AS-piirteet tarkoittaa eri asiaa kuin diagnosoitu Aspergerin syndrooma. Sitäpaitsi ihan diagnosoidutkaan assit ei ole välttämättä niin omituisia kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Autismin kirjo on eräänlainen jatkumo ja diagnostiset kriteeritkin täyttävä Asperger voi olla siinä jatkumossa monessa eri kohdassa.Overlord kirjoitti:Vaikuttaa vähän siltä että Aspergerin syndroomaa hieman ylidiagnosoidaan. Tyypillinen introvertti keskittyy keskustelussa paljon enemmän sisältöön (mitä sanotaan) kuin muotoon (miten kommunikoidaan, sosiaaliset vihjeet, jne). Tietenkin ekstrovertistä tämä vaikuttaa hyvin epänormaalilta, mutta siitä on vielä pitkä matka tyypilliseen AS-tapaukseen (muun muassa lähes täydellinen kyvyttömyys lukea muiden mielentilaa puheen ja kehonkielen perusteella).
Lisäksi nykyään on alettu pohdiskella, josko assit olisivatkin yli-, eivät aliempaattisia.
http://seventhvoice.wordpress.com/2013/ ... -too-much/
Minulle toinen psykiatri sanoi, että "AS on vain muotidiagnoosi, sulla on ADD" ja toinen "ADD on vaan muotidiagnoosi, sulla on AS-piirteitä". Eli luoja yksin tietää mikä on yli- ja mikä alidiagnosoitu sairaus.
---
Minä itse kyllä luen ihmisiä melko hyvin, varsinkin tuttuja. Tai ainakin kuvittelen lukevani. Paitsi valehtelua en juuri koskaan tajua koska en itse valehtele käytännöllisesti katsoen koskaan. Mieleeni ei koskaan juolahda, että joku voisi valehdella. Enkä ikinä tajua jos minua "pössötetään", ts. kerrotaan joku ko. ihmiselle muka tapahtunut posketon juttu. Minulla kestää aina jonkin aikaa tajuta että hei ei tuo VOI olla totta. Noloa on se.
Toisaalta olen siinä mielessä epempaattinen että vaikka pystyisin lukemaan rivien välistä minusta olisi suotavaa että en joutuisi tekemään niin. Toisinaan reagoin ihan silkkaa ilkeyttäni vain siihen täsmälliseen asiasisältöön, en siihen mitä tarkoitetaan. Koska minusta on todella ärsyttävää ettei ihmiset voi sanoa suoraan jos vaikka haluavat että teen jotain.
Toisekseen olen epäempaattinen siinä mielessä että vaikka tietäisin miltä ihmisistä tuntuu en mitenkään välttämättä tunne myötätuntoa. Varsinkin jos tiedän kyllä, että nyt siitä tuntuu pahalta syystä X, mutta en pidä syytä X moisen reagoinnin arvoisena. Ts. jos minä en pahoittaisi mieltäni jostain asiasta en käsitä miksi joku muu katsoo asiakseen sellaisesta loukkaantua.
Sitä en kyllä tiedä miten tuo ylläoleva liittyi mihinkään.
Tähän terapiajuttuun liittyen tuli mieleeni, että minä en tunnu hyötyvän myöskään vertaistukiryhmistä. Olen yhdessä sellaisessa käynyt. Alkuun tuntui kyllä kivalta, kun tuntui että hei, mulla on käytännöllisesti katsoen Omia Kavereita. Olen Melkein Normaali. Mutta tuollakin on se ongelma, että ne muut ei tunnu ymmärtävän minua lainkaan -vaikka pari muutakin tyyppiä väittää olevansa introverttejä, kaikki ne kumminkin ovat sata kertaa sosiaalisempia kuin minä. Lisäksi minä ajattelen epätavanomaisesti ylipäänsä kaikesta ja kiinnostuksen kohteeni on jossain määrin eksentrisiä. En tahdo löytää ihmisten kanssa puheenaiheita. Olen huomannut että useimmat ihmiset ei esimerkiksi halua keskustella märehtijöiden ruoansulatuksesta.
Sosiaalisia suhteita vaikeuttaa sekin, että minulla on taipumus olla kiinnostunut asioista, ei ihmisistä. Tai olen kyllä kiinnostunut ihmisistäkin siinä mielessä, miten ihmis-eläin toimii missäkin tilanteessa sekä solutasolla että sosiologisessa mielessä. Mutta yksittäisen ihmisen yksittäiset pikku kuulumiset ei vaan jaksa kiinnostaa.
Sen takia varmaan sen enempää vertaisutkiryhmä kuin terapiakaan ei tahdo toimia; sen lisäksi että muiden kuulumiset ei kiinnosta minua, en pidä omiakaan kuulumisiani järin kiinnostavina. Pohdiskelen kyllä käytöstäni, tunteitani jne ja etsin säännönmukaisuuksia, kaavoja, syitä miksi toimin tavalla jolla toimin mutta sitten terapiassa mun pitäisi kertoa, "Miltä susta nyt tuntuu?", kun olen huomannut jonkun kaavan. No, yleensä tunnen hetkellistä voitonriemua koska olen murtanut koodin ja sen jälkeen kyllästyn aiheeseen ja haluan siirtyä eteenpäin. Terapeutti taas haluaa joskus ottaa ties miten vanhojen tapaamisten muistiinpanot esille ja kuulla mitä mieltä olen niistä nyt mikä on ihan hirveää koska ne asiat on menneisyyttä, loppuun käsiteltyjä ja minusta on aina todella epämiellyttävää palata vanhoihin kiinnostuksen kohteisiin sen jälkeen kun ne ovat kerran lakanneet kiinnostamasta.
Jumalattoman pitkä sepustus ilman päätä ja häntää, sori.