Työelämä

[Vieras]

Kiva lukea tutunoloisia ajatuksia! En osaa yleistää muiden introverttien puolesta, mutta itselleni työ merkitsee melko vähän. Olisikin hauskaa jos joku avaisi täällä työorientoituneen ihmisen maailmaa, koska se tuntuu hyvin vieraalta ja sen vuoksi kiehtovalta.

Minulla ei ole enää mitään halua tehdä työtä, jota en koe mielekkääksi

Oma ratkaisuni on ollut hakeutua auttamisalalle. Ehkä alavalinta oli jonkinlaista kapinaakin kaiken turhantuntuisen keskellä. Silti en sanoisi työn olevan kovinkaan merkittävä osa elämääni. Ehkä kantani johtuu siitä, että olen ollut jonkin aikaa poissa työelämästä ja paluu on osoittautunut haastavaksi - merkityksiä täytyy etsiä muualta. Toisaalta olen hidastempoinen tyyppi, ja tarvitsen mieluisaa ja tarkoituksenmukaisen tuntuista tekemistä jotta toimisin tehokkaasti (ja mielestäni tarpeeksi hyvin). Niin tehokkaasti että pysyisin työpäivän rytmissä mukana.

Toisekseen en halua enää elää toisten ehdoilla. Ainakin minulle työelämä oli jatkuvaa teeskentelyä, esiintymistä ja pinnistelyä. En minä enää viitsi. Kun töitä ei kumminkaan riitä kaikille, tehkööt töitä ne jotka sitä oikeasti haluavat.

On turhauttavaa, kun en löydä tai saa sitä kiinnostavaa työtä. Joku toinen saattaisi tässä tilanteessa "työn tekemisen ilosta" hakeutua ihan mihin tahansa palkkatyöhön, mutta itseäni ajatus puistattaa juuri epäaitouden takia - en halua töissä joutua esittämään mitään mitä en ole, koska se ei pidemmän päälle ole terveellistä. Kerrotaanhan että jopa burnout uhkaa, jos tekee itselle merkityksettömän tuntuisia työtehtäviä. Ehkä pointti onkin löytää sen jokin työtehtävä jonkin alan sisältä, jossa voi vähintäänkin viihtyä ja jonka puolesta ponnistella. Tässä työllisyystilanteessa usko tosin vaatii aikaa kasvaakseen, ja ehkä opiskelua.

Arvostan niitä jotka ovat kasvattaneet ruokani, rakentaneet asuntoni, pitävät yllä terveellistä ja turvallista ympäristöä ja työskentelevät huonossa asemassa olevien parissa. Yritän olla vertaamatta itseäni esimerkiksi myyntialalla oleviin tuttuihini ja nähdä toiset ja itseni erilaisina persoonallisuuksina, koska muutoin negatiivisuuteni vain kasvaa (kokemusta on). Kasvatuskin ohjaa tosi paljon työhön suhtautumista, itseäni ei ole kannustettu työntekoon ja se vähän harmittaa.

[Mawerick]

Mutta olisi kiva tietää koetteko te muut asioita yhtään samansuuntaisesti. Minusta esimerkiksi tuntuu sietämättömältä ajatus myydä jotain (siis niin että pitäisi tyrkyttää, kaiketi voisin olla kaupan kassalla rahastamassa). Minusta myyminen ja vaikka mainostoimistotyö on pelkkää huoraamista (sori vaan jos joku on ko. aloilla) ja sitäpaitsi haitallista, kun ihmisiä yllytetään kuluttamaan aina vaan enemmän (kyllä, palveluiden kuluttaminen on myös kuluttamista.)

Kyllä, aivan samanlaiset on fiilikset täälläkin. Myynti ja/tai mainostaminen olisi aivan käsittämättömän hirveää. Satunnaisesti vielä menisi, mutta päivätyönä... ei pysty.

Onneksi meikäläisen nykyinen työ on erittäin itsenäistä, liikkuvaa ja teknistä. Eikä tarvitse juurikaan olla ihmisten kanssa tekemisissä.

[Marionetti]

Heippa, ensimmäinen viestini tänne. Kiinnosti heti tämä työelämä-osuus, koska tämän kanssa olen ikäni paininut. Nyt pitäisi jo tähän ikään mennessä olla jotenkin hajulla siitä mikä sopii ja mikä ei. Olen jokseenkin tyypiltäni ollut miellyttäjä osittain, joten oman itseni löytämiseen on kulunut tovi jos toinenkin ja edelleen olen toisinaan epävarma mitä olen tai mikä olen. Jokatapauksessa, ikää on jo 34 vuotta ja olen nainen. Nainen, joka etsii paikkaansa niin työelämässä kuin kai ihan muuallakin. Totesin tuossa viikonlopun jäljiltä, kun olin messuilla niinikään promoamassa, että ei taida olla minun juttuni. Kesti kolme päivää, että toivuin kolmen päivän messuamisesta.. Tuossa yllä juuri puhuttiin siitä, että myyntityö ei ainakaan ole ominta alaa. Ei taida oikein sopia minullekaan. Saati mikään mikä liittyy liikaan sosiaaliseeraamiseen. Voisin myydä sämpylöitä, jos kahvila olisi mykille tarkoitettu. En tosin valitettavasti osaa viittomakieltä ja olen tietyllä tavalla hyvinkin kaurismäkeläinen nainen. Ihmiset puhuvat liikaa. Tai ainakin odottavat liikaa vastauksia.
Puuh.. ei alkanut erityisen hienosti tämä palstalle tuloni. Syyttelevällä sormella heiluen täällä yritän lähestyä.. pahoitteluni tästä kulmasta.

Noniin, siis takaisin aiheeseen. Tykkään tehdä töitä, mutta en tykkää tehdä töitä koko ajan tai niin, että joku koko ajan on niskaan hengittämässä. Tavallaan voisin pilkkoa kahdeksan tunnin työpäivän vaikka kahteentoista jos saisin tehdä sen omassa tahdissani. Tietysti tällöin haluaisin erityisesti rakastaa sitä mitä teen ja kokea, että siitä olisi iloa jollekulle toisellekin. Minulla taitaa olla rasitteena kuitenkin tuo jonkinasteinen elämyshakuisuus, joten en kestä kauhean pitkää samoja juttuja. Vaikka en olisi jotain kunnolla oppinutkaan niin saatan haluta jo jotain muuta. Ei ehkä helpoin yhtälö.

Mietin paljonkin merkityksellisyyttä työssä, sen pitäisi olla sitä niin itselle kuin jollekulle toisellekin. Ei riitä jompikumpi.

Saattoipa tulla nyt sekava tästä viestistä, en ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mitään pitkää, olen toiminut kovinkin konemaisesti. Toisekseen, ajatuksenjuoksuni on usein nopeampaa kuin kymmensormijärjestelmäni antaa myöden. Assosioin paljon ja se aiheuttaa poukkoilua.

[lumikki]

Kyllä minullekin myyntityö on se kaikkein epämieluisin vaihtoehto. Varsinkin, jos minun pitäisi luoda tyhjästä asiakkaalle tarve ostaa myymäni asia. Olen todella huono markkinoimaan yhtään mitään, enhän itsekään pidä "tyrkyistä" myyjistä vaan pakenen paikalta jos sellaisen satun kaupassa kohtaamaan.

Työskentelen itse sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti vaativalla alalla lasten parissa. Vaikka työpäivät ovat kuluttavia enkä työpäivän jälkeen jaksa olla lainkaan sosiaalinen koen lasten kanssa työskentelyn huomattavasti helpompana ja mieluisampana kuin työkavereiden tai lasten vanhempien kanssa jutustelun ja asioinnin. Pääsen työssäni käyttämään vahvuuksiani kuten luovaa toimintaa ja havainnointia. Eikä lasten kanssa tarvitse keksiä small talkia!

Työkaverit sen sijaan pitävät minua varmaan epäkohteliaana ja tökerönä, kun en viitsi pahemmin seurustella heidän kanssaan. Taukoni vietän mieluiten omassa rauhassani. Saatan myös vastata töksäyttäen tai mulkoilla ärsyyntyneenä kollegoilleni, jotka tulevat häiritsemään keskittymistäni kesken kaiken, kun minulla on tilanne meneillään lasten kanssa. Vanhemmat eivät ole onneksi valittaneet, vaikken heidän kanssaan osaakaan rupatella mukavia vaan pitäydyn tiukasti työasioissa.

[introbator]

Kyllä minullekin myyntityö on se kaikkein epämieluisin vaihtoehto. Varsinkin, jos minun pitäisi luoda tyhjästä asiakkaalle tarve ostaa myymäni asia. Olen todella huono markkinoimaan yhtään mitään, enhän itsekään pidä "tyrkyistä" myyjistä vaan pakenen paikalta jos sellaisen satun kaupassa kohtaamaan.

Tismalleen sama tilanne minullakin. Olen itse ihminen, jolle on jokseenkin mahdotonta myydä mitään (tuotetta, ideaa, tilaisuutta...) vasta-aluksi. Puhelinmyyjien kannalta olen tavallaan helppo asiakas, sillä en tuhlaa heidän aikaansa vaan torppaan tarjouksen heti ja toivotan päivänjatkoja.

Jos jostain ihmeen syystä olisin itse myyjänä jossain kaupassa, strategianani olisi olla "saatavilla". Kuljeskelisin siellä hyllyjen lomassa työasussa, jolloin asiakkaalle jäisi vapaus lähestyä minua halutessaan (jolloin ostohalukkuus olisi siis jo olemassa, mikä helpottaisi omaakin työtäni). Saattaisin myös bongailla eksyksissä olevan näköisiä asiakkaita ja kysäistä jopa vasta-aluksi avun tarvettaan, mutta noin muuten en kirjaimellisesti "myisi" kenellekään mitään. Antaisin tietoja tuotteista ja auttaisin niiden paikantamisessa osastoilta, mutta noin muuten toimintamallini olisi varmaan lähempänä kirjastonhoitajaa kuin myyntitykkiä.

Työskentelen itse sosiaalisesti ja vuorovaikutuksellisesti vaativalla alalla lasten parissa. Vaikka työpäivät ovat kuluttavia enkä työpäivän jälkeen jaksa olla lainkaan sosiaalinen koen lasten kanssa työskentelyn huomattavasti helpompana ja mieluisampana kuin työkavereiden tai lasten vanhempien kanssa jutustelun ja asioinnin. Pääsen työssäni käyttämään vahvuuksiani kuten luovaa toimintaa ja havainnointia. Eikä lasten kanssa tarvitse keksiä small talkia!

Allekirjoitan tuon täysin. Oma työnkuvani on lasten ja nuorten ohjaamista, ja minut pitää kuluttavalla alalla ennen kaikkea se, että arvostan lasten ja nuorten avoimuutta. Toinen motivaattori on myös se, että teen tilanteissa hyviä havaintoja ja asiakeskeisenä ihmisenä pääsen hyödyntämään yleistietouttani aika monipuolisesti sekä ratkomaan oppimisprosessien ongelmia. Huonona puolena se, että työyhteisöni on voittopuolisesti ekstrovertti, mutta onneksi minun on mahdollista päivittäin vetäytyä tauoillani rauhallisempaan ympäristöön. Muuten vuorovaikutuksen paljous söisi minut hengiltä.

Työkaverit sen sijaan pitävät minua varmaan epäkohteliaana ja tökerönä, kun en viitsi pahemmin seurustella heidän kanssaan. Taukoni vietän mieluiten omassa rauhassani. Saatan myös vastata töksäyttäen tai mulkoilla ärsyyntyneenä kollegoilleni, jotka tulevat häiritsemään keskittymistäni kesken kaiken, kun minulla on tilanne meneillään lasten kanssa. Vanhemmat eivät ole onneksi valittaneet, vaikken heidän kanssaan osaakaan rupatella mukavia vaan pitäydyn tiukasti työasioissa.

Itse vuosia samassa työyhteisössä olleena olen onnistunut löytämään oman paikkani ja tilani osana kokonaisuutta. Strategianani on vältellä tilanteita, joiden tiedän olevan itselleni raskaita, ja vastaavasti keskustelen mielelläni yksittäisten ihmisten kanssa ja kertoilen tällöin aika avoimesti myös itsestäni. Pikkujouluissa yms. isoissa härdelleissä en jaksa käydä, mutta en usko tämän tekevän "imagolleni" enää sen kummempaa hallaa. Ryhmissä profiilini on matala, mutta tuttavan asteelle päässeet työkaverit tuntuvat kyllä arvostavan ajatuksiani ja osaamistani. Eikä työelämässä muulla kai ole niin väliäkään..?

--i

[niksuu93]

En ole valmistumiseni jälkeen ollut päivääkään töissä. Valmistuin vuoden 2013 kesällä datanomiksi, mutta olen joutunut olemaan pitkään sairaslomalla kroonisen sairauden vuoksi, joka puhkesi jo ammattikouluaikoina. Viime vuodet on mennyt pääasiassa terveydellisen tilani selvittelyssä ja nyt vihdoin olen lähiaikoina aloittemassa työelämään siirtymistä - terveysrajoitteiden vuoksi kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilun muodossa.

Suoraan sanottuna itseäni huolettaa suuresti kuinka tulen koskaan pärjäämään normaalissa ma-pe 8-16 työrytmissä tällaisena hyvin introverttina persoonana. En vain jaksa pitkäjaksoista ihmisten kanssa samoissa tiloissa oleskelua, enkä etenkään kuulla taas niitä haukkuja kuinka olen niin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä henkilö kahvitauoilla. Minä tulen töihin ennenkaikkea tekemään itse töitä, enkä seurustelemaan muiden työntekijöiden kanssa tai kuuntelemaan heidän kertomisiaan viime viikonlopun tapahtumista. Ei vain kiinnosta. Unelmatyö olisi sellainen, jossa saisi työskennellä täysin itsenäisesti ja vapaasti ennalta annettujen ohjeiden mukaisesti. Datanomin koulutuksella jokin päätetyö, ohjelmointi, verkkosivujen koodaaminen voisi olla hyvä esimerkki, kunhan ei vain joutuisi mihinkään Gigantin kassalle näyttämään (feikkaamaan) iloista pärstää tai vastailla "tyhmiin" kysymyksiin IT-tuessa puhelimitse.

Jos työ todella olisi sosiaalisesti raskasta, olisin varmasti jokaisen työpäivän jälkeen niin rättiväsynyt kun kotiin pääsisin että miltein itkisin väsymystäni ja turhautumistani sängyllä maaten. Viikonloput menisi täysin omissa oloissa käytännössä vain nukkuen ja lepäillen. Jos tämä sattuisi tosiaan olemaan työn ja työpaikan hinta, saavat kyllä antaa sen jollekin toiselle.

Toivotaan että tuleva ensimmäinen työpaikka osuisi kerralla nappiin.

[mietteliäs]

En ole valmistumiseni jälkeen ollut päivääkään töissä. Valmistuin vuoden 2013 kesällä datanomiksi, mutta olen joutunut olemaan pitkään sairaslomalla kroonisen sairauden vuoksi, joka puhkesi jo ammattikouluaikoina. Viime vuodet on mennyt pääasiassa terveydellisen tilani selvittelyssä ja nyt vihdoin olen lähiaikoina aloittemassa työelämään siirtymistä - terveysrajoitteiden vuoksi kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilun muodossa.

Suoraan sanottuna itseäni huolettaa suuresti kuinka tulen koskaan pärjäämään normaalissa ma-pe 8-16 työrytmissä tällaisena hyvin introverttina persoonana. En vain jaksa pitkäjaksoista ihmisten kanssa samoissa tiloissa oleskelua, enkä etenkään kuulla taas niitä haukkuja kuinka olen niin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä henkilö kahvitauoilla. Minä tulen töihin ennenkaikkea tekemään itse töitä, enkä seurustelemaan muiden työntekijöiden kanssa tai kuuntelemaan heidän kertomisiaan viime viikonlopun tapahtumista. Ei vain kiinnosta. Unelmatyö olisi sellainen, jossa saisi työskennellä täysin itsenäisesti ja vapaasti ennalta annettujen ohjeiden mukaisesti. Datanomin koulutuksella jokin päätetyö, ohjelmointi, verkkosivujen koodaaminen voisi olla hyvä esimerkki, kunhan ei vain joutuisi mihinkään Gigantin kassalle näyttämään (feikkaamaan) iloista pärstää tai vastailla "tyhmiin" kysymyksiin IT-tuessa puhelimitse.

Jos työ todella olisi sosiaalisesti raskasta, olisin varmasti jokaisen työpäivän jälkeen niin rättiväsynyt kun kotiin pääsisin että miltein itkisin väsymystäni ja turhautumistani sängyllä maaten. Viikonloput menisi täysin omissa oloissa käytännössä vain nukkuen ja lepäillen. Jos tämä sattuisi tosiaan olemaan työn ja työpaikan hinta, saavat kyllä antaa sen jollekin toiselle.

Toivotaan että tuleva ensimmäinen työpaikka osuisi kerralla nappiin.

kävi äkkiseltään mielessä etteikös tuo sun koulutuksesi olisi myöskin ihan omiaan kotoa käsin tehtävissä oleviin hommiin jos ajattelee jonkin laista yritys toiminnan laittamista internettiin.(sivusta huudeltuna)

[niksuu93]

kävi äkkiseltään mielessä etteikös tuo sun koulutuksesi olisi myöskin ihan omiaan kotoa käsin tehtävissä oleviin hommiin jos ajattelee jonkin laista yritys toiminnan laittamista internettiin.(sivusta huudeltuna)

Juu, kyllähän se olisi. Itseasiassa pienimuotoista liiketoimintaa olenkin rakennellut tuon mainitsemani blogin ympärille. Toiminta vain on todellakin ainakin toistaiseksi niin pientä, ettei sillä edes kuluja maksa - saati itseään elätä. Potentiaalia siinä kyllä olisi moneen, mutta alkupääoma puuttuu.

Ja työkkäristäkin on ehdoteltu että monia tämän alanhan juttuja pystyy tekemään tarvittaessa myös etätyönä - ainakin osan viikosta. Tässä vain on taas se ongelma kun ei ole työkokemusta, niin ei ole näyttöjäkään mistään työnantajalle. Työllistymistilanne on muutenkin alallani niin kehno, että ainoastaan korkeakoulutetuimmille löytyy paikkoja.

[Vieras]

Omalla kohdallani olen osaston hiljaisimpia työntekijöitä(teollisuustyö). En varmaan se hiljaisin mutta ainaskin ryhmän hiljaisin. Tosin mielelläni seuraan heidän juttelua ja hauskuuttelua, ja nauran ja pyöritän päätä. Eli, en varsinaisesti osallistu noihin keskusteluihin mutten myöskään eristäydy nurkkaan.
Itseasiassa introvettina työn tehokkuus on parempi kuin sellaisella joka on extrasosiaalinen. Sosiaalisena täytyy pitää seuraa yhdelle ja toiselle työkaverille, varsinainen työ sitten on toisssijainen. Joskus sitten sattuu sellaisia työpäiviä, että työpareina on yksi introvertti ja yksi ylisosiaalinen- yhdelle riittä pieni tauko(pätkittäin) mutta toinen ihmettelee mihins kiire tässä on.

Samanlaisia kokemuksia myös mulla. Itse olen sosiaalialalla, tarkemmin varhaiskasvatuksessa. Myös työn ulkopuolella kuuntelen, tarkkailen, nauran ja ilmeilen toisten jutuille, mutta en usein osallistu varsinaisesti.

[TaVallinen]

Minulla luonteeni on pahin ongelmani työelämässä. Aina halutaan sosiaalista, puheliasta, iloista ihmistä jo työnhakuilmoituksissa. Sellaisen jätän väliin suosiolla, olen tietenkin sosiaalinen omalla tavallani, pidän ihmisten seurasta, mutta en jatkuvasta höpöttämisestä. Ja iloinenkin olen toisinaan kuten muutkin, mutta pääasia ei kuitenkaan ole jatkuva hysteerinen nauru, joka usein kuuluu asiaan kahvitauoilla - jotka yleensä ovat lähempänä tuntia kuin kymmentä minuuttia useilla....ja se siis on ollut ryhmän normaali tapa monissa työpaikoissa. Kahden kesken olen kyllä tullut jutelleeksi paljonkin työkavereiden kanssa. Mutta kun työ yltiösosiaalisuus tuntuu olevan kirjoittamaton sääntö työpaikoilla, uuvun usein nopeasti, kun tuntuu oudolta, että itse pitää työn tekemistä pääasiana, ei työkaverien viihdyttämistä jutuilla ja vitseillä.
Juuri nyt olen työttömänä ja ikääkin jo sen verran, että jo senkään takia uuden paikan löytäminen ei ole helppoa, saati sitten, että olen luonteeltani "poikkeava".

Kunpa joskus tosiaan järjesttäisiin myös introverttien "Pride-kulkueita", ja asiat etenisivät myös tämän vähemmistön kohdalla samalla vauhdilla!