Realistiksi itseäni kanssa kuvailisin. Muiden silmissä se voi kenties tarkoittaa sitten sitä negatiivisuutta ja näennäisesti asioiden pilaamista ennakkoon ajatelemalla liian totisesti.. Toisaalta realismista olen varmaan saanut ne "kehut" että "miten osaatkin olla noin järkevä?"Mutikainen kirjoitti:Jos annan aiheelle todellista kiinnostusta ja merkitystä, olen sen parissa usein perfektionisti. Muissa menee miten menee. Toisaalta muuttuvien asioiden tärkeyshän vaihtelee, joten jaa-ah. Töissä uudet tehtävät ovat aluksi perfektionismin aluetta, mutta ei enää ainakaan tunnu siltä kun menee rutiiniksi. Minulla on paljon itsekritiikkiä, ehkä joskus liikaakin. Saatan olla negatiivinenkin; pidän itse enemmän sanasta "realistinen", vaikka negatiivinen voi joskus osua enemmän oikeaan. En kuitenkaan ole mikään mutru, vaan melko rempseä tyyppi kun sille päälle satun.
Aina on olo että olisin voinut tehdä paremmin, vaikka muut sanoisivat suoriutuneeni hyvin. En rehellisesti ottaen oikein osaa muistaa mitään niin onnistunutta juttua että olisin ollut siihen täysin tyytyväinen? Aina voisin ja olisin voinut olla parempi koulussa, ihmissuhteissa tai työssä. Tämänkin länkytysviestin pilkkuja ja lauserakenteita voisi hieroa tuntitolkulla sisällön muuttumatta yhtään järkevämmäksi
Toisaalta tulee joskus muisteltua henkilöitä jotka esimerkiksi peruskoulussa halusivat väkisin (kai hieman kielikin ruskeana) niitä 10-rivejä todistuksiin, muu ei vissiin kelvannut. Sen tyyppiseen perfektionismiin en jaksaisi ryhtyä todellakaan, ja sellainen oikeastaan aiheuttaa minussa suurtakin ärtymystä.
Monta typerää (sinänsä oikeasti pientä ja inhimillistä ) virhettä on tullut tehtyä monessa asiassa joita tulee muisteltua pitkänkin ajan kuluttua, turhaan sinänsä. Joskus oma suhteellisuudentaju hämärtyy ja ne virheet saavat liian suuria mittasuhteita. Varsinkin kun kuulee muiden kokemuksia virheistä, jotka ovat kenties voineet viedä jopa jonkun hengen.