Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilaisia?
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Kyllä, aika usein tunnen olevani erilainen. Kuitenkin kun nyt tajusin olevani introvertti, tunnen olevani hieman vähemmän erilainen Ja mä toivon, että kunhan jaan tietoutta asiasta ystävilleni, he ymmärtäisivät minua hieman paremmin. Itse ainakin ymmärrän itseäni paljon paremmin. Aiemmin olen pitänyt itseäni huonona ihmisenä kun en jaksa jatkuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa. Tämä huono omatunto hävisi samantien kun tajusin olevani introvertti. En oo varmaan ikinä ollut helpottuneempi kun tajutessani tämän.
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Hei vaan kaikille introille.
Otsikon kysymykseen vastaten kyllä olen..koko elämäni itse asiassa.
On todelle huojentavaa lukea näitä viestejä ja useimmat tuntuukin kuin omista räpylöistä kirjoitetuilta..tunne on vähän kuin kotiin tulisi ja vähintään yhtä elämyksellistä lukea toi Harhaluuloja introverteista osio.
Itse olen töissä aika suuressa työyhteisössä (20+ henkeä meidän "tiimissä") ja välillä on todella, todella vaikeata.
Suurin osa kun on kallellaan sinne sosiaalisempaan suuntaan.
"miks toi ei puhu mitään?"
"toi on tosi outo tyyppi, tunteeton, kylmä" yms. skeidaa...kyllä te tiedätte . Voi pojat, että vastaavaa on saanut kuulla koko elämän ja pitkään pidinkin itseäni jotenkin mielenvikaisena, vajavaisena tai jotain.
Yritä siinä selittää näille pinnallisille, mölyäville ekstroverteille, ettei päivän säästä puhuminen ole oikein oma juttu tai ettei Kalle-Petterin ensi askeleet kiinnosta pätkääkään. Nykyään ei edes jaksa yrittää, jotkut ymmärtää...suurin osa ei.
Olen aina ollut todella suorapuheinen ja meni todella pitkään ymmärtää, ettei niin "saa" puhua.
Pahoittelen aika sekavaa kirjoitusta, mutta duraselit on aivan tyhjät taas vaihteeksi.
Otsikon kysymykseen vastaten kyllä olen..koko elämäni itse asiassa.
On todelle huojentavaa lukea näitä viestejä ja useimmat tuntuukin kuin omista räpylöistä kirjoitetuilta..tunne on vähän kuin kotiin tulisi ja vähintään yhtä elämyksellistä lukea toi Harhaluuloja introverteista osio.
Itse olen töissä aika suuressa työyhteisössä (20+ henkeä meidän "tiimissä") ja välillä on todella, todella vaikeata.
Suurin osa kun on kallellaan sinne sosiaalisempaan suuntaan.
"miks toi ei puhu mitään?"
"toi on tosi outo tyyppi, tunteeton, kylmä" yms. skeidaa...kyllä te tiedätte . Voi pojat, että vastaavaa on saanut kuulla koko elämän ja pitkään pidinkin itseäni jotenkin mielenvikaisena, vajavaisena tai jotain.
Yritä siinä selittää näille pinnallisille, mölyäville ekstroverteille, ettei päivän säästä puhuminen ole oikein oma juttu tai ettei Kalle-Petterin ensi askeleet kiinnosta pätkääkään. Nykyään ei edes jaksa yrittää, jotkut ymmärtää...suurin osa ei.
Olen aina ollut todella suorapuheinen ja meni todella pitkään ymmärtää, ettei niin "saa" puhua.
Pahoittelen aika sekavaa kirjoitusta, mutta duraselit on aivan tyhjät taas vaihteeksi.
"Luulin, että olit enkeli, mutta taidatkin olla paholainen"
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Mun mielestä muut on erilaisia ja outoja, ite oon toki normaali. Oon näin vanhemmiten hiffannut että mulla on ilmeisesti aika paljon parempi itseluottamus kuin monella muulla, ja se on kieltämättä helpottanut elämää murrosiän jälkeen.
Toki jos myötäilisin enemmän, olisin ehkä erilaisessa asemassa tällä hetkellä. Oman tiensä kulkijalla ei oo aina nyky-yhteiskunnassa taloudellisesti helppoa, mutta ainakin olen saanut olla oma itseni. Sitä oikeutta ei moni saa.
Toki jos myötäilisin enemmän, olisin ehkä erilaisessa asemassa tällä hetkellä. Oman tiensä kulkijalla ei oo aina nyky-yhteiskunnassa taloudellisesti helppoa, mutta ainakin olen saanut olla oma itseni. Sitä oikeutta ei moni saa.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Olen lueskellut suunnilleen jokaisen tämän foorumin keskustelun läpi tässä parin viikon aikana ja täytyy sanoa että se on kannattanut. Olen niin pitkään tuntenut olevani erilainen kuin muut ja yksin tämän "omituisuuteni" kanssa, joten tuntuu erittäin hyvältä lukea että on olemassa paljon kaltaisiani, en olekaan yksin.
Sanan introvertti olen kuullut lukuisat kerrat ennenkin, mutta en koskaan ole tutustunut siihen tarkemmin. Olen ajatellut vain että introvertit ovat hiljaisia ihmisiä ja sellainen minäkin olen, mutta en kunnolla sisäistänyt sen täyttä merkitystä. Nyt kun olen asioista lukenut niin huomaan että monet piirteeni, joiden olen uskonut liittyvän ujouteen ja masennukseen, ovatkin ihan vain introverttiutta. On ihanaa huomata että on ihan normaalia väsyä sosiaalisten tilanteiden jälkeen, olen ajatellut että se on joku outo oma juttuni ja toisinaan että olen vain niin laiska että väsähdän kun vietän aikaa ihmisten kanssa.
Puhelimeen vastaaminen on jo lukuisat vuodet ollut erittäin vastenmielistä, en osaa keskustella puhelimessa vaan mielummin juttelisin kasvotusten, enkä pidä siitä että koen olevani velvoitettu keskustelemaan ihan yhtäkkiä, etenkin kun en sitä itse halua. Joskus jätän vastaamatta puhelimeen ja soitan takaisin vasta sitten kun itsestäni siltä tuntuu, toisinaan jo viiden minuutin päästä, mutta sekin tuntuu loppujen lopuksi pakolliselta. Sukulaiset huolestuvat jostain syystä melkein heti jos ei vastaa puhelimeen, vaikka luulisi heidän näiden vuosien aikana jo huomanneen että minä en ole aina tavoitettavissa. Kaipaan todella lankapuhelimia, niiden aikaan ei ollut itsestään selvää että ihminen on tavoitettavissa 24/7.
En ole kiinnostunut juoksemaan aina jossakin ja tarvitsen aina oman aikani siihen että valmistaudun henkisesti siihen että pitää mennä jonnekin, lähden mihinkään spontaanisti erittäin harvoin. Silloin kun ei ole mitään pakollista menoa, niin viihdyn kotonani vallan mainiosti, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi sieltä poistua. Usein tunnen että pystyisin hyvinkin kommunikoimaan lähes pelkästään kirjoittamalla, kotona oman koneeni ääressä, se on kaikkein helpointa. Netissä jutellessa on aikaa miettiä sanojaan ja on helppoa olla hiljaa, kun taas kasvokkain ollessa tunnen usein että minun pitäisi olla koko ajan äänessä ja keksiä väkisin jotain sanottavaa, ettei toinen osapuoli pitäisi minua tylsänä. Olen ihan luokattoman huono keksimään puhuttavaa ihmisen kanssa jota en tunne, en osaa ollenkaan small talkia, enkä ymmärrä miten kukaan voi oikeasti keskustella säästä. Mitä siitä voi muka sanoa? Läheisempien ystävien kanssa voin kyllä puhua lähes tauotta ja vieraampienkin kanssa silloin kun on joku selkeä yhteinen mielenkiinnon kohde. Haluaisin kyllä tavata ihmisiä myös oikeasti, en vaan joka päivä ja en ketä tahansa, vaan ihmisiä joiden kanssa koen olevani samanlainen.
Olen toisaalta erittäin miellyttämisenhaluinen, mutta silti olen ollut aina enemmän oman tieni kulkija. Haluan tulla hyväksytyksi, haluan että ihmiset pitävät minusta, mutta en silti ole yrittänyt koskaan aktiivisesti muuttaa itseäni. Itsensä muuttaminen muiden vuoksi ei vain tunnu oikealta. Haluankin löytää ihmisiä jotka pitävät minusta tämmöisenä kuin olen, tuntea että olen hyvä omana itsenäni ja kokea yhteenkuuluvuutta. Olen väsynyt siihen että ihmiset ympärilläni ovat pääasiassa vain hyvän päivän tuttuja, joiden seurassa en voi rentoutua täysin ja sanoa mitä minua huvittaa. En vain tiedä miten löytäisin oikeita ystäviä, sehän siinä niin hankalaa onkin kun tuntuu että sosiaaliset taidot ovat olemattomat.
En usko että voin sanoa olevani kovin syvällinen ihminen, mietin kyllä todella paljon asioita, mutta harvemmin perehdyn mihinkään yhteiskunnan ongelmiin yms. mitkä itse lasken syvälliseksi ajatteluksi. Viime aikoina ajatukset ovat pyörineet erittäin tiiviisti itseni ympärillä, olen ensimmäistä kertaa alkanut todella tutustumaan itseeni, pohtimaan millainen ihminen minä olen ja mistä käytökseni kussakin tilanteessa johtuu. Tunnen että olen oppinut paljon ja löytänyt erilaisia syy-seuraus-suhteita, joita en ole huomannut koskaan ennen. Se tuntuu erittäin palkitsevalta ja ehkä hiljalleen opin kunnolla hyväksymään itseni.
Sanan introvertti olen kuullut lukuisat kerrat ennenkin, mutta en koskaan ole tutustunut siihen tarkemmin. Olen ajatellut vain että introvertit ovat hiljaisia ihmisiä ja sellainen minäkin olen, mutta en kunnolla sisäistänyt sen täyttä merkitystä. Nyt kun olen asioista lukenut niin huomaan että monet piirteeni, joiden olen uskonut liittyvän ujouteen ja masennukseen, ovatkin ihan vain introverttiutta. On ihanaa huomata että on ihan normaalia väsyä sosiaalisten tilanteiden jälkeen, olen ajatellut että se on joku outo oma juttuni ja toisinaan että olen vain niin laiska että väsähdän kun vietän aikaa ihmisten kanssa.
Puhelimeen vastaaminen on jo lukuisat vuodet ollut erittäin vastenmielistä, en osaa keskustella puhelimessa vaan mielummin juttelisin kasvotusten, enkä pidä siitä että koen olevani velvoitettu keskustelemaan ihan yhtäkkiä, etenkin kun en sitä itse halua. Joskus jätän vastaamatta puhelimeen ja soitan takaisin vasta sitten kun itsestäni siltä tuntuu, toisinaan jo viiden minuutin päästä, mutta sekin tuntuu loppujen lopuksi pakolliselta. Sukulaiset huolestuvat jostain syystä melkein heti jos ei vastaa puhelimeen, vaikka luulisi heidän näiden vuosien aikana jo huomanneen että minä en ole aina tavoitettavissa. Kaipaan todella lankapuhelimia, niiden aikaan ei ollut itsestään selvää että ihminen on tavoitettavissa 24/7.
En ole kiinnostunut juoksemaan aina jossakin ja tarvitsen aina oman aikani siihen että valmistaudun henkisesti siihen että pitää mennä jonnekin, lähden mihinkään spontaanisti erittäin harvoin. Silloin kun ei ole mitään pakollista menoa, niin viihdyn kotonani vallan mainiosti, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi sieltä poistua. Usein tunnen että pystyisin hyvinkin kommunikoimaan lähes pelkästään kirjoittamalla, kotona oman koneeni ääressä, se on kaikkein helpointa. Netissä jutellessa on aikaa miettiä sanojaan ja on helppoa olla hiljaa, kun taas kasvokkain ollessa tunnen usein että minun pitäisi olla koko ajan äänessä ja keksiä väkisin jotain sanottavaa, ettei toinen osapuoli pitäisi minua tylsänä. Olen ihan luokattoman huono keksimään puhuttavaa ihmisen kanssa jota en tunne, en osaa ollenkaan small talkia, enkä ymmärrä miten kukaan voi oikeasti keskustella säästä. Mitä siitä voi muka sanoa? Läheisempien ystävien kanssa voin kyllä puhua lähes tauotta ja vieraampienkin kanssa silloin kun on joku selkeä yhteinen mielenkiinnon kohde. Haluaisin kyllä tavata ihmisiä myös oikeasti, en vaan joka päivä ja en ketä tahansa, vaan ihmisiä joiden kanssa koen olevani samanlainen.
Olen toisaalta erittäin miellyttämisenhaluinen, mutta silti olen ollut aina enemmän oman tieni kulkija. Haluan tulla hyväksytyksi, haluan että ihmiset pitävät minusta, mutta en silti ole yrittänyt koskaan aktiivisesti muuttaa itseäni. Itsensä muuttaminen muiden vuoksi ei vain tunnu oikealta. Haluankin löytää ihmisiä jotka pitävät minusta tämmöisenä kuin olen, tuntea että olen hyvä omana itsenäni ja kokea yhteenkuuluvuutta. Olen väsynyt siihen että ihmiset ympärilläni ovat pääasiassa vain hyvän päivän tuttuja, joiden seurassa en voi rentoutua täysin ja sanoa mitä minua huvittaa. En vain tiedä miten löytäisin oikeita ystäviä, sehän siinä niin hankalaa onkin kun tuntuu että sosiaaliset taidot ovat olemattomat.
En usko että voin sanoa olevani kovin syvällinen ihminen, mietin kyllä todella paljon asioita, mutta harvemmin perehdyn mihinkään yhteiskunnan ongelmiin yms. mitkä itse lasken syvälliseksi ajatteluksi. Viime aikoina ajatukset ovat pyörineet erittäin tiiviisti itseni ympärillä, olen ensimmäistä kertaa alkanut todella tutustumaan itseeni, pohtimaan millainen ihminen minä olen ja mistä käytökseni kussakin tilanteessa johtuu. Tunnen että olen oppinut paljon ja löytänyt erilaisia syy-seuraus-suhteita, joita en ole huomannut koskaan ennen. Se tuntuu erittäin palkitsevalta ja ehkä hiljalleen opin kunnolla hyväksymään itseni.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Amen. Tosin minulle on helpompaa lähteä joskus spontaanisti kuin suunnitellen; jos joudun odottamaan jonkin kivaan menoon lähtöä, tulen yleensä katumapäälle...sade kirjoitti: En ole kiinnostunut juoksemaan aina jossakin ja tarvitsen aina oman aikani siihen että valmistaudun henkisesti siihen että pitää mennä jonnekin, lähden mihinkään spontaanisti erittäin harvoin. Silloin kun ei ole mitään pakollista menoa, niin viihdyn kotonani vallan mainiosti, enkä ymmärrä miksi minun pitäisi sieltä poistua.
Mutta minäkään en ymmärrä miksi pitäisi kotoaan poistua. Anopillani on tapana kysyä minulta säännöllisesti: "Miten sä saat aikasi kulumaan siellä kotona?" -olen siis masennuksen takia pois työelämästä. Minusta tuo kysymys on todella loukkaava, sehän on sama kuin väittäisi minua tylsäksi. Koska mielestäni vain tylsillä ihmisillä on tylsää omassa seurassaan.
No, siskoni sanoi tässä vähän aikaa sitten, että tulisi hulluksi jos joutuisi elämään sellaista elämää kuin minä. Niin että tunnenko itseni erilaiseksi, mitä?
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Kuulostaa niin tutulta.. Nuorempana nuo kommentit nujersivat. Kun halusin lomilla olla rauhassa ja luonnon äärellä, aikuiset ihmiset painostivat lähtemään jopa baariin. Mikä logiikka? Onko itsekseen viihtyvä ihminen jotenkin pelottava, liian seesteinen? Miksi häslääminen on parempaa? Nyt olen jo vankasti sitä mieltä, että muut melskatkoon.Mutta minäkään en ymmärrä miksi pitäisi kotoaan poistua. Anopillani on tapana kysyä minulta säännöllisesti: "Miten sä saat aikasi kulumaan siellä kotona?"
Täällä samat ajatukset. Kaipaan jonkin verran seuraa ja mieluiten sellaisen henkilön, jolla on melko samat arvot ja jonka tunnen haluavan ymmärtää myös minua. Onkin hassua, että tietynlainen seura väsyttää ja saa aikaan halun poistua ja äkkiä, ja toisenlainen taas antaa hyvän mielen pitkäksi aikaa.Haluaisin kyllä tavata ihmisiä myös oikeasti, en vaan joka päivä ja en ketä tahansa, vaan ihmisiä joiden kanssa koen olevani samanlainen.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Kyllä, todellakin! Jo aivan lapsesta saakka olen kokenut, etten ole kuin muut. Olen rauhallinen, hiljainen, ujo, viihdyn yksin, vihaan small talkia ja olen kokenut läpi elämäni, etteivät nuo ominaisuudet ole hyväksyttäviä, vaan niistä on päästävä eroon mitä pikimmiten. Olen yrittänyt. Mennyt ja tehnyt luonteeni vastaisesti asioita, jotta olisin kuin muut ja kokenut sen jälkeen oloni vielä surkeammaksi, kun olen huomannut, ettei sosiaalisuus onnistu minulta luonnostaan. Tuntenut alemmuuden tunnetta ja häpeää siitä, etten mahdu siihen iloisen, avoimen, sosiaalisen pälpättäjän muottiin, johon kaikkien oletetaan sopivan.
Tämän foorumin löytäminen on ollut itselleni kuin lottovoitto. 'Introvertti' -termiin olen törmännyt useasti aiemminkin, mutta vasta nyt täällä keskusteluja lueskeltuani, olen tajunnut, että se sanahan kuvaa minua. Tuntuu kuin kaikki 'oireeni' saisivat vihdoin selityksen. En ole huono, vääränlainen, omituinen tai erakko. Olen introvertti. Ja kaikkein lohduttavinta on ollut huomata, etten ole ainoa. Kaltaisiani on paljon, he vain onnistuvat peittämään olemassaolonsa taitavasti, aivan kuten olen tehnyt itsekin. Sen tosiasian sisäistäminen, ettei introverttius tee minusta huonompaa ihmistä, on ollut valaiseva. Pikkuhiljaa olen alkanut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja näkemään introvertit luonteenpiirteeni positiivisessa valossa. Vielä en kuitenkaan uskalla tulla julkisesti ulos kaapista ja julistaa ystävilleni olevani introvertti. Häpeän edelleen tunnustaa, että baari-illan sijaan olen mieluummin kotona tai että työkaverin siskon miehen koiran vaivoista keskusteleminen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Tämän foorumin löytäminen on ollut itselleni kuin lottovoitto. 'Introvertti' -termiin olen törmännyt useasti aiemminkin, mutta vasta nyt täällä keskusteluja lueskeltuani, olen tajunnut, että se sanahan kuvaa minua. Tuntuu kuin kaikki 'oireeni' saisivat vihdoin selityksen. En ole huono, vääränlainen, omituinen tai erakko. Olen introvertti. Ja kaikkein lohduttavinta on ollut huomata, etten ole ainoa. Kaltaisiani on paljon, he vain onnistuvat peittämään olemassaolonsa taitavasti, aivan kuten olen tehnyt itsekin. Sen tosiasian sisäistäminen, ettei introverttius tee minusta huonompaa ihmistä, on ollut valaiseva. Pikkuhiljaa olen alkanut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja näkemään introvertit luonteenpiirteeni positiivisessa valossa. Vielä en kuitenkaan uskalla tulla julkisesti ulos kaapista ja julistaa ystävilleni olevani introvertti. Häpeän edelleen tunnustaa, että baari-illan sijaan olen mieluummin kotona tai että työkaverin siskon miehen koiran vaivoista keskusteleminen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Erilaisuus riippuu vertailuryhmästä. Tietyissä pienissä ryhmissä (sukulaiset ja hyvät ystävät) en koe olevani erityisen erilainen. Suuremmissa otoksissa (opiskelutoverit, kollegat jne.) olen usein se oudoin hiippari.
Erilaisuudesta voi tehdä myös vahvuusalueen. Jos on riittävän paljon outoja harrastuksia, kykyjä ja taitoja, pystyy olemaan jollakin osa-alueella parempi kuin satunnainen vastaantulija. En tarkoita tällä sitä, että ehdottomasti pitäisi hakeutua konflikteihin ja olla ikävä ja ylimielinen ihminen. Pelkkä sisäinen tieto omasta ylivertaisuudesta kohottaa luottamusta omaan itseensä. Ja mitä parempi itseluottamus, sitä helpompi on lähteä esimerkiksi vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin.
Erilaisuudesta voi tehdä myös vahvuusalueen. Jos on riittävän paljon outoja harrastuksia, kykyjä ja taitoja, pystyy olemaan jollakin osa-alueella parempi kuin satunnainen vastaantulija. En tarkoita tällä sitä, että ehdottomasti pitäisi hakeutua konflikteihin ja olla ikävä ja ylimielinen ihminen. Pelkkä sisäinen tieto omasta ylivertaisuudesta kohottaa luottamusta omaan itseensä. Ja mitä parempi itseluottamus, sitä helpompi on lähteä esimerkiksi vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Minäkin tunsin olevani erilainen kuin muut siihen saakka kunnes hyväksyin olevani introvertti. Tämän jälkeen on helpottanut, koska osaan (pikkuhiljaa) tietoisesti järjestää arkeni oman jaksamiseni mukaan enkä sen kustannuksella. Ja toisaalta haasteellisesa tilanteessa tiedän, miksi tuntuu tukalalta ja sekin on ihan ok ajoittain, mieluiten satunnaisestiTuntuu kuin kaikki 'oireeni' saisivat vihdoin selityksen. En ole huono, vääränlainen, omituinen tai erakko. Olen introvertti.
Mielestäni ei ole muuta kuin erilaisuutta, koska kukaan ei ole toiseen nähden samanlainen. Elämänkokemukseni on antanut suvaitsevaisuutta toisia kohtaan (myös ekstrovertteja) mutta tärkeimmin itseäni kohtaan. Tähän olen päässyt myös käymällä läpi ikävät kokemukseni ja panostamalla läsnäoloon esim. meditoimalla.
Edelleen huomaan erilaisuusajatuksia, jos elämä lipsahtaa hektisen puolelle. Nimenomaan _ajatuksia_.
Re: Introvertit, oletteko koskaan tunteneet olevanne erilais
Tämä. Olen aina tietänyt olevani jollain tapaa erilainen kuin muut. Outona, viallisena ja erakkona pidetty. Introverttiuden löytäminen antoi jotenkin "virallisen" hyväksynnän erilaisuudelleni ja olen siitä lähtien alkanut kuuntelemaan omia tarpeitani enemmän. Kuuntelen nykyään ensimmäisenä omia tarpeitani ja jaksamistani, ennen kuin yritän miellyttää muita olemuksellani. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jos olen sosiaalisuuden uuvuttama, sanon nyt suoraan että en jaksa ja että haluan olla omissa oloissa. Ennen koin jotenkin "että tällainen käytös ei ole hyväksyttävää" ja välillä ajoinkin itseni jaksamiseni äärirajoille sosialisoimalla ja menemällä ihmisten kanssa vaikka en oikeasti olisi jaksanut.Vieras kirjoitti:Minäkin tunsin olevani erilainen kuin muut siihen saakka kunnes hyväksyin olevani introvertti. Tämän jälkeen on helpottanut, koska osaan (pikkuhiljaa) tietoisesti järjestää arkeni oman jaksamiseni mukaan enkä sen kustannuksella. Ja toisaalta haasteellisesa tilanteessa tiedän, miksi tuntuu tukalalta ja sekin on ihan ok ajoittain, mieluiten satunnaisestiTuntuu kuin kaikki 'oireeni' saisivat vihdoin selityksen. En ole huono, vääränlainen, omituinen tai erakko. Olen introvertti.
Mielestäni ei ole muuta kuin erilaisuutta, koska kukaan ei ole toiseen nähden samanlainen. Elämänkokemukseni on antanut suvaitsevaisuutta toisia kohtaan (myös ekstrovertteja) mutta tärkeimmin itseäni kohtaan. Tähän olen päässyt myös käymällä läpi ikävät kokemukseni ja panostamalla läsnäoloon esim. meditoimalla.
Edelleen huomaan erilaisuusajatuksia, jos elämä lipsahtaa hektisen puolelle. Nimenomaan _ajatuksia_.
Nyt kaikki on helpompaa kun tietää mistä tämä kaikki on koko elämäni johtunut. Olen hyvin introvertti persoona ja oman aikani/tilani tarve on suuri. Jos en jostain syystä kuten kiireestä ehdin kuunnella tätä tarvettani tarpeeksi hyvin, se näkyy ärtyneisyytenä, sairaalloisena väsymyksenä ja jopa ahdistuksena/masennuksena.
Voin etenkin henkisesti paljon paremmin kun oivalsin introverttiuden itsessäni.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa