Sopivia työpaikkoja?

[Petra]

Kaksi viikkoa uudessa työpaikassa. Töitään ei hallitse -tunne päällä tietenkin, mikä kuulema on normaalia kaksi kuukauttakin. Perehdyttäminen on yritys erehdystä. Jatkuvia soittoja työkavereille asioiden selvittämiseksi. Tietoa siitä että ihmiset tulee hoidettua mutta tietoja ei saa siirrettyä kaikilla niillä tasoilla millä oletetaan.

Ihmiset ja nimet tuskallisen hitaasti painuvat mieleen. Niin asiakkaiden kuin kollegoiden. Saati kaikki yhteistyötahot. Saati toimipaikassa työskentelevät muut tahot (iso laitos, jossa toimisto sijaitsee).

Saati että omia etujaan jaksaisi ajaa, kuin sen välttämättä työntoteutukseen tarvittavat.

Siis vaihtelu ei meikäläistä virkistä. Tavoite paremmasta kuitenkin on taivaanrannassa kajastamassa. Työ on pääosin kuitenkin itsenäisesti tehtävää ja kunhan sitä alkaa hallitsemaan, löytänen sitten ne henkireiät asiakkaidenkin kohtaamisten väliin.

Työpaikanvaihto on siis ollut ainakin tässä mielessä kannattavaa. Asia mikä kyllä muuttui on jatkuva tekemisen pakko, kun töitä ajoittain on paljon, mutta sehän sopi minulle paremmin kuin hengailu kollegoiden kanssa. Huh.

Mutta raastavaa minulle aina on ollut tila jossa tietää olevansa erittäin liukkaalla kaltevalla pinnalla. Ja tietää ettei kaikkea tee oikein pitkään aikaan. Tosin ei koskaan kaikkien mieliksi mutta sen asian olen jo mieltänyt ettei sellainen ole hyvästä ja viisainta on tehdä asiat niin kuin itsestä tuntuu oikealta asiakasta kohtaan - ei kollegaa.

Tulen olemaan siis kollegoiden epäsuosiossa omapäisyyteni vuoksi.

[Vieras]

Mikä voisi käydä minulle, kun olen jo korkeakoulutettuna kohtuuyksinäisessä työssä, jossa on asiakaspalvelua lähinnä sähköpostitse, mutta kaipaan kiinnostavampaa alaa, esim. kirjoittamista? Lisäksi kuitenkin saisi olla hyvä työyhteisö eli toimistotyö kyllä kävisi. Sosiaalialaakin on tullut aiemmin kokeiltua, mutta tosiaan paloin loppuun, en ymmärtänyt vielä silloin introverttiuttani ja sen tarpeita.

[Petra]

Kerronpa nyt väliaikatietoja nykytyöstäni. Työni on pysynyt merkityksellisenä ja saakurin haastavana josta toisaalta pidän. Itsenäisenä työskentely on ehdottomasti pelastus. Ei enää osastoille tai vastaaville. Ajomatkat asiakkaiden välillä tarjoavat yleensä kuormituksen alenemista ja kauheinta on toimisto-osuus varsinkin ennen kuin narsistisia piirteitä omaava tilanviejä vaihtoi toimipaikkaa.

Naisvaltaisena työnä edelleen kuppikuntia on ja jään kyllä mieluusti niiden ulkopuolelle. Ja kumma että tupakointi on niinkin hyväksyttyä ja toiseutta aiheuttavaa vaikka ollaan hoitoalalla.

[Nirppuli]

Onko kellään introvertilla kokemuksia kiinteistönvälittäjän työstä? Alanvaihto on edessä ja kyseinen ala kiinnostaisi. Olen kouluttautunut lähihoitajaksi ja sosionomiksi ja alan töitä en enää pysty tekemään. Käytännön-, suunnittelun ja luovuuden puolella olisi mun vahvuudet. Ikää on jo niin paljon ettei ole helppoa ajatella lähteä ns. pitkälle tielle.

[Raza]

On tullut työskenneltyä lähinnä sosiaalisella epämukavuusalueella koko elämä. Nykyinen työnantajani on kyllä oikein hyvä, työpaikka on turvallinen ja rento, ja mikä tärkeintä, työn arvopohja on kunnossa. Mutta työskentelen ihmisten kanssa ilman omaa rauhaa, puhelimen keskeytellessä tämän tuosta, ilman mahdollisuutta tehdä työtä oman kammion rauhassa.

Toivon kovasti vielä saavani mahdollisuuden siirtyä johonkin täysin itsenäiseen, rauhalliseen työhön, jossa voisi ilman keskeytyksiä keskittyä ja olla ihan omassa rauhassa. Se olisi itselleni paras mahdollinen tila ja työnantajakin saisi minulta parhaan mahdollisen tuloksen, kun ei tarvitsisi olla osana tiimejä, vastailla puhelimeen, smalltalkata milloin kenenkin kanssa ja hypätä palavereissa. Ultimaattinen haave ja tavoite on toki täysin vapautua työelämästä.

[Petra]

Vuoden ollut nyt toimipaikassa töissä eikä tässä vieläkään pääse hihkumaan hallinnan tunteesta. Työ kuitenkin niin jatkuvien muutosten ja uuden oppimisen edessä että tietynlainen sopeutuminen on edellytys muutenkin.

Nyt sitten sain opiskelijankin ohjaukseen. Nuorisopuolelta vielä. Tyylipuhdas introvertti. Tietäneekö sitä itse ollenkaan. Mutta innostunut alastamme ja toivookin työllistyvänsä valmistuttuaan johonkin tiimiin.

Mutta se miten hän pääsisi sisälle työyhteisöön onkin sitten toinen juttu. Ei juurikaan ole puhunut muille. Ja työyhteisön vahvat ekstrovertit henkilöt lannistavat hänen mielensä työkavereina.

Ihan tässä tuntee olevansa suuren edessä kun haluaisi näyttää tälle nuorelle että työ on sinun mutta sisäänpääsy voi olla vaikeaa jos nämä sosiaalisuutta korostavat kollegat ovat jo luoneet luuserin mielikuvan ja sen sanovat pomolle.

Mutta jos en minä pidä meikäläisten puolta niin kuka sitten?

Etenkin kun hän pärjää asiakkaiden ja omaisten kanssa erittäin hyvin. Eli itse työ kyllä onnistuu hyvin mutta se perhanan small talk ja itsensä markkinointi että pääsee sisälle ja vakuuttaa kollegat. Jaa sittenhän sitä voi hakeutua syömään eri aikaan kuin muut ja tuntuu joskus että tehdä kaiken omalla tavalla.

Eli on aloja joissa pärjätään paremmin kuin hyvin mutta niihin pääsy voi olla kiven takana kun olemme mitä olemme. Pitäisi osata feikata alussa enemmän ja sitten hävitä takariviin.

[Aonji]

Laborantti. Ehdottomasti laborantti. Labrassa ei yleensä ole hirveästi sosiaalista työtä (laborantilla) vaan paljon pikkutarkkaa yksintekemistä. Isommissa labroissa saatta viereisissä pöydissä olla jokunen kolleega, mutta useimmiten hekin ovat keskittyneitä omiin töihinsä. Suuri osa labratöistä ei ole helppo tai järkevä tehdä suurissa tiimeissä ja jos joku työ venyy toiselle vuorolle niin 1. vuorossa oleva tekee osansa ja 2. vuorossa oleva jatkaa hommaa siitä mihin edellinen jäi. Vuoronvaihdossa sitten kerrotaan mitä tehtiin, mitä jäi tekemättä ja vaihdetaan solidaarisuutta ylläpitävät kuulumiset. Tämä vie noin 20min. Itse rakastan labrahommia, enkä voisi kuvitella tekeväni muuta. Vielä kun saisi vakipaikan...

[MaaOnVoimaa]

Mä olen INTJ-A persoona, erityisherkkä ja asperger piirteitä omaava. ikää 22 vuotta.

Autoasentajan hommia olen tehnyt pari vuotta ja rakentelu on oikeastaan elämäntavaksi muodostunut jo teini-ikäisenä. Tykkään kyllä työstäni mutta työkaverit ei mua ymmärrä kun oon "tämmönen" kaikella tapaa outo. Perus harrastukset asentajilla viina, rööki, pillu(sta puhuminen), äijäily yms. asiat jotka on mulle vieraita niin ei mee kovin vahvasti.

Työn luonne on vaihteleva joka oli iso tekijä ammatinvalinnassa koska mulla ei kasetti kestä toistavaa liukuhihnaduunia mutta onhan tämäkin aivan helvetin tylsää hommaa toisinaan kun olen haaveilija joka tykkää tehdä ihan ite asiat alusta loppuun eikä valmiiksi pureskeltuna. Lämpimässä hallissa tutussa ympäristössä on helppo olla ja säännölliset työajat. Muttereiden kanssa seurustelu on kivaa. Huonoja puolia ovat likaisuus, kova melu, painavien osien kanniskelu, vittuileva tietotekniikka, vittumaiset työasennot, pakokaasut, liuotinmyrkyt, metallipuru ja katupöly. Talvi lisää hauskuutta.

Normipäivä on sellainen että aamulla vaihdan pari sanaa työkavereiden ja pomon kanssa, ajan auton nosturille, pistän kuulosuojaimet päähän ja teen työtä omissa oloissa. Kahvitauolla ollaan usein hissukseen kun kemiat ei kohtaa eikä jaksa aina vääntää mitään juttua. Lounaan syön yleensä yksin kun muut menee lounasravintolaan, joskus käyn siellä kun ei huvita ite laittaa ruokaa. Parasta on kun ei ole järjetöntä stressiä ja klo 16 pesen kädet ja unohdan kaiken työhön liittyvän kun kävelen ovesta pihalle. Jos ei oo asiakastöitä niin oman auton korjaamisesta saa palkkaa

Piti alkaa syödä kuusi kertaa päivässä terveellisesti ja kuntoilla että jaksaa tehdä tätä hommaa. Usein duunin jälkeen olen ihan naatti enkä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä joten kaupan kautta kotiin rauhottumaan, illalla käyn lenkillä jos tuntuu siltä. Kovasti ahdistaa tämä työelämäksi kutsuttu asia, en kuitenkaan keksi mitään järkevämpää ammattia joka kiinnostaisi/työllistäisi ja koulunpenkille palaaminen tuntuisi käsittämättömältä ajatukselta koska ne on ahdistavia ekstroverttien mellastuspaikkoja.

[mystik]

Mä olen INTJ-A persoona, erityisherkkä ja asperger piirteitä omaava. ikää 22 vuotta.

Autoasentajan hommia olen tehnyt pari vuotta ja rakentelu on oikeastaan elämäntavaksi muodostunut jo teini-ikäisenä. Tykkään kyllä työstäni mutta työkaverit ei mua ymmärrä kun oon "tämmönen" kaikella tapaa outo. Perus harrastukset asentajilla viina, rööki, pillu(sta puhuminen), äijäily yms. asiat jotka on mulle vieraita niin ei mee kovin vahvasti.

Työn luonne on vaihteleva joka oli iso tekijä ammatinvalinnassa koska mulla ei kasetti kestä toistavaa liukuhihnaduunia mutta onhan tämäkin aivan helvetin tylsää hommaa toisinaan kun olen haaveilija joka tykkää tehdä ihan ite asiat alusta loppuun eikä valmiiksi pureskeltuna. Lämpimässä hallissa tutussa ympäristössä on helppo olla ja säännölliset työajat. Muttereiden kanssa seurustelu on kivaa. Huonoja puolia ovat likaisuus, kova melu, painavien osien kanniskelu, vittuileva tietotekniikka, vittumaiset työasennot, pakokaasut, liuotinmyrkyt, metallipuru ja katupöly. Talvi lisää hauskuutta.

Normipäivä on sellainen että aamulla vaihdan pari sanaa työkavereiden ja pomon kanssa, ajan auton nosturille, pistän kuulosuojaimet päähän ja teen työtä omissa oloissa. Kahvitauolla ollaan usein hissukseen kun kemiat ei kohtaa eikä jaksa aina vääntää mitään juttua. Lounaan syön yleensä yksin kun muut menee lounasravintolaan, joskus käyn siellä kun ei huvita ite laittaa ruokaa. Parasta on kun ei ole järjetöntä stressiä ja klo 16 pesen kädet ja unohdan kaiken työhön liittyvän kun kävelen ovesta pihalle. Jos ei oo asiakastöitä niin oman auton korjaamisesta saa palkkaa

Piti alkaa syödä kuusi kertaa päivässä terveellisesti ja kuntoilla että jaksaa tehdä tätä hommaa. Usein duunin jälkeen olen ihan naatti enkä halua olla kenenkään kanssa tekemisissä joten kaupan kautta kotiin rauhottumaan, illalla käyn lenkillä jos tuntuu siltä. Kovasti ahdistaa tämä työelämäksi kutsuttu asia, en kuitenkaan keksi mitään järkevämpää ammattia joka kiinnostaisi/työllistäisi ja koulunpenkille palaaminen tuntuisi käsittämättömältä ajatukselta koska ne on ahdistavia ekstroverttien mellastuspaikkoja.

Kuulostaa niin tutulta. Kuin omaa tekstiäni, paitsi että olen 23 ja metallialalla. Itse olen paininut jo monta vuotta saman ongelman kimpussa. Työ itsessään on ihan leppoisaa. Suuren osan ajasta voi touhuta itsekseen kuulokkeet korvilla, välillä toki joutuu työskentelemään jonkun toisen kanssa ja tauot viettämään äijäporukassa, mutta kyllä sinne hiljaisempikin on mahtunut joukkoon. Työssä pidän erityisesti siitä, että saa touhuta käsillään jotain konkreettista ja siitä, että ei tarvitse stressata itseään työasioilla, eikä tuoda niitä kotiin. Välillä on pitkiä, tylsiä työvaiheita, mutta silloin uppoudun musiikkiin ja omiin ajatuksiin.

Kuitenkin, koko työelämä ajatuksena ahdistaa. Etenkin se työn merkityksettömyys itselle, jolle 8 tuntia päivässä uhraan. En ole kuitenkaan keksinyt parempaa vaihtoehtoa. Kävin vuoden oman alani jatko-opintoja vain todetakseni, että minua ei koulun penkille enää saa. Koulunkäynti oli jatkuvaa ryhmätyöskentelyä, projektia, deadlineja ym. puhumattakaan siitä verkostoitumisesta ja "opiskelijaelämästä", josta minä halusin pysyä kaukana. Tajusin, että lisäkoulutus ei lisää työni merkityksellisyyttä, vaan vastuuta eli stressiä sekä sosiaalisia tilanteita. Niinpä puhalsin pelin poikki ja palasin vanhaan työhöni.

Olen miettinyt, onko tämä vain jokin ohimenevä välivaihe matkalla "aikuisuuteen". Täytyy myöntää, että työhön on alkanut turtua, eikä sinne meneminen tunnu joka päivä enää yhtä ahdistavalta. Helpointa olisi varmaan jäädä nykyiseen tilanteeseen vuosikymmeniksi eteenpäin. Kuitenkin jossain sisällä kytee se tunne, että en ole oikeassa paikassa ja ajoittain se tulee hyvin voimakkaasti esiin. Kun vain tietäisi, että mitä ihmettä sitä oikein haluaisi...

[Bombashaman]

Ite olen töissä täyspäiväisenä varastolla jossa hommia saa tehdä melko yksin ja osa-aikaisena sen päälle etätyöntekijänä tietojenkäsittelijänä. Saa aika ihanasti olla rauhassa