Ymmärtääkö psykoterapeutti introverttiä?

[Passepartout]

Vaikuttaa vähän siltä että Aspergerin syndroomaa hieman ylidiagnosoidaan. Tyypillinen introvertti keskittyy keskustelussa paljon enemmän sisältöön (mitä sanotaan) kuin muotoon (miten kommunikoidaan, sosiaaliset vihjeet, jne). Tietenkin ekstrovertistä tämä vaikuttaa hyvin epänormaalilta, mutta siitä on vielä pitkä matka tyypilliseen AS-tapaukseen (muun muassa lähes täydellinen kyvyttömyys lukea muiden mielentilaa puheen ja kehonkielen perusteella).

AS-piirteet tarkoittaa eri asiaa kuin diagnosoitu Aspergerin syndrooma. Sitäpaitsi ihan diagnosoidutkaan assit ei ole välttämättä niin omituisia kuin mitä ihmiset kuvittelevat. Autismin kirjo on eräänlainen jatkumo ja diagnostiset kriteeritkin täyttävä Asperger voi olla siinä jatkumossa monessa eri kohdassa.

Lisäksi nykyään on alettu pohdiskella, josko assit olisivatkin yli-, eivät aliempaattisia.
http://seventhvoice.wordpress.com/2013/ ... -too-much/

Minulle toinen psykiatri sanoi, että "AS on vain muotidiagnoosi, sulla on ADD" ja toinen "ADD on vaan muotidiagnoosi, sulla on AS-piirteitä". Eli luoja yksin tietää mikä on yli- ja mikä alidiagnosoitu sairaus.

---
Minä itse kyllä luen ihmisiä melko hyvin, varsinkin tuttuja. Tai ainakin kuvittelen lukevani. Paitsi valehtelua en juuri koskaan tajua koska en itse valehtele käytännöllisesti katsoen koskaan. Mieleeni ei koskaan juolahda, että joku voisi valehdella. Enkä ikinä tajua jos minua "pössötetään", ts. kerrotaan joku ko. ihmiselle muka tapahtunut posketon juttu. Minulla kestää aina jonkin aikaa tajuta että hei ei tuo VOI olla totta. Noloa on se.

Toisaalta olen siinä mielessä epempaattinen että vaikka pystyisin lukemaan rivien välistä minusta olisi suotavaa että en joutuisi tekemään niin. Toisinaan reagoin ihan silkkaa ilkeyttäni vain siihen täsmälliseen asiasisältöön, en siihen mitä tarkoitetaan. Koska minusta on todella ärsyttävää ettei ihmiset voi sanoa suoraan jos vaikka haluavat että teen jotain.

Toisekseen olen epäempaattinen siinä mielessä että vaikka tietäisin miltä ihmisistä tuntuu en mitenkään välttämättä tunne myötätuntoa. Varsinkin jos tiedän kyllä, että nyt siitä tuntuu pahalta syystä X, mutta en pidä syytä X moisen reagoinnin arvoisena. Ts. jos minä en pahoittaisi mieltäni jostain asiasta en käsitä miksi joku muu katsoo asiakseen sellaisesta loukkaantua.

Sitä en kyllä tiedä miten tuo ylläoleva liittyi mihinkään.

Tähän terapiajuttuun liittyen tuli mieleeni, että minä en tunnu hyötyvän myöskään vertaistukiryhmistä. Olen yhdessä sellaisessa käynyt. Alkuun tuntui kyllä kivalta, kun tuntui että hei, mulla on käytännöllisesti katsoen Omia Kavereita. Olen Melkein Normaali. Mutta tuollakin on se ongelma, että ne muut ei tunnu ymmärtävän minua lainkaan -vaikka pari muutakin tyyppiä väittää olevansa introverttejä, kaikki ne kumminkin ovat sata kertaa sosiaalisempia kuin minä. Lisäksi minä ajattelen epätavanomaisesti ylipäänsä kaikesta ja kiinnostuksen kohteeni on jossain määrin eksentrisiä. En tahdo löytää ihmisten kanssa puheenaiheita. Olen huomannut että useimmat ihmiset ei esimerkiksi halua keskustella märehtijöiden ruoansulatuksesta.

Sosiaalisia suhteita vaikeuttaa sekin, että minulla on taipumus olla kiinnostunut asioista, ei ihmisistä. Tai olen kyllä kiinnostunut ihmisistäkin siinä mielessä, miten ihmis-eläin toimii missäkin tilanteessa sekä solutasolla että sosiologisessa mielessä. Mutta yksittäisen ihmisen yksittäiset pikku kuulumiset ei vaan jaksa kiinnostaa.

Sen takia varmaan sen enempää vertaisutkiryhmä kuin terapiakaan ei tahdo toimia; sen lisäksi että muiden kuulumiset ei kiinnosta minua, en pidä omiakaan kuulumisiani järin kiinnostavina. Pohdiskelen kyllä käytöstäni, tunteitani jne ja etsin säännönmukaisuuksia, kaavoja, syitä miksi toimin tavalla jolla toimin mutta sitten terapiassa mun pitäisi kertoa, "Miltä susta nyt tuntuu?", kun olen huomannut jonkun kaavan. No, yleensä tunnen hetkellistä voitonriemua koska olen murtanut koodin ja sen jälkeen kyllästyn aiheeseen ja haluan siirtyä eteenpäin. Terapeutti taas haluaa joskus ottaa ties miten vanhojen tapaamisten muistiinpanot esille ja kuulla mitä mieltä olen niistä nyt mikä on ihan hirveää koska ne asiat on menneisyyttä, loppuun käsiteltyjä ja minusta on aina todella epämiellyttävää palata vanhoihin kiinnostuksen kohteisiin sen jälkeen kun ne ovat kerran lakanneet kiinnostamasta.

Jumalattoman pitkä sepustus ilman päätä ja häntää, sori.

[Passepartout]

Olo on ristiriitainen: haluaisin olla enemmän yksin ja rauhassa, mutta mieltä kalvaa syvä yksinäisyys, koska en tunne kuuluvani mihinkään joukkoon.

Tämä lause oli siis se mikä laukaisi tuon äskeisen vuodatukseni. Koen olevani jollain niin perustavaa laatua olevalla tavalla omituinen. Olen kahlannut läpi AS- ja ADD-palstat, ja melko paljon "osumia" tulee, kuten näistä introverttijutuistakin, mutta tuntuu että silti kukaan ei ole ihan minun lajiani. Ts. tunnistan, että "nämä ihmiset kokee tämän ja tämän asian samoin kuin minä", mutta sitten jää aina se 90 % jonka koen ihan eri tavalla.

Toisaalta saattaa olla, että jos on yltiöindividualisti, ihminen vaan on kykenemätön tuntemaan yhteenkuuluvuutta tai joukkoon kuulumista vaikka kaikkien muiden mielestä kuuluisitkin joukkoon.

[Drover]

Aloittajalle

Poden samankaltaisia ongelmia ja olen juuri päässyt kelan avustamaan terapiaan vaikean masennuksen ja as-oireiden takia. En itse ole kokenut olevani masentunut, vain väsynyt. Mutta kohdalleni on ainakin toistaiseksi sattunut ammattitaitoinen ja ilmeisesti introvertti itsekin oleva terapeutti. Jo muutamalla kerralla päästiin nykyisen tilanteeni ongelmaan. Eli suosittelen vaihtamaan/pyytämään mahdollisuutta keskustella jonkun toisen terapeutin tms. kanssa.

Itse löysin yllättäen lyhyessä ajassa sen, mikä on ajanut nykyiseen tilanteeseeni: tunteiden kieltäminen. Olen kuvitellut osaavani käsitellä sosiaalisia tilanteita, mutta loukkaannun todella helposti ja tarkkailen ihmisiä hyvin paljon jopa tiedostamattani huomattavasti enemmän. Pohdin liikaa merkityksiä sanojen ja ilmeiden takana, joita varsinkin erittäin sosiaaliset ja ulospäin suuntautuneet käyttävät. Ja jollain tapaa kiellän tunteet itseltäni mukautuakseni ekstroverttiin tapaan toimia. Lopputuloksena on että tuntuu kuin läikkyisin yli, väsymys on vienyt pisteeseen jossa sosiaaliset tilanteet ovat tuskaa.

Terapeutin kanssa keskustellessani huomasin muistavani jo lapsuudesta asioita joita olen käsitellyt, pohtinut tai vältellyt voimakkaasti. Olen jo alkuvaiheessa kuulemma paremmassa tilanteessa kuin monet terapian jälkeen. Toiveita terapian sujumiselle on paljon, mutta se nähdään myöhemmin jatkonkeskusteluiden jälkeen.

[Overlord]

Toisaalta saattaa olla, että jos on yltiöindividualisti, ihminen vaan on kykenemätön tuntemaan yhteenkuuluvuutta tai joukkoon kuulumista vaikka kaikkien muiden mielestä kuuluisitkin joukkoon.

Itse en ole ikinä tuntenut hetkeksikään kuuluvani mihinkään joukkoon, pieneen tai isoon. Olen aina yksilö massan seassa.

Massojen psykologia on kuitenkin ihan todellinen asia. Toisin sanoen suurin osa ihmisistä on kykenevä muodostamaan joukkoja, joissa normaalit sosiaaliset säännöt muuttuvat tai jopa osin katoavat (vanhan sanonnan mukaan joukon älykkyys on kääntäen verrannollinen joukon kokoon). Ihmisjoukko kykenee käsittämättömiin raakuuksiin, vaikka yksikään joukon jäsenistä ei tekisi mitään sellaista yksinään.

Sosiaalisia suhteita vaikeuttaa sekin, että minulla on taipumus olla kiinnostunut asioista, ei ihmisistä. Tai olen kyllä kiinnostunut ihmisistäkin siinä mielessä, miten ihmis-eläin toimii missäkin tilanteessa sekä solutasolla että sosiologisessa mielessä. Mutta yksittäisen ihmisen yksittäiset pikku kuulumiset ei vaan jaksa kiinnostaa.

Kuulostaa hyvin tutulta. Jos et ole vielä MBTI-testiä tehnyt niin kannattaa ihmeessä. Veikkaisin tulokseksi INTJ:tä.

[Passepartout]

^^Saan testeistä aina tulokseksi INTJ, vaikka mietin kyllä aina että voiko niin imarteleva tulos olla oikeasti tosi? Tietysti yritän vastata rehellisesti, mutta voihan ihminen huijata itseäänkin noissa ja vastata "ihanneminänsä" mukaisesti, ei todellisuuden.

Toisaalta kun joskus luin miehelle jonkun INTJ-kuvauksen hän totesi minulle: "Siis sä olet just tuollainen. Ei ihme että äitini pelkää sua."

Olen miettinyt sitäkin, että psykoterapeutithan ovat pääsääntöisesti humanisteja. Voiko humanisti oikeasti koskaan todella ymmärtää ihmistä, jonka korkeimpia arvoja ovat älyllinen rehellisyys ja pyrkimys loogisuuteen?

Droverin ajatus terapeutin vaihtamisesta on varmaan teoriassa hyvä mutta never gonna happen. Tunnen itseni; jos lakkaan käymästä tuolla en ikinä saa itsestäni irti sitä että etsisin uuden terapeutin.

Totuuden nimissä täytyy myöntää, että olen minä terapiasta hyötynytkin. Ilman terapiaa en välttämättä olisi tajunnut miten paljon teeskentelen ihmisille -tai ainakin sen tajuaminen olisi vienyt enemmän aikaa. Metka huomata miten jumalattoman hyvä näyttelijä olenkaan; monikaan minut tavannut ei luultavasti uskoisi että olen introvertti.

[Overlord]

^^Saan testeistä aina tulokseksi INTJ, vaikka mietin kyllä aina että voiko niin imarteleva tulos olla oikeasti tosi? Tietysti yritän vastata rehellisesti, mutta voihan ihminen huijata itseäänkin noissa ja vastata "ihanneminänsä" mukaisesti, ei todellisuuden.

Kirjoitustesi perusteella näin arvasinkin, suurin osa niistä kun voisi olla ihan yhtä hyvin itseni kirjoittamia (myös INTJ). Jopa tuo tulosten kyseenalaistaminen on täysin tyypillistä (omat ajatukseni ja havaintoni käyn aina pariin tusinaan kertaan läpi etsien loogisia heikkouksia). Kokemukseni mukaan tätä tyyppiä on muiden myös kaikkein vaikein ymmärtää.

Sinun on vain hyväksyttävä se, että näet maailman eri tavalla kuin muut. Itse luonnehdin sitä niin, että jos maailma on näyttämö niin minua kiinnostaa mitä kulisseissa tapahtuu, eli miten kaikki toimii syvätasolla. Sellaiset asiat kuin eksistentiaalinen filosofia tai metakognitio eivät oikeastaan ketään muita kiinnosta.

Itse olen kuitenkin ollut siinä onnellisessa asemassa että tajusin olevani täysin erilainen jo hyvin nuorena. Olenkin siis pystynyt keskittymään niihin asioihin mihin olen halunnut liiemmin välittämättä muiden mielipiteistä. Kukaan muu ei voi kertoa sinulle miten juuri sinun tulisi elää elämäsi. Onnellisuus, kuten kaikki tunteet, kumpuaa sisältä. Jekku on ainoastaan oman tulkintakehyksen muuttamisessa.
“We are what we think. All that we are arises with our thoughts. With our thoughts, we make the world.” -Buddha

[Passepartout]

Laitan vähän lisää tapauskertomusta siltä varalta, että joku muukin on terapian tarpeessa ja pohdiskelee näitä asioita.

Testasin vähän terapeuttiani viimeksi. Panin sukkaa äänitorveen eli toisin sanoen tarkoituksella vaimensin kaikkea sitä mitä pidän INTJ:lle ominaisena. Puhuimme introverttiydestäni ja siitä, mahdanko olla HSP. Terapeutti tuntui ymmärtävän ihan hyvin. Senhän kyllä huomaa, onko terapeutin empatia todellista, ymmärrykseen perustuvaa vai pelkkää ammattiempatiaa.

Toisin sanoen jos olette muuten vain introverttejä, ei syytä huoleen. Ja kuten Overlord totesi, jos on INTJ täytyy vaan lähteä siitä että suurin osa ihmisistä ei pysty ymmärtämään.

Vähän asian vierestä: yhdessä lukemassani kirjassa ihmisten piti kuvitella, millainen heidän mielensä on. Minä näen, ja olen aina nähnyt, mieleni jonkinlaisena teränä. Hyvin terävänä ja hyvin kiiltävänä. Vahinko vaan että muilla ihmisillä tuntuu olevan villalankakerä jolla kissa on leikkinyt.

[Passepartout]

Pakko vielä kommentoida tähän ketjuun ettei ihmisille jää väärää käsitystä psykoterapiasta. Meillä menee terapeutin kanssa nykyään paljon paremmin, kun pyysin että tavattaisiin maksimissaan kahden viikon välein. Suurin ongelma oli ilmeisesti se, että kerran viikossa tapaamiset yksinkertaisesti kuormittivat minua liikaa.

Eli jos joskus menette terapiaan kannattaa huomata, että tavanomainen frekvenssi ei ehkä ole paras mahdollinen teidän kohdallanne.

Olen tajunnut että moni harrastuskin on kohdallani loppunut siksi, että kerran viikossa -tahti ihmisten kanssa tekemistä on minulle liikaa. Vähänkö tämä saa taas minut tuntemaan itseni vajavaiseksi.

[Passepartout]

Niin ja toinen tärkeä juttu on se, että olemme keskittyneet enemmän Mindfulness -harjoitusten tekoon ja harjoituksista keskustelemiseen.

[oman tien kulkija]

NF:t ja NT:t ovat huomattavan erilaisia mitä SJ:t ja SP:t. Luulen että erilaisuuden tunne korostuu etenkin intuitiivisissa introverteissa, koska määrällisesti meitä on vähän. Eli kaikki introvertitkaan eivät ole samasta muotista. Osa introverteista ei varmasti koe itseään yhtään erilaisena. Sitä paitsi olemme kaikki yksilöitä vaikka kuuluisimme mihin tyyppiin tahansa. Elämänkokemuksellakin on suuri merkitys millaiseksi itsemme koemme.

Toisekseen olen epäempaattinen siinä mielessä että vaikka tietäisin miltä ihmisistä tuntuu en mitenkään välttämättä tunne myötätuntoa. Varsinkin jos tiedän kyllä, että nyt siitä tuntuu pahalta syystä X, mutta en pidä syytä X moisen reagoinnin arvoisena. Ts. jos minä en pahoittaisi mieltäni jostain asiasta en käsitä miksi joku muu katsoo asiakseen sellaisesta loukkaantua.

En voi sanoa varmasti että tunnen ketään INTJ ihmistä henkilökohtaisesti, nettituttavuuksia lukuunottamatta. Lainaamani teksti kuulostaa kyllä selvästi Introverted Feeling (Fi) funktiolta, joka on itselläni voimakkain funktio INFP:nä. Fi:n ja Fe:n (Extraverted Feeling) erohan käsittääkseni on että Fi:t ovat tietoisia omista tunteistaan, mutta niitä on hyvin hankala näyttää ulospäin ja muiden ihmisten tunteet eivät vaikuta Fi:n tunteisiin. Muiden teot kylläkin. Olen kyllä empaattinen, mutta se näkyy lähinnä rauhoittavina sanoina ja että osaan kuunnella. Fe -ihmiset taas eivät ole välttämättä niin perillä omista tunteistaan, vaan muiden tunteet ja mielialat voivat jopa sotkea Fe:n omat tunteet. Kärjistettynä esimerkkinä itku itkusta. Tämän takia Fe:t nähdään myötätuntoisina ja Fi:t jopa kylminä. En voi missään nimessä kuvitella että minulla olisi AS. ADD toisaalta on googletuksen perusteella yleistä INFP:lle, mutta en halua yrittää diagnosoida itseäni, vaikkakin minulla on valtaosa niistä piirteistä. INTJ:llä Fi on siis kolmas funktio, eli se tulee kyllä ajoittain esiin. Kuten sanoin, en vielä tiedä paljoakaan INTJ:stä, mutta funtioita ei tulisi kuitenkaan yksitellen ottaa tarkasteluun vaan ottaa huomioon kaikki neljä funktiota kokonaisuutena.

Minä en ainakaan jaksaisi keskustella terapeutin kanssa joka ei ottaisi minua huomioon yksilönä. Ehkä osalla heistä on taipumus korostaa omaa asiantuntijuuttaan omalla kehonkielellään, puheellaan ja teoillaan.