Yhteiskunnasta ja yhteisöistä

[Wnaheck]

Tämä teksti juontaa juurensa aika kauan sitten aloitettuun pohdintaan nyky-yhteiskunnan rappion syistä. Saattaa vaikuttaa hieman sekavalta, mutta niin on kirjoittajakin.

Kauan sitten, kun kaikki oli paremmin, ihmiskunnan pääelinkeinona oli keräily ja metsästys. Tällä järjestelmällä ei pysty ylläpitämään kovin suurta populaatiota, joten yhteisöt olivat varsin pieniä. Pienen yhteisön sosiaalisten suhteiden tiedostaminen ja hallinta oli suhteellisen helppoa.

Maanviljelykseen siirryttäessä ihmiset alkoivat kerääntyä yhteen suuremmiksi joukoiksi, mutta elintapa vaati myös tiettyyn paikkaan sitoutumista pitkiksi ajoiksi. Vaikka sosiaalisia suhteita olikin nyt enemmän, niiden tunnistamiseen ja käsittelyyn oli käytettävissä enemmän aikaa. Lisäksi tämäkin elintapa kesti niin pitkään, että laji pystyi siihen sopeutumaan ainakin osittain.

Teollisella ajalla alkaakin mennä jo selkeästi huonommin. Alkuvaiheessa ihmisten kasaantuminen ja sosiaaliset tilanteet ovat jollain tasolla hallinnassa, sillä tehtaat olivat merkittävä tekijä alueellaan myös muuten kuin työnantajana. Hyvissä tapauksissa tehtaan johtaja pysyi alaisilleen ja alueelleen läheisenä ja merkittävänä. Tästä esimerkkinä tehtaankoulut, urheiluseurat, teatterit ja muu kulttuuri jne. Kuitenkin teollistuminen ajoi ihmisiä yhä suurempiin vaihtuviin joukkoihin ja elintapa kiireellistyi.

Sitten päästäänkin nykyiseen informaatioyhteiskuntaan. Ihmiset keskittyvät entistä enemmän valtaviin massoihin ja tämän lisäksi tekniikka mahdollistaa tiedon siirtämisen vain pienellä viiveellä ympäri maapalloa. Sosiaalisten suhteiden määrä on räjähtänyt käsiin ja käytettävissä oleva aika on vähentynyt huomattavasti. Ja kaikkea tätä yrittävät pyörittää aivot, jotka eivät ole ehtineet sopeutua edes teollisen ajan vaatimuksiin. Tästä aiheutuu useita ongelmia.

1. Uusia sosiaalisia tilanteita tulee päivittäin. Ihmiset pitää luokitella nopeasti, mikä johtaa helposti väärinymmärryksiin. Pintaliitämiseen keskittyneessä maailmassa on vaikea korjata väärää ensivaikutelmaa.
2. Kohtaamisia tulee niin paljon, että ne alkavat tuntua yhdentekeviltä. Yksilöt sulautuvat harmaaseen massaan.
3. Yhteisöjen kasvaessa niiden hallinto etääntyy tavallisesta ihmisestä. Hallinto ei enää kykene ymmärtämään yksilön tarpeita ja yksilö käyttää etäistä hallintoa hyväkseen.
4. Yksilöt eivät tunne itseään enää tärkeäksi osaksi yhteisöä, joten he alkavat korostaa omaa yksilöllisyyttään ja jättävät huomiotta muut yksilöt ja koko yhteisön.

Keskeytän tähän tällä kertaa ja katson, syntyykö keskustelua.

[seija]

Näinhän se varmaankin pitkälti menee. Ryöstely/ sodat taas alkoivat "kukoistaa" ylijäämävarastojen myötä eli, kun ihmisille alkoi kertyä ruokaa varastoon asti runsaasti innostuivat/ (ahneus otti vallan ) ihmiset toisen omasta. Maanviljelys tuotti jo ylijäämää.

Eikös tämä , varaston kiertonopeuden hallinta ole yksi kansantaloustieteen tärkeitä oppeja, muistaakseni olen jotain tämän suuntaista joskus opiskellutkin.. ja, kun olen ollut töissä kaupan alalla niin sieltähän se hävikki tulee seisovista varastoista. Eli summattuna, kun jotkut rupeavat panttaamaan ja haalivat liikaa se aiheuttaa eripuraa ja mitä isommat rattaat ja väliportaan haalijat ovat mukana kärsivät lopulta kaikki niin taloudellisesti kuin henkisestikin, eikä kukaan lopulta tiedä kenen kanssa viimekädessä toimii jne. ja näin päästäänkin noihin sinun teeseihin yhteisöllisyyden katoamisesta

Vähän asian vierestä, mutta katse samaan suuntaan..

[Passepartout]

Minä olen tässä viime aikoina lueskellut Jane Austenia ja miettinyt, miten järjettömästi maailma on muuttunut 200 vuodessa. Kun miettii että nykyaikana lapsillakin on kännykät ja vähänkin pidemmällä automatkalla ne katselevat elokuvia padilta, ettei VAAN tule aika pitkäksi. Kaikkeen saadaan vastaus heti tai mieluummin eilen.

Austenin aikaan kirjeet kulki miten kulki, kirjeen kirjoittamiseen paneuduttiin ja vastausta joutui odottamaan. Matkustaminen vasta hidasta olikin, ja raskasta, ja tylsää. Ihmisten koko elämänrytmi oli verkkaisempi -ainakin keski- ja yläluokkaisilla ihmisillä. Luultavasti köyhilläkin. Toki he joutuivat raatamaan, mutta kun valoneuvot oli mitä oli, ei pimeän tultua pahemmin voinut raataa. Jos joku sairastui (hyväosaisista siis) oli selvää että vuoteessa oltiin päiväkausia eikä suinkaan ryykätty töihin lääkkeiden voimalla.

Ja tietysti sosiaalinen piiri oli paljon, paljon pienempi, koska oli niin vaikea kyläillä missään yhtään kauempana ja kirjepostilla yhteydenpito oli hidasta. Lisäksi luokkaero teki sen, että kaikkien lähellä asuvien ihmisten kanssa ei tarvinnut vuorovaikuttaa, ei oikeastaan edes saanut.

Yhteiskunnallisen muutoksen lisäksi tavat on muuttuneet. Sata vuotta sitten (nuorelle) naisihmiselle olisi ollut vain kunniaksi olla sosiaalisissa tilanteissa hiljaa ja katsella varpaitaan. Nykyään sellainen on epäkohteliasta. Samoin naaman maalaaminen on nykyään naisille melkein velvollisuus ja ennen (vähän ajankohdasta riippuen) sitä teki vain huonot naiset.

[Vieras]

Ja kaikkea tätä yrittävät pyörittää aivot, jotka eivät ole ehtineet sopeutua edes teollisen ajan vaatimuksiin. Tästä aiheutuu useita ongelmia.

Tästä olisi kiva kuulla lisää. Se olisi yksi näkökulma siihen, miksi tuntuu välillä vaikealta sopeutua työelämään tai olla kiinnostunut tämän ajan ilmiöistä. Kuin olisi syntynyt väärään aikaan.

Sata vuotta sitten (nuorelle) naisihmiselle olisi ollut vain kunniaksi olla sosiaalisissa tilanteissa hiljaa ja katsella varpaitaan. Nykyään sellainen on epäkohteliasta.

Isoisällänikin oli tapana istua. Pelkästään istua, kuunnella ja ajatella (oli sitten meneillään suuret juhlat tai takana päivä heinätöissä). Kaikkia joutilaita ja hiljaisia hetkiä ei tarvinnut täyttää minuutin vanhoilla uutisilla tai tyhjänpäiväisellä puheella. Rauhoittavaa, ja tavallista.

Luonnosta vieraantuminen on jo ehkä eri aihe, mutta toisaalta kulkee käsi kädessä yhteiskunnan kehityksen kanssa. Ja elämäntahdin. Luonnollisesta rytmistä ei ole tänä päivänä puhettakaan. Ihmiset ovat kiireisiä, "tehokkaita" ja kaikki on saavutettavissa heti, päivällä, yöllä, talvella ja kesällä. Entä levon, puhtaan ravinnon, fyysisen rasituksen, hiljaisuuden tarve?

Uskonto on ollut yllättävän merkittävä muuttaja. Mitä kaikkea ajatus- ja arvomaailmassamme on tapahtunut sen jälkeen, kun luonnonläheiset muinaisuskomukset puhdistettiin pois? Jos aihe kiinnostaa historiallisessa mielessä, suosittelen Pauliina Kainulaisen teosta Metsän teologia. Tässä lainaus hänen haastattelustaan:
”--- olen hyvin kiinnostunut vanhasta ugrilaisesta maailmankatsomuksesta filosofisena järjestelmänä. Siinä on paljon viisautta, kuten syvä ja pehmeä luontosuhde, suhteiden arvostus, hiljaisuuden arvostus, kohtuuden taju.””
t. vieras

[seija]

Kiitos kirjavinkistä!

[Wnaheck]

Tästä olisi kiva kuulla lisää. Se olisi yksi näkökulma siihen, miksi tuntuu välillä vaikealta sopeutua työelämään tai olla kiinnostunut tämän ajan ilmiöistä. Kuin olisi syntynyt väärään aikaan.

Tuo väitteenihän ei perustu mihinkään tarkistettuun faktaan. Keräily/metsästys oli kuitenkin pääosan elintapana kymmeniätuhansia vuosia ja maanviljelystäkin on harjoitettu tuhansia vuosia. Tämä aika tuntuisi riittävän jopa fyysisiin muutoksiin puhumattakaan kulttuurin ja ajattelutavan sopeutumisesta. Teollistumisesta on aikaa vain noin parisataa vuotta ja informaatioyhteiskunnasta noin kaksikymmentä. Ja varsinkin Suomessa teollistuminen tapahtui jälkijunassa. Eli (varsinkin Suomessa) on paljon ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet paremmin pienehköihin ja pysyviin yhteisöihin. Jos nyky-yhteiskuntaa pitäisi jotenkin kuvailla, niin en käyttäisi adjektiiveja "pienehkö" tai "pysyvä".

Ihmisillä ei siis (keskimäärin) ole kapasiteettia käsitellä niin montaa sosiaalista tilannetta, mitä tänä päivänä tulee vastaan. Tästä syystä uusi tuttavuus luokitellaan nopeasti saatavan tiedon perusteella, joita ovat: ulkonäkö, ulkoinen olemus, pukeutuminen, omaisuus, nopeat sosiaaliset taidot jne. Jatkossakin kontakteja on päivittäin niin paljon, ettei yksittäiseen "tapaamiseen" ehdi käyttää aikaa ja ensivaikutelmasta muodostuu pysyvä. Tämähän iskee saman tien kynsille hiljaista introverttia. Luokitteluksi jää "se outo hiippari, joka ei puhu mitään." Tähän kun lisää vielä sen, että ihmisten perusreaktio asiaan, jota he eivät ymmärrä, on pelko, niin ei meillä hyvin mene. Esimerkiksi maatalousyhteiskunnassa, jossa samassa kylässä asuttiin naapureina vuodesta toiseen, ehdittiin tutustua ja ymmärtää hitaamminkin avautuvia. Se hiljaisempi naapuri ei ollutkaan enää pedofiiliraiskamurhaaja, vaan ihan hyvä tyyppi, vaikka viihtyykin enimmäkseen yksin.

Toinen tapa suhtautua suureen määrään sosiaalisia kontakteja on välttely ja huomiotta jättäminen. Näillä olen itse pärjännyt aika pitkään. Eli introvertti ei uskalla lähteä sosiaalisiin tilanteisiin, koska pelkää sen olevan liian raskasta. Tai sitten yksittäisiin kohtaamisiin ei kiinnitetä huomiota, koska tätä kyseistä ihmistä tuskin tapaa uudestaan. Uskaltaisin väittää, että aikana, jolloin sosiaalisia kontakteja oli tarjolla yleisesti vähemmän, introvertitkin uskalsivat lähteä "ulos kolostaan", koska mahdollinen uusien kontaktien määrä oli varmemmin hallittavissa.

[seija]

Asioilla on usein toinenkin puolensa. Eli (liian) pienet yhteisötkin saattavat olla tosi julmia liian erikoiseksi katsomaansa ihmistä kohtaan ( vrt.ns. kylähullut) ja sulkea tällaisen pois yhteisöstä- kokemusta tästäkin on eli lienee merkitystä myös sillä minkälaisia ihmisiä muut ovat, ovatko itse esim. suupaltteja ekstovertteja, jotka tietävät yleensä naapurin asiat paremmin kuin naapuri itse, maalla näin on joskus käynyt-. Omalla synnyinperheellä, sen koostumuksella luulen olevan myös merkitystä niin pienissä kuin isommissakin yhteisöissä suvaitsevaisuuden asteikossa.

Totta on, että liialliset kontaktit väsyttävät introverttia, tosin joskus yksikin ihminen voi viedä mehut niin ettei muita jaksa enää tavata, tässäkin suhteen laadulla lienee osansa. Toisten arviointi mainitsemiesi seikkojen lyhytnäköisyyden perusteella on karmeaa, mutta varmasti osin totta. Itse kyllä yritän olla sortumatta tähän ja tarkkailen omia mielipiteenmuodostuksiani ja kyseenlaistan itseni..useimmiten, kun huomaan esim. vaatetuksen perusteella kategorioivani ihmisiä. Ajattelu auttaa ja aikaahan ajatteluun saa, kun ottaa, kiire on monesti vain pääni sisällä.

[Passepartout]

T Tähän kun lisää vielä sen, että ihmisten perusreaktio asiaan, jota he eivät ymmärrä, on pelko, niin ei meillä hyvin mene. Esimerkiksi maatalousyhteiskunnassa, jossa samassa kylässä asuttiin naapureina vuodesta toiseen, ehdittiin tutustua ja ymmärtää hitaamminkin avautuvia. Se hiljaisempi naapuri ei ollutkaan enää pedofiiliraiskamurhaaja, vaan ihan hyvä tyyppi, vaikka viihtyykin enimmäkseen yksin.

Täytyy myöskin muistaa että se, millaisia ihmisiä arvostetaan, on muuttunut. Ennen sanottiin, että: "Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta." Nykyään taas ihmisen pitäisi osata kaakattaa sellaista sosiaalista naurua vaikkei kukaan olisi sanonut mitään hauskaa. Muistan että äitini joskus minua moittikin kun olin teini enkä sukukinkereissä koskaan nauranut ääneen. Minä kun en pysty nauramaan jos ei oikeasti naurata. Ja minua naurattaa aika harvoin, vaikka asia huvittaisikin. (Kuulemma Rowan Atkinsonkaan ei koskaan naura ääneen, miettii vaan mielessään että kyllä, tämä oli oikein hyvä vitsi. Näin se sanoi jossain haastattelussa. //OT)

Muutenkin käsittääkseni "ennen vanhaan" (taas kerran riippuu yhteiskuntaluokasta ja tarkasta ajankohdasta) pikeminkin arvostettiin sitä, että ihminen, varsinkin nainen viihtyi kotonaan eikä ollut mikään kyläluuta.

Luin vähän aikaa sitten jostain jutun siitä, miten ennen arvostettiin enemmän sisäisiä hyveitä ja nykyään enemmän ulkoisia. Siis ennen hyveellisyys oli sitä, että miten ihminen käyttäytyy kun kukaan ei ole näkemässä. Arvostettiin itsekuria, kurinalaisuutta ja vaatimattomuutta totutuissa tavoissa, sitä että ihminen hallitsi jopa ajatuksiaan. Nykyän kyse on vain siitä, mitä näytät muille. Ei siitä, kuka olet ollessasi yksin.

En muista yhtään mistä tuon jutun luin ja voi olla että käytin vääriä termejä mutta tuo oli kuitenkin se keskeinen ajatus: kuka olet ollessasi yksin vs. millainen olet seurassa. Nykyyänhän vain jälkimmäisellä on väliä. Toki ennenkin käytös seurassa on ollut hyvin tärkeää, mutta hillityllä ja vaatimattomalla käytöksellä pääsi pitkälle -nykyään taas se ei riitä mihinkään. Ja tietysti se mitä ihmiset on oikeasti arvostaneet voi olla aivan eri asia kuin se, mistä kirjallisuudessa on puhuttu.

Erilaisia ihmisiä on ehkä hyväksytty vielä vähemmän kuin nykyään mutta se "oikeanlaisen" ihmisen malli on ollut sellainen, että introvertin on ollut luultavasti nykyistä helpompi täyttää vaatimukset. Epäilisin, että erityisen ekstrovertilla naisella olisi ollut ennen paljon vaikeampaa kuin introvertillta -naisenhan ei sopinut olla äänekäs, viihtyä ylenmäärin kylillä ja kaduilla ja tansseissa jne.

[seija]

Juu, nyt riippuu paljon tosiaan siitä mistä yhteiskuntaluokasta puhutaan. Aihe on laaja.

Itse mietin vaan sitä ihan nykyajan maalaiselämän vinkkelistäkin (mies maalta lähtösin, minä taas kaupungista), että lisäksi ja ns. hyvän naisen vaatimus kuitenkin on kotona viihtymisen ohella ollut ja on maalla kokemukseni mukaan osin vieläkin, että naisen pitää olle kova työntekijä eli tarkoittaen nimenomaan kotitaloustyöihmistä.

Ja sellainen nainen kuin minä ( ja moni muu introvertti) esim, joka mielelläni luen, toimin hissukseen, filosofoin ja harrastan ja pidän syvällistä keskusteluista ei olisi ollut kovinkaan korkealle arvostettu työläispitäjässä ennen eikä nyt. Tieten on selvää, että sodanjälkeiset vuodet vaativat naisiltakin kovan työpanoksen, mutta, että olisinko itse selvinnyt vaatimuksista..
Nykyäänkin, väitän näin omiin kokemuksiin tukeutuen, että nais-ja miesroolit elävät sitkeästi maaseudun arjessa ja esim. insinöörismäinen nainen ei ole arvossaan maalla vaan on vouhottaja ,ylimielinen ja "mikä tuo luulee olevansa" tyyppi helposti eli tulee leimautuneeksi. Kokemusalueena toimii mulla tietysti aika suppea suunnilleen yhden suvun ympäristö ,seutu ja tavat

Mua on sen verran paljon kiinnostanut tämä aihe maalla ja kaupungissa ja elämät ( EROT) näissä ennen ja nyt, että oon miettiny, josko näistä sais/ vois tehä tutkimusta joskus.

[introbator]

Maailmanmeno on kiivastunut ja teknologian kehitys mahdollistanut oman sanoman julkituomisen samantien. Aika suosii viestinnässä nopeutta ja erottuminen mekastamista, eli entisaikainen panostaminen tarkkuuteen ja syvyyteen alkaa olla jotain, mitä on erikseen harjoitettava (ellei ole introvertti; meiltä paneutuminen onnistuu edelleen ihan luontaisesti ). Sosiaalinen valikoivuus ei ole estyneisyyttä tai nirsoutta, vaan käytännön sanelema pakko silloin, jos oma mielenrauha menee jatkuvasta vuorovaikutuksen vaatimuksesta.

--i