Kerroin aiemmin olevani kuntouttavassa työtoiminnassa työttömien työpajalla. Olin samassa paikassa jo aiemmin puoli vuotta työelämänvalmennuksessa. Tämä työpaja, jossa olen työtoiminnassa, on kierrätyskesus. Ihmiset lajoittaa sinne käytettyä tavaraa, jota sitten myydään edullisesti eteenpäin. Tavaroilla on kotiinkuljetus.Lahjoitettavia huonekaluja myös haetaan asiakkaan kotoa.
Työpajalla on myöskin tehtaista tulevia alihankinta hommia, joita itsekkin teen. Työpaja tarjoaa ihmisille muuttopalvelua. Ja sitten on omakotitalossa asuville veteraaneille ruohonleikkuu apua kesäisin, ja lumityö apua talvisin. Itse osallistun veteraanien siivouspalveluun päivittäin. Siivousporukkaan kuuluu kolme ihmistä. Tamppaan joka kuukausi yli 40 asunnon matot. Kesäisin on myös ikkunan pesuja. Siivouksia on myös lähiseudun paikkakunnilla.
Osallistun työtoimintaan 6 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Työpajalle on kotoani matkaa 2,5 km, ja kävelen sen joka päivä. Kävellen tuo matka kestää minulla puolisen tuntia.
Työelämä
-
- Viestit: 8
- Liittynyt: 02.01.2019 14:59
Re: Työelämä
Minkälaisissa työtehtävissä tai työympäristössä olette viihtyneet?
Itse koen jotenkin vaikeaksi löytää introvertille sopivaa työtä. Olen käynyt yliopistot ja tutkintoni mukaan sopisin asiantuntijatehtäviin, mutta vaatimukset tänäpäivänä ovat mahdottomat. Joka paikkaan pitää olla tiimipelaaja, hyvä tyyppi, avoin, sosiaalinen, osata tehdä kaikkea, johtaa omaa työtään, osata keskittyä avotoimistossa, huh mitä vielä.. olen ollut nyt avotoimistossa 3kk, tilat on hulppeat mutta työrauhaa ei ole. Joudun eristäytymään muusta tiimistäni hiljaiseen tilaan, jossa puhuminen ei ole sallittua, jotta voin tehdä työni hyvin. Tauoilla pälätetään kaikkea jonninjoutavaa, mua kiinnostaisi keskustella oikeista asioista.. Kaiken kruunaa esimies, joka ei selkeästi ymmärrä introverttejä. Kerroin hänelle ongelmistani ja sain etätyöluvan vain 1pv/viikko. Hänen mielestäni minun pitäisi osallistua kaikkeen tiimin kesken. Tiimissä pärjäät vain jos osaat sulloutua tähän yhteen muottiin.
Onneksi työ on määräaikainen. En kestäisi pidempään. Nyt jaksan, koska odotan työsuhteen päättymistä. Haluan tehdä töitä, mutta en voi muuttua toiseksi ihmiseksi. Mielenkiinnolla odotan mitä työkkäri tarjoaa introvertille..
Itse koen jotenkin vaikeaksi löytää introvertille sopivaa työtä. Olen käynyt yliopistot ja tutkintoni mukaan sopisin asiantuntijatehtäviin, mutta vaatimukset tänäpäivänä ovat mahdottomat. Joka paikkaan pitää olla tiimipelaaja, hyvä tyyppi, avoin, sosiaalinen, osata tehdä kaikkea, johtaa omaa työtään, osata keskittyä avotoimistossa, huh mitä vielä.. olen ollut nyt avotoimistossa 3kk, tilat on hulppeat mutta työrauhaa ei ole. Joudun eristäytymään muusta tiimistäni hiljaiseen tilaan, jossa puhuminen ei ole sallittua, jotta voin tehdä työni hyvin. Tauoilla pälätetään kaikkea jonninjoutavaa, mua kiinnostaisi keskustella oikeista asioista.. Kaiken kruunaa esimies, joka ei selkeästi ymmärrä introverttejä. Kerroin hänelle ongelmistani ja sain etätyöluvan vain 1pv/viikko. Hänen mielestäni minun pitäisi osallistua kaikkeen tiimin kesken. Tiimissä pärjäät vain jos osaat sulloutua tähän yhteen muottiin.
Onneksi työ on määräaikainen. En kestäisi pidempään. Nyt jaksan, koska odotan työsuhteen päättymistä. Haluan tehdä töitä, mutta en voi muuttua toiseksi ihmiseksi. Mielenkiinnolla odotan mitä työkkäri tarjoaa introvertille..
Re: Työelämä
Onpa täällä ollut herkullinen keskustelu! Kyllä vaan koen,että työ merkitsee minulle vähän, se ei ole minun elämän sisältöni, koska olen tilanteessa, jossa sisäinen arvomaailma on muuttunut ja olen fyysisesti lievästi vammautunut. Viime vuosi (2018) meni pääasiassa terveydellisten asioiden selvittelyssä ja kuntouttavassa työtoiminnassa kun jollakin toisella tässä keskustelussa. Nyt on mahdollisuus työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen, mutta se ei välttämättä tuo ratkaisuja, mitä psyykkisesti näen. Kiva lukea kokemuksia,joista saa itsekin oivalluksia.
Re: Työelämä
Heippa kaikille. Uutena foorumilla on pakko käydä kommentoimassa työelämään liittyviä asioita. Itsestäni sen verran, että olen voimakkaasti introvertti ihminen MBTI-luokituksen mukaan persoonaltani INFP, jonka kuvaus on mielestäni hyvinkin osuva.
Olen ammatiltani fysioterapeutti. Olen työskennellyt monenlaisilla työnantajilla ja erilaisissa ympäristöissä. Jokaisesta työ- ja harjoittelupaikasta saan aina samanlaisen palautteen: "työssä ei ole mitään valittamista, mutta voisit olla hieman puheliaampi"
Tänään taas nykyisessä työpaikassa käytiin palaveria, kun muut työyhteisön jäsenet olivat antaneet esimiehelleni palautetta, että olen liian poissaolevan oloinen, enkä ota tarpeeksi kontaktia muihin. Työssä ei taas valittamista. Esimiehen sanoin: "kyllä tässä työssä vaan pitää olla sosiaalinen ja pirteä ekstrovertti". Kyllä. Työnantaja nimenomaan sanoi, että vain ekstrovertti sopii tälle alalle.
Ongelma ei niinkään ole se, että työssä olisi jotain vikaa tai työhön liittyvissä asioissa en ottaisi kontaktia muuhun porukkaan, vaan ilmeisesti nyt se, että en ole tarpeeksi mukana muussa toiminnassa ja keskustelussa. En siis tarpeeksi osallistu "small talkiin" työasioihin liittymättömissä asioissa, en osallistu pikkujouluihin yms ja sillä tavoin "tule tiiviimmäksi osaksi porukkaa". Käyn myös yleensä syömässä lounasravintolassa, enkä syö eväitä kahvihuoneessa muiden kanssa, koska en yksinkertaisesti jaksa sellaista hälinää, mikä syntyy kuin 10-20 henkilöä ahdetaan samaan pieneen huoneeseen ja kaikki keskustelevat päällekäin omiaan.
Tämä ihmetyttää ja turhauttaa, kun samanlaista kommentointia on saanut kuunnella käytännössä aina. Aina olen ollut liian hiljainen ja liian paljon omissa oloissani. On kummallista, että töissä pitää puuttua ihmisen persoonaan ja luonteeseen ja sitä yrittää kaikin keinoin muuttaa, vaikka työn tulos on hyvää. Itse olen itseeni tyytyväinen ja itsestäni ylpeä, mutta kaikkia muita oma introverttiyteni tuntuu ärsyttävän jostain syystä. Sama pätee työelämän lisäksi yksityiselämään.
Missähän vaiheessa aletaan oikeasti nähdä erilaiset luonteet ja persoonat vahvuutena eikä pyrittäisi laittamaan kaikkia samaan muottiin.
Olen ammatiltani fysioterapeutti. Olen työskennellyt monenlaisilla työnantajilla ja erilaisissa ympäristöissä. Jokaisesta työ- ja harjoittelupaikasta saan aina samanlaisen palautteen: "työssä ei ole mitään valittamista, mutta voisit olla hieman puheliaampi"
Tänään taas nykyisessä työpaikassa käytiin palaveria, kun muut työyhteisön jäsenet olivat antaneet esimiehelleni palautetta, että olen liian poissaolevan oloinen, enkä ota tarpeeksi kontaktia muihin. Työssä ei taas valittamista. Esimiehen sanoin: "kyllä tässä työssä vaan pitää olla sosiaalinen ja pirteä ekstrovertti". Kyllä. Työnantaja nimenomaan sanoi, että vain ekstrovertti sopii tälle alalle.
Ongelma ei niinkään ole se, että työssä olisi jotain vikaa tai työhön liittyvissä asioissa en ottaisi kontaktia muuhun porukkaan, vaan ilmeisesti nyt se, että en ole tarpeeksi mukana muussa toiminnassa ja keskustelussa. En siis tarpeeksi osallistu "small talkiin" työasioihin liittymättömissä asioissa, en osallistu pikkujouluihin yms ja sillä tavoin "tule tiiviimmäksi osaksi porukkaa". Käyn myös yleensä syömässä lounasravintolassa, enkä syö eväitä kahvihuoneessa muiden kanssa, koska en yksinkertaisesti jaksa sellaista hälinää, mikä syntyy kuin 10-20 henkilöä ahdetaan samaan pieneen huoneeseen ja kaikki keskustelevat päällekäin omiaan.
Tämä ihmetyttää ja turhauttaa, kun samanlaista kommentointia on saanut kuunnella käytännössä aina. Aina olen ollut liian hiljainen ja liian paljon omissa oloissani. On kummallista, että töissä pitää puuttua ihmisen persoonaan ja luonteeseen ja sitä yrittää kaikin keinoin muuttaa, vaikka työn tulos on hyvää. Itse olen itseeni tyytyväinen ja itsestäni ylpeä, mutta kaikkia muita oma introverttiyteni tuntuu ärsyttävän jostain syystä. Sama pätee työelämän lisäksi yksityiselämään.
Missähän vaiheessa aletaan oikeasti nähdä erilaiset luonteet ja persoonat vahvuutena eikä pyrittäisi laittamaan kaikkia samaan muottiin.
-
- Viestit: 59
- Liittynyt: 12.01.2019 19:42
- Viesti:
Re: Työelämä
Mä käyn fyssarilla säännöllisesti, joskus on semmonen fiilis ettei jaksais höpöttää sen kanssa. Samassa paikassa kävin hiljaisemman kaverin hierottavana, se oli välillä ehkä vaivaantuneempi kuin mä.
Mä menin kerran isoon kuorma-autokorjaamoon töihin ja olin ihan oma itseni eli en kovin puhelias mutta yritin tsempata. Työni tein ihan hyvin paria sähläystä lukuunottamatta. Olin aina tauoilla porukan mukana ja kerran saunaillassa dokaamassa. Iltavuorossa juotiin porukalla viskiä kun oltiin niin äijiä(rattijuoppoja). Parin kerran jälkeen lopetin juomisen kun ei pystyny keskittymään työhön. Vein kuitenkin sarvipullon. Kolmen kuukauden jälkeen korjaamopäällikkö ja työnjohtaja piti mulle puhuttelun, ongelmana oli heille se että mä en oo puhelias. Mä sanoin että pitäskö kokoajan pulputtaa jotain vaikka ei aina tunnu siltä. En muista enempää kuin sen että kuukauden päästä tuli kenkää. Omat harkitsemattomat kommentit taisi suututtaa joitakin, en tuntenut työläiskulttuuria. Oli siellä hiljaisia tyyppejä muitakin mutta ne oli eri vuorossa, niitten kanssa tulin paremmin juttuun. Olisin joka tapauksessa lähteny muualle töihin heti kun mahdollista. Mä otin tosi raskaasti tämän episodin, luulin olevani kova jätkä joka kelpaa mihin vaan mutta jouduinkin kokemaan henkistä kasvua. Olenkin ei toivottua vähemmistöä.
Nyt oon pienessä työpaikassa missä muut on samanhenkisiä, introvertin lottovoitto? Yritin vuosi sitten hakea isompaan firmaan ja haastattelussa sanoin suoraan että olen mitä olen ja uteliaana syynäsin koko paikan niin tarkasti että ymmärsivät ettei tota kannata ottaa riesaksi, heh. Kyllä mä oon seko.
Mä menin kerran isoon kuorma-autokorjaamoon töihin ja olin ihan oma itseni eli en kovin puhelias mutta yritin tsempata. Työni tein ihan hyvin paria sähläystä lukuunottamatta. Olin aina tauoilla porukan mukana ja kerran saunaillassa dokaamassa. Iltavuorossa juotiin porukalla viskiä kun oltiin niin äijiä(rattijuoppoja). Parin kerran jälkeen lopetin juomisen kun ei pystyny keskittymään työhön. Vein kuitenkin sarvipullon. Kolmen kuukauden jälkeen korjaamopäällikkö ja työnjohtaja piti mulle puhuttelun, ongelmana oli heille se että mä en oo puhelias. Mä sanoin että pitäskö kokoajan pulputtaa jotain vaikka ei aina tunnu siltä. En muista enempää kuin sen että kuukauden päästä tuli kenkää. Omat harkitsemattomat kommentit taisi suututtaa joitakin, en tuntenut työläiskulttuuria. Oli siellä hiljaisia tyyppejä muitakin mutta ne oli eri vuorossa, niitten kanssa tulin paremmin juttuun. Olisin joka tapauksessa lähteny muualle töihin heti kun mahdollista. Mä otin tosi raskaasti tämän episodin, luulin olevani kova jätkä joka kelpaa mihin vaan mutta jouduinkin kokemaan henkistä kasvua. Olenkin ei toivottua vähemmistöä.
Nyt oon pienessä työpaikassa missä muut on samanhenkisiä, introvertin lottovoitto? Yritin vuosi sitten hakea isompaan firmaan ja haastattelussa sanoin suoraan että olen mitä olen ja uteliaana syynäsin koko paikan niin tarkasti että ymmärsivät ettei tota kannata ottaa riesaksi, heh. Kyllä mä oon seko.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa