Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Jos nyt aikuisena olette introvertti niin muistatteko millaisia olitte pienenä? Kävittekö mielellään kavereiden kanssa ulos vai mieluummin kotona/sisarusten kanssa/oma harrastusten parissa?
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Mä vietin paljon aikaa itsekseni lukien. Joitain kavereitakin oli kyllä, mutta lähinnä vietin aikaa heidän kanssaan kaksistaan tai kolmistaan. En viihtynyt silloinkaan isommissa ryhmissä.
Vanhempani välillä yrittivät saada mua lähtemään muiden nuorten kanssa pelaamaan jalkapalloa tms. ryhmäaktiviteetteihin mukaan, vaan eihän se mulle ollut mitenkään luontaista.
Vanhempani välillä yrittivät saada mua lähtemään muiden nuorten kanssa pelaamaan jalkapalloa tms. ryhmäaktiviteetteihin mukaan, vaan eihän se mulle ollut mitenkään luontaista.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Viihdyin enenmän pienessä porukassa. Kävin tosin pientä kyläkoulua (lue 30 oppilasta eskarista 6-luokkaan), joten siellä oli helppoa olla Ikinä en ole ollut ison porukan ihminen. Harrastuksenikin oli pianonsoitto, jota sai harrastaa yksinään tai kaksistaan opettajan kanssa.
Ruoho ei ole vihreämpää naapurin aidan takana. Se on niin vihreää omalla pihallasi, kuin annat sen olla.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Pienessä kylässä aiheutin hämmennystä ja ihmetystä kun en halunnut osallistua muiden kanssa joukkuelajeihin, esim. pesäpallo, jalkapallo jne jne ... Mieluummin aina harrastin itsekseni kitaransoittoa tai piirtämistä.
Hassua miten nykyään nämäkin pienet asiat käyvät järkeen kun on oppinut tuntemaan itseään tämän introverttiyden myötä. Lapsena ei oikeastaan vielä ymmärtänyt miksi ei halunnut muiden kanssa harrastaa, eikä sitä tullut oikein mietittyäkään. Sitä vain aina jäi kotiin kysyttäessä.
Hassua miten nykyään nämäkin pienet asiat käyvät järkeen kun on oppinut tuntemaan itseään tämän introverttiyden myötä. Lapsena ei oikeastaan vielä ymmärtänyt miksi ei halunnut muiden kanssa harrastaa, eikä sitä tullut oikein mietittyäkään. Sitä vain aina jäi kotiin kysyttäessä.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
En viihtynyt ryhmissä, vaan mieluummin olin aina yhden parhaan ystävän kanssa. Sitäkin mieluummin piirsin, luin tai olin omissa ajatuksissa. Jos minulle olisi annettu mahdollisuus, olisin ottanut yksityistunteja musiikissa ja harrastanut yksilölajeja.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Elämäni paras kesä oli joskus 12-14 vuotiaana. Pystytin teltan puutarhaan ja vedin sinne varastosta jatkojohdon, että sain hyvän lukuvalon. Tyynyjä peittoja makuupussi yms. Kirjastosta läjä kirjoja joita sain lukea täysin omassa rauhassa milloin vain. Luin tuona kesänä suurinpiirtein koko pienen paikallisen kirjadton scifi valikoiman. Niin ja sitten oli vielä sekin, kun teltassa minulla oli pieni radio, mistä kuuntelin Tapani Ripatin Ocsidia tai Tri Patin partylinea ambient musiikkia jne.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Kun muistelen lapsuuttani niin en minä kyllä silloin mikään kovin introvertti ollut, vaan oikeastaan melko adhd-tapaus joka oli aina juoksemassa johonkin kavereiden mukana. Tuntuu jotenkin oudolta kun tuollahan sanottiin että introvertiksi synnytään, minusta taas vaikuttaa siltä että elämäntilanteet ovat tehneet minusta tällaisen. Muistelisin että kun ollessani ala-asteella muutimme "jumalan selän taakse" mistä ei enää päässyt mihinkään, kaverit jäi toiselle paikkakunnalle ja minä vietin vapaa-aikani vain pelailemalla yksinäni tietokoneella. Jossain vaiheessa koulunkäyntiä myös jouduin kiusatuksi, aloin menemään entistäkin enemmän omiin maailmoihini. Tuotakin mietin usein, että jos emme olisi muuttaneet ja olisin saanut varttua kavereideni kanssa kuin ns. normaali nuori, saattaisin olla hyvinkin erilaisessa tilanteessa.
Veljenikin oli samaten pienempänä yliaktiivinen älämölötapaus, mutta vanhemmiten on muuttunut hiljaiseksi ja sisäänkääntyneeksi.
Veljenikin oli samaten pienempänä yliaktiivinen älämölötapaus, mutta vanhemmiten on muuttunut hiljaiseksi ja sisäänkääntyneeksi.
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 17.09.2013 16:44
- Viesti:
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Olin hyvin rauhallinen lapsi, ja minua luonnehdittiin jo taaperona suorastaan flegmaattiseksi. Minulla ei ollut luontaista paloa liikunnallisiin leikkeihin, metelin tuottamiseen tai ylipäänsä juurikaan toisten lasten seuraan. Kavereita oli jonkin verran päiväkoti- ja kouluiässä, mutta en pitänyt ryhmämuotoisista leikeistä, vaan leikin aina yhden kaverin kanssa kerrallaan. Lempipuuhiani olivat lukeminen ja kirjoittaminen. Kuljeskelin myös paljon yksikseni ja leikin mielikuvitusleikkejä. Toisinaan kyllä koin yksinäisyyttäkin, etenkin silloin kun jouduin kiusatuksi tai syrjityksi, mitä tapahtui paljon sekä koulussa että harrastuksissa.
Joukkuelajeja vihasin enkä pärjännyt niissä. Siitä huolimatta, että viihdyin yksin, minulla oli paljon harrastuksia, osa niistä ryhmämuotoisiakin - osittain varmasti siksi, että vanhempani halusivat kannustaa minua vuorovaikutustilanteisiin. En ollut varsinaisesti ujo tai arka lapsi, enemmänkin vain sulkeutunut ja ryhmiin sopeutumaton. Se ei oikeastaan ole muuttunut sitten lapsuuden.
Joukkuelajeja vihasin enkä pärjännyt niissä. Siitä huolimatta, että viihdyin yksin, minulla oli paljon harrastuksia, osa niistä ryhmämuotoisiakin - osittain varmasti siksi, että vanhempani halusivat kannustaa minua vuorovaikutustilanteisiin. En ollut varsinaisesti ujo tai arka lapsi, enemmänkin vain sulkeutunut ja ryhmiin sopeutumaton. Se ei oikeastaan ole muuttunut sitten lapsuuden.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Kyllä sitä tuli muutamankin kerran lapsena kehitettyä joku katu-uskottava tekosyy jäädä kotiin, kun kaverit kysyivät lähtisinkö jonnekin heidän kanssaan. Oli se sitten pihalle jotain leikkimään tai sitten että tulisinko jonkun kaverin luo käymään muuten. Kun minua kiinnosti enemmän olla kotona ja lukea, pelata tietokoneella tai vaikka kirjoitella kirjeitä. Kirjeenvaihto oli itse asiassa minulle vielä parikymppiseksi asti mieluinen harrastus, ja sehän onkin tavallaan sosiaalisuutta, mutta introvertille sopivalla tavalla.
Muistan myös, että erityisesti isä koetti saada minua kovasti innostumaan jostain liikuntaharrastuksesta ja esim. pallopeleistä. Kävin kyllä pari kertaa kokeilemassa joitakin lajeja, esim. lentopalloa, mutta kun en kiinnostunut niin se sitten jäi siihen muutamaan kertaan. Liikuin kyllä, mutta pidin esimerkiksi hiihtämisestä, uimisesta ja pyöräilystä.
Äitini oli melko todennäköisesti myös introvertti, nyt kun asiaa olen oikein mielessäni pohdiskellut. Hänellekin aina kotoa lähteminen jonnekin juhliin ym. sosiaaliseen vaikutti olevan melkoinen kynnys. Muistan sen, kun monesti vietinkin äitini kanssa kahdestaan koko päivän niin, että aamusta aloimme molemmat lukea jotakin kirjaa. Saatettiin istua siinä olohuoneessa kumpikin omassa nojatuolissaan ja ainoat sanat, mitä välillä vaihdettiin oli "keitettäiskö välillä kahvia?" "no joo voishan tuo maistua, keitetään vaan." ja sitten jossain vaiheessa sama pari lausetta liittyen ruuanlaittoon ja syömiseen. Joskus sitten pitkällä iltapäivän puolella saatettiin molemmat oikoa jäseniämme kun kirja jo ehkä loppui ja todeta, että "olipas tää hyvä kirja, harmi kun loppui jo." ja toinen hymyili siihen tietävästi. Välillä sitten meillä oli pitkiä, syvällisiäkin keskusteluja jostain molempia kiinnostavasta aiheesta. Ne olivat ihania päiviä.
Muistan myös, että erityisesti isä koetti saada minua kovasti innostumaan jostain liikuntaharrastuksesta ja esim. pallopeleistä. Kävin kyllä pari kertaa kokeilemassa joitakin lajeja, esim. lentopalloa, mutta kun en kiinnostunut niin se sitten jäi siihen muutamaan kertaan. Liikuin kyllä, mutta pidin esimerkiksi hiihtämisestä, uimisesta ja pyöräilystä.
Äitini oli melko todennäköisesti myös introvertti, nyt kun asiaa olen oikein mielessäni pohdiskellut. Hänellekin aina kotoa lähteminen jonnekin juhliin ym. sosiaaliseen vaikutti olevan melkoinen kynnys. Muistan sen, kun monesti vietinkin äitini kanssa kahdestaan koko päivän niin, että aamusta aloimme molemmat lukea jotakin kirjaa. Saatettiin istua siinä olohuoneessa kumpikin omassa nojatuolissaan ja ainoat sanat, mitä välillä vaihdettiin oli "keitettäiskö välillä kahvia?" "no joo voishan tuo maistua, keitetään vaan." ja sitten jossain vaiheessa sama pari lausetta liittyen ruuanlaittoon ja syömiseen. Joskus sitten pitkällä iltapäivän puolella saatettiin molemmat oikoa jäseniämme kun kirja jo ehkä loppui ja todeta, että "olipas tää hyvä kirja, harmi kun loppui jo." ja toinen hymyili siihen tietävästi. Välillä sitten meillä oli pitkiä, syvällisiäkin keskusteluja jostain molempia kiinnostavasta aiheesta. Ne olivat ihania päiviä.
Re: Introvertit: Millaisia olitte silloin joskus pienenä?
Ennen kouluikää pelasin mielelläni naapuruston tuttujen lasten kanssa ja kesäisin juostiin ulkona sateellakin. Lempiharrastuksiani kuitenkin oli piirtäminen ja pidin jopa kirjoittamisesta, vaikka en osannutkaan kirjoittaa - toisinsanoen riipustin kirjoituksen näköistä sotkua paperille ja "luin" tarinan sitten äidilleni. Myös kaikenlainen askartelu ja rakentelu oli mielipuuhiani. Vieraita kohtaan olin kuitenkin aina aika varautunut.
Kouluun mentyäni minusta tuli erittäin ujo. Voisin väittää, että mittavalla kiusaamisella oli asian kanssa jotain tekemistä. Olin suorastaan sairaalloisen ujo ala-asteen loppuun mennessä, mutta teini-iän kriiseissä päätin päästä ujoudesta eroon vaikka väkipakolla. Nykyään en varsinaisesti ujostelekaan ihmisiä, vaan olen ehkä palannut siihen synnynnäiseen varautuneisuuteen. Myös melkein kaikki lapsuudenharrastukseni ovat seuranneet minua nykypäiväänkin eli piirustus, maalaus, lukeminen, kirjoittaminen ja tietokonepelit. Aloin myös teini-ikäisenä kasvatella siemenestä kaikenlaisia kasveja.
Ala-asteella pidin kyllä myös liikunnasta, mutta olen aina ollut pieni ja vikkelä, joten ehkäpä adrenaliini ja liikunnalliset kykyni toivat kaivattua itsevarmuutta. Reagoin myös erittäin voimakkaasti stressaaviin tilanteisiin eli reaktionopeuteni oli aika intensiivinen ja juoksin myös aina henkeni edestä, vaikka en pitänytkään niistä peleistä, joissa niin kävi. Stressi ei kuitenkaan ole mikään mukavin tunne.
JaniKKL mainitsi tuolla aikaisemmin kesän ja teltan, joka oli myös yksi minun lempijutuistani! Nukuin aina kaikki yöt teltassa kesäisin (myös +2 asteen lämpötilassa). Useimmiten vain kuuntelin musiikkia tai linnunlaulua ja kehittelin tarinoita päässäni tuijotellessani vaaleansinistä telttakangasta. Lukemispuolen tein yleensä päiväsaikaan nurmikolla ja kahlasin lähinnä fantasiakirjoja.
Kouluun mentyäni minusta tuli erittäin ujo. Voisin väittää, että mittavalla kiusaamisella oli asian kanssa jotain tekemistä. Olin suorastaan sairaalloisen ujo ala-asteen loppuun mennessä, mutta teini-iän kriiseissä päätin päästä ujoudesta eroon vaikka väkipakolla. Nykyään en varsinaisesti ujostelekaan ihmisiä, vaan olen ehkä palannut siihen synnynnäiseen varautuneisuuteen. Myös melkein kaikki lapsuudenharrastukseni ovat seuranneet minua nykypäiväänkin eli piirustus, maalaus, lukeminen, kirjoittaminen ja tietokonepelit. Aloin myös teini-ikäisenä kasvatella siemenestä kaikenlaisia kasveja.
Ala-asteella pidin kyllä myös liikunnasta, mutta olen aina ollut pieni ja vikkelä, joten ehkäpä adrenaliini ja liikunnalliset kykyni toivat kaivattua itsevarmuutta. Reagoin myös erittäin voimakkaasti stressaaviin tilanteisiin eli reaktionopeuteni oli aika intensiivinen ja juoksin myös aina henkeni edestä, vaikka en pitänytkään niistä peleistä, joissa niin kävi. Stressi ei kuitenkaan ole mikään mukavin tunne.
JaniKKL mainitsi tuolla aikaisemmin kesän ja teltan, joka oli myös yksi minun lempijutuistani! Nukuin aina kaikki yöt teltassa kesäisin (myös +2 asteen lämpötilassa). Useimmiten vain kuuntelin musiikkia tai linnunlaulua ja kehittelin tarinoita päässäni tuijotellessani vaaleansinistä telttakangasta. Lukemispuolen tein yleensä päiväsaikaan nurmikolla ja kahlasin lähinnä fantasiakirjoja.
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa