olisi mahdollisimman viihtyisä. Koska kaikki tarvitsemani asiat ja jutut joiden parissa haluan aikaani viettää on pääasiassa kotona, minulla ei ole mikään hinku sieltä koskaan pois. Mulla ei myöskään koskaan tekeminen kotona lopu. Päinvastoin ärsyttää kun kaikki menot ja muut keskeyttävät sen "oman aikani".

Juuri näin! Olisin voinut kirjoittaa itse saman! Kotini on linnani ja oma pikku maailmani

[Mirkkis]

Itse olen seurustellut nyt n. puoli vuotta. Meille ei ole ollut mitään ongelmia sen oman ajan suhteen, johtuen varmaan siitä, että poikaystäväni on myös introvertti.

[Försti]

.

[Viiivi]

En olekaan tainnut koskaan seurustella toisen introvertin kanssa. Pitäisi varmaan sekin kokeilla ennenkuin heittää täysin hanskat naulaan parisuhteen osalta. Jossain vaiheessa jo ajattelin (seurustelusta), että antaa olla kun ei siitä mitään tule kuitenkaan. Mutta kyllä sitä tälläinen introkin vaan joskus kaipaa toista rinnalleen. Vaikka edes kerran viikossa tai kahdessa

[niksuu93]

En olekaan tainnut koskaan seurustella toisen introvertin kanssa. Pitäisi varmaan sekin kokeilla ennenkuin heittää täysin hanskat naulaan parisuhteen osalta. Jossain vaiheessa jo ajattelin (seurustelusta), että antaa olla kun ei siitä mitään tule kuitenkaan. Mutta kyllä sitä tälläinen introkin vaan joskus kaipaa toista rinnalleen. Vaikka edes kerran viikossa tai kahdessa

Minä en nykyään ainakaan edes katso kuin vain introjen perään, mutta mistä heitä sitten löytäis onkin jo toinen kysymys. Meno on niin hurjaa ekstrojen kanssa, että ei tällainen ajatuksiin uppoutuva ihminen jaksa sellaisessa menossa mukana. Oon jo oikeastaan nuoresta lähtien huomannut sellaisen seikan itsessäni, että minulle tärkeintä yhdessäolossa ovat juuri ne henkevät keskustelut ja se itse vain oleminen. Tämä on puolestaan tuonut harmaita hiuksia muille, koska he olisivat halunneet olla menossa ja kokoajan tehdä kaikkea, kun minä olisin vain halunnut jakaa ajatuksia ja olla. On varmasti menevästä ekstrovertista tylsää, ymmärrän. Siksi mielenkiinto painottuukin nykyään pelkästään toisiin introvertteihin.

Ja eihän tosiaan introverttius todellakaan tarkoita sitä, että ihminen haluaisi olla aina yksin. Ei kukaan halua, ja minä voin ainakin kohdallani myöntää, että ellen tietäisi että perhe on tarvittaessa olemassa ja netti keksitty, olisin varmaan jo seonnut täysin. Rakkautta, hellyyttä ja huomiota kaipaavat kaikki, luonteenpiirteisiin katsomatta. Introvertilla se ero vain tässä kaikessa kanssakäymisessä on se, että sosiaalisuus vie energiaa (lähes) aina. Siksi me tarvitsemme aika ajoin yksin oloa ja omaa aikaa seurasta riippumatta.

Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, mutta kerro ihmeessä minullekin mistä intron löydät, jos sen teet.

[Viiivi]

Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, mutta kerro ihmeessä minullekin mistä intron löydät

No tämähän se lienee suurin ongelma. Baareissa en käy, eikä sieltä varmaan niitä muitakaan introja löytyisi Ja mene nyt sitten jonnekin S24 Treffeille huutelemaan, että onko täällä introja Tämän sivuston deittipalsta on täysin tyhjä...enkä aio olla se rohkea joka sinne ensimmäisen ilmoituksen laittaa. Saati kuvaani Vaikeaa on...

[niksuu93]

No tämähän se lienee suurin ongelma. Baareissa en käy, eikä sieltä varmaan niitä muitakaan introja löytyisi Ja mene nyt sitten jonnekin S24 Treffeille huutelemaan, että onko täällä introja Tämän sivuston deittipalsta on täysin tyhjä...enkä aio olla se rohkea joka sinne ensimmäisen ilmoituksen laittaa. Saati kuvaani Vaikeaa on...

Et kyllä olisi itseasiassa ensimmäinen ilmoituksenjättäjä tälle deittipalstalle, on siellä pari rohkeaa jo itsestään kertonut mutta vetivät ilmoituksensa pois, kun kukaan ei ilmeisesti uskaltautunut vastailemaan. Meille introille taitaa tosiaan olla se kontaktin ottaminen "hieman" vaikeaa.

Sitten kaikki nämä suurimmat seuranhakusivustot Suomi24:t, Matchit sun muut, jotenkin en usko että siellä kovin paljon introja pyörisi. Introverttius kuuluu myös sellaisiin ominaisuuksiin, joita ei yleensä ilmoituksissa mainita. Monet pitää introverttiutta niin negatiivisena asiana, että pitää peitellä vaikka se kohdallansa paikkansa pitäisikin - ja moni hiljaisempi ja ujohko myös usein esittää ulospäinsuuntautuneempaa, saadakseen paremmin hyväksyntää. Taitaa siis ekstrovertit dominoida noitakin sivustoja...

Suoraan sanottuna, ei oikein mitään käryä miten toisiin introihin oikein tutustuisi - ellei sitten ihan sattumalta. Ainoa asia mikä tulee mieleen niin on tarttua kirjastossa samaan kirjaan jonkun toisen kanssa, ja ehkä päästä sen kautta lähempään keskusteluun. Kirjastot taitavat olla niitä harvoja paikkoja, joissa hiljaisemmat, rauhallisemmat ja introvertimmat tapaukset pyörivät.

[Viiivi]

Mä olen kyllä ihan rohkea ottamaan kontaktia ja jopa tapaamaankin, mutta siihen se sitten jääkin, eli satunnaiseen tapailuun... Varsinainen seurustelu vaatisi jo niin paljon "normaalin" esittämistä, etten siihen pystyisi/jaksaisi. Yhden illan vielä jaksaa rypistää aina silloin tällöin Toisaalta vähän surullistakin. Ettei voi olla oma itsensä ja sellaisena haluttu.

[niksuu93]

Varsinainen seurustelu vaatisi jo niin paljon "normaalin" esittämistä, etten siihen pystyisi/jaksaisi. Yhden illan vielä jaksaa rypistää aina silloin tällöin Toisaalta vähän surullistakin. Ettei voi olla oma itsensä ja sellaisena haluttu.

Just tästä samasta asiasta kirjoittelinkin toiseen ketjuun. Vaikka hyvin pääasiassa yksin viihtyykin, on todella surullista huomata ettei kukaan oikeasti juuri välitä. Kukaan ei pidä omana itsenä, aina on yleensä sama vastaus kaikilta - "olen liian tylsä". Siksi olenkin jo suhteellisen kyllästynyt yrittämään edes kaveruutta kenenkään kanssa, kun loppupeleissä siinä käy aina niin että toinen lähtee omia teitään, kun minun seurani ei enää kiinnosta. Mä en vaan ole luonteeltani sellainen menevä tapaus, jota suurin osa ihmisistä vaatisi. Aina pitäisi olla jossain menossa, milloin kaupungilla, milloin baarissa, milloin pitäisi lähteä ulkomaanmatkalle jne. Muuten toinen tylsistyy, tämä on huomattu. Ei siis hetken rauhaa. Miksei vain voisi olla? Ja mä en todellakaan aio enää edes yrittää esittää ekstroverttiä, sillä parikymmentä vuotta sitä yritettiin ja mitään muuta ei siitä seurannut kun burnout. Jos kukaan ei kiinnostu minusta omana itsenäni, on parempi olla yksin. Se vain oikeasti joskus sattuu kun miettii, että kukaan ei oikeasti perheen lisäksi välitä.

Mä tiedän että on varmasti muitakin ihmisiä jotka ajattelee samalla tavalla kuin me, joten siksi on niin surullista että emme välttämättä koskaan kohtaa.