Ystävystymisen haasteet

[Mie]

Oma kokemukseni uusien ystävien saamisesta tuntuu olevan melko poikkeava lukuisista tänne kirjoittelijoista. Olen äärimmäisen asiakeskeinen ihminen, enkä juurikaan kiinnitä kehenkään toiseen ihmiseen mitään huomiota, ellei ihminen jollain tapaa osoita olevansa kiinnostunut samasta asiasta kanssani. Jos käy niin, että toinen ihminen vaikuttaa olevan samankaltaisella antaumuksella kiinnostunut jostain asiasta kuin itse koen olevani, saatan ajautua useiden tuntien keskusteluun tämän henkilön kanssa huomaamatta ajankulua laisinkaan. Monesti nämä kanssaihmiset tuntuvat kiintyvän minuun voimakkaasti, mitä itse en saata huomata laisinkaan siinä tilanteessa, koska olen koko tämän ajan ollut keskittyneenä asiaan ja käyttänyt kaiken tarmoni ja keskittymiskykyni toisen henkilön sanomisten tulkitsemiseen aiheeseen liittyen. On jopa käynyt niin, että minua on alettu lievästi lähennellä keskustelun yhteydessä tai jälkeen, molempien sukupuolten toimesta, minkä olen aina kokenut yllättäväksi, koska olen ollut niin keskittynyt asiaan enkä ole kovinkaan taitava tulkitsemaan ihmisten käytöstä, kun se kohdistuu minuun.

Muiden kommenttien perusteella oletan siis olevani varsin onnekas, koska muut ihmiset ovat pitäneet minua tai jotain sanomaani asiaa kiinnostavana. Ystävyyden ja ystävien saralla asiat siis sujuvat mainiosti, sillä näiden suhteiden aikaansaaminen ja ylläpitäminen on helppoa, koska muut ihmiset ovat aktiivisia minua kohtaan, eikä suhde vaadi omasta näkökulmastani mitään kummempaa kuin rehellisyyttä ja molempien aitoa kiinnostuneisuutta muutamia samoja asioita kohtaan.

Tämä viesti voi olla melko ärsyttävä sisällöltään niille, jotka kokevat yksinäisyyttä tai hankaluutta ystävien saamisessa, mutta siitä riippumatta ajattelin antaa kuvauksen toisenlaisesta näkökulmasta. Hyvin introvertti ihminenkin voi saada helposti ystäviä (tai ainakin hyviä kavereita), vaikka ymmärränkin, että oma tapaukseni on onnekas. Jottei tilanne vaikuttaisi liian ruusuiselta, niin todettakoon, että parisuhteiden saralla haasteita riittää, kaiketi pääosin siksi, etten itse osaa ymmärtää milloin ihmiset ovat minusta seksuaalisesti kiinnostuneita ja milloin eivät laisinkaan. Onneksi itsensä nolaaminen on helppoa, nopeaa ja ilmaista. Se onkin ehkä ainut neuvo, jonka kenellekään voin antaa.

[Piiskis]

Minusta tuntuu, että moni on kyllä omituisen kiinnostunut minusta, mutta minä tapan sen orastavan yhteyden, koska olen järjettömän huono pitämään itse kehenkään mitään yhteyttä eli olemaan aloitteellinen osapuoli mihinkään. Olen huomannut, että oikeastaan ainoa syy, minkä takia voin ja haluan pitää yhteyttä on se, jos tiedän, että sen ihmisen kanssa voi oikeasti tehdä jotain kivaa.

Ystävyyteni siis perustuu yhdessä tekemiseen tai johonkin yhteiseen harrastukseen eikä niinkään mihinkään tunneperäiseen kiintymiseen. Jos voin vain lätistä "mitä kuuluu"- smalltalkia eikä minulla ole mitään muita kiinnostavia puheenaiheita jonkun ihmisen kanssa, niin en vain jaksa hänestä kiinnostua kauaa. En myöskään avaudu omasta tunne-elämästäni oikeastaan kenellekään kovin mielelläni, mutta osaan kyllä kuunnella. Ehkä siinä on se jokin outo viehätykseni sitten muiden ihmisten silmissä...?! Vaikutan siis ihmiseltä, jolle on helppo puhua, mutta pidemmän päälle etäinen luonteeni kuitenkin lopulta paljastuu.

[katri]

Minulla on yksi ystävä. Peruskoulussa oltiin tekemisissä ja hengailtiin Habbo-hotellissa. Vuoden ajan samassa ammattikoulussa ja samalla luokalla. Asutaan samalla paikkakunnalla nykyään. Olen tyytyväinen, että on yksi hyvänlaatuinen ystävyyssuhde.

Minulle uusien kaveri/ystävyyssuhteiden aloittaminen ja ylläpitäminen on vaikeinta. Ajattelen että ihmissuhde on työmaa tai puutarha, jossa täytyy pitää alue elossa. Haluan että on jokin yhteinen mielenkiinnon kohde, voidaan siitä sitten höpistä. Vältän myös tämmöisiä ekstrovertti ihmisiä ennakkoluulojen vuoksi.