Uupuminen ollessa pitkään Ihmisjoukon seurassa

[Passepartout]

Nykyisin pystyn hallitsemaan pelkojani sosiaalisiatilanteita kohtaan sekä -kontakteissa. Aina tietyin väliajoin täytyy itsensä altistaa epämukavuusalueelle, niin kyllä sitä pikku hiljaa tottuu ja oppii ainakin näyttelemään olemaan normaali.

Tuon kanssa kannattaa olla varovainen ettei jää pää vetävän käteen. Minä näyttelin 30 vuotta niin hyvin että huijasin suurimman osan ajasta itseänikin. Ruukku käy kaivolla kunnes se särkyy.

Tottakai elämä on helpompaa kun osaa teeskennellä tarvittaessa, mutta kannattaa pitää tarkka vaari siitä että ei kuormita itseään liikaa.

[introverttikyllä]

Kuulostaa niin tutulta nuo ''piilopaikat!''. Pitkien koulupäivien aikana saatan mennä ihan vain eri kerrokseen kuin ystävät, ja istuskella siellä ja kuunnella musiikkia. Olen myös istunut vessassa hieman liian kauan ja polttanut ulkona putkeen muutaman savukkeen liikaa.
Mutta pidän luonteestani, tiedän että tämä on vain niin minua. Tottakai joskus tekee pahaa lähteä
aikaisin baarista kun muut jäävät tanssimaan vain sen takia, ettei huvita, mutta itseänihän minä
siinä vain kuuntelen. Tällainen minä olen, sille en voi mitään.
Tuntui niin huvittavalta, että vastasin tuossa testissä kaikkeen muuhun kyllä, paitsi yhteen.
pidän kirjoittamisesta, piirtämisestä, minulla on vain pari todella hyvää ystävää, työskelentelen
parhaiten yksin, väsyn pitkissä sosiaalisissa tilaisuuksissa/tilanteissa... huhhuh.
Tämä sivu on kyllä ihan huippu mitä nyt olen tässä selaillut, ihanaa että joku on luonut tämän
ihan vain meitä varten!

[lumikki]

Täällä myös yksi "piileskelijä". Kävelylle lähtö, vierashuoneeseen lueskelemaan vetäytyminen, aikainen nukkumaanmeno ja jopa vessassa viipyminen kuulostavat kaikki niin tutuilta strategioilta! Asun kaukana vanhemmistani ja heitä tulee sen takia nähtyä harvakseltaan mutta vähintään viikonlopun verran kerrallaan. Reissut vanhempieni luo ovat tavallaan helpompia, koska heillä on siellä omaakin tekemistä kun haluan vetäytyä välillä omaan rauhaani. Vanhempien vierailut minun kotonani ovat hankalampia, koska en oikein kehtaa mennä omiin oloihini että he saisivat 400 km matkustuksen palkaksi istua keskenään tyhjänpanttina olohuoneen sohvalla... Yritän siis sinnitellä, koska on mukavaa, ettei tarvitse aina olla se joka matkustaa, vaikka kyllä siinä alkaa hermo kiristyä viikonlopun mittaan.

[riia-]

Mä sanon aina raa'asti haluavani olla yksin, jos niin on asia. Ystäväni ja sukulaiseni ymmärtävät tämän, ovat jo tottuneet. Aluksi oli vaikeaa kun halusi miellyttää kaikkia, mutta vanhempana ymmärsin ettei ole järkeä esittää nauttivansa seurasta niinä hetkinä kun ajatuksissaan jo on muualla. Mulle tuli siitä ennen tosi huono omatunto, ihan kuin olisin ollut jotenkin "muita parempi" kun itse halusin päättää, milloin seura kelpaa ja milloin ei. Mutta sellainen minä vain olen, enkä tasan jaksa läheisilleni olla muuta. Joskus joku ehkä pitää vähän outona, naljailee tai tulee kysymään että onko joku vialla tai olenko surullinen. Luulen että jotkut ekstrovertti-kaverini eivät usko kun sanon "vain haluavani vähän omaa aikaa" vaan kokevat hirveästi tarvetta lohduttaa ja se on kyllä vähän surullista molempien kannalta katsottuna... :'D

[niksuu93]

Kyllä, uuvun todella helposti jos joudun olemaan liian pitkään ihmisjoukon seurassa tai esimerkiksi kylässä. Maksimiaika minkä esimerkiksi sukulaisten luona voin uupumatta olla on noin pari tuntia. Kuitenkin kaikki aina odottavat että kun kylään on tultu, siellä viihdytään pitkään. Introverttius aiheuttaa siis siinä mielessä vaikeuksia, että toiset ihmiset eivät ymmärrä että en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä yhtäjaksoisesti pitkään. Kaikki loukkaantuvat hyvin helposti, koska luulevat että en viihdy tai pidä ihmisestä. Tai sitten luulevat että jokin on vialla. "Mikä tuli, miksi on aina niin kiire pois" ovat tuttuja kysymyksiä. Joskus on vain vaikea selittää luonnettaan muille, koska oikeastaan kukaan tuntemani ihminen ei ymmärrä introvertismia ja hänen olemustaan tai tarpeitaan.

Kertavisiitit kuitenkin sujuvat vielä varsin hyvin. Kaikkein vaikeimpia tilanteita ovat kuitenkin ne, joissa joutuu olemaan yökylässä useita päiviä. Ai kamalaa sitä tilannetta kun et pääse minnekään ihmisiä "pakoon". Kun kylään on tultu, niin oletetaan että haluat seurustella sen kaksi kolme päivää putkeen. Ja tämä on kuin yhtä kidutusta mulle! Esimerkiksi kun käyn isän luona viikonloppukylässä tervehtimässä mm. pikkusiskojani, porukka ihmettelee kun kylään kerran tulen (en usein kyllä omasta halusta, vaan pikemmin velvollisuudentunteesta), miksi hakeudun niin usein vierashuoneeseen yksin oleilemaan kun seuraakin on tarjolla. Onneksi esimerkiksi vessaan pääsee tekemään aivoille "pikalatauksen" aina tarvittaessa. Silti, tämmöistä "erakoitumista, syrjäytymistä" mitä introvertti monien mielestä harrastaa, ei todellakaan minun kohdallani ole ymmärretty. Usein mukaan vedetään tylysti vain masennus-ahdistus -kortti, joka laittaa ihmisen välttämään ihmiskontakteja. Ja kaikkihan tietää mikä tähänkin vaivaan on ratkaisu? "Ota vain itseäsi niskasta kiinni".

Armeija olisi ollut itselleni sama kuin giljotiini. Onneksi sain siitä vapautuksen muista terveydellisistä syistä. Muuten päivittäisten asioiden hoitamisessa ei pahemmin ole aiemmasta ujoudestani/arkuudestani huolimatta ongelmia. Oikeastaan ihmiskontaktit eivät koskaan silloin ole rasite kun keskustelu ja puhe pysyvät asialinjalla - kuten virka- ja työasioissa, eikä siinä small-talkissa.

Nyt viimeaikoina kun olen todenteolla vasta ymmärtänyt että "oudossa käytöksessäni" on takana introvertismi, olen alkanut kyllä sanomaan suoraan jos tarvitsen omaa aikaa. Yhtään enemmän tarvettani ei ymmärretä kuin aiemminkaan, mutta ehkä kuitenkin osataan ottaa pyyntöni enemmän todesta. Aiemmin luonnettani on vain pidetty "syrjäytyneen nuoren miehen puheina".

[Vieras]

Kyllä, tunnen itseni kirjaimellisesti väsyneeksi ja uupuneeksi pidempään kestävien sosiaalisten tilanteiden/tapahtumien jälkeen! On niin ihana päästä kotiin "piiloon" mieheni luo lepäämään ja tekemään omia juttuja.. <3

[Q45]

Eipä ole paljoa lisättävää muihin kommentteihin, pari tuntia ihmisten seurassa ja alkaa uuvuttaa oli porukka mikä tahansa. Kaveriporukkani tosin onneksi tuntee minut jo sen verran hyvin, etteivät kummempia ihmettele kun vaivun vaikka mökkireissulla puoleksi tunniksi apaattisen näköisenä omiin oloihini. Vieraassa porukassa saattaakin sitten porukka ihmetellä enemmän, mutta ajan kanssa sekin yleensä korjautuu kun muut ymmärtävät, että tarvitsen välillä omaa tilaa.

[Dilemma]

Tuttua on tämäkin. Menin esimerkiksi joskus muinoin eräissä ylioppilasjuhlissa kylmän rauhallisesti makkariin makaamaan, koska en jaksanut enää niitä toinen toistaan sivistyneempien ihmisten kuolettavan tylsiä puheita ja kalliiden lahjojen avaamis-showta. Nyt toki osaan systemaattisesti kieltäytyä kaikista vastaavista kissanristiäisistä, pitäkööt muut ihmiset niin outona kuin haluavat. Sama juttu erään perheenjäseneni rippijuhlissa: alkumaljan jälkeen menin välittömästi toiseen huoneeseen rämppäämään tietokonetta, mutta tämä johtui kylläkin paikalla olleesta ärsyttävästä besserwisser-setämiehestä. Tälläkin hetkellä minun pitäisi olla mieheni sukulaisen juhlissa, mutta mies sai mennä keskenään ja minä saan olla kotona rauhassa. Parhautta!

[niksuu93]

Uupumisen nopeus riippuu kans mulla pitkälti seurasta jossa olen. Jotkut imevät minut tylsillä, jonniin joutavilla jutuilla tyhjiin hyvinkin nopeasti kun taas joidenkin kanssa voin olla kauemmin ilman suurta energiahävikkiä. Jos seura on ymmärtäväistä ja puheenaiheet kiinnostavia, voi joskus jopa olla että lataudun hieman keskustelun timmellyksessä. Mutta aiheiden välittömästi kääntyessä johonkin turhapäiväiseen, siihen small-talkiin, sillä kertaa lähtee raju pudotus käyntiin.

Joidenkin kanssa en pysty olemaan pitkään edes välttämättä samassa tilassa, vaikka ei kommunikoitaisikaan keskenään. Mutta siis huomattavasti vähemmän minua kuluttaa esimerkiksi asioiden hoito eri viranomaisten kanssa, kun pystyy olemaan kokoajan asialinjalla kuin että pitäisi jollekin kertoa olemattomia kuulumisiaan tai päiväillä menneen viikon säätä.

Jos siis kanssakäyminen tapahtuu minun omasta tahdosta eikä ns. velvollisuudentunteesta, on tilanne mulle parempi. Ja tosiaan on tuttua tuo käytös, että saatan esim. niissä harvoissa juhlissa tai vierailuissa "pakenemaan" niitä ihmisiä ja sitä sosialisuutta vaikka vessaan, jos jonkinnäköistä vierashuonetta ei ole saatavilla. Varmasti ihmettelevät minne aina häviän "kun seurustelemaan on tultu", mutta ei voi mitään. Minä en vain jaksa.

[Passepartout]

Jotkut ihmiset on sellaisia että vaikka ne olisi toisessa päässä taloa, ne syövät energiaa. Kun koko ajan täytyy olla ikään kuin varuillaan. Niillä on jotenkin paha chi.