Todellisuuden olemus

[Overlord]

Tarkasteluetäisyyden muuttuessa lyhyemmäksi (sinun sanoin siis "otetaan askeleita eteenpäin"?) joudun sitten olemaan edelleen oman nykykäsitykseni pohjalta sitä mieltä, että pallon lopullinen olemus klassisen fysiikan takana menee jo itseltäni yli hilseen että pölinä käy.

Kvanttifysiikasta käytetään hyvin usein termiä kvanttimekaniikka. Hiukkasten käyttäytymistä kvanttitasolla voidaan hyvin tarkasti mallintaa matemaattisesti, mutta yksikään teoria ei oikeasti selitä mitä sillä tasolla todella tapahtuu.

Toisin sanoen kvanttimekaniikkaa ei voi (ainakaan nykytietämyksen valossa) todella ymmärtää, ainostaan käyttää sen tuloksia hyväksi. Esimerkiksi hiukkasilla on arvo nimeltä spin, jolle ei ole todellista selitystä. Sitä voidaan kuitenkin käyttää kvanttimekaniikan matemaattisessa representaatiossa ja saada täydellisesti ennusteiden kanssa yhteensopivia tuloksia. "Shut up and calculate" on eräs kuuluisa lause kvanttimekaniikasta.

Kvanttimekaniikka on siis ytimeltään puhtaan pragmaattinen teoria; sitä käytetään koska se toimii (laser, tietokoneet, MRI, jne...) vaikka sitä ei ymmärretä.

"I think I can safely say that nobody understands quantum mechanics." -Richard Feynman

"It is often stated that of all the theories proposed in this century, the silliest is quantum theory. In fact, some say that the only thing that quantum theory has going for it is that it is unquestionably correct." -Michio Kaku

[introbator]

Tarkasteluetäisyyden muuttuessa lyhyemmäksi -- pallon lopullinen olemus klassisen fysiikan takana menee jo itseltäni yli hilseen että pölinä käy.

Kvanttifysiikasta käytetään hyvin usein termiä kvanttimekaniikka. Hiukkasten käyttäytymistä kvanttitasolla voidaan hyvin tarkasti mallintaa matemaattisesti, mutta yksikään teoria ei oikeasti selitä mitä sillä tasolla todella tapahtuu.
--
Toisin sanoen kvanttimekaniikkaa ei voi (ainakaan nykytietämyksen valossa) todella ymmärtää, ainostaan käyttää sen tuloksia hyväksi.

Heh... Tästä päästään tietyllä tapaa taas siihen "zoomaamiseen", eli millä tarkkuudella jokin asia halutaan ottaa.

Itse tunnen kannattavaksi panostaa yleistietoon hankkimalla tietoa "kaikesta", mutta kaikkea ei ehdi eikä jaksa imuroida samalla tarkkuudella. Kvanttifysikka on omassa mielessäni se mikrotason ääripää, joka on jo niin kaukana ihmisen mittakaavasta, etten tunne enää vetoa sitä kohtaan. Kyse ei ole "ketusta ja pihlajanmarjoista", vaan minulle riittää tieto siitä, että kvanttimekaniikkaa on ja se toimii. Voitaisiin puhua kai "riittävästä ymmärryksestä", vaikka mittarina ei nyt olekaan muu kuin oma mielenrauha.

Todellisuuden hahmottamiseen kuuluu mielestäni kahdenlaisia asioita - suoria ja epäsuoria. Tämä liittyy siihen, miten asiat ilmenevät ihmiselle. "Suoria asioita" voidaan tarkastella sellaisinaan järjen avulla (tieto). Epäsuorat asiat ovat puolestaan niitä, jotka ilmenevät ihmiselle ikään kuin heijastumina, joko vaistona (tunne) tai oivalluksena (intuitio). Arkiesimerkkinä vaikkapa se, että oma päivittäinen olemukseni voi heijastua minulle vuorovaikutustilanteissa kanssaihmisten suhtautumisesta. Kvanttifysiikka puolestaan on jotain, jota on teoriassa siis liki mahdotonta aidosti tajuta, mutta jota voidaan silti tutkia laskemalla "riittävän hyvin" hyödyntääksemme kvanttifysiikkaa esim. teknologiassa.

--i

[Passepartout]

Kvanttifysiikasta, hela hoito.

Tähän ei voi todeta muuta kuin että kuka enää tarvitsee jumalaa? Maailma on ilmankin riittävän ihmeellinen. Tai ehkä kvanttimekaniikka ON jumala.

En kuitenkaan tarkoittanut ihan kvanttimekaniikkaa kun sanoin, että täytyy pyrkiä niin lähelle totuutta kuin mahdollista. Vaikka ehkä olisi pitänyt. Ajattelin lähinnä mahdollisimman lähelle totuutta pääsemistä arkipäivän ilmiöiden tasolla, tai sillä tasolla, mille on kohtuullista olettaa ihmisen pääsevän. Useimmat ihmiset eivät ymmärrä perusfysiikkaakaan sen vertaa, että sitä voitaisiin pitää kohtuullisena totuuden tasona.

Toisin sanoen asetin kuitenkin itse rajat sille totuudelle, eli tietyssä mielessä näkökulman. Saittepas kiinni. Muotoillaan siis vielä kerran: Ihmisen pitää pyrkiä totuuteen niin pitkälle kuin oma älli riittää. Mutta tästä päästään siihen näkökulmaan; jos toisen älli riittää kvanttifysiikkaan ja toisen ei ymmärrä edes perusfysiikkaa, tilanne on aivan sama kuin jos niillä olisi vain eri näkökulma. Eli toinen voi olla oikeassa arkipäivän tasolla ja toinen vaikka filosofisella tasolla, vaikka näennäisesti olisivat täysin eri mieltä.

Eli edellytyksenä sille, että "näkökulmia ei ole" on se, että henkilöt käsittelevät aihetta samalla tasolla.

Huomaan tässä nyt miksi minulla on niin usein arkielämässä ongelmia vuorovaikutuksessa. Ihmiset keskimäärin ajattelee asioita niin täysin arkipäivän tasolla, ja minä sitten taas rupean filosofeeraamaan, koska en ymmärrä miksi kukaan haluaisi keskustella arkipäiväisistä asioista an sich. Sitten emme ymmärrä toisiamme ja molemmista tuntuu että toinen on ääliö.

[introbator]

Eli edellytyksenä sille, että "näkökulmia ei ole" on se, että henkilöt käsittelevät aihetta samalla tasolla.

Huomaan tässä nyt miksi minulla on niin usein arkielämässä ongelmia vuorovaikutuksessa. Ihmiset keskimäärin ajattelee asioita niin täysin arkipäivän tasolla, ja minä sitten taas rupean filosofeeraamaan, koska en ymmärrä miksi kukaan haluaisi keskustella arkipäiväisistä asioista an sich. Sitten emme ymmärrä toisiamme ja molemmista tuntuu että toinen on ääliö.

Elämä "an sichistä käsin" on yksinkertaisimmillaan kaiketi sitä, että pyritään ottamaan asiat asioina, arvottamatta. Tällainen objektiivisuus on mielestäni helpompaa, jos seuraavat henkilökohtaiset edellytykset toteutuvat:

1. ihmisen tietopohja on kohtuullinen, jolloin hän pystyy halutessaan löytämään niitä todellisuuden tasoja eri tilanteissa, ja
2. hänen mielenlaatunsa tuppaa olemaan "filosofisella taajuudella" ihan luonnostaan, eli ihmisellä on malttia katsella ympärilleen ja antaa ajatusten kehkeytyä, mistä johtuen hänellä on myös valmiutta alkaa puhua niitä "syvällisiä" melkein missä tahansa, jos tilanne on otollinen.

Tällainen ihmistyyppi on mieluummin asia- kuin ihmiskeskeinen. Huomaan tämän itsestäni jopa kertoessani omista sattumuksistani, kun saatan käyttää itseäni tavallaan "agenttina" ilmiön esittelemisessä (eli jutussa oleellista ei ole niinkään minä, vaan se, mistä on kysymys).

Pikkulapsen arkitodellisuus lienee paljolti syy - seuraussuhteiden kokemista ja mielleyhtymiä, jolloin tutun rantapallon näkeminen on hänelle yhtä kuin "leikki". Aikuisille sama pallo merkkaa sitten mitä kenellekin, minimissään esinettä itsessään. Yhdelle se herättää ensimmäisenä muistoja taannoiselta Kanarian-reissulta, ja toiselle pallo voi ollakin Pasilan Routalemmen hengessä "hyvin jännä" kvantti-ilmiö. Riippuu kai omasta tuttavapiiristä, miten jännässä hengessä keskustelut tuppaavat menemään. "Kanarialintuja" on kohteliasta kuunnella tiettyyn pisteeseen saakka, ja jos muuta ei ole tarjolla, on ehkä helpointa etsiä toisenlaisia kuvioita. Täällä palstalla esimerkiksi en ole ollut vielä koskaan täysin väärässä seurassa, olkoonkin että aika muutaman keskustelijan varassa täällä (vielä?) ollaan...

--i