Hei!
Tästä viestiketjun aloittamisesta on nyt nelisen vuotta. Vieläkö samat ihmiset hengailevat tällä foorumilla? Minä juuri rekisteröidyin!
Onko tapahtunut neljässä vuodessa mitään muutosta parisuhderintamalla tai muuten vain elämässä?
Terveisin.
Seksi (tai sen puute)
Re: Seksi (tai sen puute)
Tiedä niin noista vanhemmista käyttäjistä, mutta minäpä avaudun jotain.
Olin muistaakseni 23, kun ensimmäisen kerran harrastin seksiä. Olin kesäaikaan kotopuolessa käymässä ja juopottelemassa aika lailla ainoassa paikallisessa, kun huomioni kiinnitti eräs naisihminen. Eihän minusta ollut häntä lähestymään varsinkin, kun seuraakin näytti hänellä olevan, mutta ulkoasunsa vihjasi musiikkimakuun, joka olisi yhteensopiva. Esitin siis baarimikolle biisitoiveen ja tämä baari-ihastuksenihan ilmestyi tiskille tiedustelemaan kuka kyseistä kappaletta oli toivonut. Uskalsin todeta, että minähän se olin, ja hetken päästä minulla olikin seuraa pelaamaan touchscreen-triviaa. Loppujen lopuksi 'suhde' kesti vain viikon, mutta oli sitäkin mieleenpainuvampi.
Hypätään joku aika eteenpäin, ja olen päätynyt vaihtamaan kaupunkia pysyvästi muutamaa pykälää suurempaan. Pyörin paljon elävän musiikin kuviossa, koska musiikki viehättää. Minut pyydetään jossain vaiheessa kahville/kaljalle ja sen jälkeen ei nyt varsinaisesti jatkoille, mutta kuitenkin kämpille jossa on ainoastaan nuoria naisihmisiä. Hymyilen ja yritän jutella mukavia ymmärtämättä yhtään mitään tilaisuuden luonteesta, vaikka olen ainoa toisen sukupuolen edustaja. Jään pyynnöstä kämpille aivan yöksi, ja mielestäni tilanne oli edelleen täysin kasuaali ennen kuin illan emäntä päätyi suutelemaan minua jossain vaiheessa yötä. Tästä seurasi lopulta parin vuoden suhde. Jossain vaiheessa sain tietää, että nuorten naisten alkuperäinen suunnitelma oli ollut parittaa minut aivan eri ihmisen kanssa.
Hypätään taas joku aika eteenpäin. Edellinen suhde on päättynyt ilman isompaa draamaa. Sen jälkeen oli lyhyt suhde, joka ei jättänyt epäilyksiä alkamisesestaan: tuntematon neito istui festarin tapaisilla ilman varoitusta syliini ja tunki kielensä suuhuni. Kivaa kesti noin puoli vuotta. Sen jälkeen vedin päätäni kaksin käsin täyteen yrittäessäni käsittää, että siinä se suhde nyt oli. Ei nyt mikään älytön viikkoja kestävä juoppoputki, mutta jokunen päivä meni kosteissa merkeissä.
Kuukausia kului, ja sitten baarissa (ok, se oli aikaa jolloin tuli juopoteltua kämpän ulkopuolella muutenkin suht usein) juttusilleni iskeytyi viehättävä nuori nainen, joka oli näin jälkiviisaana myös erittäin ekstrovertti. Useamman vuoden suhteeseemme mahtui melkoista aaltoliikettä, mitä ei yhtään vähentänyt toisen osapuolen ajan kanssa kehittämä viehtymys avoimempaan, poly-tyyliseen suhteeseen. Sittemmin ko. henkilö on todennut kyseisen mallin itselleen sopimattomaksi, mutta alkuhetkillä se ei ollut erityisen miellyttävä kokemus meikäläiselle. En tiedä kuinka moinen (avoin suhde) toimisi kahden introvertin välillä, mutta ekstrovertin kanssa siitä ei ollut kuin suht yksipuolisia sydänsuruja. Yritimme toki keskustella aiheesta, mutta hän ei oikein koskaan sisäistänyt ajatusta, että emme ole ns. samalla viivalla mitä ihmissuhteisiin tulee.
Tuon jälkeen on ollut mm. elämäni pisin parisuhde (n. 5v.) ihmisen kanssa joka todennäköisesti on introvertti itsekin. Lopulta yhteisiä asioita hänen kanssaan oli kuitenkin kovin vähän. Viimeisimmästä suhteen tapaisesta on nyt reilu vuosi. Kyseinen tapaus oli varsin intensiivinen suhde eikä kestänyt kuin 2-3 kuukautta, ja siihen liittyi jossain määrin narsismi. Enempää en halua sitä tässä kohdin avata, mutta kivaakin oli.
Noiden mainittujen suhteiden lisäksi on ollut useampi tapaus, jotka eivät sitten kuitenkaan saaneet tuulta alleen. Osan tyrskin itse olemalla introvertti niin, että ne vain kuihtuivat (l. mitätön yhteydenpito tms.). Osan lopetti toinen osapuoli huomattuaan mikä olen miehiäni (l. kaipasi ekstrovertimpaa). Joka ainoa heistä on ollut kuitenkin se, joka on aloitteen tehnyt.
Olen nykyään sinut sen asian kanssa, että introverttina seksielämäni on parisuhteiden ulkopuolella olematonta. On aivan turhaa juosta kaupungin yöelämässä joku kuvitteellinen seuranetsimis-moodi päällä, koska introverttinä minusta ei ole loppumetreillä aloitteentekijäksi. Ja jos joku sattuisikin omia aikojaan kiinnostumaan, sitä kaipaa itse enemmän yhteyttä kuin pelkän yhden yön jutun verran. Parempi siis hyväksyä itsensä tällaisenaan ja luottaa siihen, että tärkeiden asioiden kautta tulee tutustuneeksi sopiviin ihmisiin. Toki siinä voi mennä pitkiäkin aikoja, mutta tähän asti se on ollut toimiva metodi.
Olin muistaakseni 23, kun ensimmäisen kerran harrastin seksiä. Olin kesäaikaan kotopuolessa käymässä ja juopottelemassa aika lailla ainoassa paikallisessa, kun huomioni kiinnitti eräs naisihminen. Eihän minusta ollut häntä lähestymään varsinkin, kun seuraakin näytti hänellä olevan, mutta ulkoasunsa vihjasi musiikkimakuun, joka olisi yhteensopiva. Esitin siis baarimikolle biisitoiveen ja tämä baari-ihastuksenihan ilmestyi tiskille tiedustelemaan kuka kyseistä kappaletta oli toivonut. Uskalsin todeta, että minähän se olin, ja hetken päästä minulla olikin seuraa pelaamaan touchscreen-triviaa. Loppujen lopuksi 'suhde' kesti vain viikon, mutta oli sitäkin mieleenpainuvampi.
Hypätään joku aika eteenpäin, ja olen päätynyt vaihtamaan kaupunkia pysyvästi muutamaa pykälää suurempaan. Pyörin paljon elävän musiikin kuviossa, koska musiikki viehättää. Minut pyydetään jossain vaiheessa kahville/kaljalle ja sen jälkeen ei nyt varsinaisesti jatkoille, mutta kuitenkin kämpille jossa on ainoastaan nuoria naisihmisiä. Hymyilen ja yritän jutella mukavia ymmärtämättä yhtään mitään tilaisuuden luonteesta, vaikka olen ainoa toisen sukupuolen edustaja. Jään pyynnöstä kämpille aivan yöksi, ja mielestäni tilanne oli edelleen täysin kasuaali ennen kuin illan emäntä päätyi suutelemaan minua jossain vaiheessa yötä. Tästä seurasi lopulta parin vuoden suhde. Jossain vaiheessa sain tietää, että nuorten naisten alkuperäinen suunnitelma oli ollut parittaa minut aivan eri ihmisen kanssa.
Hypätään taas joku aika eteenpäin. Edellinen suhde on päättynyt ilman isompaa draamaa. Sen jälkeen oli lyhyt suhde, joka ei jättänyt epäilyksiä alkamisesestaan: tuntematon neito istui festarin tapaisilla ilman varoitusta syliini ja tunki kielensä suuhuni. Kivaa kesti noin puoli vuotta. Sen jälkeen vedin päätäni kaksin käsin täyteen yrittäessäni käsittää, että siinä se suhde nyt oli. Ei nyt mikään älytön viikkoja kestävä juoppoputki, mutta jokunen päivä meni kosteissa merkeissä.
Kuukausia kului, ja sitten baarissa (ok, se oli aikaa jolloin tuli juopoteltua kämpän ulkopuolella muutenkin suht usein) juttusilleni iskeytyi viehättävä nuori nainen, joka oli näin jälkiviisaana myös erittäin ekstrovertti. Useamman vuoden suhteeseemme mahtui melkoista aaltoliikettä, mitä ei yhtään vähentänyt toisen osapuolen ajan kanssa kehittämä viehtymys avoimempaan, poly-tyyliseen suhteeseen. Sittemmin ko. henkilö on todennut kyseisen mallin itselleen sopimattomaksi, mutta alkuhetkillä se ei ollut erityisen miellyttävä kokemus meikäläiselle. En tiedä kuinka moinen (avoin suhde) toimisi kahden introvertin välillä, mutta ekstrovertin kanssa siitä ei ollut kuin suht yksipuolisia sydänsuruja. Yritimme toki keskustella aiheesta, mutta hän ei oikein koskaan sisäistänyt ajatusta, että emme ole ns. samalla viivalla mitä ihmissuhteisiin tulee.
Tuon jälkeen on ollut mm. elämäni pisin parisuhde (n. 5v.) ihmisen kanssa joka todennäköisesti on introvertti itsekin. Lopulta yhteisiä asioita hänen kanssaan oli kuitenkin kovin vähän. Viimeisimmästä suhteen tapaisesta on nyt reilu vuosi. Kyseinen tapaus oli varsin intensiivinen suhde eikä kestänyt kuin 2-3 kuukautta, ja siihen liittyi jossain määrin narsismi. Enempää en halua sitä tässä kohdin avata, mutta kivaakin oli.
Noiden mainittujen suhteiden lisäksi on ollut useampi tapaus, jotka eivät sitten kuitenkaan saaneet tuulta alleen. Osan tyrskin itse olemalla introvertti niin, että ne vain kuihtuivat (l. mitätön yhteydenpito tms.). Osan lopetti toinen osapuoli huomattuaan mikä olen miehiäni (l. kaipasi ekstrovertimpaa). Joka ainoa heistä on ollut kuitenkin se, joka on aloitteen tehnyt.
Olen nykyään sinut sen asian kanssa, että introverttina seksielämäni on parisuhteiden ulkopuolella olematonta. On aivan turhaa juosta kaupungin yöelämässä joku kuvitteellinen seuranetsimis-moodi päällä, koska introverttinä minusta ei ole loppumetreillä aloitteentekijäksi. Ja jos joku sattuisikin omia aikojaan kiinnostumaan, sitä kaipaa itse enemmän yhteyttä kuin pelkän yhden yön jutun verran. Parempi siis hyväksyä itsensä tällaisenaan ja luottaa siihen, että tärkeiden asioiden kautta tulee tutustuneeksi sopiviin ihmisiin. Toki siinä voi mennä pitkiäkin aikoja, mutta tähän asti se on ollut toimiva metodi.
-
Alessandri
- Viestit: 3
- Liittynyt: 22.09.2019 23:52
- Viesti:
Re: Seksi (tai sen puute)
Sinulla ja parisuhteella on varmasti vaikeimmat ajat juuri nyt, kun perheessä on yksi taapero ja toinen pian taaperoksi ryhtyvä talliainen. Tämä on erittäin haastavaa aikaa parisuhteen kannalta, sillä harvoilla on aikaa parisuhteelle lasten ollessa taaperoita.
Kysyit, onko teillä mitään toivoa saada parisuhteeseen läheisyyttä ja toimivuutta? Tottakai on toivoa, jos haluatte suhteellenne antaa toivoa täällä. Kyse on teidän tahdostanne!
Huomasin monta positiivista asiaa kirjoituksessasi. Kerroit, että olette käyneet parisuhdeterapiassa ja että asiat muuttuivat hieman paremmiksi terapian jälkeen. Tilanne olisi erityisen haastava silloin, kun toinen osapuoli ei olisi valmis käsittelemään ja työstämään tilannetta, eikä suostuisi minkäänlaiseen muutokseen -- näin teillä ei vaikuta olevan (vai olenko ymmärtänyt väärin?).
Minusta vaikuttaa siltä, että te olette pystyneet käsittelemään parisuhdeasiaa. Jatkossa (varsinkin kun tuo lasten aiheuttama lisästressi helpottaa) uskon, että saatte vieläkin parempia tuloksia kuin mitä nuo pienet parannukset, joista mainitsit. Haluaisitko niistä kertoa lisää? Missä olette menneet parempaan suuntaan?
Kysyit, onko teillä mitään toivoa saada parisuhteeseen läheisyyttä ja toimivuutta? Tottakai on toivoa, jos haluatte suhteellenne antaa toivoa täällä. Kyse on teidän tahdostanne!
Huomasin monta positiivista asiaa kirjoituksessasi. Kerroit, että olette käyneet parisuhdeterapiassa ja että asiat muuttuivat hieman paremmiksi terapian jälkeen. Tilanne olisi erityisen haastava silloin, kun toinen osapuoli ei olisi valmis käsittelemään ja työstämään tilannetta, eikä suostuisi minkäänlaiseen muutokseen -- näin teillä ei vaikuta olevan (vai olenko ymmärtänyt väärin?).
Minusta vaikuttaa siltä, että te olette pystyneet käsittelemään parisuhdeasiaa. Jatkossa (varsinkin kun tuo lasten aiheuttama lisästressi helpottaa) uskon, että saatte vieläkin parempia tuloksia kuin mitä nuo pienet parannukset, joista mainitsit. Haluaisitko niistä kertoa lisää? Missä olette menneet parempaan suuntaan?
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa