Intorvertti vastoinkäymisissä

[Vieras]

Kuinka te muut introvertit toimitte, jos kohdallenne osuu haasteita, kriisejä, raskaita kokemuksia? Olen lukenut, että intorvertit stressaavat kriisejä ja muutoksia enemmän kuin ekstrovertit. Itse vetäydyn haasteellisessa tlanteessa entistä enemmän omiin oloihini ja siellä pysyn hyvinkin kauan, kunnes olen järjestänyt "sisäisen maailmani" uudelleen.

[Ollix]

Tutultahan tuollainen reagoiminen tuntuu. Kyllä asioita joutuu omassa rauhassa aikansa pyörittelemään, ennen kuin asiat alkavat selkeentyä. Viime aikoina olen tietoisesti välttänyt vaativien tai hankalien asioiden nopeaa ratkaisua. Olen oppinut luottamaan omaan päähäni, että asiat kyllä selviävät ja yleensä ratkaisut löytyvät/alkavat hahmottua muutaman päivän sisällä. Tämä "metodi" on vaatinut jonkun verran treenaamista mutta on sitten helpottanut elämää.

Kun jokin vaikea asia tulee vastaan, niin ekaksi yritän poimia asiasta muutamia oleellisia "paloja" ja siinä on jo melko tressaava päivä ja ehkä yökin tiedossa. Seuraavana päivänä tavallaan unohdan asian tietoisen ajattelun, tai ainakin vältän sitä, ettei tulisi liikaa stressiä, koska se tukkii ajattelun. Joskus haen netistä toisten kirjoituksia ko. asiasta, koska näin saa vähän etäisyyttä. Asian suuruudesta sitten riippuu meneekö ratkaisun löytymiseen päivä, viikko, tai enemmän.

[Drover]

Erittäin tutulta kuulostaa myös täällä. Itse olen kuitenkin jalostanut hermoilun ja stressaamisen aivan uudelle tasolle, josta nyt vähitellen yritän opetella pois. Yllättävät tilanteet joihin ei vastausta heti löydy ja joita en ymmärrä ilman pidempää pohtimista aiheuttavat tuskastuttavan olon ja todennäköisesti muutamat seuraavat yöt esimerkiksi korjaan autoa tai asennan tietokonetta. Jos ole tarpeeksi väsynyt niin pietkin vastoinkäymiset aiheuttavat voimakkaan ja tuskastuttavan reaktion. Tilanteisiin varmaankin liittyy hallinnan menettämisen pelko ja se etten saa rauhassa miettiä asiaa...

[anuski]

Mä en oo aiemmin stressannu ikinä. Mistään. Mutta viimeisen vuoden aikana oon tämänkin taidon oppinu Tämä koskee oikeastaan pelkästään työasioita. Henkilökohtasta elämää en oikeastaan stressaile. Mutta jos töissä siis tulee stressitilanne tai vastamäkiä, niin alan stressaamaan. En näytä sitä kauhean helposti ulospäin. Stressaan kuitenkin ja se vie todella paljon henkisiä voimavaroja. Mä kaipaan todella vakaata, joidenkin mielestä jopa tylsää, elämää. Ja kaikki isommat äkkinäiset muutokset tahtoo stressata, ja yleensä nää muutokset on työhön liittyviä. Henkilökohtasen elämän muutoksia harkitsen yleensä pitkään, joten niihin pystyn reagoimaan ihan eri tavalla.

[Passepartout]

Tätä pitikin miettiä pitkään. Minä nimittäin olen sellainen, että vaikka tulisikin yllättävä tilanne, pystyn yleensä toimimaan hyvin määrätietoisesti ja järkevästi. Kukaan ei varmaan ikinä uskoisi käytöstäni katsellessaan, että minulla on hirvittävän huono stressisietokyky. Yllättävissä tilanteissa tai vastoinkäymisissä minulla tulee ihan hirveä adrenaliinitulva jonka "voimilla" sitten toimitaan.

Toisin sanoen joo ja ei. Pystyn kyllä reagoimaan ja toimimaan enimmäkseen järkevästi välittömästi. Mutta toipuminen tuosta järkytyksestä, adrenaliiniryöpystä ja toiminnasta vie hirveästi aikaa. Jos olen ollut oikein "tilassa", voi olla että jos asia muistuu mieleeni vielä vuosia myöhemmin alkaa sydän hakata.

Pahinta on, jos vastoinkäyminen on sellainen mitä en ole yhtään osannut ennakoida. Minulla tuntuu olevan päässäni jatkuvasti päivittyvä vuokaavio erilaisista tulevaisuusskenaarioista todennäköisyyksineen. Jos joskus tapahtuu jotain, vaikka kuinkakin pientä, mikä ei ole kaaviossani ollut, ahdistun hirveästi. Enimmäkseen pystyn silti toimimaan, mutta se toipuminen...

[Drover]

Tätä pitikin miettiä pitkään. Minä nimittäin olen sellainen, että vaikka tulisikin yllättävä tilanne, pystyn yleensä toimimaan hyvin määrätietoisesti ja järkevästi. Kukaan ei varmaan ikinä uskoisi käytöstäni katsellessaan, että minulla on hirvittävän huono stressisietokyky. Yllättävissä tilanteissa tai vastoinkäymisissä minulla tulee ihan hirveä adrenaliinitulva jonka "voimilla" sitten toimitaan.

Toisin sanoen joo ja ei. Pystyn kyllä reagoimaan ja toimimaan enimmäkseen järkevästi välittömästi. Mutta toipuminen tuosta järkytyksestä, adrenaliiniryöpystä ja toiminnasta vie hirveästi aikaa. Jos olen ollut oikein "tilassa", voi olla että jos asia muistuu mieleeni vielä vuosia myöhemmin alkaa sydän hakata.

Pahinta on, jos vastoinkäyminen on sellainen mitä en ole yhtään osannut ennakoida. Minulla tuntuu olevan päässäni jatkuvasti päivittyvä vuokaavio erilaisista tulevaisuusskenaarioista todennäköisyyksineen. Jos joskus tapahtuu jotain, vaikka kuinkakin pientä, mikä ei ole kaaviossani ollut, ahdistun hirveästi. Enimmäkseen pystyn silti toimimaan, mutta se toipuminen...

Kuvasit erittäin osuvasti tuota "tilaa", reagoin myös vuosia myöhemmin tuollaisiin tilanteisiin. Tajusin myös suunnittelevani ja valmistautuvani tilanteisiin, pienetkin muutokset aiheuttavat tuskaisuutta. Ongelmakseni on kuitenkin koitunut se, että reagoin voimakkaasti negatiivisesti, eli en osaa tietyissä tilanteissa toimia järkevästi Toisaalta pistän sen myös osittain pitkään jatkuneen unettomuuden piikkiin.

[Vieras]

(Aloittaja pohtii) Ehkä omalla kohdallani yllättävissä katastrofeissa kyse onkin juuri tuosta toipumisesta - ensin toimitaan ja sitten toivutaan. Toisaalta jos tilanne ei tule yllättäen, tarvitsen aikaa tehdä päätöksiä ja pohtia strategioita, ja jälkikäteen aikaa miettiä mitä tuli tehtyä ja miksi Ja stressiä aiheuttaa juurikin se ettei voi toimia omassa tahdissa.
Joitakin auttaa se että uusista asioista voi keskustella mahdollsimman paljon monen ihmisen kanssa, mutta itse koen sen vieraaksi. Asian jakaminen (ekstrovertti tapa) kai tuo uusia näkökulmia ja nopeuttaa asian käsittelyä.

[Vieras]

Onko muilla introverteillä Crohnin tautia tai Colitis Ulserosaa? Itse pääsin työkyvyttömyys eläkkeelle 2vuotta sitten, jee ei tarvitse murehtia toisten murheita.

[introbator]

Hyväksyn muutokset elämäni perusrakenteissa helpommin silloin, jos muutoshalu lähtee itsestäni. Ulkoa tulevat muutokset (esim. työpaikalla), siis ne joita en tilannut, hyväksyn kyllä, mikäli niistä tiedotetaan ajoissa ja riittävästi, jolloin voin arvioida, onko muutoksessa pyrkimys parantaa asioita vai seuraako kaikesta lähinnä sujuvan arjen hankaloitumista. Jos pidän jotain käytäntöä työnantajan asettamana pakkopullana, jolla ei ole merkitystä työntekoni kannalta, haluan uhrata aivokapasiteettiani sen muistamiseen mahdollisimman vähän, jolloin muutokset tuntuvat helposti henkilöstön kiusaamiselta.

Onni on tervehenkinen työyhteisö ja esimies, jolta saa tarvittaessa pyytää lisäperusteluita muutoksien syistä. Yleisissä infotilaisuuksissa tuppaan hyvin äkkiä huomaamaan sen, jos jotain ehkä oleellista jätetään kertomatta, mutta perusteellisena prosesssoijana en aina ehdi kysyä asiaa ennen aiheen vaihtumista. Tai sitten en edes saa suunvuoroa, koska en halua ottaa puheenvuoroa toisia keskeyttämällä.

--i

[niksuu93]

Minulla on paha tapa vetäytyä täysin omiin oloihini, tavallaan ikään kuin oikein kadota maan alle siksi aikaa, että saan vastoinkäymiset, ongelmatilanteet ja muut stressitekijät selvitettyä. En tiedä liittyykö tämä sinällään introverttiuteen, mutta kuiteskin. Yleensähän ihmiset nimenomaan hakeutuvat muiden toisten seuraan selvittääkseen ajatuksiaan, mutta minä teen sen kaikista mieluiten täydessä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa.

Todella huono stressinsietokyky on täälläkin. Saatan joskus murehtia ihan yhdentekeviäkin asioita.

Onko muilla introverteillä Crohnin tautia tai Colitis Ulserosaa? Itse pääsin työkyvyttömyys eläkkeelle 2vuotta sitten, jee ei tarvitse murehtia toisten murheita.

Täällä Crohnin tauti. Pitkään sairauslomalla, nyt olisi tarkoitus pikkuhiljaa työelämää kevennetysti aloitella.