Introvertteja harrastuksia/alakulttuureja?

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
emf

Introvertteja harrastuksia/alakulttuureja?

Viesti Kirjoittaja emf » 26.11.2014 07:32

Introverttien sosiaalisuus, suuri mysteeri :)

Introverttiudestani huolimatta erilaisissa yhteisöissä on tullut vietettyä aikaa, ja usein sosiaalisesta ilmapiiristä voi huomata, onko tekemisissä introvertimman vai ekstrovertimman porukan kanssa.

Luultavasti introvertteja hakeutuu enemmän erilaisten alakulttuurien pariin, koska eivät tunne oloaan mukavaksi "tavallisten ihmisten" eli ekstroverttien seurassa. Alakulttuureille ominaista on, että ne pyörivät jonkin asian ympärillä ja introverteille yleinen jostain asiasta obsessoituminen saattaa olla arvostettukin asia.

Esim. hevikulttuuri on mielestäni aika introverttia. Vaikka keikat ovat sosiaalisia tapahtumia, suurin osa musiikin kuuntelusta tapahtuu itsekseen. Huomattava osa metallidiggareista soittaa tai laulaa itsekin bändissä ja vielä isompi soittelee kotona. Metallin soittaminen on yleensä teknisesti vaativaa -> vaatii paljon omaa harjoittelua. Näin ollen pitäisin hevikulttuuria luonteeltaan introverttina (ja myös hyvänä esimerkkinä ettei introverttius aina tarjoita hiljaisuutta). Lisäksi en usko että tavallisen ekstrovertin keskittymisjänne riittäisi seuraamaan joidenkin hevarien lempibändeistään käymiä keskusteluja.

Luultavasti mikä tahansa harrastus, jossa sosiaalisen osallistumisen lisäksi arvostetaan itsenäistä tekemistä ja perehtymistä, vetää puoleensa introvertteja. Mutta ihan esimerkkien valossa olisi hauska lukea, millaisissa harrastusporukoissa/alakulttuureissa introverttius ilmenee ja kuinka. Tai mitä ajatuksia aloitus herättääkään.

emf

Re: Introvertteja harrastuksia/alakulttuureja?

Viesti Kirjoittaja emf » 26.11.2014 07:45

Harrastus-topic toki löytyy jo, eli tarkennan vielä että keskustelu rajoitettaisiin nimenomaan introverttiuden esiintymiseen sosiaalisissa harrastukssa.

xoriah
Viestit: 10096
Liittynyt: 11.11.2024 13:08
Viesti:

Re: Introvertteja harrastuksia/alakulttuureja?

Viesti Kirjoittaja xoriah » 12.11.2024 02:39


Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa