Yksinolo ja introverttiys

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
annip

Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja annip » 26.07.2014 16:47

Hankala otsikoida otsikkorivin rajoitusten mukaisesti, mutta silti kuvaavasti...

Onko muita, jotka ovat muuten päivänselvästi introverttejä, mutta eivät nauti olostaan täysin yksin? Olen pienestä asti ollut sellainen, että kartan isoja ryhmiä, julkisia paikkoja, esiintymistä ja viihdyn mieluiten rauhallisen teekupposen parissa, eläinten kanssa tai luonnossa, MUTTA silti viihdyn parhaiten, jos samassa tilassa on joku toinen.

Ystävissäni arvostankin suuresti sitä, kun toisen kanssa voi olla hiljaa, eikä tilanne silti muutu kiusalliseksi. Jutellaan rauhassa, kun siltä tuntuu, mutta jos molemmat hetkeksi haluavatkin syventyä vaikkapa lehden lukemiseen, luontoon tai teekupposeen, on sen oltava luontevaa ja molemmille osapuolille ok. Onnekseni ihmisiä, joiden kanssa tämä toimii, löytyy monista erilaisista persoonallisuuksista ja olen kuullut joskus sitäkin, että minun seurassani olo voi tuoda ekstrovertillekin sitä toisinaan kaivattua rauhaa ja hiljaisuutta, joka välillä unohtuu.

Kokonaan yksin ollessani en puolestani sitten osaakaan rentoutua, vaan yritän hermostuneena uppoutua tv-sarjoihin, houkuttelen kissojani luokseni niin innokkaasti, että saan niiltä paheksuvia katseita, enkä oikeastaan saa aikaan yhtään mitään. Täysin omaa rauhaa halutessani saatan käydä esimerkiksi pitkässä suihkussa tai siirtyä vaan toiseen huoneeseen koneeni kanssa, mutta tarvitsen toisen ihmisen samaan asuntoon rentoutuakseni kunnolla. Onko siis muita introverttejä, jotka tunnistavat itsestään tämän saman, yleensä hyvin epäintroverttinä pidetyn ominaisuuden?

Passepartout

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 26.07.2014 19:55

Minulla on jossain määrin sama ominaisuus. Voin kyllä olla yksin kaiket päivät, mutta illansuussa kaipaan toista ihmistä "turvakseni". Minun tapauksessani tuo liittyy siihen, että minulla on ilmeisesti aika puutteellinen perusturvallisuuden tunne. Ts. ei liity mitenkään introvertti-ekstrovertti-akseliin. Kyse ei ole siitä että kaipaisin seuraa vaan nimenomaan turvaa.

Olen ollut samanlainen aina. Elin kyllä vuosia sinkkuna, mutta muistelisin että illat oli useimmiten vähän jännittäviä.

excuse me
Viestit: 11
Liittynyt: 16.07.2014 18:32
Viesti:

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja excuse me » 28.07.2014 19:31

Mulla on vähän samanlaisia fiiliksiä. Periaatteessa tykkään tosi paljon olla yksin, etenkin töitä haluan tehdä rauhassa, mutta kotona mun on vaikea olla yksin. Olen perheellinen ja jos satun olemaan yksin kotona, en osaa oikein olla ja rauhoittua ja keskittyä tekemään jotain. Myös mulla iltaa kohden tuo tunne voimistuu. Kotona en siis viihdy kauaa yksin, mutta silloinkin kaipaan seurakseni lähinnä lapsiani tai miestäni, en muita. Kun muu perhe on kotona, mun on helpompi vetäytyä omiin oloihini ja olla silloin yksin tietäen, että muut on siinä lähettyvillä jos heitä tarvitsen.

Vaikka viihdyn tosi hyvin ihan vaan kotona, joskus kun on ollut pitkään vain kotona (esim. kipeänä tai lomalla) tulee toisinaan pakottava tarve päästä ihmisten ilmoille ja silloin voin hyvin mennä kaverille vaikka kahville ja höpöttelemään jonninjoutavia (muulloin vihaan small talkia). Tulee ikään kuin tunne, että pitää saada patoutunut puhe ulos jollakin tavalla. Sitten voikin mennä taas kotiin olemaan hiljaa. Sellaisia ystäviä, joiden kanssa hiljaisuus ja välillä omiin oloihin vetäytyminen olisi ok, mulla ei ole.

seija
Viestit: 16
Liittynyt: 22.07.2014 09:25
Viesti:

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja seija » 01.08.2014 14:04

Kyllä minäkin tunnistan itsessäni tuon tarpeen, että muita on talossa tai lähistöllä, saattaa mullakin kyllä liittyä tiettyyn turvallisuuden tarpeeseen, kun on joskus ollu niin turvatonta.
Tykkään kyllä esimerkiksi olla myös kirjaston lukusalissa, jossa luetaan itsekseen, mutta yhdessä ja ollaan hiljaa. Yksinoloa tarvitsen kuitenkin päivittäin jonkin verran, jotta saan ajatukseni kasattua ja ns. kuulen itseni paremmin.

annip

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja annip » 01.08.2014 18:53

Luulen, että minulla homma liittyy myös osittain tuohon perusturvallisuudentunteeseen ja kuten vastaajilla, päivä on selvästi iltaa helpompi tämän suhteen. Viime yön olin poikkeuksellisesti yksin kotona, enkä nukkunut lainkaan.

Yksinäisyyttä on helpompi kestää silloin, jos on esimerkiksi aktiivinen keskustelu menossa netissä, mutta heti kun se loppuu, hiipii ahdistus taas pintaan. Keskustelukumppaniksi tai paikallaolijaksi minäkin haluan mieluiten oman puolison tai läheisen ystävän, muut eivät samaa asiaa aja. Puolison (ja varmaan jonain päivänä lasten) kanssa oletankin yhtenä tekijänä olevan myös sen, että voin luottaa toisen voivan hyvin ja olevan turvassa, kun tämä on kuulo- ja/tai näköetäisyydellä. Tämäkin tosin taitaa pohjimmiltaan palata tuohon turvallisuudentunteeseen.

Avatar
Overlord
Ylin auktoriteetti
Viestit: 131
Liittynyt: 25.02.2013 16:00
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja Overlord » 02.08.2014 18:57

Itsestänikin tämä kuulostaa aika lailla turvallisuuspohjaiselta. Minullakin oli samankaltaisia pelkoja nuorempana aina kun olin yksin, esim. matkalla töistä keskellä pimeää metsää tai aivan yksin kotona.

Itse pääsin tästä eroon meditaatiolla ja omien ajatuskulkujeni ymmärtämisellä. Yritän tässä selittää teorian ja siihen pohjautuvat tekniikat jos jotakuta kiinnostaa yrittää samaa. Ensinnäkin, ihmisaivot koostuvat erillisistä alayksiköistä. Nämä yksiköt ovat evoluution kuluessa pikku hiljaa erilaistuneet vastaamaan tietynlaisen informaation käsittelystä. Sisäisellä puheella on oma alayksikkönsä, samoin ulkoisella puheella, kuuloalayksiköitä on useampi, jokainen vastuussa tietyn äänen ominaisuuden käsittelystä ja niin edelleen...

Myös peloilla on oma alayksikkönsä, joka jatkuvasti tutkii ympäristöä ja informoi varsinaista tietoisuutta pienimmästäkin vaarasta. Tämä on siis kaukana ns. alitajunnassa eli ei suoraan kontrolloitavissa. Lisäksi evoluutiossa liika pelokkuus on aina ollut valintaetu (vertaa tuuli vs tiikeri heinikossa) joten pelkoalayksikkö on hyvin herkäksi viritetty jo oletuksena. Kaikki mitä tämä osa kokee uhkana, tuntuu pelottavalta (oleminen erossa laumasta, pimeä, mystiset äänet) jolloin tietoisuus saa tästä signaalin.

Tämä on kutenkin vain pelkovasteen alku. Pahin on vasta tulossa. Kun tietoisuus saa tämän pelkosignaalin, rupeaa se luonnollisesti etsimään uhkia. Koska kuitenkaan yli 99% tällaisista tapauksista mitään todellista uhkaa ei ole olemassa, alkaa mielikuvitus kuvitella näitä uhkia. Tästä sitten voikin lähteä käyntiin todella paha noidankehä, jossa pelokkaat ajatukset vain ruokkivat jo olemassa olevaa pelkoa, johtaen entistä pelokkaampiin ajatuksiin.

Tehokkain keino tämän estämiseksi on ajatusten kääntäminen sisäänpäin pelokkaassa tilanteessa ja pelkoalayksikön lähettämän signaalin löytäminen, sen joka kertoo sinulle että sinun on oltava peloissasi vaikka ei olekaan mitään konkreettista syytä. Sitten kun on ikään kuin "oppinut" tunnistamaan pelkoalayksikön signaalin oman päänsä sisällä niin se on paljon helpompi sietää, ja ajan kanssa sen voi jopa vaimentaa.
Question everything. Learn something. Answer nothing. -Euripides

seija
Viestit: 16
Liittynyt: 22.07.2014 09:25
Viesti:

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja seija » 03.08.2014 10:05

Mites sitten, jos pelon on joskus aiheuttanut/ jättänyt jokin traumaattinen tapahtuma, jossa kehomuisti on tärkeässä osassa, luulen, ettei tilanne ole niin helppo saada hallintaan tuolloin ja silloin lainalaisuudet eivät ehkä toimi, eikä paikallistaminen auta.

Kongnitiiviset terapiatkaan eivät välttämättä pääse näihin tuntoihin käsiksi.

Passepartout

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 06.08.2014 19:44

seija kirjoitti:Mites sitten, jos pelon on joskus aiheuttanut/ jättänyt jokin traumaattinen tapahtuma, jossa kehomuisti on tärkeässä osassa, luulen, ettei tilanne ole niin helppo saada hallintaan tuolloin ja silloin lainalaisuudet eivät ehkä toimi, eikä paikallistaminen auta.

Kongnitiiviset terapiatkaan eivät välttämättä pääse näihin tuntoihin käsiksi.
Ei tarvitsekaan. Ei sinun tarvitse tietää, mikä sen pelon on aikanaan aiheuttanut. Mitä sinä sillä tiedolla tekisit? Et yhtään mitään. Täytyy keskittyä siihen pelkoon, mitä tunnet NYT.

Kognitiivisessa terapiassa kyllä pääsääntöisesti keskitytään juuri siihen nykyhetken tuntemuksiin eikä menneiden kaiveluun. Menneitä ei kannata siksikään kaivella, että ihminen muistaa ihan mitä sattuu. Luultavasti vähintäänkin puolet niistä "traumaattisista" muistoista, mitä ihminen jossain psykodynaamisessa terapiassa yhtäkkiä "muistaa", ovat keksittyjä.

Overlord on oikeassa siinä, että meditaatio auttaa. Jopa minulla, joka olen aina ollut kova pelkäämään, on mindfulness -harjoitteet auttaneet lieventämään pimeänpelkoa. Nuo harjoitteet auttavat siihen, että kun huomaan tuntevani pelkoa, huomaan tuntevani pelkoa. Ei muuta. Katson sitä pelkoa, sen sijaan että alkaisin miettiä "hyvänen aika sentään, miksi mua pelottaa, kuulinkohan jotain pelottavaa, olikohan tuo rasahdus nyt joku elukka, tiedän kyllä että on tosi typerää pelätä tällä tavalla..." Se, että yrittää älyllisesti prosessoida pelkoa saa sen vain vahvistumaan, koska silloin sitä ruokkii vaikka yrittäisikin hokea itselleen: "Ei ole mitään pelättävää." Mutta kun pelkoa -tai mitä tahansa muuta kielteistä tunnetilaa- vain katsoo, hyväksyy sen, antaa sen olla, se tunnetila ikään kuin hölmistyy ja menettää voimansa.

Tuo ei kyllä minulla onnistu läheskään aina, mutta joskus sentään. Tällaisella ihmisellä, jonka pelokkuus lienee lähinnä neurologista yliherkkyyttä, tuo on huomattavasti tehokkaampaa kuin asian sanallinen prosessointi. Sellaisessakin tilanteessa, missä pelon on aiheuttanut joku trauma, tuo on luultavasti tehokkain menetelmä -koska ei ole mitenkään tarpeen tietää, MIKSI pelkäät. Se on koko jutun juju. Tietysti se edellyttää päästämistä irti siitä ajatuksesta, että niissä omissa tunteissa ja niiden syissä rypeminen olisi niin jumalattoman tärkeää. Ei ole. Tunne on vain tunne. Toisinaan tarkoituksenmukainen, useimmiten ei.

Mitään kehomuistia ei muuten ole olemassakaan. Se, että ihmiset joskus "muistaa" asioita kun niitä manipuloidaan tai saattavat yllättäen avautua ihan normihierojalle asioista, joista eivät ole koskaan puhuneet kenellekään johtuu vain siitä että kosketus on voimallinen asia. Se saa ihmisen emotionaaliseksi. Lisäksi hierontapöydällä tai manipuloitavana ollessa ihmisellä ei ole mitään viihdykettä, on pakko kohdata se oman pään sisältö -mitä suurin osa ihmisistä välttelee 24/7 hyvin tehokkaasti. Mutta ei se ruumis mitään muista.

seija
Viestit: 16
Liittynyt: 22.07.2014 09:25
Viesti:

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja seija » 07.08.2014 15:37

Tjaah, nyt en tiedä olenko kanssasi samaa mieltä..täytynee pohdiskella asiaa.
Mennäänkö tässä " mitä on olemassa" , kun väität ettei keho/ ruumis muista kunkin henk.kohtasen ihmiskäsityksen juurille? Jos näin, on monia eri käsityksiä siitä mitä ihminen lopulta on.

Passepartout

Re: Yksinolo ja introverttiys

Viesti Kirjoittaja Passepartout » 12.08.2014 17:01

Occamin partaveitsi aika hyvin osoittaa, että mitään kehomuistia ei tarvita. Tiedäthän, yksinkertaisin mahdollinen selitys joka ottaa huomioon kaikki tosiseikat on todennäköisesti oikea. Käsitettä kehomuisti ei tarvita mihinkään, joten sellaista ei pitäisi käyttää.

Ihmiset kuvittelee että jotain tuollaista tarvitaan siksi että ei ymmärretä, miten vähän me vieläkin ymmärrämme aivojen toiminnasta.

Siis toki voit käyttää tuota käsitettä kaikin mokomin, mutta mitään tieteellistä evidenssiä sen olemassaolosta ei ole, sen enempää kuin mitään tarvettakaan ko. selitysmallille.

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa