Muiden ihmisten sietäminen.

[Savage]

Oli vähän vaikea keksiä otsikkoa, mutta menköön noin.
Itsellä on koko elämän ajan ollut probleemana, että siedän/päästän lähelle vain harvoja ihmisiä. Tarkoitan siis, että suurin osa ihmisistä aiheuttaa hirveän hylkimis reaktion..vähän kuin yrittäisi kahta saman napaista magneettia työntää yhteen...tai kylvettää kissaa.
Tämmöisten ihmisten pelkkä läsnäolo jo aiheuttaa ahdistusta ja akkujen extra nopean tyhjentymisen. Yleensä se on jokun asteinen poseeraaja, kova ääninen esiintyja persoona, joka haluaa olla huomion keskipisteenä, mutta ei aina.
Tähän ei vaikuta se, että tutustunko kyseiseen ihmiseen paremmin vaiko vaihdanko vain muutaman sanan, eikä se tunne muutu edes vuosienkaan jälkeen mihinkään. Se ei siis ole oikeastaan mikään tunne, vaan pikemminkin jonkunlainen vaisto.
Tällä on kylläkin myös kääntöpuoli, eli joidenkin ihmisten, todella, todella harvojen kanssa kylläkin, vaistoan melkein jo ilman sanaakaan sielunkumppanuutta(valitettavasti en keksi nyt muutakaan sanaa).
Vaikka luokittelen itseni superintroksi, niin kaipaan joskus paljonkin toisen ihmisen seuraa, mutta "oikean" ihmisen..
Koskaanhan en itse ole osannut pitää mitään naamioita tai esittää jotain muuta kuin olen, vaikka kait sitä on tullut yritettyä, että olisi enemmän sosiaalinen.

[Christina]

Pakko hehkuttaa vieläkin sitä, miten kiitollinen olen tästä sivusta ja teidän muiden samankaltaisten ihmisten tarinoista! Vieläkään en meinaa ymmärtää koko asiaa, niin monta asiaa klikkasi todella nopeasti.

Mitä tähän aiheeseen tulee, olen kärsinyt samasta 'vaivasta' jo pidempään, jos niin voi sanoa. Juurikin nuo mainitsemasi esiintyjät/itsestään meteliä pitävät ihmiset saa mut voimaan pahoin. Toisinaan mietin, miten juuri sellaisilla henkilöillä voi olla niin paljon ystäviä ja ihmisiä ympärillä, kun itse haluaisin nimenomaan välttää kyseisiä tyyppejä viimeiseen asti.

Mitä tuohon tunteeseen/vaistoon tulee, olen ihmetellyt aina, miten tietystä ihmistyypistä (eli juurikin noista metelöijistä) voi tulla samantien se tietty fiilis, ettei vaan synkkaa. Se voi siis tulla heti, kun tapaa uuden ihmisen. Parin lauseen -tai jopa pelkästään eleiden perusteella. Tätä tapahtuu harmillisen usein. Sen oikeasti tietää siinä hetkessä samantien, että vaikka yrittäisi tulla toimeen kyseisen tyypin kanssa jatkossa, se ei koskaan tule onnistumaan. Testattu on, koko juttu on ihan tuhoontuomittu :--D

En tiedä meinasitko samantapaisia asioita kuin mitä minä tässä toin ilmi, en osaa niitä paremminkaan kuvailla. Kuten sanoin, oman introverttini löysin vasta tänään ja samalla kuulin siis koko sanan ensimmäistä kertaa. Olen vielä niin häkeltynyt siitä, että on samankaltaisia ihmisiä (juuri tässäkin asiassa) etten pysty edes kunnolla tuomaan ilmi sitä mitä tarkoitan. Onnellinen siitä, etten ole yksin. Se on kai se päälimmäinen fiilis tällähetkellä. Joten jos tässä tekstissä ei ollut mitään järkeä, jota innoissani sormet syyhyten kirjoitin, toivon että se annettakoon minulle anteeksi! :--D

[anuski]

Mulla on lähipiirissä pari tällaista tyyppiä jotka tyhjentää mun sosiaaliset akut hyvinkin nopeaan tahtiin. Näistä ihmistä en valitettavasti pääse eroon mitenkään. Ne on vaan siedettävä. Onneks nään näitä maksimissaan pariin kertaan vuodessa, mutta sitten se pätkä onkin viikon verran kerrallaan. Aikamoista siedätyshoitoa. Kyllä mä toimeen näidenkin henkilöiden kanssa tulen (en ole vielä tavannut henkilöä jonka kanssa en toimeen tulisi), mutta aika pian tosiaan tarvitsisin sen oman hetken akkujen lataamiseen. Talossa jossa asuu melkeen 10 henkeä ei sellaista vaan ihan noin vaan saa

Ja nää ihmiset on aikalailla tällasia, jotka pitää itestään ns. meteliä. Kovia puhumaan, äänekkäitä ja nauttii huomiosta. Mutta mikä omituisinta, mun paras ystävä on juuri samanlainen. Mutta se ei aiheuta millään tavalla tuota reaktiota. Bestis osaa kyllä myös rauhoittua ja kuunnella. Meidän välillä on tasavertaisuus. Sit kun sen menoa kattoo muiden kanssa nii se on hiukan erilainen. Hassua..

[Savage]

En tiedä meinasitko samantapaisia asioita kuin mitä minä tässä toin ilmi, en osaa niitä paremminkaan kuvailla. Kuten sanoin, oman introverttini löysin vasta tänään ja samalla kuulin siis koko sanan ensimmäistä kertaa. Olen vielä niin häkeltynyt siitä, että on samankaltaisia ihmisiä (juuri tässäkin asiassa) etten pysty edes kunnolla tuomaan ilmi sitä mitä tarkoitan. Onnellinen siitä, etten ole yksin. Se on kai se päälimmäinen fiilis tällähetkellä. Joten jos tässä tekstissä ei ollut mitään järkeä, jota innoissani sormet syyhyten kirjoitin, toivon että se annettakoon minulle anteeksi! :--D

Christina, samanlaisia mietteitä Sinullakin tuntuu olevan.
Tänään on taas se päivä, kun tuntuu että ilmaisemattomuuteni(onkohan tuo edes oikea sana) estää toteuttamasta itseäni, vaikka sanottavaa olisi paljonkin tai ehkäpä enemmänkin pohdintojen esille tuomista.
Mistä pääsinkin aika sutjakkaasti siihen, että ,että...ääh, meni jo.
No, kuitenkin kyllähän tämä introvertti jutskan sisäistäminen varmaan auttaa ymmärtämään itseänsä paremmin ja myös muita sieluja, ainakin tunnen jonnin asteisia ahaa elämyksiä lukiessani tästä, mut kuitenkin tyypilliseen tapaani ajattelen itseni pyörryksiin tällä asialla ja taas palataan aloitus ruutuun.
Mietin tässä terveellistä näkkileipää ruoskuttaessani, että meitä sisäänpäin supistuneita tai vähintäänkin reunoilta kääntyneitähan pitäisi olla 1/3 väestöstä, mutta kyllä tänäänkin töissä löysin taas vain itseni möksöttämästä nurkassa tauolla vaikka kaiken suuren viisauden mukaan niissä nurkissa pitäisi olla aikas ahdasta. Meni kyllä aika ohi nyt aiheen noin kaikkiaankin, mutta pistetään piikkiin.

Mulla on lähipiirissä pari tällaista tyyppiä jotka tyhjentää mun sosiaaliset akut hyvinkin nopeaan tahtiin. Näistä ihmistä en valitettavasti pääse eroon mitenkään. Ne on vaan siedettävä. Onneks nään näitä maksimissaan pariin kertaan vuodessa, mutta sitten se pätkä onkin viikon verran kerrallaan. Aikamoista siedätyshoitoa. Kyllä mä toimeen näidenkin henkilöiden kanssa tulen (en ole vielä tavannut henkilöä jonka kanssa en toimeen tulisi), mutta aika pian tosiaan tarvitsisin sen oman hetken akkujen lataamiseen. Talossa jossa asuu melkeen 10 henkeä ei sellaista vaan ihan noin vaan saa

Ja nää ihmiset on aikalailla tällasia, jotka pitää itestään ns. meteliä. Kovia puhumaan, äänekkäitä ja nauttii huomiosta. Mutta mikä omituisinta, mun paras ystävä on juuri samanlainen. Mutta se ei aiheuta millään tavalla tuota reaktiota. Bestis osaa kyllä myös rauhoittua ja kuunnella. Meidän välillä on tasavertaisuus. Sit kun sen menoa kattoo muiden kanssa nii se on hiukan erilainen. Hassua..

Itse asiassai, tuosta kun sanoit, että kun katsot ystäväsi menoa muiden seurassa, niin Hän näyttää hiukan erillaiselta...voisiko se liittyä ns.naamion pitämiseen. Tämähän on semmoinen asia jota olen fundeerannu viime aikoina aika paljonkin tietyistä syistä.

[anuski]

^ Itse olen tämän mun bestikseni käyttäytymisen ajatellut niin että se käyttäytyy porukan mukaan. Jokainenhan meistä on hiukan erilainen riippuen seurasta, mun bestiksellä tää tuntuu vaan korostuvan hiukan enemmän. Se on kauhean sosiaalinen ihminen, se vois kadullakin alkaa melkeen juttelemaan vastaantulijoille jos se ei olis täällä niin outoa. Niin sitten porukassa pitää olla aika äänekäs että saa itsensä kuuluviin ja oltua vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Mun kanssa tähän ei oo tarvetta niin se saa sen sosiaalisen vuorovaikutuksen ihan ilman kovaäänisyyttä ym. Se on itse asiassa tosi rauhallinen mun kanssa. Ehkä mun olemus tarttuu

[Passepartout]

Amen kaikelle mitä edelliset kirjoittajat ovat sanoneet.

Aina sanotaan, että introvertti ei ole ihmisvihaaja, mutta minä kyllä taidan olla. On hirveän paljon sellaisia ihmisiä, joita en voi sietää. Valitettavasti myös lähipiirissä.

1. Ihmiset jotka hölöttää kaiken aikaa omista tekemisistään tai ylipäänsä vaan tuottavat koko ajan ääntä.
2. Ihmiset jotka puhuvat tai nauravat kovalla äänellä.
3. Ihmiset jotka nauravat "rituaalinomaisesti", ts. oikeasti ei ole mitään hauskaa mutta nauretaan kuorossa.
4. Ihmiset jotka "esiintyvät" koko ajan, tuovat siis itseään kaiken aikaa esiin. (mielenkiintoista kyllä, kun teeskentelen normaalia minusta tulee juuri tuollainen sietämätön päsmäri).
5. Statushakuiset ihmiset ja opportunistit. En voi muuta kuin halveksia ihmistä jolle on tärkeää mikä titteli sen käyntikortissa lukee tai joka ajaa avoautolla tai jollain kalliilla merkillä. (automiehet on sitten asia erikseen, se on ihan oikei jos autot on intohimo. Mutta jos on tietynlainen auto vain efektin vuoksi...)

Kohta viisi aiheutti muuten minulle suunnattomia ongelmia työelämässä. Minulle on aivan taivaallisen yhdentekevää mikä hallituksen puheenjohtaja minua on vastassa. Kohtelen kaikkia ihmisiä kutakuinkin samoin ja kunnioitus täytyy ansaita. Suurin osa ei ansaitse. Olen huomannut että johtavaan asemaan päätyvät ihmiset eivät yleensä ole sen kyvykkäämpiä kuin muutkaan, mutta haluavat sitä enemmän ja ovat valmiita huoraamaan sen eteen. Poliitikoissa tämän näkee todella hyvin. //OT

Toisaalta mitä yllättävimpienkin ihmisten kanssa voi synkata tosi hyvin. Yleensä ne on itsekin niin omituisia että minun omituisuuteni ei tunnu enää missään.

[oTTo]

Kaikki edellä lukemani kuullostaa niin tutulta. Törmäsin tähän sivustoon vasta tänään. Olen ollut aína juuri edellä kuvatuilla tavoilla omituinen ja vielä nainen. Yleensä naiset ovat niitä sosiaalisten suhteiden vaalijoita niin, suvun kesken, työpaikoilla ja naapurustossa jne. Minä vaan en ole. Olenkin saanut melko tylyn ihmisen maineen ja auttamattomasti suurin osa naisista karttaa seuraani. Näin oli jo lapsuudessa, koulussa. Niinkuin nuoriso sanoo olen "louneri". Toisaalta minä en jaksakaa joidenkin naisten diipadaapaa ja inhoan niitä piiripienipyörii kuppikuntia. Työelämässä olen miesvaltaisella alalla (tosin olen huomannut että, vallanhimoinen mies voi olla vielä häijympi kuin vastaava nainen ja osaa manipuloinnin ihan yhtä taitavasti) jossa saa istua sermin takana rauhassa, tuhertaen työtään. En välitä myöskään miespuolisten ekstroverttien pullistelusta, se on surkuhupaisaa. Mieluummin laitan työviestit e-mailina kuin, soitan puhelun. En vaan jaksa ekstroverttien seurassa, tunnen suurta harmia heidän seurassaan, en haluasi olla heidän seuraa ollenkaan, jos se olisi mahdollista. Olenkin oppinut, vasta tosin vuosi sitten, antamaan itseni olla juuri sellainen kuin olen. Päivä päivältä yritän tuoda erilaisen ajatusmaailmani esille perusteluna tekemisilleni tai pois jäämisilleni. Vaan olen kuulemma muuttunut hankalaksi ihmiseksi, sanoo mieheni. Lapsuuteni ja nuoruuteni ja koko aikuisuuteni olen tähän saakka ollut myötäilijä. Kun minua ei ole ymmärretty, olen jossain vaiheessa sitten suuttunut miehelleni tulisesti kun, kuppi on tullut täyteen esim. kuinka paljon sukulaisten kanssa pitää olla tekemisissä. Anoppini yritti pitkään maanitella ja painostaa olemaan edelleenkin suvun kanssa tekemisissä kun, reilu vuosi sitten tein päätöksen ettei minun ole pakko mennä sellaisiin paikkoihin josissa ahdistun ja tulen huonolle tuulelle. Opettelen tätä edelleen ja mieheni on nyt sitä mieltä että, minä en ole enää kiva ja meillä ei ole kivaa ja että ehkä pitäisi erota. Ehkä sitten niin.

Hassua että meitä ON muitakin. Tämä oli tämän päivän paras anti, löytää vertaisiani. Olen luullut olevani kroonisesti lievästi vain jurottaja, kyyninen ankeuttaja, joka pilaa aurinkoisten ihmisten päivän...

[Vieras]

Olen opiskelija, kakskymppinen. Olen todella introvertti, mutta olen joutunut opettelemaan ekstrovertin piirteitä. Pystyn hieman tuomaan keskusteluun smalltalkin piirteitä, vaikka vihaan smalltalkia vietävästi. En pystyisi työskentelemään porukassa, jossa on kovaan ääneen käkättäviä tyyppejä, egoisteja sun muita näkökulmastani kusahtaneita tyyppejä. Olen ollut joskus työskennellyt tällaisissa porukoissa ja en tietenkään ole ollut hyvässä suosiossa näiden tyyppien kanssa. Sen voin rehellisesti sanoa, että työni jälki on ihan eri luokkaa kuin näiden muiden, ja saan näissä tilanteissa muilta luun kurkkuun. Voisin sanoa että he osoittavat tällöin kunnioitustakin mua kohtaan, muttei missään muissa tilanteissa. Oon huomannut, että pärjään introverttinä, jos pystyn selkeästi ilmaisemaan itseäni ja todella mutkattomasti. Ihmiset ei pidä jos on liian salaperäinen, vaikka siihen usein meinaan taipua. En jostain syystä haluaisi paljastaa kaikkea. Sut hyväksytään introverttinä, jos pystyt muuten olemaan johdonmukainen ja selkeä. Tunnen yhden ääri-introvertin, josta ei sa mitään selvää, vaikka kysyisi jotain, se selittää jotain, mutten saa todellisuudessa selkeää vastausta takaisin......

[Jokuvain]

Yritän monissa sosiaalisissa tilanteissa ajatella, että "kaikki on vain atomeja. Hiukkasia törmäämässä toisiinsa. Tällä tilanteella ei todellisuudessa ole mitään merkitystä, joten ihan sama, yritänkö epätoivoisesti luoda kömpelön kuuloista small talkkia, vai olenko hiljaa". Tätä kai sanotaan absurtismiksi, eli elävät etsii merkitystä merkityksettömästä universumista. Tämä tapa oikeesti toimii mun kohdalla ja käytän sitä monissa muissakin tilanteissa.

[Jana]

Kuulostaapa tutulta. Olen saanut ihmetystä ja hyljintää osakseni kun en koe minkäänlaista mielenkiintoa kyläillä tai jutustella epäolennaisia. Töissä on nyt pieni porukka, joka syrjii minua. Ja olen siitä todella hyvilläni, koska se varmistaa, että juuri nämä räkättäjät pysyvät mahdollisimman kaukana minusta. Tiedän, että olen työssäni hyvä ja teen aina tarkkaa hyvää työtä (hallitsen uudetkin asiat yleensä nopeasti ja pystyn ne sijoittamaan suurempiin kokonaisuuksiin). Mutta myös minulla parisuhde on ongelmallisempi. Totta on se, että emme käy yhdessä kylässä minun takia, mutta koska joudun kuitenkin tekemisiin esim. työssä ihmisten kanssa, niin en enää jousta siinä vapaa-aikanani. Pidän itsestäni, pidän yksiolosta ja pidän keskustella ihmisten kanssa, joiden kanssa ei tarvitse puhua joutavaa pas... esim. tekokynsistä tms. yhtä typerästä. Ärsyttää ajatuskin, että naisen tulisi olla sosiaalinen ja auttava. Olen nainen ja en sitä ole. Viihdyn naisena ja juuri tällaisena kun olen. Joskus tunnen yksinäisyyttä, mutta tiedän kyllä mistä se johtuu, joten jos vaihtoehtona on juoruaminen ja räkätys, niin haluan olla yksin hautaan asti.