Toisten totuuksia

[härkä]

Tyypillisiä viisauksia, joita saan silloin tällöin kuunnella:

"Sinun pitää ymmärtää, että elämä on paskaa ja sen jälkeen kuolet, joten nauti nyt tästä illasta!"
"Nämä bileet x ovat vain kerran elämässä ja huomenna se on ohi, joten koeta nyt nauttia siitä paremmin!"

Ekstroverttien elämä taitaa olla aika surullista, jos he kykenevät nauttimaan elämästä vain silloin, kun ympärillä on menossa bileet.

[niksuu93]

Tyypillisiä viisauksia, joita saan silloin tällöin kuunnella:

"Sinun pitää ymmärtää, että elämä on paskaa ja sen jälkeen kuolet, joten nauti nyt tästä illasta!"
"Nämä bileet x ovat vain kerran elämässä ja huomenna se on ohi, joten koeta nyt nauttia siitä paremmin!"

Ekstroverttien elämä taitaa olla aika surullista, jos he kykenevät nauttimaan elämästä vain silloin, kun ympärillä on menossa bileet.

Näille ekstroverttien legendaarisille lausahduksille voisi oikeastaan perustaa vaikka oman ketjun. Heitän pari kuulemaani elämänviisautta itsekin mukaan:

"Miksi oot niin hiljanen? Mikset koskaan juttele ihmisten kanssa niitä näitä?"
"Jokainen päivä pitää elää kuin se olisi viimeinen. Otetaan tästä illasta kaikki irti"
"Mä kuule olen vähän huolissani susta, kun sä et koskaan käy missään ja nökötät vaan yksin kotona..."
"Ei se mitään, kyllä me saadaan sut kuntoon. Oot vielä joskus samanlainen pirteä, sosiaalinen ihminen kuin minä. Sun pitää vaan ottaa itseäsi niskasta kiinni ja tehdä jotain asian eteen"
"Kyllä minä saan soittaa jos minä haluan, sinä et voi sitä estää. On se kumma, kun ei edes puhelimessa jaksa jutella"

Mutta siis ihan paras ja mieleenpainunein juttu on eräältä ihmiseltä, jolle keskustelun sille suunnalle ajauduttua aloin valottamaan hieman omaa menneisyyttäni - lähinnä sen ikäviä yksityiskohtia. En kunnolla kerennyt paria virkettä kertoa, niin vastapuolen kommentti oli: "Nyt meni kuule liian syvälliseksi, puhutaanko jostain kevyemmästä?" Ko. henkilö olisi varmaan mielummin halunnut keskustella Salkkareista kuin itse elämästä. Olen itseasiassa monesti huomannut, että aivan kuin ekstrovertit jotenkin välttelisivät keskustelua yhtään tärkeämmistä puheenaiheista. Liekkö muut huomanneet saman?

Ekstroverteilla on tosiaan vaikeeta, sillä he nauttivat elämästä vain silloin kun heillä on ihmisiä ympärillään tai kun kokoajan kuuluu jostain meteliä. Täysi hiljaisuus on heille suoranaista kidutusta. Siksi kotiinkaan ei voi mennä yksin kun nukkumaan ja taas heti aamulla mennään. Ihan kuin olisi kokoajan jokin tuli takapuolen alla, että ei voi hellittää menoa edes hetkeksi. Suorastaan naurettavaa seurata vierestä!

No mutta, ihminenhän on sitä tärkeämpi mitä enemmän hänen elämässään tapahtuu. Tai niinhän he ainakin luulevat.

[mietteliäs]

Mutta siis ihan paras ja mieleenpainunein juttu on eräältä ihmiseltä, jolle keskustelun sille suunnalle ajauduttua aloin valottamaan hieman omaa menneisyyttäni - lähinnä sen ikäviä yksityiskohtia. En kunnolla kerennyt paria virkettä kertoa, niin vastapuolen kommentti oli: "Nyt meni kuule liian syvälliseksi, puhutaanko jostain kevyemmästä?" Ko. henkilö olisi varmaan mielummin halunnut keskustella Salkkareista kuin itse elämästä.[/quote]

just loistavaa

ekeksi haluaa jutella ja sitten meni liian syvälliseksi hmm olisin varmaan kysynyt että loppuiko kapasiteetti kesken vai olisko hänelle parempaa juttu seuraa kuitenkin esim neiti aika

itse joskus menin lääkäriin ja kerroin ettei työt oikein luista kun ei paljon innosta sen enempää edes herätäkkään niin lääkäri oli ihan samaa mieltä ettei suurempaa osaa innosta herätä ei häntäkään okey.siis täh? antoi näyte paketin pillereitä ei toiminut.en mennyt sille uudestaan

ja varsin yleisin mihin monet on varmasti törmänneet on ettei kukaan suo sieltä kotoa tule hakemaan tai löydä sun pitää mennä "ihmisten" ilmoille (en kysynyt tai tarvinnut neuvoja minäkään)

ja suuremmalle osalle ihmisistä on tärkeetä että on EDES JOKUVAAN SIIN RINNALLA(kukavaan ketä hyvänsä tyyliin)...heheh mitä hell edelleenkään en ollut kysynyt neuvoja ja ajattelin koko lauseen järkevyyttä suuresti!

no introventtius selvitti tämänkin meille ei ole ainakaan ihan sama kuka mitä tai miksi siinä meidän lähellämme on.

ilmeisesti extroventeillä asiat ovat sitten toisin,,,,,kai?
---------------------------------------------------------------------------------------------------
syvällisesti puhumiseen itsekkin kyllä kuuntelin yhden ihmisen avautumista ongelmista ja ei siinä mitään jos haluaa kertoa niistä mulle(aikoja sitten tapahtunut)sen verran sanoin että kyllä mullakin on kaiken laista ollut elämän varrella mutta ei niistä enempää(ajattelin etten häntä ressaa mun jutuillani)

kyllähän kaikesta voi puhua jos vaan oikean ihmisen löytää.

kevennykseksi laitettakoon eihän siihen tarvita kuin metallin paljastin että kullat akanoista erottaa

[Uimis]

Toi on muuten hauska miten jotkut ihmiset ei halua puhua liian syvällisiä kun itse taas en jaksa kuunnella mitään turhanpäiväistä small talkia edes hyviltä kavereilta. Mieluummin senkin ajan viettäisin oman pääni sisällä Tuon vuoksi treffit tuntemattomien naisten kanssa on melkeinpä mahdottomia..

[RuusunAika]

Olen täysin samaa mieltä noiden syvällisten keskustelujen suhteen. Muistuu mieleen eräs entinen kaveri, joka ei osannut jutella oikein mistään syvällisestä. Kerran muistan avautuneeni hänelle, niin hän tokaisi juuri samaan tyyliin naurahtaen, et "nyt menee liian syvälliseks kyllä.. puhutaanko jostain muusta?" Eihän siinä mitään, mutta itse puhuisin mieluummin jostain kiinnostavammasta aiheesta, kuin esim. juoruista mitä kukakin on tehnyt kännissä viikonloppuna. Muutenkin suurin osa kaveripiiristäni on aina koostunut ihmisistä, jotka eivät osaa jutella mistään. Tai no okei, osaavat kyllä.. mutta se on juuri sellaista mun mielestä turhanpäiväistä lätinää. Ihmettelen, miksi "kaverini" on aina koostunut juurikin sellaisista ääripäistä, normaalisti täysin minun vastakohdistani, viimeisen päälle ekstroverteista. Olisipa ihanaa joskus löytää saman tyylisiä ihmisiä, mitä itse olen.

[niksuu93]

Olen täysin samaa mieltä noiden syvällisten keskustelujen suhteen. Muistuu mieleen eräs entinen kaveri, joka ei osannut jutella oikein mistään syvällisestä. Kerran muistan avautuneeni hänelle, niin hän tokaisi juuri samaan tyyliin naurahtaen, et "nyt menee liian syvälliseks kyllä.. puhutaanko jostain muusta?" Eihän siinä mitään, mutta itse puhuisin mieluummin jostain kiinnostavammasta aiheesta, kuin esim. juoruista mitä kukakin on tehnyt kännissä viikonloppuna. Muutenkin suurin osa kaveripiiristäni on aina koostunut ihmisistä, jotka eivät osaa jutella mistään. Tai no okei, osaavat kyllä.. mutta se on juuri sellaista mun mielestä turhanpäiväistä lätinää. Ihmettelen, miksi "kaverini" on aina koostunut juurikin sellaisista ääripäistä, normaalisti täysin minun vastakohdistani, viimeisen päälle ekstroverteista. Olisipa ihanaa joskus löytää saman tyylisiä ihmisiä, mitä itse olen.

"Hienoa" kuulla että myös muilla on samanlaisia kokemuksia ihmisten kanssa keskusteluista - tai pikemminkin niiden vaikeudesta. Mikähän siinä muuten on että ekstrot eivät mielellään puhu mistään syvällisemmästä, kun muuten ovat melkeinpä kuin avoimia kirjoja? Ehkä se vaan on niin että heidän elämänsä sisältö koostuu ennenkaikkea tekemisestä, kun meillä introilla puolestaan ajatuksista. Hehe, monta kertaa on tullut huomattua kuinka helposti sitä omiin ajatuksiinsa aina vajoaakaan. Ehkä se on keino "paeta" senhetkistä "tylsää ulkomaailmaa".

Vaikka suht hyvin yksin viihdynkin, joskus olisi tosiaan kiva vaihtaa ajatuksia jonkun samanhenkisen kanssa. Ongelma vain on, että heitä ei tunnu vaan mistään löytyvän. Nuori ikä (22v) rajoittaa tilannetta vaan tilannetta entisestään, sillä eihän kukaan tämänikäinen vietä aikaansa mieluiten kotona, luonnossa tai vaikkapa kirjastossa. Baariinhan sitä pitäisi lähteä, ei kiitos.

Sanotaan että tämäkin Pohjois-Savon seutu on suht yksinäisten aluetta, mutta ei sekään asiaa auta jos he ovat lähinnä vastoin tahtoaan olevia yksinäisiä ekstroverttejä. Ja kuten kerrottua, ekstrot pitävät minua hyvin tylsänä ihmisenä - enkä pidemmän päälle vain jaksa heidän menossaan...

[RuusunAika]

"Hienoa" kuulla että myös muilla on samanlaisia kokemuksia ihmisten kanssa keskusteluista - tai pikemminkin niiden vaikeudesta. Mikähän siinä muuten on että ekstrot eivät mielellään puhu mistään syvällisemmästä, kun muuten ovat melkeinpä kuin avoimia kirjoja? Ehkä se vaan on niin että heidän elämänsä sisältö koostuu ennenkaikkea tekemisestä, kun meillä introilla puolestaan ajatuksista. Hehe, monta kertaa on tullut huomattua kuinka helposti sitä omiin ajatuksiinsa aina vajoaakaan. Ehkä se on keino "paeta" senhetkistä "tylsää ulkomaailmaa".

Olen miettinyt samaa. Ehkä asia tosiaan on niin kuin jo totesitkin. Ekstovertit kun tuntuvat elävän enemmän tuolle tekemiselle. Itselle enemmän läheistä on tuo ajattelu.. välillä ajattelee ehkä jopa liikaakin!

Sanotaan että tämäkin Pohjois-Savon seutu on suht yksinäisten aluetta, mutta ei sekään asiaa auta jos he ovat lähinnä vastoin tahtoaan olevia yksinäisiä ekstroverttejä. Ja kuten kerrottua, ekstrot pitävät minua hyvin tylsänä ihmisenä - enkä pidemmän päälle vain jaksa heidän menossaan...

Itse asun Pohjois-Karjalassa, enkä ole täälläkään törmännyt muihin introvertteihin. Koulutoverit on kaikki ekstroverttejä yhtä lukuunottamatta, ja hänkin on nykyään eri ryhmässä. Mutta hänenkään kanssa ei mitään syvempää ystävyyttä syntynyt, vaikkakin tulimme hyvin toimeen. Elämäntilanteet on kuitenkin niin erilaiset. Monella ikäiselläni on jo perhe ja lapsia, kuten hänelläkin oli. Eli vapaa-aika heillä menee perheen parissa. Mutta, ollaan iloisia tästä foorumista, tää on ihan mukava paikka kun on samanhenkisiä ihmisiä

[niksuu93]

Olen miettinyt samaa. Ehkä asia tosiaan on niin kuin jo totesitkin. Ekstovertit kun tuntuvat elävän enemmän tuolle tekemiselle. Itselle enemmän läheistä on tuo ajattelu.. välillä ajattelee ehkä jopa liikaakin!

Kyllä! Välillä olen vähän liikaakin analysoimassa tilannetta, ajattelemalla monista "liian syvällisesti ja monimutkaisesti" ja olemalla liikaa hiljaa, kun vain mietin ja puntaroin niin paljon ja jatkuvasti. Tähän juttuun onkin moni ekstrovertti osuvasti joskus todennut: "Ei pidä ajatella liikaa vaan toimia. Silloin tuntee elävänsä ja elää tässä ja nyt. Jokainen päivä pitää elää kuin olisi viimeinen". Tämä tietysti tarkoittaa, että kokoajan pitäisi olla jonnekin säntäämässä, hirvee kiire ja paljon tapahtumia ja sisältöä elämässä että vaikuttaisi tärkeältä sekä mielenkiintoiselta ihmiseltä.

Kaikki eivät hoksaa, että joillekin sisäinen maailman on paljon ulkoista rikkaampi. Koen ainakin itse eläväni monella tapaa paljon rikkaampaa elämää kuin toiset ikäiseni, jotka kuluttavat vapaa-aikansa kapakoissa ja viihteellä.

Itse asun Pohjois-Karjalassa, enkä ole täälläkään törmännyt muihin introvertteihin. Koulutoverit on kaikki ekstroverttejä yhtä lukuunottamatta, ja hänkin on nykyään eri ryhmässä. Mutta hänenkään kanssa ei mitään syvempää ystävyyttä syntynyt, vaikkakin tulimme hyvin toimeen. Elämäntilanteet on kuitenkin niin erilaiset. Monella ikäiselläni on jo perhe ja lapsia, kuten hänelläkin oli. Eli vapaa-aika heillä menee perheen parissa. Mutta, ollaan iloisia tästä foorumista, tää on ihan mukava paikka kun on samanhenkisiä ihmisiä

Sama juttu, ei ole koskaan tullut yhden yhtä introverttia vastaan. Joitakin hiljaisemman puoleisia tapauksia olen kohdannut, mutta heidän olemuksensa on lähes poikkeuksetta johtunut esim. itsetunto-ongelmista, sosiaalisesta fobiasta jne. Ja kun tilanne on siltä osin korjautunut, on alta paljastunutkin kovemman luokan ekstrovertteja.

Olen itse sellainen ihminen, että tulen varsin helposti kuitenkin toimeen erilaistenkin ihmisten kanssa. Ryhmätyöt koulussa eivät ole koskaan olleet ongelma vaan niissä kaikki ovat tulleet hyvin juttuun keskenään. Mutta jälleen kerran, vain pinnallisella tasolla. Ystäviksi ei yhdestäkään olisi ollut, sillä emme juuri jakaneet samoja elämänarvoja tai intressejä.

Minun ikäisilläni ei välttämättä vielä ole perhettä saati lapsia, mutta meidän "nuorten aikuisten" vapaa-aikahan pitäisi koostua yleensä kännisistä viikonlopuista, baarikierroksista, yökerhoista ja "villistä nuoruudesta". Tällaisia ns. "vanhoja sieluja" on harvassa, jotka nauttivat rauhallisemmasta elämästä. Hullunahan ne minuakin pitäisivät, jos menisin kertomaan näille viihteellä olijoille että vietän viikonlopun mieluummin yksin kotona ja vaikka luonnossa liikkuen. Etenkin kun olen vielä sen verran nuori.

Ironista sinänsä, mutta olen ikäluokkani ulkopuolella varsin pidetty persoona. Esimerkiksi pikkusiskoni ja -veljeni suorastaan kirkuvat onnesta kun menen heitä aina tapaamaan. Jännää sinänsä, koska en ole juuri heidän elämässään pahemmin mukana ollut - vain harvakseltaan tapaamassa käynyt. Mutta ilmeisesti he pitävät hassusta asenteestani, siitä että vietän heidän kanssaan pyytteettömästi aikaa parhaani mukaan ja teen kaikkea kivaa heidän kanssaan, mitä vanhempansa eivät ehdi.

Sama juttu koskee ikäihmisiä. Olen heistä sellainen pidetty kunnollinen nuori mies, jolla on terveet elämäntavat - oikea "unelmavävy" kuten sanotaan.

Valitettavasti ikäiseni puolestaan vihaajat näitä ominaisuuksia minussa. Olen tavallaan yksi paikkakuntani vihatuimmista ihmisistä, sillä käytännössä lähes koko peruskouluaika kiusattiin ja useissa eri kouluissa vielä. Huvittavaa kun kerran selvisi että kaksi eri kiusaajaporukkaani ovat kavereita keskenään ja he eivät tienneet että molemmat tuntevat minut ja heillä oli eri haukkumanimet minulle, että "tekinkö vihaatte tota?" tokaisivat. Että silleen.

Toisiin introvertteihin olisi tosiaan siis kiva tutustua. Ei ole kuin muutama viikko kun rekisteröidyin tänne foorumille, mutta voin kertoa etten ole koskaan elämässäni tuntenut yhtä suurta yhteenkuuluvuden tunnetta kuin täällä. Tavallaan aika hassua.

[RuusunAika]

Ironista sinänsä, mutta olen ikäluokkani ulkopuolella varsin pidetty persoona. Esimerkiksi pikkusiskoni ja -veljeni suorastaan kirkuvat onnesta kun menen heitä aina tapaamaan. Jännää sinänsä, koska en ole juuri heidän elämässään pahemmin mukana ollut - vain harvakseltaan tapaamassa käynyt. Mutta ilmeisesti he pitävät hassusta asenteestani, siitä että vietän heidän kanssaan pyytteettömästi aikaa parhaani mukaan ja teen kaikkea kivaa heidän kanssaan, mitä vanhempansa eivät ehdi.

Tämä kertonee siitä, että olet aidosti hyvä ihminen ja välität muista. Tuntuu, että nykyään niin monet ovat itsekeskeisiä eivätkä ollenkaan välitä muiden tunteista. Ihmiset ovat kiireisiä ja ilkeitä toisilleen. Mukavaa kuulla, että vielä löytyy ihmisiä, jotka ovat pyyteettömästi hyviä. Sisaruksesi ovat varmaan onnellisia kun juuri sinä olet heidän veljensä.

Valitettavasti ikäiseni puolestaan vihaajat näitä ominaisuuksia minussa. Olen tavallaan yksi paikkakuntani vihatuimmista ihmisistä, sillä käytännössä lähes koko peruskouluaika kiusattiin ja useissa eri kouluissa vielä. Huvittavaa kun kerran selvisi että kaksi eri kiusaajaporukkaani ovat kavereita keskenään ja he eivät tienneet että molemmat tuntevat minut ja heillä oli eri haukkumanimet minulle, että "tekinkö vihaatte tota?" tokaisivat. Että silleen.

Todella ikävää. Ei vaan voi ymmärtää, miksi jotkut alentuvat kiusaamaan. Kiusaajat osaavat aina valita ne satuttavimmat sanat, ja ne kyllä valitettavasti jäävät muistiin pitkäksi aikaa. Niinhän sitä sanotaan, että kiusaajilla ei ole kaikki kotona, heissä on se vika. Sinussa ei kuitenkaan ole ollut mitään vikaa ja loppupeleissä kiusaajatkin tietävät sen. He yrittävät kai pönkittää olematonta itsetuntoaan polkemalla toista maanrakoon. Säälittävää huomionhakua. Olen itsekin koulukiusattu ja voisinkin väittää, että tiedän tunteesi. Kenenkään ei pitäis joutua kestämään sellaista hélvettiä. Olen "jo" 26-vuotias, mutta vieläkin kiusaamisen jättämät arvet näkyvät minussa epävarmuutena. Olen rohkaistunut paljon, mutta en tunne itseäni täysin ehjäksi vieläkään. Näkyykö kiusaaminen sinussa nykypäivänä?

[niksuu93]

Todella ikävää. Ei vaan voi ymmärtää, miksi jotkut alentuvat kiusaamaan. Kiusaajat osaavat aina valita ne satuttavimmat sanat, ja ne kyllä valitettavasti jäävät muistiin pitkäksi aikaa. Niinhän sitä sanotaan, että kiusaajilla ei ole kaikki kotona, heissä on se vika. Sinussa ei kuitenkaan ole ollut mitään vikaa ja loppupeleissä kiusaajatkin tietävät sen. He yrittävät kai pönkittää olematonta itsetuntoaan polkemalla toista maanrakoon. Säälittävää huomionhakua. Olen itsekin koulukiusattu ja voisinkin väittää, että tiedän tunteesi. Kenenkään ei pitäis joutua kestämään sellaista hélvettiä. Olen "jo" 26-vuotias, mutta vieläkin kiusaamisen jättämät arvet näkyvät minussa epävarmuutena. Olen rohkaistunut paljon, mutta en tunne itseäni täysin ehjäksi vieläkään. Näkyykö kiusaaminen sinussa nykypäivänä?

Kyllä minä olen sen tavallaan aina tiennyt, ettei minussa ole mitään vikaa vaikka erilainen olenkin. Ja tottahan se on että kiusaajallahan niitä ongelmia on eikä kiusatulla, ja tällä tavoin sitten hakee huomiota tai pönkittää omaa egoaan - mitään myötätuntoa tai hyväksyntää tämä ei kuitenkaan missään nimessä kiusaamiselle anna. Olen joistakin entisistä kiusaajistani kuullut myöhemmin ja paljon on heidän keskuudessaan ollut aikuisempana päihdeongelmia, opiskeluvaikeuksia ja muutenkin vähän niin kuin elämä hukassa. Että eiköhän tästäkin voi päätellä, että ongelmat ovat kiusaajilla paljon syvemmällä kuin pelkässä kiusantekohalussa. Voisi tavallaan jopa sanoa, että he ovat kateellisia kiusatuille.

Minua siis kiusattiin käytännössä koko peruskouluaika, 3-luokalta lähtien. Aluksi se oli siis lähinnä sanallista haukuntaa, syrjimistä ja "kettuilua", mutta muuttui paljon rajummaksi 6-luokalla ja yläasteella. Pelkän henkisen kiusaamisen lisäksi minua seurattiin myös vapaa-ajalla, suorastaan kytättiin jokaikinen liikkeeni. Muuten ei nimittäin voinut olla mahdollista, että kiusaajat olivat aina siellä minne minä menin. Hypittiin talojen nurkan takana kuikkimassa tai kyylättiin puskassa. Joskus otettiin jopa verikoirat mukaan taka-ajoon! Muita kiusaamisen huipentumia on mm. parvekkeen pommitus marjoilla sotkuiseksi ja kuula-aseella ampuminen jalkaan. Että suoraa väkivaltaa myös mukana. Olin jo muutenkin ujo, suorastaan arka poika joten voit varmasti uskoa kuinka pelottavaa tämä kaikki minulle oli.

Kiusaaminen ei siis jäänyt pelkkään kouluun vaan jatkui myös vapaa-ajalla. Kaikki aikuisten ja koulun puuttumiset väliin olivat täysin hyödyttömiä eikä asialle siis mahdettu yksikäs mitään. Kiusaamisen takia syntyi paljon poissaoloja ja jouduinkin käytännössä muiden aiheuttamien ongelmien takia kertaamaan 9-luokan uudestaan. Vasta uusi lukukausi ja uudet oppilaat rauhoittivat tilanteen. Tilanne olisi todennäköisesti jatkunut niin kauan kuin kiusaajat olisivat olleet samoissa tiloissa. Onneksi emme päätyneet samalle alalle ammattikoulussa, enkä ole heihin sen liiemmin törmännyt.

Voin varmaan ihan rehellisesti myöntää että kaikki tämä on jättänyt niin syvät arvet minuun, että on ollut suorastaan vaikea saada tämän jäljiltä kaikesta jälleen kiinni. Saada kaivattua uskallusta ja rohkeutta ottaa kontaktia ihmisiin ja mennä vapaasti. Kiusaaminen jätti niin voimakkaan "muistijäljen" päähäni, että kammoksun edelleen niitä 16-17 vuotiaita teinilaumoja, vaikka olenkin nyt heitä paljon vanhempi ja vahvempi. Luonnollisesti epävarmuus ja itsetunnonongelmat ovat täälläkin edelleen tuttuja, koska jo nuorena tehtiin hyvin vahvasti selväksi etten ole tänne haluttu ja että kaikki vihaavat minua. Näiden lisäksi taustalta löytyy mm. jonkinasteista masennusta, ahdistuneisuushäiriötä ja ovathan pakko-ajatuksetkin hyvin tuttuja ajoittain.

Kuitenkin asteittain paranemaan päin, mutta tuskin koskaan täysin ehjä.

Entä miten sinun kiusaamisesi ilmeni, jos siis haluat avautua? Mielelläni kanssasi keskustelisin enemmänkin myös yksityisviestein, jos et halua kertoa julkisesti.